"Jaa, toikin pelaa vielä" – unohdettujen ketju

Tuo vastannee kysymykseesi potentiaalia ; en itsekkään tiedä.

Koistinen on tosiaan A-junioreiden suomenmestareita vuodelta 2004. Pääsi liigajoukkueessa tuleen kevään 2006 puolivälierissä, kun porilaiset teloi meidän pakit. Liigaura ei sitten siitä kuitenkaan oikein urjennut.

Näyttäisi olevan Tapparasta myös tuo vuoden 2008 pronssi taskussa, kun pelasi runkosarjapelejä silloin. Kuten esim. vuotta nuorempi Peltolakin.

Juniorimaajoukkueista siis U20 MM-pronssi vuodelta 2006.

5 tykkäystä

Tommi Santala.

2 tykkäystä

Naru-Arsi. Kolmen vuoden suora soppari Tapparaan. Seuran historian suurimpia rahallisia satsauksia ja ikävä kyllä myös huteja. Puolitoista kautta katseltiin, Tulos: 3 maalia ja ulos. Allsvenskanissa on kulkenut. Jasun sanoin: “Tappara (Oskarshamn) on pelillinen kotini”.

4 tykkäystä

:´D [Kannattajien pitkään kehkeytynyttä turhautumista viestivät, oman joukkueen pelaajille annettavat lisänimet saavat toisinaan aikaan tunnevoimaista hilpeyttä…]

En muistanutkaan, että oli niin merkittävä satsaus. Tähtihetkeksi taisi jäädä entisen seuransa JYPin rankominen 2008 pudotuspeleissä. Esitti lupaavia otteita myös äskettäin palstalle linkatussa kesän 2007 pitsiturnausfinaalissa. Piispanenkin on siis pronssimitalisti Tapparassa.

Luulin kanssa et Santala on lopettanut ajat sitten kunnes teki sopparin Hifkin kanssa.

En tiedä, mitä odotin, mutta Siim Liivik, Märkä-Simo, unohdettu kiekkoilija, unohdettu räppäri, pelaa ja voi hyvin. Tuntuu kuin mies olisi kadonnut kaikilta listoilta. Käsittämätöntä, että pelasi KooKoossa vielä toissa kaudella. Niinku mitä?! Tuntuu vuosikymmeneltä. Ja vasta 31-vuotias.

4 tykkäystä

Luulin että Tappara-legenda Arsi Piispanen on jo lopettanut.

12 tykkäystä

Arsi Piispasen ketjussa pelaa ilmeisesti myös Nichlas Hardt, joka muistetaan Tapparan pronssimitalistina.

Edit.
Arsi pelasi myös pronssikaudella 2007-08 Tapparassa:

Joukkue:

4 tykkäystä

Kärpissä käynyt jatkaa edelleen.

1 tykkäys

Jozef Stumpel oli viimeisiä mohikaaneja, jotka veti puumailalla. Tiedä vaikka pelaisiko vieläkin?

4 tykkäystä

Mihinkä sitä hyväksi todettua työkalua vaihtaisi…

Komposiittimailat valtasivat kaukalot jo ajat sitten, mutta Stümpel paljasti salaisuutensa. Hän tilasi puumailoja satsin pelatessaan Slovakian pääsarjassa HK 32 Liptovsky Mikulasissa 2016–17. Stümpel tilasi mailat omien sanojensa mukaan ”joko Liettuasta tai Ukrainasta”.

10 tykkäystä

Tapparastakin tuttu Kalle Kaijomaa kaikessa hiljaisuudessa siirtynyt TUTOn riveihin. Luulin, että joku nimikaimajunnu, mutta itse Kallehan se. TUTOkin julkaisi pelaajasopimuksen ottelu-uutisen yhteydessä. Viettänyt DEL-liigassa viimeiset kolme kautta, mutta ollut nyt yli vuoden pelaamatta.

3 tykkäystä

Tapparassakin pelasi muutamana kautena 2000-luvun alkupuolella (2006-2007 / 2007-2008).
Pelailee tätä nykyä Hollannin liigaa.

7 tykkäystä

Now that’s a name I haven’t heard in years. Pienellä lainalla HIFK:iin ja sitä myötä pomppaus tutkalle. Luulin, että lopetti uransa. Kaiken lisäksi nuori kolli edelleen: 32-vuotias.

9 tykkäystä

Muistelen, että veti ihan hyvän kauden Tapparassa. Oli hyvä viivapelote.

1 tykkäys

Tehnyt näköjään comebackin vuosien jälkeen :smiley:

6 tykkäystä

Harva muistaa tätä miestä! Pelasi Tapparassa kaudella 2009-2010 hurjat 6 ottelua :smiley:.
Edelleen jaksaa herra heilua, ja painaa muuten ihan törkeitä pistemääriä!

5 tykkäystä

A post was merged into an existing topic: Hokkarit naulaan - entisten pelaajien uusia uria jääkiekon jälkeen