Puhutaanpas hieman K-Espoo pelistä. Mä en saa yhtään maalia Metsolan piikkiin, en vaikka kuinka yrittäisin. Enemmäm siinä kenttäpelaajat sekoilivat. Sitä vastoin Metsola pelasti mielestäni Tapparalle 2 pistettä. Tästä mut tietysti taas kivitetään, mutta ei huolta, kestän sen kyllä.
Olisiko Metsolankin kurssi kääntymässä?
Metsola on päästänyt n. 2,5 maalia ottelua kohden. Liigassa ei ole yhtään maalivahtia, joka olisi päästänyt keskimäärin alle 2maalia/ottelu.
Metsolan takana tässä tilastossa tulevat mm. haaveillut suuruudet Ortio, Hutchinson ja Salminen. Paljon edellä ei oikeastaan ole kuin Ilveksen ja KalPan maalivahtikaksikot.
Mistä tämä kertoo? Ehkä ei oikein mistään tai sitten hyvän joukkuepelin omaavan joukkueen takana on maalivahdinkin helpompi pelata!
Ja ei, Metsola ei ole pelannut riittävän hyvin. Mutta edelleen ei ole muu joukkuekaan! Tästä pitää kaikkien parantaa, turha yhtä miestä ampua!
Maalivahtien kohdalla puhuisin koko ajan isommasta otannasta. Yhden pelin maaleja on turha tuijottaa, mutta pitkän ajan trendiä tulee miettiä. Metsola pelaa ykkösmaalivahdin vastuulla ja saanut myös käytännössä kaiken vastuun. Veikkaan, että jos olisi ollut parempi kakkonen, olisi ollut jo monta peliä penkillä. Yksittäinen peli ei koskaan ole ongelma. Näin pitkä heikkotasoinen slumppi sen sijaan on. Heitetään vastapuolelle tämä: kuinka monta peliä Metsola on viimeisen kahden kuukauden aikana yksinään voittanut joukkueelle eli pelastanut pisteitä?
Maalivahti on yksilöurheilija joukkueen sisällä. Metsola on mielestäni saanut mahdollisuutensa ja laittaisin tästä eteenpäin Lindbergin jokaiseen peliin ihan vain nähdäkseni, miten se vaikuttaa joukkueen peliin muuten.
Kyllä syksyn pelien muistelu on aika paljon itselleen valehtelua ja tilanteen kaunistelua. Ikävä kyllä.
Jos se torjuntaprosentti on nyt pari kuukautta ollut luokkaa 83%, niin se on alta kaiken arvostelun, vaikka ei ihan kaikkea kerrokaan.
Osittain olen samaa mieltä, mutta…
Pappi ei toimi
Hyökkääjät eivät tee maaleja
No ei varmaan, mutta maalivahdilla on silti vain yksi tehtävä, eli torjua kiekkoja. Ei sillä pitäisi olla väliä tuleeko tilanteet omien virheistä vai ei.
On sillä sen verran väliä, että kun omat edessä tekee jatkuvasti virheitä yms. et maalivahtina voi antaa minkäänlaista luottoa siihen, että joku tilanne selvitettäisiin, vaan olet aina varuillasi. Herkästi joutuu yli pelaamaan ja miettimään 100 eri tapaa mitä voi tapahtua ja valmistella itsesi siihen. Maalilla myös paineet kasvaa tällöin ja suorituspaineet nousee, ei ihme jos mailaa rupee puristaan.
Kyllähän maalivahdin täytyy aina olla varuillaan.
Vaikka edessä pelaisi kuinka hyvä joukkue timanttisella puolustuksella, silti aina voi tapahtua mitä vain ja maalivahdin tulee olla siihen valmis.
Paineet voi kyllä kasvaa siitä, jos päästää jatkuvasti helppoja maaleja, mutta en ihan ymmärrä miten puolustuksen virheet liittyy tähän.
Toki veskarin pitäisi torjua jokainen kiekko, mikä maalia kohti tulee, se lienee kaikille selvä. Mutta, jälleen tullaan siihen, että koko joukkueen pitäisi auttaa veskaria, eikä koomailla hänen edessään.
Metsolan kritisointiin on aihetta, mutta ei todellakaan ole ainoa syypää.
Metsolalta pitäisi nyt vaatia “joukkueen tason” mukaisen pelin lisäksi nyt sellaisia joissa hän juuri on se käänteen tekevä syy miksi Tappara voittaa pelejä. Ei joukkueen tasoinen, vaan voittava maalivahti.
Sellainen kenties epäsuosittukin näkemys on, että onhan noissa takaiskuissa ollut mukana paljon huonoa tuuriakin. Toki on on mennyt torjuttavia kuteja ja mukana on lipsahduksiakin, kuten on myös paljon hyvien laukojien maaleja, maskin takaa on tehty ihan silmällä ja ajoituksella taitavasti, mutta kyllä tuosta puolisen tusinaa tulee mieleen noita Matti Järvisen tapaisia maalejakin, että heitetään vaan kohti ja kiekolla on se kolmen prosentin tsäänssi ohittaa kaikki neljä välissä olevaa pelaajaa ja sitten vielä mennä molarinkin ohi siihen kenkälaatikon kokoiseen tilaan mistä se mahtuu sisään menemään. Paljon useammin kuin ei sellaiset jää blokkiin, ohjautuvat ohi, osuvat rimaan, kolahtavat molaria nuppiin tai mitä tahansa, mutta joskus palloa on vaan vaikeaa pysäyttää kun se lähtee kierimään väärään suuntaan.
Tämä on aika vaikea muna-kana ongelma, kun Metsolan pelin taso tuntuu laskeneen samanaikaisesti koko joukkueen kanssa. Otanta on sen verran iso, etten usko sen menevän varianssin piikkiin.
Mieleen palautui 1-5 paikallispelivoitto lokakuun lopusta. Pelillinen ylikävely, jonka lisäksi Metsolan kobrakäsi napsi Ilveksen vasemman laidan laukauksia – paikka josta Heljanko jokusen kerran ohitettiin. Färjestadin kohtaamiset myös hyvää tekemistä.
Kyllä se Metsolankin peli on siellä jossain, mutta katosi yhdessä kenttäpelin kanssa. Toivotaan, että molemmat löytyvät vielä. Se on tietysti selvää, että kenttäpelin sakatessa maalivahti on se yksilö joka voi tuloksen kääntää.
Metsolalta mielestäni hyvä peli tänään.
Vajaan 3 viikon aikana tapahtunut hyviä asioita. Toivotaan että jänne pitää kauden loppuun asti.
Tänään joukkueen paras pelaaja.
Harmittaa Juhan puolesta tämän päiväinen peli. Monta pelastavaa torjuntaa ja otti Tapparan reppuselkään. Ihan todella loistava suoritus, joukkue edessä ei vaan vastannut. Antoi tänään todellakin mahdollisuuden voittaa. Meidän paras pelaaja.
Sinällään myös nyt viimeisimmät ottelut on maalivahtipelin osalta mennyt valtavasti eteenpäin, siitä Metsolle kiitokset, mutta siihen se jääkin. Joukkue edessä ei tuota suoraa sanoen mitään.
Kävi tuuri.
Längistä mennyt kiekko ei mennyt ihan maaliin. Jos olisi mennyt niin keskustelun sävy olisi erilainen.
Juha pelasi oikein hyvän pelin tänään.
Niitä ainoita työpaikallaan tänään.
Toivottavasti muillakin oisi taistelutahtoa ja asennetta vääntää nämä matsit voitoiksi
Metsoon ei tällä kaudella kaaduta
Jos negaa pitää hakea niin maali jäi tekemättä perhana.
Muuten hyvää tekemistä kyllä tänään
@tp2 Kummasti tuo Metsola riitti syksyllä loistaen torjuntatilaston kärkipäässä. Näin nopeastiko asia unohtui?
Kohonen pistettiin vaihtoon, ei Metsola. Kertoo mulle ainakin sen, että luottamus Metsolaan on suurempi kuin Kohoseen.
Kaksi huippu vahtia joukkueessa on loistava tilanne, nyt meillä on se tilanne, samoin ensi vuonna, jos Heljanko tulee, kuten lehdissä on kirjoiteltu.
Joukkue blokkasi eilen enemmän laukauksia kuin aikoihin. Se on sitä, mitä joukkue voi tehdä auttaakseen maalivahtia.
Hienoa, että Lindbergin avulla voitettiin Ässät, koko joukkue kuitenkin auttoi Lindbergiä, kuten kuuluukin, Metsola jäi liian yksin monessa pelissä.