Janne Ojanen

Maikkari tehnyt Janne Ojasesta hienon jutun. Löytyy myös pieni videonpätkä. Linkki MTV:n sivuille

6 tykkäystä

Siis eikö tosiaan Jannesta ollut ketjua täällä aikaisemmin. Minulle Janne on ehkä se suurin Tappara kautta aikain. Ei siksi, että haluaisin pistää eri aikakausia tai pelaajia järjestykseen, mutta koska olen muutaman vuoden Jannea nuorempi, olen nähnyt hänen koko aikuisuransa alusta loppuun. Hän on samaa ikäpolvea kuitenkin.

Olin jo kannattaja, kun Ojanen 85-86 tuli liigaan, silloinkin tuli mestaruus, mutta kahdella seuraavalla kaudella Janne oli jo isossa roolissa mestaruuden tekijänä. Ojanen oli, sanotaanko sopivan verkkainen luistelija, jotta suurin osa urasta kului rapakon tällä puolella. Patrik Laine ja Sasha ovat varmasti isompia tähtiä varsinkin tulevina vuosina, muttei heistä taida varsinaisesti Tapparaikoneja tulla. Voi olla kenenkään vaikeaa yltää Jannen saavutuksiin Tapparassa, monestakin syystä.

Parhaimmillaan dominoi ja huonoimmillaankin oli joukkueessa tärkeä lenkki. Olihan se aika hauskaa kun Janne ja Juti syötteli yv:llä siinä Kemiläisen ja Haapalan nykyisillä paikoilla. Kumpikin pystyi painavaan laukaukseen tai oivaltavaan syöttöön joko toisilleen tai muille.

Mahtaako Jannella olla minkälainen palo valmentamiseen ihan huipputasolla? Olis hienoa nähdä vielä Tapparan aitiossa.

19 tykkäystä

Jannehan on käsittääkseni ollut jo vuoden-pari Nokian Pyryn valmennuksessa mukana.

5 tykkäystä

Joo. Eikös ollut muuten niin, että kun RD pyysi Ojasen Tapparan valmennustiimiin, hän sanoi jotain sinnepäin että: halusin näyttää Jannella millaista valmentaminen on. Mun mielestä aika hienosti tehty RD:ltäkin :+1:

4 tykkäystä

Radio Rock - Asenne on Rock | Supla Radio Rockin Korporaation Hokituur kävi Tampereella ja vieraana pyörähti lupaavia junnuja Ilveksestä Raimo Helminen ja Tapparasta Janne Ojanen. Linkin pitäisi viedä suoraan podcastiin.

Ojasen mietteitä mm. Vahalahdesta joka on enää maalin päässä Ojasen voittomaalitilaston kärkipaikasta.

Kaikkien aikojen pistekuningas Janne Ojanen: On luonnekysymys, että haluaa ratkaista pelejä

Surffaillessa eksyin Ojasen tribuuttivideoon Youtubessa. En taaskaan katsonu ku vartin yhteensä niin, että pari minuuttia sieltä, toiset täältä ja ihan randomilla löyty hienoja pätkiä Jannen ja Tapparan historiasta. Näköjään ainakaan tässä viestiketjussa ei tätä videota oo linkitetty, joten laitetaan. Kiitos @axe tai ketkä ikinä tätä videota on ollu koostamassa. Upeata, että tämmönen löytyy netistä!

Mode-edit: linkki fiksattu

5 tykkäystä

Jaa et sitten yhdeltä istumalta katsonut koko pätkää? Laiskaa suorittamista!

Hienoja muistoja. Etenkin olympialaisista ja tämän milleniumin alusta.

:wink:

3 tykkäystä

Eikös se ole nimimerkki Wille vanhalta keskustelupalstalta, joka on tuon lähes 8 tunnin orkun takana? Katselin sen läpi VIIMEKSI lomalla, kun satoi.

4 tykkäystä

Oikein muistettu Willehän se.

1 tykkäys

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Pelaajien seurauskollisuus – myytti vai mitä?

Aamulehdessä juttua 50v-syntymäpäivän kynnyksellä.

https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/ex-kiekkoilija-janne-ojasesta-tuli-yrittaja-vastoin-nuoruuden-paatoksia-jokainen-kauppa-on-vahan-kuin-maali-200860335/

6 tykkäystä

Eiköhän oteta huomisen Jannen 50v-syntymäpäivän kunniaksi finaalipaikka jälleen kerran! :facepunch:

12 tykkäystä

Ilta-Sanomissa on ihan asiallinen juttu päivänsankarista:

Jutun lopussa on siitä harvinainen äänestys, että siinä on vain oikeita vaihtoehtoehtoja:

Ota kantaa
Kuka on kaikkien aikojen legendaarisin Tapparan pelaaja?

4 tykkäystä

Oma ääni meni ehdokkaista Ojaselle. Jos otettaisiin mukaan muukin ura, niin sitten ehdoton valinta olisi ollut Kalevi Numminen.

1 tykkäys

Iso 8 ehdottomasti. Juti toisena

Hyvä juttu! Äänestin Jannea, aika vaikeeta on valita. Susi ja Juti olis mun elämän ajalta toiset ehdokkaat. Ja ehkä Rane.

Jutussa ei mainittu mitään Jannen roolista kurinpitodelegaatiossa. Eikös Janne johonki ryhmään kuulunu? Olikohan se pitkä pesti, kauheesti ei kerrottu muuta ku valinnan hetkellä.

Suora lainaus tuosta tekstistä: “Liigakokeilun perään tuli valmennusjakso nuoremman pojan Mikaelin joukkueessa seuran ikäkausivastaavana ja rupeama SM-liigan kurinpitoryhmässä. Nyt on Pyryn vuoro.”

Tuo kohta on jutussa olevan kolmannen kuvan alapuolella.

1 tykkäys

Kiitos, taidan käydä optikolla.