Ilveksen peliesitykset 2023-24

Ekassa erässä vaikutti että Ilves roikkui mukana ainoastaan hyvän ylivoimansa ansiosta. Se pyörikin sitten todella vaarallisesti ja myös tuloksellisesti!
Tokan erän Tappara otti oikeastaan koko ajan vastaan. Molemmat saivat säkämaalin puolustajan luistimen kautta, joten ne menivät tasan.
Kolmas erä oli Ilvekseltä hyvää puolustamista, karvauspeli sai Tapparan hyökkäyksiinlähdön todella vaikeaksi.
Malek ei minuakaan vakuuttanut, mutta läpiajot selvitti! Toki kolmesti taisi kiekko käydä tolpassakin?

Peräkkäisinä iltoina nurin kaksi huippujoukkuetta. Aika vakuuttava esitys Ilvekseltä, eipä edellinen ottelu painanut liikaa, vaikka niin olis voinut luulla.

Eiköhän Ilves kohta ole sarjassa pysyvästi kärkikolmikossa. Ekan neljänneksen jälkeen vähintään 2. Malek on tarpeeksi hyvä maalivahti ja maalintekovoimaa pitäis riittää. Osaahan Ilves joukkueena puolustaakin, kyllähän se on nähty.

3 tykkäystä

Sinällään ei liity pelkästään Ilvekseen, mutta hauskaa kun joka syksy väännetään muutaman pelin jälkeen jo kriisiä johonkin suuntaan. Milloin Tappara, milloin Ilves, milloin Hifk jne…
Ja todella kärkkäästi vielä median sekä fanien osalta. Sitten, kun tuleekin parempi peli niin ihmetelleen, että eikö olekaan kriisissä.

Monestiko Tappara esim, viime kaudella ja monella muullakin hävisi näitä ennakkoon heikompia vastaan ja sitten oli kuin eri joukkue kärkijoukkueita vastaan?

3 tykkäystä

Ilves ei ole Tappara mutta kummasti palaset osuu kohdilleen niin että CHL:ssä on lentokeliä mutta kun Liiga alkaa tulee vaikeaa, kunnes kaksi päävastustajaa kaatuu peräkkäisinä päivinä. Sen verran läheltä naapuri on meidän touhuja katsellut että kyllä sielläkin on varmaan ajatus siitä miten säädellään rasitusta ja mitkä ovat sopivia hetkiä pitää vähän kovempaa kuormaa.

HIFK Nokia Arenalla tosin ei ole mikään mittari että odotetaan vielä vähän lisää dataa ennen pidemmälle vietyjä johtopäätöksiä.

2 tykkäystä

No peli meni kuitenkin rankkareille, joka on arpapeliä.

Että laittoi HIFK nyt jonkun verran vastaan kuitenkin. :slight_smile:

No, kausi on niin alussa, että turha julistella asioita mihinkään suuntaan. Pelejä on valtavasti edessä.

3 tykkäystä

Kävin huvikseni kurkkaamassa naapurin tunnelmia nihkeän SaiPa-pelin jälkeen. Voisi melkein sanoa, että pelottavan tutun kuuloista.

  • Ilmeisesti vaisua on ollut, laajalla rintamalla
  • Puolustuksen virheitä sadatellaan
  • Ketjulottoa ihmetellään
  • Maristaan CHL:n aiheuttamasta rajusta otteluohjelmasta
  • Pendon kykyjä epäillään.

Eli ihan perus tämän foorumin loka-marraskuu menossa siellä :thinking:

10 tykkäystä

Eikös ne yleensä ole johtaneet sarjaa näillä haminoin #syksynmestari

2 tykkäystä

Sitäpä tässä pelkään ja etukäteen arvelinkin, että Pennanen uskaltanee panostaa kevääseen, syksyn kustannuksellla.

Eihän se kyntäminen syksyllä takaa menestystä keväällä. Itse asiassa aika moni syksyn mestari ja menestyjäjoukkue on löytänyt itsensä runkosarjan ja pudotuspelien päätteeksi samoilta sijoilta. Tässä mestarijoukkueiden ja runkosarjavoittajien pistekeskiarvosplitit viimeisen vuosikymmenen ajalta, mukana myös muutama kausi eräältä syksyn joukkueelta.

Joukkue Kausi Tulos Ottelut syksy Pisteka. syksy Ottelut kevät Pisteka. kevät Muutos
Tappara 22-23 mestari/rs 32 1,84 28 2,04 0,2
Ilves 22-23 pronssi 33 1,88 27 1,93 0,05
Tappara 21-22 mestari/rs 33 1,79 27 2,07 0,28
Ilves 21-22 pronssi 32 1,81 28 1,89 0,08
Lukko 20-21 mestari/rs 21 2,14 39 2,1 −0,04
Kärpät 19-20 rs-voitto 34 2,44 25 1,76 −0,68
HPK 18-19 mestari 36 1,53 24 1,83 0,3
Kärpät 18-19 rs-voitto 35 2,34 25 2,2 −0,14
Kärpät 17-18 mestari/rs 37 2,05 23 2,04 −0,01
Tappara 16-17 mestari/rs 34 2,26 26 1,92 −0,34
Tappara 15-16 mestari 34 1,74 26 1,96 0,22
HIFK 15-16 rs-voitto 36 1,92 24 2,42 0,5
Kärpät 14-15 mestari/rs 33 1,88 27 1,96 0,08
Kärpät 13-14 mestari/rs 34 2,41 26 1,88 −0,53
keskiarvo 2,00 2,00 0,00
7 tykkäystä

Itselläni huomio kiinnittyi eniten HPK:n kauteen ja pariin Tapparan kauteen,muuten pistekeskiarvot ovat olleet mestareilla syksyllä ja keväällä ihan linjassa,ja monesti yli 2. "Syksyn mestari Ilves ei ole pelannut yli 2:n keskiarvolla.

@peterra Tässä palataan tietysti hyvinkin Tapparalaiseen peruskysymykseen, että kuuluuko pelin tässä vaiheessa kautta olla hyvää? Näsijärvi ei ole jäässä ja niin edelleen.

4 tykkäystä

Samaa mieltä. Aika tapparalaisella linjalla näyttää naapuri etenevän ja jännästi kun CHL:stä tuli tauko ja ohjelmassa vähän ”helpompi” viikko niin tuleekin kankealla esityksellä häviöt peleistä mitä ei pitäisi hävitä.

Itselle Ilveksen kotitappio Sportia vastaan melkeinpä luo enemmän odotuksia kevättä kohden kuin että se mitenkään heikentäisi heidän saumaa mennä keväällä pitkälle. Vaikka tuo kuulostaakin järjettömältä niin uskon että siellä aika tapola-rautakorpelaislinjalla Pennanen operoi ja ns markkinointipelit ei paljon hetkauta prosessia.

Toki maalivahtipeli ei vakuuta ja toinen asia mistä herää kysymyksiä on se että kuka Kodytekin lisäksi ne maalit tekee kun esimerkiksi Ikosen viime vuoden suonenvedon jälkeen vuonna 2023 hänelle maaleja on tullut 9 kappaletta 36 ottelussa eli semmoisella 15 maalin kausitahdilla. Kodytekin ja myös Liedeksen laukaisuprosentti varmaan pitkässä juoksussa palaa lähimmästä kahtakymppiä kuin kolmekymppiä.

e. @Dorian totta, sivuutin näppärästi Nymanin ja Meskasen, onhan siinä maalintekopotentiaaliakin jos vaan loukit ei vie parasta terää.

1 tykkäys

Niin…Onhan siellä Meskanen ja Nyman Kodytekin lisäksi jotka kovia maalintekijöitä…kunhan vaan palaa takaisin rosteriin…Ilveksen nippu on kyllä erittäin kova kokonaisuus kun kaikki terveenä

2 tykkäystä

Täällä ei ole mitään huolta Ilveksestä. Peli tökkii ja äijillä ei tunnu jalka käyvän yhtään… Silti ollaan sarjassa kolmantena ja oltiinhan tässä juuri kuitenkin 7 pelin pisteputkessa. Väitämpä että Ilves tulee keväällä olemaan melko epämieluisa vastustaja kenelle tahansa.

8 tykkäystä

Aivan varmasti hiuksia lähtee päästä Pennasen estämispelin kanssa, kun playoffeissa pillikin on taas hukattu taskun pohjalle.

6 tykkäystä

On tätä odotettukin. Puheille vastinetta.

1 tykkäys

Voihan tuo olla että Ilves tekee tänä vuonna tapparat ja puksuttaa kuin höyryjuna keväällä. Joukkue on isokokoinen ja kamppailuvoimainen. Jopa härskillä tavalla.

Lisäksi kokoon nähden jalkavia, vaikka tänään olivatkin koko ajan potkun jäljessä.

Tuossa meidän ja Saipan välissä on melkoisen tasainen tilanne ja 11 pinnan sisällä on 13 joukkuetta. Joten hyvät ja huonot streakit saattaa heilautella aika paljonkin keskikastin välisiä sijoituksia.

Silti en voi olla leikittelemättä ajatuksella, että Myrrä olikin aikaansa edellä ja Pennasen pelitapa on paluuta muutama vuotta vanhempiin oppeihin. Nimittäin omat näkemäni Ilveksen pelit ovat olleet eritoten omista lähdöissä jotenkin tahmeita ja ylitaktisen oloisia. Tai sitten se treenijumi tekee senkin.

1 tykkäys

Puolustus näyttää vahvalta. Hyökkäys on Ilveksellä kyllä kamppailuvoiman kanssa aika kevyt mielestäni. Näin oli myös viime keväänä.

Kun pleijjareissa pistetään keskusta tukkoon, kamppailuvoima nousee arvoonsa. Savinainen on hyvä esimerkki kun kamppailu pelaamisesta puhutaan.

1 tykkäys

Mitäs mieltä ootte Ilvestä paremmin seuranneet Frimanin peliesityksistä? Ne, mitkä mää oon kattonu, ni niissä ei oo Friman mitenkään erottunu. Eihän pakin toki pidä erottuakaan, paitsi jos on ihan pro-tason pakki, mitä kai Frimanin pitäis Liigassa olla. Frimanilla näyttää olevan 9 miinusmaalia ja +/- -5. Pisteet koko kaudelta 0+1.

Ja tän kevyen arvostelun jälkeen suosittelen, että otatte Frimanin Liigapörssiin, kohta varmaan napsuu.

4 tykkäystä

Frimanilta en kyllä kovin paljon pisteitä odota, mutta on tosiaan alisuorittanut tähän mennessä ja ollut vielä näkymättömämpi kuin pitäisi. Mutta eihän koko joukkueen peli ole ollut vielä ole lähelläkään toivottua tasoa kuin yksittäisissä peleissä. Ehkä Frimankin alkaa heräillä muun joukkueen mukana. Toivottavasti ei ole Jokipakka 2.0.

1 tykkäys