Jan-Mikael Järvinen

Hieno uutinen tämä soppari tosiaan.
Edustaa sitä pysyvyyttä, vaikka viereltä on suht monta kovaakin seppää ponnistanut kohti muita maita.

1 tykkäys

Kyllä Miksalle pysty suorilta antaan 3 vuoden jatkopahvin. Läpimurtokaudella 38 pinnaa ja perään 34 sekä 36. Tälle kaudelle taas 31 peliin jo 19 pinnaa.

Eikä ole loukkaantumisia ollut vuosiin.

1 tykkäys

Eikö JMJ ole kaukalon ulkopuolella myös erittäin pidetty ja treenisalilla autellut muita.

1 tykkäys

Tää oli huippusopimus! Monessa joukkueessa olis selkee ykkössentteri, mutta liigan paras kakkossentteri, jos siihen rooliin asettuu. Liigassa huippu, muttei jostain syystä tee pisteitä sitä ~35 enempää, joten pysynee kuitenkin liigassa. Harjoittelussa ja esimerkkinä muutenkin sitä luokkaa, että uskoisin Miksalle kaavailtavan jotain pestiä peliuran jälkeenkin Tapparassa. Miksa on niitä pelaajia, joita ei väsy kattoon, kaikinpuolin sulavaa ja viihdyttävää. Ja tosiaan suht. tehokastaki, vaikkei ihan taitojen edellyttämää pistemäärää koskaan näytä tulevankaan. (Mun mielestä semmoinen ~50 pisteen mies taitojen ja pelisilmän puolesta, mutta vähä nautiskelijaluonne maalipaikoissa.)

7 tykkäystä

Itse ainakin odotan joka kausi, että tekee vielä Kuuselat ja ottaa sen yhden lisä napsun kauteensa. Se voi olla se +50 pinnan kausi ja +30vuotiaana vielä KHL puolelle vuoleen isomman tilipussin Kuuselan tapaan.

Hienoa, että jatkaa Tapparassa. Hyvä soppari.

Kaikki jo sanottu mutta kyllä lämmittää mieltä tämä soppari. Iso peukku! :thumbsup:

Kyllä tämä sopimus lämmittää mieltä. Vaikka olen aijemmin spekuloinut, että Miksan ehkä
kannattaisi käydä jossain ulkomaillakin oppia ottamassa, niin saattaa tietysti olla,
että pelaaja itse ei halua muualle lähteä, siitä kertoo paljon jo tuo sopimuksen
pituuskin.

1 tykkäys

Itse olen myös erittäin ilonen Miksan jatkosopparista. :thumbsup:

Kyllä tänään taas rakasti kiekkoa. Kolmen vuoden soppari taskussa, niin ei lainaa sitä enää kellekään.

1 tykkäys

Hieno juttu tämä jatkosoppari, kuuluu omiin suosikkeihin. Vaikka kiekkoa rakastaakin, niinhän mäkin :wink:

2 tykkäystä

Kyllä, tässä on kuitenkin erittäin merkittävä pelaaja joukkueelle myös harjoittelussa.

1 tykkäys

Ooksää kännissä?
Järvinen ei oo nopeepäinen, ja kristallipallottomat katsojat seuraa väärää lajia…
Aika kovia statementtejä ja ihan paskaa, jos suoraan sanotaan :joy:

Järvinen ei nimenomaan ole nopeepäinen kaveri, jos olis niin isoja hilloja muualla. Järvinen ajautuu kuljetuslooppeihin juurikin siksi, kun pelinluku/syöttönopeus ei ole ihan huipulla(vrt. Haapala)

1 tykkäys

Aika jännä, ku joskus jutellu samasta aiheesta kavereiden kaa, jotka pelannu satoja pelejä Liigassa, ni ovat sun kaa, ja ljjp:n, erimieltä.
Tosin en tiedä teidän taustoja, voi olla enemmänkin tietoa.
Luotan nyt kuitenkin heihin.

1 tykkäys

Kyllä Järvisellä pönttö toimii paremmin kuin Lapinkoskella.

1 tykkäys

Olen amatööri ja selvin päin, kiitos kysymästä.

Järvisen hyökkäyspeli ei omasta mielestäni ole pelinopeaa. Jalathan miehellä on vikkelät kuin mitkä. Koska sinulla on hyvät tietolähteet, niin sinä tai kaverisi osaavat varmaan argumentoida miksi Järvinen on Järvinen, eikä “Ramstedt”. Jos noiden taitojen (luistelu, kädet) lisäksi JMJ:llä on myös viiltävän nopea pelipää, niin miksi hän sitten on 30+ pisteen kakkossentteri Liigassa, eikä jotain ihan muuta?

Perusteltua vastausta odotellessa.

Kerros nyt nimiä rakas Vilttitossu. Kysys nyt niiltä kavereilta, mikä erottaa Haapalaa ja Järvistä muukin kuin pelipaikka. Koko ja luistelutaito/nopeus samaa luokkaa, toinen dominoi ja toinen ei täysin.

1 tykkäys

Ei mun tarvii perustella mitään, eikä varsinkaan heitellä mitään nimiä. Kerroin ny vaan, mitä on tullu juteltua, ja luotan heidän näkemyksiin :blush:
Tottakai täällä jokaisella saa ja pitääkin olla omanlaisensa näkemyksensä, ei se väärin ole, sanoin vaan, mitä mieltä kokeneet kiekkomiehet ovat…

Ooksää kännissä?

Anteeks, rupes vaan naurattaan. Enkä perustele miks.

8 tykkäystä