Jukka Rautakorpi - Tapparan päävalmentaja 2017-20

Sen takia että Tappara kiinnostaa, on kiva olla mukana joukkueen kasvutarinassa ja kehittymisessä ja nousussa kohti kärkeä. Tämän takia Tappara (tai Liiga) kiinnostaa huomattavasti enemmän kuin joku parin viikon MM-turnaus, hieman kärjistettynä.

5 tykkäystä

Kuten sanoin, ei Rautakorven tule niitä yleisömääriä ressata, hän vastaa tuloksesta. Mikin ja hallituksen tehtävä on antaa kenkää, tai siirtää Rautakorpi muihin hommiin, jos kokevat että liian moni jää kotiin. Enkä voi puhua muiden puolesta, jokaisella syynsä mennä, tai olla menemättä, Tapparan peliin.

Puolustin Rautakorpea hänen potkujensa yhteydessä nuorten kisoissa. Viime kausi ja varsinkin nyt alkanut kausi ovat kuitenkin osoittaneet, että Rautakorven aika suomalaisen jääkiekkoilun korkeimmalla tasolla alkaa olla vanhentunutta.

Jatkuvasti puhutaan reenijumista ja milloin mistäkin liikettä, pelitapaa tai pelinopeutta estävästä tekosyystä. Kärpät pelasi kuitenkin viime kaudella ihan yhtä pitkän kauden ja varmasti treenaa vähintään yhtä kovaa kuin Tappara. Ja ihan yhtä pitkn harjoitustauon ovat pitäneet. Miksi sitten Kärppä-pelaajien jalka käy nyt ja keväisin huomattavasti raikkaammin kuin Tapparan ukkkojen? Treenaako jompi kumpi väärin tai vääriä asioita?

Tappara ei kiinnosta nykyisen valmentajansa vuoksi nuoria lupauksia eikä oikein nimimiehiäkään. Joudutaan tyytymään kaiken maailman erkinjuntteihin. Rosteri on oikeasti täynnä ns. kakkosluokan nimiä ja on suorastaan naurettavaa, että kiekkoasiantuntijoina esiintyvät fakiirit toteavat joka puolella, että Tappara on rosteriltaan varteenotettava mestarikandidaatti. Voin sanoa, että tällä rosterilla, nykyisllä molareilla ja tällä pelitavattomuudella voi odottaa isoja palautuksia pleijarikausarista ensi kauden runkosarjan kausariin…

Vastustajat (siis muutkin kuin Kärpät) luistelevat Tapparalta jalat alta. Karvaavat parhaimmillaan kahdella, eikä Tappara pääse edes oman sinisen yli. Pakkien ja hyökkääjien etäisyydet ovat pelin nopeudelle aivan liian suuria ja sitä paitsi, hyökkääjät ovat kuitenkin selkä menosuuntaan kiekon saadessaan. Kontrolloituja hyökköyksiä saadaan aikaiseksi viidestä kymmeneen per peli. Niistä yksi tai kaksi johtaa jonkinlaiseen maalipaikkaan. Tämän lisäksi saadaan muutama karvaukseen perustuva puoittainen paikka per peli.

Kaksinkamppailut hävitään yksi toisensa perään, luisteluvoimassa hävitään suurimmalle osalle vastustajia, valmius irtokiekkoihin on olematon ja seisotaan vaan kiekon lähellä, Tappara ei hallitse pelejä millään osa-alueella. Ei millään.

En edelleenkään tiedä, kuka vapaana olevista olisi parempi korvaaja Rautakorvelle, mutta Leinosen housuissa miettisin jo kiivasti jotain muuta vaihtoehtoa. Jo yksistään tulopuoli kärsii, kun peli ei kulje ja yleisöäkin raahautuu halliin kärkijoukkuetta katsomaan alle viisituhatta katsojaa.

23 tykkäystä

Taitaa olla viihdyttävä viikonloppu edessä tämän Rautakorpi- keskustelun vilkastuessa. Nyt jos tulee pari kertaa vielä sopivasti nokkaan, niin kapina on valmis. :wink:

Tulokset on aikalailla faktoja, kulta on kulta jne. Pelityylien viihdyttävyydestä tulee jo hieman hajontaa. Mutta kun täällä viitattiin valmentajan persoonan arviointiin, niin onhan se aika selvä että 99.9%:lla meistä se nimenomaan perustuu mielikuviin. Kuinkas muuten. Toinen seikka on se ketkä noita mielikuvia luovat ja missä. Ja onhan me jokainen nähty esim. Rautakorpi useamman kerran joko ohimennen livenä tai sitten ainakin medioissa. Mielikuvia siinä annetaan ja muodostetaan. Kuka tuntee hänet todella. Ja sittenkin: onko se muodostunut mielikuva “oikea”. :wink: Ja onhan mielikuvilla valittu presidenttejäkin. Ainakin Suuressa Lännessä. :wink:

Itselleni yhdestäkään valmentajasta ei onneksi ole muodostunut “jumalaa”. Saavutuksia arvostan ja viihdyttävästä kiekosta pidän. Aina ei voi saada molempia. Jos kysytään, niin oma Tappara-kultakausi oli 70-luku ja sen pelaajat. Myös 80-luku oli hienoa aikaa. Sarjasysteemit muuttui ja sen alkoi huomata. 70-luvulla kun meni Hakametsään, tiesi aina saavansa markoilleen täyden vastineen. Joka ilta pelattiin tosissaan. Ei ollut treenijumit aina esillä. Nyt on hieman toiset systeemit. Pakko osittain hyväksyä ja ainakin ymmärtää.

Tämä kausi mennään Jukalla. Eipä ykskaks parempaakaan vaihtoehtoa ole. Katselen rauhassa, 2019-2020 tulee sitten aikanaan. En tänä syksynä vielä kiirehtisi Jukan jatkosopimuksenkaan kanssa. Antaa tuloksen puhua. Mutta nyt seuraan tätä jännää vääntöä…

4 tykkäystä

Ymmärrän tietyn kritiikin Jukkaa kohtaan, mutta kyllähän hän taitaa olla sellainen persoona että jotkut on aina vastaan. Simontaipaleen viestiketju huusi punaisena kun Jukka nöyryyttää pelaamisellaan nuorta Kassua ja ihmeteltiin miksi ei anneta tulosketjusta heti paikkaa, toista se oli silloin kun oli Tapola penkin takana. No ei ollut, niinkun siellä käy ilmi. Patea “nöyryytettiin” ihan samalla tavalla Tapolan aikaan, mutta eihän sitä kukaan muista. Tässä nyt vaan yksi esimerkki, näitä nyt on vaikka kuinka. Hopea tuli säkällä, koko viime kausi oli ihan hirveätä via dolorosaa vaikka sivuttiin voittoputkella seuran ennätystä jne.

Kyllä se peli tuosta lähtee tulille. Onhan nyt jo pelaajien pisteissä huima ero viime kauteen, peli-ilme on ollut huomattavasti vauhdikkaampi kuin viime kaudella jne jne. Jukka on sen verran pedantti mies, että uskon vieläkin hänellä olleen kahden kauden suunnitelma pelitavan uudistukseen. Mua ainakin kiinnostaa minkälaiseksi se tosta muodostuu. Jos keväällä ollaan samassa tilanteessa kuin nyt pelillisesti, niin voidaan todeta Jukan epäonnistuneen. Kattellaan siihen asti rauhassa jos se Jukka meidät vielä keran yllättäisi.

5 tykkäystä

Hyvin samanlaisia tuntemuksia myös täällä kuin yllä @polvipetteri ja @Hakkuri. Rautakorven persoonaa en ala sen kummemmin analysoimaan kun en häntä henkilökohtaisesti tunne.

Joka tapauksessa itsellänikin alkaa vahvistua se tunne että Rautakorven elinkaari Tapparan peräsimessä alkaa olla - tai ainakin pitäisi olla - siellä loppupuolella. Tuntuu että hänestä on henkilönä kasvanut jo vähän liiankin suuri seurassa ja lätkälaboratoriokokeilut sekä reenijumit otetaan lähes kritiikittä vastaan annettuina asioina, jotka vaan kuuluvat tähän hommaan.

Rautakorven ansiot on kiistattomat ja ilman häntä seura ei tänä päivänä olisi tässä tilanteessa. Siitä kaikki kunnia ja arvostus hänelle, sillä hänen merkityksensä on ollut suurempi kuin pelkät mitalit palkintokaapissa. Mutta jossain vaiheessa tekeminen ei enää tuotakaan entisiä tuloksia, näin on käynyt muillekin huippuvalmentajille Ranesta, Jortsusta ja futiksen puolelta läheltä Zico Hjelmistä lähtien.

Koska lupasin olla analysoimatta Jukan persoonaa, kommentoin sen sijaan hänen filosofiaansa. Ja se filosofia on yksi syy, miksi monesta yrityksestä huolimatta niitä mestaruuksia on kertynyt lopulta vain yksi. Kun peliä lähestytään virheiden minimoinnin ja tappioiden välttämisen kautta, on perusteltua kysyä erityisesti tämän päivän peliä katsoessa, että onko tuo sellainen filosofia millä voi todennäköisesti voittaa mestaruuksia?

Jokainen voitettu mestaruus vaatii aina poikkeuksellista onnistumista ja finaaleissa henkinen puoli ja flow ovat keskeisessä roolissa. Harvaa mestaruutta on voitettu selviytymällä ja peläten virheitä.

11 tykkäystä

Osakseen tämä juontaa juuriansa sieltä nuorten kisoista. Jukka puhui silloin sellaista mitä media piti ihmeellisenä. Toisin ollut tarina, jos olisi tullut mitali, mutta ei tullut ei ja siitä on lähtenyt tämä ns ajojahti.

Toisaalta, Jukka on lähtenyt ajattelemaan kiekkoa liian vaikeasti, jota nuorten kanssa yritti ja nyt aikuisten kanssa päivitetyllä kirjalla. Kovat nimet ei omaksunu oikein pelitapaa ja vaaran paikkoja oli. Nyt ei ole Vapahtajaa jne, ja ongelmia, puutteita on näkyvissä. Saako Jukka muutettua riittävän ajoissa kurssia. Mikä on riittävän ajoissa?

Pitäisikö Jukan ottaa sitä valtaa pelaajilta pois, olla se valmentaja joka apuvalmentajien kanssa vie prosessia ja pelaajat pelaavat. Jos pellaavat, niin päitä pölkylle.

Sehän on ihan työelämässäkin normi setti, annetaan vastuuta ja tehtäviä, joilla osin mitataan riittääkö rahkeet, katsotaan onko vahvuuksia. Jos ei ole niin helpotetaan. Nyt Jukan tulisikin ottaa power takaisin, laittaa kirjan sivu uuteen uskoon, ja kertoa pelaajille ettei sooloilla. Etäisyydet 2m toisista, tiivistä, aggressiivista pelaamista suurella intohimolla. Jos ei latausta löydy voi jäädä kotiin pesemään vaimon pyykkejä.

1 tykkäys

Pelaajien vastuu tai valta tarkoittanee myös Rautakorven kohdalla sitä että ketjut päättävät pelaamisen yksityiskohdat keskenään. Kyllä siellä on valmennustiimin määrittämä kehys ja tapa pelata jonka sisällä pelaajat toimii. Nyt siellä puheitten mukaan olisi myös (tai ollut jo aika monta kautta) pelaajilla mahdollisuus osallistua pelin kehittämiseen näkemyksillään.
Valmennus tuo käsitääkseni lisäksi analyysit vastustajista jotka vaikuttaa pelaamiseen.
Ei se nyt mikään borne to be free homma ole pelaajille edelleenkään.
Ja kyllä se kaikkien aikojen valmentaja Manner rämpi yhtälailla Suikkasen takana nopean ja viihdyttävän pelin tekemisessä.

2 tykkäystä

Aika vahvaa kärjistystä, koska sulla ja monella muulla on paha olla. Varsinkin Tapparan liikettä ja se heikkoutta verrattuna vastustajat mielestäni ylikorostetaan. Jos peilataan vuoden taakse tähän aikaan on useampikin pelaaja ottanut vahvaa harppausta eteenpäin tällä saralla. Kärpät ei todellakaan luistellut Tapparalta jalkoja alta torstaina.

Itseasiassa Tappara on tällä kaudella itse hallinnut peliä ja sen virtausta nimenomaan liikkeen kautta. Aivan kuten viime pelissä Kärppiäkin vastaan nämä vain vaihtelevat erä kohtaisesti.

Samaan aikaan olet “nähnyt” joukkueen ja rosterin rajallisuuden ilmeisesti ennen kautta. Joten mikä on ongelma tämän hetkisessä sijoituksessa on? Eikö tuossa ole ristiriitaa jos tiedostat joukkueen heikommaksi kuin yleisesti luullaan ja silti odotat jotain tuloksia?

Vastoin yleistä näkemystä itse olen tällä kaudella nähnyt tuossa pelissä, että siitä voi jotain tullakin ja mitä siinä haetaan. Viime kaudella näin ei todellakaan ollut. Pelissä on edelleen kasvukipuja ja toivon valmennuksen sekä pelaajien nämä selättävät. Näkisin tähän aikaa olevan.

@Mailman Miksi ihmiset syksyllä käy katsomassa pelejä, vaikka tähtäin keväässä?Voisi kysyä miksi itse nyt avaudut. Varmaan siksi että Tappara kiinnostaa ja haluaa irtaantua arjesta.

11 tykkäystä

Kyl tää taas on, popparit mikroon kun näitä lukee.
Joo vi***ks on taas jälleen kerran syksy menny, kuten aina. Osa porukkaa vaahtoaa kun kaikki on päin persettä ja vähintään Jukka pitäis vaihtaa…
Joo ärsyttäähän tuo kun joka hemmetin syksy alisuoritetaan, mutta kummasti siinä loka- marraskuun kohdilla näkyy tunnelissa valoa ja juuri kun luulee et nyt lähtee rullaan niin taas kontataan.
Sitten kun helmikuu lähestyy ollaankin yllättäen poffeissa ja ne ketkä on manannu Jukan alimpaan helvettiin onkin vähintään tyytyväisiä.

ps. Itse olen oikein tyytyväinen että meillä on valmentaja kuka on vastuussa 6 finaalin putkesta. Uskoisin että niin haluaisi aika moni muukin jengi…

11 tykkäystä

Sinä sen sanoit, samaa mieltä. Takin kääntäjiä ja besserwissereitä ja mitä niitä onkaan glory huntereita nähdään sitten keväällä. Jos on syksyt vaikeita aina, niin edellämainittuja on myös aina keväällä.
Onneksi Tapparan johto tietää mitä tekee, luotto siihen suuntaan on kova. Toisin kun näihin jotka dumppaisivat aina heti kaiken. Ja aina sama virsi, ensin JR ensin ja sitten loputkin.
Ja joo, toki tehdään ja pitää tehdä tarvittavat liikkeet, mutta ei paniikissa.

2 tykkäystä

Tämä on jo loppuun kulunut fraasi/argumentti. Mihin tähtää Manner? Miksi sillä kiekolla dominoidaan koko kausi ja voitetaan myös viimeinen ottelu? Tappara tähtäsi koko kauden huhtikuulle ja oli silti finaalissa melkolailla vastaantulija, tämän perusteella pitäis varmaan optiikkaa muuttaa pari napsua vasemmalle?

3 tykkäystä

Viime vuosi vedettiin kyllä ihan käsijarru päällä. Koskahan meillä on viimeksi ollut tuollainen pakkikalusto? Sitten ei edes pelata niin kuin rosteri vaatisi. Tapparan olis pitänyt finaaleista ottaa tuolla materiaalilla kulta, oikeastaan sekin suoraan neljällä voitolla. Mutta ei ollut joukkue tottunut pelaan tarvittavalla pelinopeudella.

6 tykkäystä

Hyvä, että haastat asiallisesti näkemyksiäni.

Valitettavasti Tappara ei todellkaan hallitse pelin virtausta. Jos katsot esim. torstain ottelun ensimmäistä erää joltain tallenteelta, voit huomata kuinka Tappara katoaa johtomaalinsa jälkeen täysin kartalta. Siinä ei hallita sen paremmin pelin virtausta kuin omaa kiekollista tai kiekotonta peliäkään. Kärpät dominoi peliä niin, että Tappara ei päässyt loppuerässä yhteenkään kontrolloituun hyökkäykseen. Omissa pyörittiin välillä niin, että pelikatkolla ei meinattu löytää omaan vaihtoaitioon.

Tapolan aikaan Tappara hallitsi Suomessa parhaiten varsinkin kiekottoman pelin ja silloin Tappara todellakin hallitsi pelin virtausta. Nyt kärpät pelaa samalla tavalla ja Tapparan näennäinen kiekollinen peli pakotetaan kulmiin, jossa Erkinjuntin tyyliset niska kyssässä painavat pelaajat pitävät hetken kiekkoa menettääkseen sen hetken päästä joko itse tai vastustajan otettua kiekon lavasta. Ei sillä luistelulla ole mitään tekemistä pelin virtauksen tai hallinnan kanssa. Tai sillä, että Tapparan yksi tai kaksi vahvaa luistelijaa saa kiekon tuotua muutaman kerran pelissä vastustajan sinisen yli ja saadaan ns. kulmaralli hetkeksi päälle.

Kirjoitin joku viikko takaperin tästä. Kritisoin silloin ja edelleen sitä, että Tapparassa ei tunnistetu selkeästi viime kauden ongelmia. Ei selkeästikään ymmärretty, että jo viime kaudela pelillinen identiteetti puuttui täysin. Tappara pelasi itsensä hopealle tuurilla sekä Suomen silloin ylivoimaisimman rosterin ja erityisesti siinä olleiden vahvojen yksilöiden avulla. Nyt nuo vahvat yksilöt on menetetty ja korvattu pelaajilla, joosta ei ole joukkueen kannattelijoiksi.

Turhauttaa kun organisaatio on menettänyt urheilullisen nälän ja ummistaa silmänsä ongelmilta. Kannattajatkin kirjoittelevat täällä, että pitäisi olla tyytyväisiä kun on saatu nauttia menestyksestä ja että aina välillä tulee heikompia kausia. Mikä ihmeen lähtökohta se on? Ei mikään yritys, urheiluorganisaatio tai yksittäinen urheilija voi lopettaa tavoittelua ykkösenä olemisesta. Eilisen menestys ei takaa yhtään mitään huomiseen. Kun työnteko ja halu kehittyä loppuu, loppuu myös menestys ja sen vaikutukset voivat olla kauaskantoisia. Olen itse seurannut Tapparaa ja kiekkoa 70-luvulta ja vahvasti mielessä on triplamestaruuden jälkeinen vuosikymmenen mittainen taaperrus. Näen tiettyjä yhtymäkohtia tässä hetkessä tuohon ajanjaksoon.

Rautakorven pelitapa ei ole tätä päivää. Joukkue tarvitsisi ja olisi tarvinnut jo kesällä erittäin kovia pelimiehiä, jotta nuo pelitapapuutteet voitaisiin jälleen peittää yksilösuoritusten kautta. Tappara ei ole sillä paikalla millä sen kuuluu tuon valmennuksen ja rosterin kombinaatiolla olla. Mutta ei sen paikka neljän parhaan joukossa kuulu olla eikä tule olemaankan ilman dramaattisia muutoksia pelitapaan tai rosteriin.

En tiedä, osaako valmennus kaivaa jostain selkeän pelitavan ja saada joukkueen pelaamaan suoraviivaisesti. En tiedä, saadaanko rosteriin työmyyrien lisäksi suoraviivaisia ratkaisijoita. Mutta jos ei noita puutteita organisaatio tunnista, ei silloin ainakaan edellä mainittuja asioita tapahdu.

14 tykkäystä

Varmasti Mannerkin tähtää keväälle, jokaisen Liigakoutsin tähtäin ei siellä ole, kun realistisempaa kamppailu sijasta 8-10 kuin TOP-4. Finaalit oli osaltaan pettymys, TPS-sarja ei viime kaudella ei. Manner on voittanut toistaiseksi yhden mestaruuden. Aloittanut toki todella hyvin toisenkin kauden Kärppien kanssa. Vertailu Manneriin on kuitenkin järjetöntä, hän on Kärppien päävalmentaja, Rautakorpea hän ei olisi korvaamassa Tapparan penkin takana. Eihän Rautakorpi maailman paras valmentaja ole, mielestäni tässä vaiheessa hän on paras valmentaja saatavilla olevista nostamaan Tapparan nykyiseltä sijalta kohti mestaruustaistelua keväällä.

1 tykkäys

Niinkuin sanoin, valitettavasti Tapparan peli on erittäin hajanaista pelien ja varsinkin yksittäisen erien välillä. Siitähän minä kirjoitin. Sitä en tiedä mistä se johtuu, mutta vahvoja eriäkin on nähty.

Kärppiä vastaan viimeinen erä oli loistavaa aina Kuparin maaliin asti, turhaanko Kärpät aikalisän otti? Paremmat paikat Tapparan tasoitukseen oli kuin tuo Kärppien 2-4 maali. KalPaa vastaan ensimmäinen erä aivan loistavaa, mutta ei käytetty paikkoja. Tällä hetkellä vahvat erät ei tuota meille mitään ja heikot hetket maksaa.

Viime kaudella en nähnyt tavoitteita ja ideaa pelissä. Se on fakta jonka myönnän. Tällä kaudella olen omaan silmään nähnyt parannusta ja sen mitä pelillä haetaan. Saa nähdä saadanko tätä jalostettua kauden aikana niin että voittotili karttuu.

Tapolan aikaa mielestäni ylihypetään täällä kovasti. Liigan peli on muuttunut noista ajoista ja varsinkin Tapparan ylivoima oli tuolloin lähes murhaavaa. Tällä hetkellä tuo on järkyttävää. Tapolan aikana myös nähtiin todella tuskaisia pelejä.

Miten määrittelet viime kauden hopean olleen enemmänkin tuuria. Jos olet tuota mieltä, niin eiköhän Tapolan mestaruuksiin voi tätä myös soveltaa? Kyseenalainen maali Helsingin 5.pelissä sekoitti IFK:n totaalisesti, seuraavalla kaudella jatkoon meno Ilveksestä johtui aivan parista yksilöstä eikä Tapolan neroudesta. Viime kaudella mentiin suvereenisti finaaleihin, mutta finaalit oli kyllä pannukakku.

3 tykkäystä

Tapola on hyvä valmentaja. Todella hyvä.

Mutta sanotaan nyt taas: Tappara oli todella lähellä pudota Ilvekselle puolivälierissä Tapolan viimeisimmällä kaudella.

1 tykkäys

Ehkä tämä Tapolan viimeisimman kauden heikko hetki on toisaalta sulka Karri Kiven hattuun. Vois sanoa, ettei huono valmentaja siinäkään… Vaikkea näissä jutuissa on absoluuttista totuutta löytää. Aika usein liikutaan välimaastossa. Siitä kuitenkin taitavat kaikki olla samaa mieltä, että Rautakorpi ja Tapola eivät ole valmentamisen suhteen “identtisiä kaksosia”.

Tapola ylihehkutetttu. Ei tosiaan: 3 kautta päävalmentajana Liigassa, ja 2 mestaruutta. Rautakorpi on saanut vain yhden mestaruuden. Aika monta kertaa on saanut yrittää.

Toivottavasti Leinosella on pokkaa antaa potkut Rautakorvelle. Vielä voisi onnistua pudotuspeleihin pääsy valmentajaa vaihtamalla. Tällä joukkueellahan pitäisi ihan oikeasti olla jo nyt kärkiporukoissa. Kun Rautakorvelle annetaan potkut, pääsenpä minäkin sitten katsomaan pelejä. Näkyyhän Rautakorven jälki jo yleisömäärissäkin.

Niin ja tuskin tästä kaudesta halutaan välimallin kautta.

“Aika monta kertaa on saanut yrittää”. Jukka Rautakorpi taitaa olla ainut valmentaja, joka on noinkin usein saanut yrittää mestaruuden voittamista finaaleissa. Sinne pääsyhän ei edellytä onnistumista koutsilta. Jännä ettei kaikki pääse.

11 tykkäystä