Ilves roster 2022-23

Mörköhype tulee kuitenkin todennäköisesti näkymään myös fanitavaran myynnissä (paljon näkyi Mörkö-tavaraa keväällä) ja mahdollisesti myös kumppanuuksissa, enkä nyt ihmettele jos jokunen lisäkatsojakin Mörkön kautta saataisiin, onhan Mörkö nimenä varmasti yksi valtakunnan tunnetuimmista ns. lajiväen ulkopuolelta, siitä on media pitänyt huolen. Hyvä kesä alle ja paremmin sinuiksi pelitavan kanssa, niin uskoisin että Mörkö voi Ilveksen paidassakin näyttää vähän erilaiselta kuin viime keväänä.

Omaa mielipidettä en tällä hetkellä tähän oikein osaa muodostaa, uskoisin että Jalo ja Koskela ei mitään mottipäisiä lähde Anttilalle tarjoamaan, kun rooli ei tosiaan ole missään tulosyksikössä. Ei varsinaisesti haittaa jos jatkosopimusta ei tule, mutta jos tehdään, niin uskon että se on kuitenkin taloudellisesti järkevä.

Paperillahan Anttila oli ykkösketjussa monessa pelissä viime kaudella, mutta peliajat Ilveksessä menee melko tasan kuitenkin, ettei sinällään varsinaisesta “ykkösketjusta” voi puhua sanan perimmäisessä merkityksessä. Itse ainakin mielsin esimerkiksi Mieho - Kontiola - Anttila -ketjun tavoitteeksi ennemmin vastustajan ykkösen pimentämisen kuin pisteiden tekemisen, toki pistepotentiaalia noiltakin löytyi. Anttilan peliajoissa näkyy myös pitkälti alivoimavastuu.

4 tykkäystä

Mörkö on kuitenkin jo 37 joten tuskin pelillinen trendi tulee olemaan nouseva.

3 tykkäystä

Jos Anttila olis Tapparan pelaaja, niin millaisia otsikoita Kunnari ja muut revittelisivät nyt sopimuksettomassa tilanteessa olevasta Möröstä?

5 tykkäystä

Tuskin enää mitään, koska se pelaisi jo Ilveksessä.

3 tykkäystä

Ilveksen rosteri oli keväällä niin repaleinen, että Anttilan pelipaikka ja rooli vaihteli Konnan ykkösestä Iso-Mustajärven neloseen. Ei ollut ideaalitilanne, kenellekkään. Saatto olla väsynytkin olympialaisten ja Jokerit/KHL hässäkän takia. Ei siittä eri mieltä voi olla, missä Anttila hyödyttää kärkijoukkuetta. Sehän on kaikille kristallin kirkas asia. Nelosessa ja AV:lla.

Ruokonen/Mieho/Nalli - Tikka - Anttila

olisi hyvä ja erittäin fyysinen kärkijoukkueen nelonen. Onko se Mörkö kallis? Mörkö myös myy lippuja & fanituotteita ja väitetään että päättyneellä kaudella sen kuluihin löytyi sponssit. Tällä logiikalla Grewe + Nikolishin makso enemmän. Ei tuonut yhtään mitään ja tuskin ilman pelasivat. Ei semmonen osake “Kone” tai “Sampo” ole kallis, mikä maksaa paljon, mutta tuottaa hyvää varmasti…

Aika myöhään venynyt sopparien julkkarit monellakin joukkueilla. Uskon, että kesäkuun puoliväli on monessa ulkomaanpykälässä dedis ja ennen juhannusta tulee kovia lappuja molempiin Tamperelaisiin. Ensi kausi on huikea. CHL:n takia pelejä uudessa areenassa paljon ja ennakotkin tulee olemaan Manse myönteisimmät evö.

2 tykkäystä

Simon Johanssonin mietteitä toisella kotimaisella.

Taitaako joku toisen kotimaisen siten, että voisi tuolta poimia pääkohdat? Pelaako esimerkiksi varmasti P-Amerikassa ensi kauden?

Voin huomenna niputtaa ranskalaisilla viivoilla pääkohdat. Nopeasti tuon silmäilin läpi eikä siinä tainnut olla muuta kuin, että tavoite ja tarkoitus on siellä pelata. Ja Ilveksellä on erityinen paikka sydämessä! :ilves:

3 tykkäystä

On ollut Minnesotan tarkkailussa molemmin puolin jo pitkään ja kauden aikana tuli tunne, että nhl-sopimus pitää tehdä, jos sitä tarjotaan. On jo käynyt keskusteluja, että aloittaisi ensi kauden Ahl:n puolella. Kehuu Ipan kärsivällisyyttä antaa vastuuta, vaikka alkukaudesta ei tulosta tullut. Lopulta sai itseluottamusta ja tuntui, että onnistuu kaikessa.

1 tykkäys

Kiitoksia! Harmi jos AHL:ään lähtee ensi kaudeksi. Mielellään olisin pitänyt Ilveksessä, oli Ilveksen paras puolustaja viime kaudella.

Ilves Launch, laitan nimiä alle hankinnoista/jatkosopimuksista

-Emil Järventie 2+1 vuotinen sopimus

-Joonas Oden 1-vuoden jatkosopimus

-Eetu Tuulola 1-vuoden sopimus

-Dominik Masin 1-vuoden jatkosopimus

-Kevin Czuczman 1-vuoden sopimus

-Jyrki Jokipakka 1-vuoden sopimus

16 tykkäystä

Tuulolan olisi velipoika saanut houkutella Tapparaan. Jokipakka ja Haapala voi vielä tulla. Niin aika odotetun mukainen ipan tilaisuus, sitten…

Ei taida Haapala tulla… Ainakaan vielä tänään.

Edit. Tai kohtahan se nähdään.

2 tykkäystä

Ellei tule Tampereen seuraan illalla vasta :wink: Ei vai, ei taida tulla…

Kevin Czuczman? Kuka tää on :slight_smile:

Tällänen hän on.

2 tykkäystä

Onko tämä nyt sitten ipan Jokipakka?

Katotaan nyt ketä vielä tulossa🤔

Tässä on Mertarannalle taas haastetta.

11 tykkäystä

Ipalla kohta jengissä porukkaa siihen malliin, että puolet joutuu pukeen käytävän puolella. Jos vielä monta tulee…

8 tykkäystä