Ei selittelyjä. Tappara vei tuon kamppailun tällä kaudella. Mielestäni aika kova saavutus mestaruusputkessa, että noin paljon haalii väkeä katsomoon runkosarjassa. Liekö tuo uudistunut kiekko ollut myös viihdyttävämpää vaikka ei, ehkä ihan yhtä vakuuttavaa kuin Tapolan diesel pelistä toiseen.
Offtopic, mutta Kyllä Tapparan peli oli paljon muutakin viime kautena varsinkin kuin pelkkä Diesel. Todella nopeaa ja vauhdikasta lätkää oli viimevuonnakin. Joskin vähän kliinisempää ja rutiinimaisempaa.
E: et varmaan tarkoittanutkaan että olisi tylsää ollut, muistutin vain.
Ilveksen a-juniorit on pääsääntöisesti aika roskaa. Sehän olisi hyvä, että siellä olisi reservissä potentiaalisia junnuja pelaamassa etenkin alkukaudesta enemmän stuntteja. Nyt ollaan jouduttu ostamaan valmiita liigapelaajia myös kiertopaikoille jo kauden alusta lähtien. Satunnainen timantti mallia Nyman, Järventie sieltä nousee, mutta siinä se.
Kyllä Ipalaisille varmaan jossain kohtaa väistämättä selviää Tapparan salaisuus, eli non-stop ilmaisbussit peli-iltoina Mouhijärveltä. Siis Mouhojen siirtämiseksi halliin ilmaislippujensa kanssa.
Voin vastata oman ajatukseni tähän asiaan…(oma kokemus tietysti myös vaikuttaa) eli…Ilveksen pelitapa,se on ollut tällä kaudella hyvinkin tylsä,siksi en ole käynyt kuin 2-chl ja yhden runkosarjapelin katsomassa,vrt edelliset kaudet jolloin kävin katsomassa 15, ja 20 Peliä paikanpäällä seuraamassa,Ja uskon samaistuvani muihin ei “fanaattisiin” kannattajiin siinä että pelitapa ja ottelun viihdyttävys arvo vaikuttaa,että viitsiikö mennä peliin,vaikka on sinänsä (toki ei kotona) ollut tulos positiivinen.
Toinen syy varmasti on myös että odotetaan kevättä ja niitä pelejä joilla on merkitystä,eihän runkosarjan ensimmäiset 25-30 peliä ole kovin tärkeitä,vaikka samat pisteet saa sieltä kuin myöhemminkin,aurinko vaikuttaa… ![]()
Kävinpä tänään itsekin vilkaisemassa kyseistä ketjua. Nyt siellä on monta sivullista oksentelua ja naureskelua tappalaisten “joka suhteessa iha paskasta” megamatkasta. On kyllä ihan järkyttävän toksinen foorumi mitä ainakin tuon ketjun suhteen tulee.
No johonkin se paha olo pitää aina purkaa, onneksi ilvesläisillä on siihen Tappara.
Määki vilkasin aikani kuluks. On kyllä uskomattoman heikolla itsetunnolla varustettua porukkaa. Kaikkeen piti vaan löytää jotain moitittavaa. Muistaakseni tää foorumi oli Ilveksen Vaasan reissua kohtaan hyvinki kunnioittava. Paljo löydettiin positiivista ja kehuttiin reissua. Mutta ehkä tää on selkeimmillään menestyksen ja menestyksettömyyden ero. No en mee enää Ipan foorumille.
Nyt kun väkisinkin Ilves menestyy jossain kohtaa. Hauska nähdä kuinka heidän voorumi reagoi
nouseeko hattuun kuinka kovasti.
Voit olla 100%:n varma, että nousee hattuun ja isosti.
@Rantt3 ainakin on päätynyt naapuripalstalle…
Alla oleva Ilvesfoorumilta.
TreCrew nauttinut smoothieta ja sämpylää lapsiystävällisessä bussissa matkalla Turkuun
Naljailu on kovaan naapurin foorumilla. Mikään ei oo hyvää, tarpeeksi isoa tai omaperäistä. Kaikki on surkeeta ja heiltä matkittua.
Lupsakkaa sakkia poikaset siellä. Onneks emme sentään menestymistä olla matkittu sieltä, saattais muutoin vanne olla aika kireellä jos joku muu menestyisi.
Faktahan on ettei ennen Osaston megamatkaa Poriin ollut yksikään faniryhmittymä tehnyt yhtäkään järjestettyä kannatusmatkaa missään yhtään mihinkään. Se on osasto joka on aidon ja alkuperäisen lutuurin Suomeen tuonut ja luonut. Muut kopioivat koska mitään ei ollut ennen osastoa.
? Ei mulla ole mitään tekemistä TreCrew kanssa todellakaan ![]()
En tiedä onko tää läppä mutta nyt menee aika paksuksi jos Ilves on keksinyt kannattajamatkatkin ![]()
Entäs noi Jokerifanit?
Taisi kuulkaa olla sitä vitsailua tämä.
Fakta on myös se että ennen osastoa ei ollut olemassa kannattajakulttuuria oikeastaan missään päin maailmaa.
Täytyipä ihan katsomassa mitä tuolla naapurissa höpistään tästä matkasta. Isoin ero meidän ja heidän megamatkaan:
Kun Ilves teki oman matkansa Vaasaan, he saivat paljon kehuja ja ihailua myös meiltä. No nyt kun me teemme oman matkamme, niin siellä haukutaan ja naureskellaan siis aivan kaikelle. Eihän tuota foorumia voi olla lukea nauramatta.
Olis kannattanut patetoida kannattaminen kun sen keksi. Ei olisi muilla mitään palaa kun ei ole oikeutta tehdä mitään!!!%! Tai vähintään mojovat rojaltit kilisee kokoajan.
Näinhän se on. Minusta Ilveksen fanimatka Vaasaan oli aivan loistava juttu ja todella hyvää mainosta niin Ilvekselle kuin Liigallekin. Se, että Tapparan fanit tekevät nyt matkan Turkuun aiheuttaen Ilveksen kannattajissa sellaisia tuntemuksia, että myötähäpeän määrä on itsellä aivan valtava.