Omasta mielestäni jos tarvetta parin lipun poistamiseen todella oli noin paljon, niin olisi kannattanut mennä vasta erätauolla järkkärijoukolla puuttumaan asiaan. Kesken erän tuonne rynnimisen ymmärtäisin sitten, jos joku aiheuttaisi tuolla jotakin todellisia vaaratilanteita tms. Tuossa oli ennalta arvattavissa, ettei sitä lippua sieltä saada pois, ja että sivullisiakin joutuu puristuksiin.
Näin on ja näin sanoinkin. Molempien syy se silti on. Jos Osaston (alkuperäinen) rike on lipunheiluttelu, eikä väkivalta, niin ei se voi mennä niin, että sivullisia sattuu.
Eihän siellä katsomossa olleista iso osa voi yhtään mitään sille, että Osasto heiluttelee lippuja ja jos on mahdollisuus siihen, että täysin sivullisia sattuu, niin toimitaan väärin. Jotakin muuta tuohon pitää keksiä, jos ne liput halutaan pois sieltä jatkossa. Näin se ei voi mennä, kuten nyt kävi. Osasto on vastuussa, mutta niin on myös järjestyksenvalvonta.
Liput pitäisi laskea, kun järkkärit näin sanovat. Tämän säännön rikkominen ei kuitenkaan itsessään vaaranna kenenkään turvallisuutta, toisin kuin järkkärien toiminta ja toki myös osastolaisten vastustelu.
Tämä samainen herra oli aikoinaan hopeakausina ENSIMMÄISENÄ ilkkumassa tapparalaisille finaalien ratkettua. Vaikea ymmärtää miten pieni mieli joillakin on.
En näköjään selventänyt asiaa, mutta en ole käyttänyt näistä nimitystä sivullinen, koska eivät tietenkään sellaisia ole. Ensimmäisessä viestissänikin puhuin väitetystä täysin sivullisten loukkaantumisesta, niin tarkoitan ihan normaaleja katsojia, jotka ovat sattuneet olemaan siinä lähellä.
Ja tämä pikkusielu ollut ihan ollut edustumassa Ilveksen fanina jossain Liigan makasiiniohjelmassakin. Kertoo paljon, kun faniporukka henkilöityy henkisesti 13-v. kaveriin.
Mitä enemmän pöyhii niin sitä enemmän haisee keltainen neste, mua ei kiinnosta sen kuuluisan koiranp:n vertaa mitä nää ameeban tasolla olevat jonkun osaston hambuusit touhuaa. Mun puolesta koko ketjun saisi poistaa ja jättää omaan arvoonsa.
Varmasti molemmissa on vikaa. Mutta työkseen nuo järkkärit tuota tekevät, ja tässä kohtaa meni joltakin ylemmältä taholta riskiarvio pieleen jos minulta kysytään. Toki vastarinnan tekeminen eskaloi tilannetta, mutta itse kokemuksesta tiedän, että tuollaisessa väkijoukossa voi olla todella vaikeaa myöskään väistää tieltä pois, vaikka olisit ns. sivullisena noissa tapahtumissa.
Olkoon järjestyssääntö vastustavasta tahosta kuinka hölmö tahansa, se on silti ottelujärjestäjän luoma järjestyssääntö. Jos sääntöä kieltäydyt noudattamasta on järjestyksen valvojilla oikeus poistaa paikalta. Ensin käskyttämällä ja tämän jälkeen hallintaotteita käyttäen.
Osasto41on ryhmä joka pitää itseään sääntöjen yläpuolella ja kokevat voivansa päättää mitä sääntöjä heillä on velvollisuus noudattaa ja mitä ei.
Nyt kävi näin. Täysin itse aiheutettu tilanne. Loppuun asti pakko pistää hanttiin jolloin järkkärit ottaa käsikynkkään ja monesti isoissa massatapahtumissa myös vieruskaveri saattaa tulla tarkoittamatta tuuppaistuksi.
Videoista näkee fyysisen vastarinnan järkkäreitä kohtaan jolloin turvallisuusalan ammattilaiset toimivat tilanteen vaatimalla tavalla.
Varmasti molemmissa on vikaa. Mihin ja milloin se raja vedetään, jos kaikki vaan sallitaan aina? En yhtään ihmettele, jos tuon ylimielisen porukan kanssa ei voi keskustella asioista. Typeräähän sinne on mennä, mutta typerää on säännöt, millä ei ole merkitystä. Olis menty erätauolla rauhassa jutteleen, heiluttelu olis jatkunut seuraavassa erässä, odotatko taas erätaukoon? Säännöt on taatusti selvillä, kun niistä rutistu niin paljon.
Itse olen lähinnä huvittuneena seurannut. Tuon seuran kannattajien identiteettiin ei ole koskaan kuulunut omien kannattaminen vaan vastustajien mollaaminen. Todella huonoja voittajia kyllä
Toki näin, mutta olen sitä mieltä että järkkärit tekivät tuossa vain työtään.
Edellisessä pelissä yrittivät nätisti puuttua asiaan, ei tehonnut. Sitten Tappara puuttui asiaan ja kielsi liput kokonaan viime pelistä, ei tehonnut.
Siellä on varmasti tilaisuuden järjestäjä ohjeistanut järkkäreiden päällikköä, että tähän tulee puuttua jos tulee tälläinen tilanne. Päällikkö sitten ohjeistanut järkkäreitä puuttumaan. Mikäli eivät olisi toimineet se olisi ollut työtehtävien laiminlyönti.
Täytyy myöntää että olin väärässä. Järkkärien tekeminen on tuolla aiheuttanut vaaraa oikeasti ulkopuolisellekkin Kuljetusote on tasolla “Voimalla”. Väännetään jotain rannelukkoa pitkänä olevaan käteen ja seistään kaukana hallittavasta kohteesta. Tuo tekee tuosta vaarallista kohteelle, järkkärille ja muille. Järkkärit kursille katsomaan kuinka kohde viedään tehokkaasti ja turvallisesti pois.
Paremminhan tuo mestaruuden haku Tapparassa on onnistunut, kuin missään muussa suomalaisessa jääkiekkojoukkueessa. Ilveksestä ei tässä yhteydessä ole edes kannattanut puhua.
Juhaa pitää nyt yrittää ymmärtää, taustalla kuitenkin vuosikymmenien traumat, kateellisuus katkeruus , yms., joka ei tee hyvää ihmiselle itsellekään. Ehkä hänellä on tähänkin oikeus Ilves-kannattajana, kun kerrankin keulii kunnolla.Antaa kaverin mäyhätä, hauskaa seurattavaa!
Pyydän ettet yleistä seuran kannattajia. Käytä mielummin tuossa yhteydessä “osastoa” sillä heidän toimintansa on se joka nousee esiin Ilveksen otteluissa ja ottelun ulkopuolisen toiminnan uutisoinnissa myös. Seuran kannattajista (johon minäkin kuulun) ei tuollaista toimintaa suvaita eikä sitä myöskään kannateta. Suurin osa varmasti Ilveksen kannattajista osaa arvostaa vastustajaa ja sen seuran kannattajia. Eikä käyttäydy kuten osaston jäsenissä olevat henkilöt tekevät. Siinäkin täytyy muistaa ettei varmasti ihan jokainen osaston jäsen tee niin,mutta valitettavasti heidän toiminnassa on useita jotka niin tekevät,jolloin yleistäminen on perusteltua. Suurin osa Ilveksen kannattajista varmasti keskittyy oman seuran kannattamiseen ja myös kritisoitiin(se menee myös välillä yli,että haukutaan omia turhankin paljon)
Samoilla linjoilla olen. Riskiarvio on lippujen heiluttamiseen voimakeinoin puututtaessa mennyt vähän pieleen sen vuoksi, että voimankäytöstä aiheutuu katsomo-olosuhteissa myös sivullisille vahinkoriski, jota ei ilman voimankäyttöä aiheutuisi. Tämä siksi, että valitettavasti oli odotettavissa, että puuttuminen voi kohdata vastarintaa ja sivullisten on vaikeaa päästä tilanteesta pois.
Toisaalta on ilmeistä, ettei Osasto sitoudu Tapparan asettamiin ottelutapahtumaa koskeviin järjestyssääntöihin, ja siihen tulee puuttua. Sen lisäksi järjestyksenvalvontaa vastustetaan fyysisesti, mikä nyt on täysin tuomittavaa.
Jos pohtii toimenpiteitä, joilla asiaan voi yrittää puuttua jatkossa, niin mieleeni juolahtaa nopeasti lähinnä vain yhteistyön lopettaminen (ei kiintiötä/varattua katsomonosaa). En näe perustelluksi, että mitään joustoja sääntöihin tai katsomon sijoittamiseen ainakaan harkittaisiin nyt nähty toiminta huomioiden.
Tästä huolimatta onnittelut palstan Ilves-kannattajille ansaitusta jatkopaikasta.
Mielestäni jos valitaan linja Osaston toimesta että vastustetaan järkkäreitä ihmismuurilla ja ainakin jonkinasteisella väkivalllalla on aika naurettavaa valittaa kun myös järkkärit reagoivat noin.
Joko toimit sääntöjen mukaan ja osoitat kunnioitusta työtä tekeviä henkilöitä kohtaan, tai et toimi ja kannat toiminnastasi vastuun ja seuraukset.
Oikea päätös poistaa kannattaja, etenkin jos ja kun asiasta on huomautettu ensin suullisesti. Itse poistaminen näyttäisi tapahtuvan kuitenkin melko epäammatillisesti.