Juhani Jasu

Tässä on nyt useamman päivän vähän jokaisessa ketjussa noussut Juhani Jasu esille negatiivisessa valossa. Koen pientä henkilökohtaista syyllisyyttä, koska aloitin Jasusta keskustelun jo hyvän aikaa sitten.

Se, mistä olen samaa mieltä mm. @Oijennus kanssa on se, että yhtä pelaajaa on aika kohtuutonta syyttää valmennuksen ratkaisuista.

Tosiasia on se, että Jasu on ollut yksi tämän kauden ylisuorittajista - toki lukuun on pakko ottaa myös se, että Jasu on nauttinut poikkeuksellisen isoa vastuuta.

Samoja asioita kuin Jasun ketjun ongelmista voisi oikeasti listata kaikista muistakin ketjuista, mutta sanon nyt vielä kerran, miksi minun mielestäni Jasun kenttään on osunut todella paljon kritiikkiä:

Jasu ei ole kiekollisesti hyvä pelaaja. Jasun vahvuudet ovat aloitukset, oman pään puolustuspeli ja reagointiin perustuva vastahyökkäys liikkeellä. Pelin rakentaminen tai viimeistely - ylipäätään oivaltavat tai murtavat syötöt keskialueella eivät ole Jasun vahvuusaluetta.

Jos ajattelen sitä, mitkä ovat esim. Kuuselan vahvuuksia niin mielestäni siinä menetetään monta prosenttia, jos hänellä ei ole riittävästi kiekkoa. Zaborsky on toinen pelaaja, joka tarvitsisi kanssa sitä kiekkoa välillä, mutta Jasun vahvuus ei ole kiekollinen peli.

Tämä on myös se syy, miksi Jasua olen paljon kritisoinut; väärässä roolissa ja kiekollinen pelaaminen kärsii. Ei ole vahinko, että M. Järvisen tultua eilen kehiin Kuuselan & Zabon kanssa alkoi ketju välittömästi pitää kiekkoa. Kiekonhallinta on kuitenkin se, josta Zabo ja Kuusela elävät.

Samanlaisia kiekollisen pelin ongelmia on monella muullakin kuin Jasulla - Repo ja JMJ nyt muina esimerkkeinä. Minä vain en ole nähnyt koskaan Jasulta mitään kiekollisen pelin näyttöjä ja minä en rehellisesti usko, että niitä edes on. Tämän vuoksi myös Jasu sopii sellaiseen ketjuun paremmin, jossa hänen vastuulla on paljon kiekotonta peliä. Rautakorpi kokosi eilen lopussa ketjun Hamilton-Jasu-Luoto. Se alkaa muistuttaa kohtalaisen paljon ikiaikaista nelosketjua, jonka tehtävä on tehdä rumia maaleja ja luopua kiekosta nopeasti.

Isossa kuvassa Jasu on ainoastaan yksi oire Rautakorven erikoisesta pelitavallisesta johtoajatuksesta tällä kaudella: Tappara on pelannut koko kauden ilman kiekkoa. Väittäisin mutulla, että Tapolan jengi hallitsi kiekkoa 60-70 % pelissä, Rautakorven joukkue antaa kiekon vastustajalle. Rautakorvella on muutoinkin ollut ikiaikainen taipumus pitää erityisesti kiekottomasta pelistä.

Se taas ei ole yhtään Tapparan vahvuus. Jasun iso rooli tällaisessa pelitavassa on kyllä perusteltu, mutta se, mitä meidän kaksi ekaa sylinteriä tarvitsee on kyllä kiekko - siitä asia ei muuksi muutu.

9 tykkäystä