Jukka Peltola

Pisetääs veronmaksajien uutistoimiston juttusia myös, en ole varma onko keltaisessa pulussa nämä samat:

33 tykkäystä

Peltolalla on tehtävä. Tavoite on yhä kahden voiton päässä. Turha tehdä yksittäisistä maaleista isoa numeroa…

Mutta onhan tämä tavallaan naurettavaa. Montako pelaajaa Liigassa on, jotka voi ihan oikeasti laittaa joka tilanteeseen? Fyysistä presenssiä? Jugi hoitaa tyylillä tarpeen mukaan (vrt. case-Heshka). Johtoa pitäisi puolustaa? Jugi hoitaa. Jugi syö kiekkoja, kunnes summeri soi. Mikään ei mene ohi. Tarvitaan maali? Joku saattaa muistaa eilisen lisäksi, kuinka Peltola söi IFK:n elävältä ratkaisupelissä viime vuonna, joku saattaa muistaa Peltolalta tyylikkään nousun laidalta ja laukauksen toisen Ilves-pelin kolmannesta erästä…

“Peltola pelaa liikaa”. “Paras terävyys puuttuu”. Näköjään tuo perhana tekee silti kaiken. Tänäkin keväänä.

Ihan sama, mitä tapahtuu tästä eteenpäin. Peltolan paita kuuluu kattoon, kun kaikki on ohi.

Tapparan 2012-2013 kaudesta alkanut tarina on jotain täysin ainutlaatuista jo. Peltola pitkälti sen kasvot noustuaan työmyyrästä vähän vielä nimettömänä kapteeniksi. Ei kysele enää kukaan, miksi Peltola luotsaa tuota jengiä. Tapparan C on ollut aika kovilla ukoilla. Peltolan ei enää tarvitse hävetä siinä seurassa.

Mancrushini on edelleen vahva…

44 tykkäystä

Onkohan ennen kukaan ollut pleijari-MVP kahtena peräkkäisenä keväänä? Eiköhän se Jukka taas ole jos Tappara vie.

1 tykkäys

Juki on sen verran merkittävä äijä, että saattaisi olla MVP vaikkei Tappara voittaisikaan.
(Tämä on tosin turhaa spekulointia, koska siitähän lähdetään että Tappara vie.)

3 tykkäystä

No eiköhän Kärppien voittaessa se ole joku Junttila tai Kukkonen. Tai Vehviläinen. Tapparasta toki Järvinen pienempi olisi haastaja Peltolalle.

6 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Huhu: Jukka Peltola Kunlun Red Stariin 2018-19?

Huomioikaa, että Jukka Peltolan Tapparasta pois siirtymisestä on jo olemassa ketju. Kaikki sen aiheen keskustelu sinne. Tässä ketjussa jatketaan keskustelua Kapteenista.

1 tykkäys

Kiitos.

Kiitos. Kaikesta. Kiitos menneistä, kiitos tästä kaudesta. Kiitos tyhjästä katseesta Raksilan jäällä. Kiitos kannun nostosta silmä mustana. Kiitos Saravon kanssa kannun nostosta.

Jukka Peltola antoi tälläkin kaudella kaikkensa. Hienoja elämyksiä. Todella ISOJA maaleja. Raakaa työtä. Huikea tarina jälleen kerran. Loistava pelaaja ja johtaja kaikilla pelin osa-alueilla.

Joutui ehkä pelaamaan vähän liikaa. Paras terävyys ajoittain puuttui.

Hieno Kapteeni silti. Parasta, mitä Liigaan voi saada. NykyTapparan henkilöitymä. Kasvot nyky-Tapparalle.

Joten kiitos. Ja tervetuloa takaisin. On se sitten ensi syksynä tai joskus myöhemmin.

Kiitos kaikesta.

73 tykkäystä

Allekirjoitan kaiken ja oisin voinu oikeastaan lainata koko postauksen, mut tein sit tommosen TL;DR version.

2 tykkäystä

Jukka Peltola - mies, jonka kanssa jakaisin vaikka siipiannokseni.

Jos lähdet, olen onnellinen puolestasi. Jos jäät, olen onnellinen kanssasi.

Minun silmissäni olet suurin Tappara-kapteeni.

11 tykkäystä

Aamen.
Laitan tämän silläkin uhalla, että liputetaan toistona tai onelinerinä.
On vaan pakko.

4 tykkäystä

Kun ootte perustanut Tappara-wikin niin kapteenin kohdalle laitetaan varmaan selvennyksenä Jukka Peltolan kuva. Kiitos.

1 tykkäys

Kiitos Jukka kaikesta mitä olet Tapparan eteen tehnyt näinä vuosina. Kapteenien kapteeni. Toivon sydämeni puolesta, että onnistut oligarkkiliigassa, ja saat ansaitsemasi kunnioituksen myös siellä. Toivottavasti näemme sinut vielä sinioranssipaidassa!

6 tykkäystä

Tää on niitä juttuja. Ehkä olen nuori. Tappara-kapteeneita on ollut paljon. Todella kovia kavereita. Iso-Kasi jopa tuossa lähimenneisyydessä.

Omissa silmissäni Peltola ei kapteenina kalpene kenenkään rinnalla. Peltola on minulle subjektiivisesti katsoen se suurin Tappara-kapteeni. Se kertoo Liiga-tasolla jo todella paljon.

Ymmärrän toki, jos vanhemmille sukupolville joku muu kapteeneista menee vielä Peltolan ohi. Hyviä vaihtoehtoja on…

6 tykkäystä

Lähes 50 vuotta olen seurannut Tapparaa henkeen ja vereen. Paljon hienoja pelaajia, monta uskomatonta kapteenia. Mutta koskaan ei ole ollut äijää johon Tappara, kirvesrinta ja uskomattoman suuri Tapparasydän olisi henkilöitynyt kuten Jugiin. Vaikeaa tulee olemaan seura ilman sieluaan, vaan aika aikaansa kutakin, valloita kiinalaisten sydämet seuraavaksi, olet kapteenien kapteeni, älä ikinä muutu ihmisenä. Ja kun palaat, se on torijuhlien paikka jo itsessään.

29 tykkäystä

Jukka Peltolan nousu A-juniorista ja potentiaalisesta nelosketjun sarjajyrästä murheen alhosta samanaikaisesti kivunneen perinteikkään menestysjoukkueen tärkeimmäksi pelaajaksi, kapteeniksi, pudotuspelien MVP:ksi ja koko seuran identiteetin ruumiillistumaksi on aika uskomaton tarina. Niin uskomaton, että joskus kaukana tulevaisuudessa kun oman aikani the kapteenin paita nousee kattoon, tulee varmasti moni iso mies ja vahva nainen pyyhkimään ujon kyynelen poskeltaan - sivullekirjoittanut mukaan lukien.

Joten kiitos Jukka Peltola ja tervetuloa takaisin mun Tapparaan milloin sinulle ikinä vain sopii. Onnea ja menestystä Siperiaan.

39 tykkäystä

Kelasin ketjun alkuun ja hyppäsin hetkeksi aikakoneella elokuuhun 2007. Eipä sitä olisi edes taitavin käsikirjoittaja tajunnut rakentaa tällaista tarinaa junnulle nimeltä Jukka Peltola. Hattu päästä ja ikuinen pohjaton kunnioitukseni.

12 tykkäystä

Paikka Hall Of Fame seinällä on jo sinetöity. Näytöt alkavat oleen sitä luokkaa että paitaa ripustellaan uran jälkeen. Ei Ville ollut lähtiessään väärässä kun sanoi että Peltolasta te saatte hienon KAPTEENIN. Onnea siperian valtaukseen, kotiin saa tulla koska vaan.

5 tykkäystä

Kun Juki ensimmäisen kerran poistui kopista, niin jokaiselle kättelijälle, halailijalle ja juttelijalle löytyi aikaa. Muutamia itkeviä jopa lohdutti. Kapteeni isolla Ceellä.

63 tykkäystä

Jukkaa ei korvaa mikään, sen meistä varmasti tavalla tai toisella jokainen ymmärtää. Hieno pelaaja, hieno ihminen. Kapteeni isolla C:llä kiitos kaikesta mitä sinun aikanasi ollaan saatu kokea. Niinkuin moni jo on sanonut, niin tervetuloa takaisin milloin vain! Toivotamme sinulle tsemppiä tuleviin haasteisiin ja toivottavasti sinun osaltasi kaikki menee hyvin. Tällä hetkellä sanoja on vaikea löytää, ainoa asia mikä tulee päälimmäisenä mieleen on kiitos! Kiitos Jukka!