Jukka Rautakorpi - Tapparan päävalmentaja 2017-20

Rautakorpi on toimittajalle kiva haastateltava; ei mikään synnynnäinen suupaltti eikä helppoheikki.

2 tykkäystä

Juuri näin, tuossakin haastattelussa olisi voinut pienellä spontaaniudella ja kysymysten soveltamisella päästä pitkälle. Ja mikä oikeasti on viihdyttävää? Itse olen ainakin viihtynyt viimeisen viiden kevään aikana katsomossa.

4 tykkäystä

Lisää Jukan mietteitä :sunglasses:

15 tykkäystä
8 tykkäystä

JR on selvästi jo itse muuntautunut kun teki muutoksia kentällisiin näin varhaisessa vaiheessa kautta. :smiley:

8 tykkäystä

Kuulin mielenkiintoisen jutun hyvästä lähteestä. Tapparan pelaajilta jäi tiettyjä osallistumisia Tappara Päivän tapahtumiin tekemättä, kun siellä antoi Rautakorpi kurinpidollista runtua joukkueelle. Syy jäi hieman epäselväksi.

Olen ollut positiivisella mielellä Rautakorven sopimuksesta alusta asti. Tällaiset ei siltu hyvältä kuulosta. Ketjutkin laitettiin turhan nopeasti uusiksi - samoin kuin toimiva ykkösylivoima.

Toivottavasti suitset eivät ole sittenkin liian tiukalla.

Ei kyllä kuulosta kovin hyvältä. Kausi ei vielä edes käytännössä alkanut, kun jo pitää antaa kurinpalautusta?

Toivottavasti ei käy Jokerit joukkuehengen kanssa.

Riippuu toki vähän siitä mitä on jätetty tekemättä, kuka lepsuilee? Erittäin mielenkiintoista.

1 tykkäys

Siis että mitä että? Rautakorpi olisi joissakin Tappara Päivän tapahtumissa halunnut antaa runtua ja osa pelaajista jätti siitä syystä saapumatta?

Luottamuksellisuussyistä en mene tarkempiin yksityiskohtiin.

Edit: Muotoilin edellisen viestin vähän huonosti. Pelaajia olisi kysytty osallistumaan tiettyyn asiaan ex-tempore, mutta ei ollutkaan “hyvä hetki” kysellä mitään.

3 tykkäystä

Juu, ymmärrän. En vain ymmärtänyt, että oliko Rautakorvella tarkoitus antaa jossakin vaiheessa Tappara Päivää runtua? Vai antoiko sitä jälkikäteen, kun Tappara Päivässä oli toimittu vastoin ohjeita.

Kuten sanottua, “palautesession” syy jäi sen verran epäselväksi, etten lähde sillä spekuloimaan. Ei mitään hajua oliko pelillinen, ulkopelillinen vai mikä.

3 tykkäystä

Ei siinä mitään. Sovittin reeni ja feikattiin se banniksi.

2 tykkäystä

Olisin voinut kirjoittaa tästä tuonne peliesityksiinkin, mutta asia ehkä kulminoituu enemmän Rautakorpeen.

Rautakorpi on jälleen kerran näyttänyt voivansa uudistua ja viedä suomalaista jääkiekkoa eteenpäin (mikä ei suinkaan poista sitä, etteikö tällä kaudella tultaisi näkemään myös träppiä ja muita variaatioita vastustajan mukaan). Liiga-kauden alla joukkueella oli suorastaan lentokeli ja se pelasi todella iloista sekä nopeaa hyökkäyspeliä, mutta nyt on jostain syystä ollut tahmeampaa. En kuitenkaan jaksa olla tippaakaan huolestunut joukkueen peliesityksistä. TPS ja KalPa pelasivat molemmat erinomaisesti ja tänään Hakametsän jääkin oli todella huonossa kunnossa. Tämän päivän pelissä oli myös nähtävissä hyviä elementtejä.

Muutamia tuttuja JR:n maneereita on ollut nähtävissä jo tässä vaiheessa kautta:

1) Ykkösmaalivahti pelaa kaikki pelit. Tämä on lähtökohta. Domi tulee tällä kaudella pelaamaan niin paljon kuin jaksaa ja Heljanko saa jämäpelejä - aivan kuten Metsolankin kanssa. Kevääksi sitten hankitaan kokenut kakkosvahti, sillä JR ei koskaan jätä mitään sattuman varaan. Moni ei kuitenkaan huomioinut tätä ennakkoarvioissa.
2) Voittavaa kokoonpanoa ei muuteta. Alkukausi vedettiin samoilla “lukituilla” ketjuilla aina TPS-tappioon asti. Tämä poikkeaa merkittävästi Tapolan viime kauden ajattelusta, joka tuntui lähtevän siitä, että kenen tahansa täytyy voida pelata kenen tahansa kanssa. Rautakorpi luultavasti uskoo ketjukemioista voivan olla merkittävää pelillistä hyötyä ja mitä vähemmän muutoksia sen parempi.
3) Isokokoiset hyvin aloittavat sentterit. JR on aina digannut isoista kahden suunnan senttereistä, jotka tasapainottavat peliä. Kauden alla pohdittiin, lähteekö hän tekemään Kärjestä sentteriä. Joku sanoi, ettei ikimaailmassa. No, niinhän siinä vain kuitenkin kävi. Tällä hetkellä sentteristö on Kärki (194cm), M. Järvinen (195cm), Jasu (184cm) ja Redenbach (182cm) eli aikalailla Jukan näköinen :grin: Kärjen aloitustilasto (sekä tämän päivän fleguilu) ei tosin varmasti miellytä JR:ää ja JMJ:n paluu tulee pyöräyttämään palettia. Jasu ylivoiman keskellä on ollut yllätys, mutta kun vilkaisee hänen aloitustilastojaan niin ei ehkä sittenkään.
4) Kun tulee turpaan, tilkitään puolustus. Tämä on mielestäni aiemminkin ollut jonkinlainen JR:n (ja toki joidenkin muidenkin valmentajien) trendi, että varsinkin selvän tappion tullessa lähdetään peliä rakentamaan puolustuspään tiiviyden päälle. Sitä nähtiin tänään, vaikka KalPalla toki oli paikkoja myös.
5) Selkeät roolit, jotka nekin lyödään lukkoon aikaisin ja muutetaan vain pakon edessä. JR on aiemmin tykännyt rakentaa selkeän nelosketjun, joka pimentää vastustajan ykkösmiehet. Nytkin sellainen lienee tulossa eli kaikkien ollessa pelikunnossa nelonen on Rauhala - Jasu/Redenbach - Nurmi.

10 tykkäystä

Onhan näitä JR:n aikana ollut :blush: Joskus joukkueen saunaillan jälkeisenä aamuna lenkkiä yms :smile:

Tämä tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä miten käy kun JMJ palaa. JMJ:llähän on aloitusprosentti ollut siellä jossa 45% paikkeilla viimekaudet ainakin ja sekin on vähän huono.

1 tykkäys

Muuten joo, mutta Jasu-Nurmi-kaksikon näytöt vastustajan ykkösketjun pimentävästä jarruketjusta on aika heikot.

2 tykkäystä
11 tykkäystä

En perustele. Rautakorpi eläkkeelle ja nuorta näkemystä kehiin,eli Tapola. Seuraavan saa ottaa talteen: Rautakorpi ei ole penkin takana kun kausi loppuu.