Ilves-Hockey Oy - uusi aikakausi

En mä nyt tota ihan minään huijauksena pitäisi, mutten ainakaan itse viimeisiä perheen lantteja tähän sijoittaisi.

1 tykkäys

No juu mutta tällä kertaa on sentään toimostoa siivottu ensin. EI ole samat kaverit enää kertomassa, että tällä kertaa me kyllä ihan oikeesti nostetaan joukkue mitalipeleihin. Ihan hyvälle tuo vaikuttaa, ei ole lähdetty keulimaan tän vuoden “menestyksen” pohjilta vaan rakennetaan sitä pohjaa ensin.

1 tykkäys

No ei kahdeksannella sijalla oikein voi keulia. :smiley:

Mutta joo, kai siellä yritystä on nyt ja saa nähdä mitä tuleman pitää. Mutta Ilves oli taloudellisissa vaikeuksissa myös noin 20vuotta sitten, vaikka olivat finaalissa. Silloinkin oli eri miehet ruorissa.

En pistäisi päätäni pantiksi tuosta väitteestä.:wink:

Itsekin kuullut että Ilveksen mestaruus jäi yhden maalin päähän, vai oliko peräti tolpan päähän.
Ilveshän olisi marssinut suoraan helppoon mestaruuteen jos olisi pudottanut Tapparan…:stuck_out_tongue_winking_eye:

13 tykkäystä

Niin tai siis ei pitäisi voida keulia. :slight_smile: Ilvesläisillehän tuo on hurjaa menestymistä.

3 tykkäystä

Ilvespiirit uumoilevat 300 000 euron tappiota. Miten tuohon suhtautuisi? Jos Essi olisi saanut jatkaa, niin tuo tappio olisi voinut olla lähellä milmua. Uusi omistajuus sai aikaan positiivisen kierteen.
Jos tuo toteutuu, niin minusta torjuntavoitto. Siitä on kuitenkin tosi pitkä matka +300k:n tulokseen. Se pitää muistaa. Joukkorahoitushanke ei ole vielä lähtenyt liikkeelle eli siinä ollaan hiukan myöhässä. Nyt kerätyn rahasumman määrää ei ainakaan minulla ole tiedossa, mutta huhuissa juuri ja juuri tuo 1 500K olisi saatu vasta kokoon. Jos näin, niin en veikkaa Ilvekselle kovin ruusuisia tulevaisuuden näkymiä.

Kunto skriivaillut Jatkoaikaan. Käytännössä jatkoa tuolle huhtikuun 7 päivän postaukselle:

Vertaaminen Tapparaan 2011-12 tosiaan sinänsä virheellistä, että Tapparan oma pääoma kesti vielä kauden 11-12 tappionkin eikä velkaa juurikin ollut, pl. perus ostovelat. Omistajien tuolloin sijoittamat rahat menivät käytännössä suoraan joukkueeseen. Ilveksellä pääosa noista osakeantirahoista painuu vääjäämättä vanhoihin velvoitteisiin.

1 tykkäys

Huh huh, jos pitää paikkansa. Playoffeista Tapparaa vastaankin tuli hyvät rahat ja siltikö tälläinen tulossa.

Vahvaa tekemistä ollut taas.

1 tykkäys

Jos tuo -300k pitää kutinsa niin Ulkojäät tehnyt yksittäistapahtumana satavarmasti tappiota. Toki ne läpiuskolliset kannattajat olivat muutoinkin tammikuuhun asti jossain muualla kuin Hakametsässä.

4 tykkäystä

Joo ja kuten Messikin mainitsi, niin ilman onnekasta sattumaa, eli playoff-sarjaa Tapparaa vastaan tulos olisi lähennellyt miljoonan tappiota.

1 tykkäys

Niin, muutoin tuossa yhtälössä kolkuttelisi konkurssi ovella. Tai sitten Raskin ja muiden pitäisi kaivaa 2-3 kertaisesti kuvetta nykyiseen verrattuna.

Jep, eikä tilanne nytkään varmasti kovin hyvältä näytä.

No, osakeantia vaan.

Niin se +500k tavoite kääntyi tappioksi. Toisaalta posin kautta niin tulos parani edellisestä kaudesta 200k. Ei huono suoritus.

6 tykkäystä

Ei ole vielä Share Ilves Invest Oy:n rahoitushanke alkanut. Syy viivästykseen johtuu yhtiön rekisteröimisestä. Nyt on toukokuun loppu. Milloinkahan nuo uudet omistajakuviot lyötiin lukkoon. Olisihan tuossa ollut koko kevät hoitaa n. viikon vievä prosessi läpi, mutta jostain syystä näin ei käynyt. Nyt odotellaan. Minun käsityksen mukaan tuonne yhtiön tilille laitetaan rahaa, jotka sijoitetaan Ilveksen osakkeisiin. Veroteknisesti, luulen, on hyvä että noita rahoja ei sekoiteta Share Ilves ry:n tileihin. Mielenkiinnolla odottelen, miten kansakunnan rahannyörit avautuvat. Juridisesti en tiedä, enkä käytännössäkään, että onko tuo tilillepano sijoitus vai lahjoitus? Vai onko sijoittaja Share Invest Oy? Uskon,että jälkimmäinen. Jos näin, niiin minun laittamallani satasesella ei saa osinkoa? Saatan olla väärässäkin, monestakin syystä. Keskustelua ja veikkailua siitä, paljonko rahaa saadaan kasaan ja kuinka kauan tuo rahankeruu jatkuu?

Luulisin että Invest oy on osakkeiden omistaja. Joukkorahoituksen rahankäsittelyineen luulis hoitavan ihan sitä hommaa tekevä välittäjä. Laissa määritettyä joukkorahoituksen välittäjä on rekisteröitävä ja se ei ole ihan halpaa ( > 3000 eur).
Naapurin foorumilla kerrottua että Share omistaa OY:n täysin ja järjestely on verotekninen. No mene ja tiedä, veroja maksetaan kun tuottoa tulee, ja sitä vaaraa ei liene ole. Mutta onhan tuo hallinnallisesti selvempää kun Share on kannatustoiminnan ja aiemmin hankittujen IHOY:n osakkeita varten ja sitten joukkorahoituksen IHOY omistus on erillään omana.

1 tykkäys

Oletko siis sijoittanut 100 euroa Ilveksiin?:rolling_eyes:

1 tykkäys

Sillä rahallahan saa 4 lippua Tapparan peliin. Arvaa, laitanko lippuihin?

4 tykkäystä

Ja oikein posin kautta kun mennään, täytyy mainita että Sponsvision teki varmasti hyvän tilin ja mahdollisesti pääsee markkinoimaan osaamistaan muille paikkakunnille ulkojäätapahtuman merkeissä. Joku sitä ihmettelikin miksi kausikorttimarkkinointi loppui kuin seinään vuosi sitten ja Ulkojäätapahtuman markkinointi korvasi sen kaikesssa. Nyt voi vaan arvella kummasta artikkelista jäi isompi siivu Honkkiksen omalle firmalle. Kumpikohan mahtoi olla, Ipan kausari vai ulkojäätapahtuma?

2 tykkäystä

Nyt veikataan. Rahankerjää… korjaan keräys jatkuu lokakuun loppuun asti, että saadaan kauden alun “hype” käytettyä hyödyksi. Tässä vaiheessa hieman heikompikin kalkulaattorin käyttäjä huomaa, että kirstun pohjalle ei ole saatu toivottua tulosta. Täten kerjää… korjaan keräystä päätetäänkin jatkaa samoilla tulilla joulun yli, jotta perheen pienimmätkin voivat osallistua, kun isi sijoittaa joululahjarahat osakkeisiin, joita ei kuitenkaan omista.

Keräyksen loppusaldo 25 321,24€.

12 tykkäystä