Huhu: Tapparan haavissa jotain lokakuussa 2023-24?

Mietin samaa, ihan siitä syystä että Kontiola lipsahti eetteriin liian aikaisin

1 tykkäys

Musta kannattaa kuitenkin muistaa että ykköseen oli eräs Lehterä jonka tasoista pelimiestä ei ole sitten ihan hetkeen nähtykkään ja veljeksetkin osui just eikä melkein.

Hyvin siis meni.

Sen mitä Tuomenoksasta olen huomannut, niin kommentoi todella varovasti asioita. Jopa omaan makuun liiankin varovasti.

Eipä se varmaan kauhean varmasti voi asioita kommentoida, jos kovista senttereistä on kova kilpailu Euroopan liigojen välillä.

En ihmettelisi vaikka näillä mentäis tällä kaudella päätyyn saakka. Viime vuosi oli todella eri asia ja poikkeuksellinen. Tästä se uusi aikakausi on vasta alkamassa.

1 tykkäys

Kyllä ja siksi tämän viestissä erikseen mainitsinkin. Tilanne oli kuitenkin kaukana täydellisestä.

Katsotaan miten homma kehittyy. Jos Somppi, Kontiola ja Rauhala raapivat aloituksia >50%, niin antaa se tietyt lähtökohdat, vaikka aloituksila ei kuulemma olekaan merkitystä.

Pelintekovoimaa meiltä ei puutu. Ylivoiman pitäisi olla erittäin laadukasta.

6 tykkäystä

YV:lle on kyllä heittää heti 2 äijää mitä ei löydy monelta seuralta yhtäkään.

Kyllä mä itse tätä aika pikkupoikamaisin fiiliksin odotan, toivottavasti toimii ja saadaan komea sankaritarina.

2 tykkäystä

Ketäs kaks äijää me heitetään Perjantaina kehiin ketä muilta ei löydy?
Vai osuinko puujalka miinan ja vastaus on että kun ne pelaa jo meillä :sweat_smile::joy:

1 tykkäys

Se on totta, että nykyinen sentteristö saattaa aivan hyvin riittää päätyyn asti. Paino sanalla saattaa. Etenkin kun laidoilta löytyy pelintekotaitoa (Camper, Levtchi, Tanus) ja varasenttereitäkin on (Liedes, Tanus). Aika monta “jos”-sanaa nykyisessä keskustassa kuitenkin on. Riskipotentiaalia siis.

Ehkä omat odotukset ovat olleet epärealistisen korkealla sen suhteen, että joku Lehterän tasoinen jamppa tulee tuohon soittamaan ykkösviulua.

6 tykkäystä

Toinen juu. Ja no, toinen julkistettiin sitten tänään.

1 tykkäys

Sitä Mannistahan me kai haettiin verikoirien kanssa, mutta kai sveitsi vs suomi verotus hoiti hommansa.

Olishan se sopinut teemaan Tappara v2.

Mä vähän luulisin että ilman sitä mahdollisuutta Lehterä pelais vieläkin meillä.

3 tykkäystä

Lehterän ja eläköityneen Kontiolan välissä on aika monta tasoa. :sweat_smile:

Keskinen ja Rönni on ihmeissään, kun kamppailupelaamisen vaade kasvaa kauden mittaan. Näin on käynyt aina eikä tämä kausi ole poikkeus. Siinä pojat ovat vielä liiga staroja paljon jäljessä.

Pelimäärä vähenee niin ei tarvita ukkoja. Tuomenoksa puhuu jälleen Mikin suulla.

1 tykkäys

Erittäin hyvä kirjoitus, mutta toki nyt kun CHL meni miten meni, niin kustannukset ovat pienemmät, mikä voi auttaa vaikka siirtotakarajalla. Oletan.

Näistä löytää pitäisi vielä kairata kenellä on oikea soppari ja kenellä taas AHL PTO. Ja sitten vielä pelaako pähkinöillä vai sadoista tuhansista.

Itse olen samaa mieltä. Aika perinteistä jargonia heitettiin urheilujohtajan suusta. Harvoin noissa nyt myönnetäänkään mitään ja rehellisesti kerrotaan.

Mielestäni ei heittänyt kylmää vettä kamiinaan, ei toki lisää puitakaan.

1 tykkäys

Ei ole vieras, mutta moneen kertaan itse ilmaissut, ettei halua pelata keskellä, koska vahvuudet on laitahyökkääjän roolissa.
Ja rehellisesti sanoen Tanus ei ole koskaan vakuuttanut sentterinä Liigassa. Useimmiten menee selviytymiseksi.

14 tykkäystä

Niin, siinä Tapolan jääkiekossa vahvuudet oli laidalla. Nyt pelataan Grönborg-kiekkoa. Ihan turha näitä asioita on julistaa, että joku asia on lukittu jotenkin, eikä ikinä siitä koskaan muutu.

Grönborg laittoi jo Tanusta keskelle ja Camperin laitaan. Sekin tullaan todennäköisesti vielä uudestaan kokeilemaan, kunhan tervehtyy.

Ei se nyt välttämättä katastrofi ole, mutta totuuden nimessä siinä on pelkästään 3-4 ketjujen senttereitä. Kukaan heistä ei pääsisi muiden kärkijoukkueiden yläketjuihin.

Tilanne on kuitenkin mikä on ja toivotaan meidän todella vahvan laituriosaston paikkaavan tätä niin, että ykkösosaamista ei keskeltä edes tarvita.

10- menestys vuoden jälkeen (ja nytkin johdetaan sarjaa!) on ns. mopo lähtenyt useimmilla keulimaan oikein kunnolla. Tässä ajanjaksosta on joka kerta kasattu sellainen joukkue jolla on taisteltu mestaruudesta. (pl. Koronavuosi 2021). Toimistolla tiedetään varmasti paremmin kuin täällä missä joukkueen kanssa mennään.

23 tykkäystä

Keulimaan ja keulimaan, jos haluat pysyä siellä, mihin päästy, niin työkalujen pitää olla kunnossa. Henkilökohtaisesti en itse pidä siitä, että sentterin paikoille joudutaan sovittelemaan Liedestä, Camperia, Tanusta, jos he ovat laidassa pelanneet oikeastaan koko uransa. Se mille tasolle Tappara on pitkän korpivaelluksensa jälkeen kavunnut, ei pidä siitä päästää irti, vaan hommattava ne sentterit sinne omille paikoillensa. Ei ole väärin vaadittu, jos vaaditaan senttereitä, kun niitä “puhtaita” mitat täyttäviä ei tällä hetkellä tarpeeksi ole. Mutta annetaan päättäjien päättää ja katellaan, mitä tulee.

9 tykkäystä

Tapparan sentterit ovat nyt Kontiolan hankinnan jälkeen vähintään yhtä hyvät kuin 2022 Mestarijoukkueessa.

Tämä on ihan kylmä fakta ja on hyvin omituista puusilmäisyyttä inttää muuta.

Rauhala oli kärkiminuuttien sentteri jos niin halutaan ja johtaa joukkoja puolutuksen kautta, Konnasta löytyy Morleyn elementit ja Somppi on ihan täysin Patrik Virta. Platzer teki pleijareissa 1+1 tehot 15 peliin ja siihen pystyy vaikka Oiva Keskinen.

Mutta ne varasentteritkin (Liedes, Camper, Tanus) ovat Platzeria parempia, joten kokonaisuutena tuo nippu tulee keväällä pärjäämään 2022 porukalle.

Nyt oikeasti ne valot päälle.

37 tykkäystä