Jukka Rautakorpi - Tapparan päävalmentaja 2017-20

Totta helkkarissa esimiehet haluaa tulosta, tuski liitossa mitää ehdotonta mestaruutta on vaadittu vaan sitä ettei Suomi ny helvetti soikoon jää lohkon viimeseks. Suomen rosteri oli aivan riittävä jopa lohkovoittoon, tätä rosteria on iha turha liikaa haukkua, ei ollu Puljuja ja Laineita eikä rosteri ollu läheskää turnauksen paras, mutta ei myöskää ennakkoon nii heikko etteikö mestaruus olisi voinu olla ees jollain asteella mahollinen, terävä kärki oli poistunu, mut leveyttä oli tullu nuorista lisää. Mestaruutta tuskin kukaa tosissaa ja ehottomana vaati, sitä vaadittii varmasti ettei hävitä jollekkin Tanskalle ja Tsekille ja päädytä karsintoihi.

Mitä johtajien ois pitäny tehä rekrytoinnissa, kenet olis pitäny palkata ja kenet olis saatu yli vuodeks? Se on tosi et pitäs olla jatkumoa myös nuorten valmennuksessa, mutta tiiäkkö kuin vaikeaa on saaha loistavaa valmentajaa tai edes hyvää valmentajaa pysymään tossa pestissä yhtä kautta pidempään? Esimerkiks Jukka Jaloselle ois haluttu toista vuotta, mutta Jukka halus Jokereihi. Mitää Raimo Helmisiä toho pestiin ei kannata kiinnittää vaikka sais kuin paljon jatkumoa.

Aika kaukaa haettua että media anto potkut Rautakorvelle, eiköhä syynä ollu ihan ne Rautakorven Suomen surkeat esitykset, jotai oli pakko tehä jotta ei tule turpaan jopa Latvialta karsinnoissa. Melkosta salaliittoteoriaa jos epäillään että jotku liiton äijät kattoo median otsikoitten mukaan potkuja. Camaan… Se on totta että Rautakorpi on saanu väärin koko likasangon niskaansa, paljo oli pelaajistossa alisuorittajia ekoissa peleissä, mut loppu viimein vastuun kantaa se päävalmentaja joten Rautakorpi osan siitä likasangosta myös ansaitsee. Kuin kovaa täälläki on lyöty Kärppien heikkoja esityksiä vain ja ainoastaan Suikkasen niskaan…

Nyt sitte Rautakorven tähen keksitään ties mitä puolustuksia, tulos on surkeaaki surkeampi ja se tulos ei siitä kauniilla puheilla liiton virheistä poistu, liitossa on tehty virheitä rekrytoinneissa monessaki suhteessa, mut kun Jukka Jalonen ei ottanu toisen vuoden optiota ni Rautakorpi oli ihan hyvä valinta. Koitetaan nyt vaa hyväksyä et meidän Tampereen mafia epäonnistu totaalisesti, mut kuten täälläkin on todettu niin Rautakorpi on edelleen huippukoutsi, ja Jukka on niin sitkeä oman polun kulkija ettei nämä kisat vaikuta hänen Tapparan aikaan millään merkittävällä tavalla, siitä voin lyödä vaikka vetoa. Rautakorpi voi hyvinki olla kuten Marjamäki, eli metodit ei pure vielä lyhyissä turnauksissa, vaan erot tehään pitkässä juoksussa. Toki Marjikselle pitää antaa vielä aikaa, pelkän pienen kaukalon World Cupin takia ei vielä anneta täyellistä dumausta.

Jos Rautakorpi sitten oli kuitenkin paras valinta, kun ei parempaakaan saatu niin silloinhan johtajat ovat tehneet hommansa oikein ja kaikki meni kuten piti. Jos olette valinneet mielestänne parhaan vaihtoehdon tämän vuoden valmentajaksi niin silloin on suoraselkeistä seistä valinnan takana. Jos tuloksien myötä valinta alkaa kaduttaa niin silloin astutaan liitosta esiin ja myönnetään suoraselkäisesti, että nyt on tehty huono valinta ja me olemme vastuussa huonosta valinnasta ja kannamme siitä vastuun.

Tällä hetkellähän suurin naurettavuus on se, että kukaan ei myönnä valinneensa Rautakorpea & hänen tiimiään. Kummola sanoo, että olympiakomitea halusi Rautakorven ja hän ajatteli että ok, nykyinen johtaja sanoo, ettei hän valinnut Rautakorpea ja liitossa ja julkisuudessa kyseenalaistetaan Rautakorven motivaatiota ja halua toimia tämän joukkueen valmentajana. Ja se on minun mielestäni törkeää, koska ihmisen motivaatiosta ei tiedä kukaan muu kuin ihminen itse - ei motivaatiota millään julkisella huutokilpailulla mitata. Hannu Jortikka myönsi pari vuotta sitten, että ei hänellä ole kykyä toimia nuorien kanssa ja jo nyt julkisuudessa on leimattu sama lappu Rautakorpeen, vaikka Jukka itse ei ole missään vaiheessa sanonut, ettei häntä olisi kiinnostanut.

Se logiikka, jolla tätä pestiä on vuodesta toiseen jaettu on ontuva. Tämä pesti on ollut jollekin pakollista pahaa, joka otetaan, kun ei sillä hetkellä ole muuta projektia käynnissä. Jalonen on hyvä valmentaja, mutta viime kaudella jäljet eivät suinkaan mestaruuden suhteen johda valmennukseen vaan täysin poikkeukselliseen pelaajamateriaaliin.

Pelit olivat huonoja Tsekkiä ja Tanskaa vastaan, mutta tulos ei vastaa ainakaan Tanska-pelissä sitä, mitä kentällä tapahtui. Ja naurettavuuden kruunaa se, että Rautakorven potkuista päätti lopulta peli, joka pelattin Sveitsin ja Tanskan välillä. Tanska menetti kolmen maalin johdon ja munkkikierroksella (rankkarit) Tsekki teki maalin, Tanska ei. Tämän jälkeen uutisissa nykyinen puheenjohtaja asettui puolustamaan potkuja sillä, että “olisi varmistettava Suomen pysyminen A-sarjassa” ja ajatus siitä, että Rautakorpi ei olisi voittanut parasta kolme sarjaa Latviaa vastaan on aivan naurettava. Latvia pitäisi voittaa, vaikka minun valmennuksessani.

2 tykkäystä

Mä olen tästä hyvin pitkälti samaa mieltä. Tässä on vaadittu Ahokkaan kaltaista valmentajatyyppiä joka vuosi ja mielellään pidempään pestiin. Eli oletetaan, että hän on nuorista mestareita tekevä nykyaikainen ihmekoutsi. Voi ollakin, mutta emme me sitä vielä tiedä. Sellaisia valmentajia ei kuitenkaan kasva puissa. Kuitenkin nämä kaverit, jotka 20 v kisoissa pelaavat ovat minun ymmärtääkseni aikuisuuden ja myös ammattilaisuuden kynnyksellä olevia nuoria. Myös vastustajat ovat samaa kaliiberia.

Eli. Valmentajan pitää olla ammattilainen ja lisäksi ihan lajin huipputasolla eli ei mikään lapsien kasvattaja tai pedagogi. Se kasvatustyö tehdään muualla. Tottakai, pitäisi pystyä operoimaan nuorten kanssa. Onhan se kuitenkin erilaista mitä vaikka liigatasolla. Niitä valmentajia, jotka täyttäisi kaikki kriteerit ei taida paljon olla. Ja ymmärrettävistä syistä heitä on vielä vaikeampi saada sitoutettua nuorten joukkueeseen pidemmäksi aikaa.

Tähän vahva sama

Jokuhan Rautakorven tuohon tehtävään on valinnut.
Jos siiihen tehtävään mentäisiin kuin Mummolaan, niin eiköhän Tami olisi ollut siellä jo vuosia sitten ja todennäköisesti vieläkin.[quote=“peterra, post:62, topic:3320”]
Hannu Jortikka myönsi pari vuotta sitten, että ei hänellä ole kykyä toimia nuorien kanssa ja jo nyt julkisuudessa on leimattu sama lappu Rautakorpeen, vaikka Jukka itse ei ole missään vaiheessa sanonut, ettei häntä olisi kiinnostanut.
[/quote]
Mielestäni on kaksi eri asiaa ettei ole kykyä toimia nuorten kanssa tai ei olisi kiinnostusta. :wink:

Värilasien takaa on vaikee myöntää, että Rautakorpi epäonnistui pahoin tehtävässään.
Näin kävi, toivottavasti oppii jotain.

Ihan paskaa toi materiaalin vähättely. Kyllä edes joku peli ois pitäny voittaa…

2 tykkäystä

Ei ole yhtään vähättelyä, kun eivät osaa tehä maaleja sillon kuin eniten tarvitaan, niin vaikee voittaa pelejä. Tämä oli tiedossa jo viimekisojen jälkee.

2 tykkäystä

Epäonnistui tietysti, kun voittoja ei tullut. Myöntää sen varmasti itsekin. Potkut kesken turnauksen on kuitenkin käsittämätön temppu Nummelalta ja Nurmiselta. Edelleen odottelen koska media keskittyy tuohon, että urheilullisia päätöksiä tekee nyt liitossa tämä kaksikko.

Kyllä JR ja koko valmennustiimi epäonnistui. Vähän ihmettelen ettei Jukka valinnut tiimiin ketään sytyttäjää/hengen luojaa tai vaikka tuota Ahokasta. Mitä virkaa Ojasella tai Barkovilla tuolla oli?

Toki koko valinta menee Rindellin ja Jortikan kanssa samaan jatkumoon. Motivaatioita en epäile, mutta kykyä toimia kokonaisen nuorten joukkueen kanssa kyllä. Toki edelleen se puuttuva ykkösnyrkki maksoi tällä kertaa enemmän.

2 tykkäystä

No jos liitossa ei ole munaa tunnustaa virheitään, niin se ei poista sitä tosiasiaa, että Rautakorpi epäonnistui jo toisen kerran. Hän on niin monessa sopassa keitetty kaveri, että kyllä hänen tietää mitä odotetaan. Jotenkin tuntui, että hän ei ollut täysillä mukana( ei käynnyt katsomassa pelaajia ulkomailla). Jos päätös oli liiton, niin kyllä ammattivalmentajan pitää siinä vaiheessa viheltää peli poikki. Liitto ei voi ottaa harteilleen montaa floppikautta, koska sponsorihat ovat tiukassa. Hyvä päätös antaa potkut ja antaa singnaali, että mikään ei ole päivän selvää. Marjamäenkin on syytä tehdä jo tulosta. Hyvästä seuravalmentajasta ei tule välttämättä hyvää maajoukkuevalmentajaa. Palkat ovat niin hyvät, että sen eteen pitää saada näyttöjäkin.
Onko oikeasti niin että Suomelta kun puuttui tähdet, niin ei voi odottaa kun viimeistä sijaa lohkossaan?

Menee OT, mutta onko Suomi ainoo maa, kehen tää vaikuttaa näin? Pelaako Tanskat ja Tsekit, ym kaikki pienissä kaukaloissa, kun tähän aina vedotaan.

1 tykkäys

Uskaltaisin olla eri mieltä.
2014 joukkue ei ollut mitenkään erityisen hyvä, ei todellakaan. Puhuttiin jopa välivuoden kisoista. Lehkonen ei ollut stara, joukkueen ykkösmaalipyssy Mäenalainen ei ole Liigassa vieläkään keskitasoa parempi ja puolustukseenkin mahtui vainioita ja vainosia.
Ainoa tähtistatuksen pelaaja noihin kisoihin lähdettäessä oli Teräväinen, joka paukutti Liigaan kivat 44 pistettä 49 otteluun.
Toki Ristolainen oli puolustuksen liideri, mutta sekin vasta välierissä ja finaalissa.
Esim Otto Rauhala oli tuossa jengissä mukana, ja pelasi A-junnuissa käytännössä koko kauden.

Ennakkoon joukkue ei todellakaan kuulunut ennakkosuosikkeihin. Jälkeenpäin katsottuna taas joukkue tosin oli ihan mainio “turnaus, win the right games” -tyylinen jengi.
Huippu ykkössentteri, jämäkkä puolustus ja voittava maalivahti

1 tykkäys

Ei tietenkään vaikuta ainoastaan Suomeen, mutta kyllä menestymättömyydessä U20-kisoissa viimeisinä vuosina mestaruuksia yhdistävä tekijä on ollut laadukas materiaali ja iso kaukalo, kun taas floppivuosia on yhdistänyt Pohjois-Amerikka ja pieni kaukalo. En osaa lähteä riittävän syvältä raapimaan, mutta kyllä Suomi on epäonnistunut kaikilla tasoilla pienessä kaukalossa useampia kausia putkeen ja me emme ole saaneet joko yksilöitämme tai pelitapojamme toimimaan siellä. Kyllä peli pienessä kaukalossa on todella erilaista.

Oon iloinen Tanskan ja Tsekin puolesta, että he pääsevät eteenpäin ja peli heillä on myös pienessä kaukalossa ihan ok tasoa. Toki taktiikat ja odotukset ovat myös erilaisia. Kyllä Suomessa jotain tehdään eri tavalla kuin muualla, kun meidän heikkous on ollut varmaan 2000-luvun alusta asti tietty maalintekovoiman puute, joka nousee esille ratkaisuvaiheissa vähän liiankin rankasti. Jos seuraa ihan kotoista liigaa ja katsoo, miten usein pelaajien laukaisutaito on todella heikko niin varmasti mietittävää on paljon. Laine on täysin poikkeuksellinen, mutta isossa kuvassa edelleen se maalinteon rentous ja yksinkertaisuus puuttuu monelta pelaajalta. Välillä nauran, kun Liigassa kanadalaiset laittaa vedon ohi niin pleksi helähtää ja kuuluu hirveä pamaus ja rannelaukaus lähti. Sit ku kotoisassa Liigassa omat pojat vetelee nii se on kuin hernepyssy joka hellästi nalahtaa takaseinään ja hento kolaus ku kiekko tippuu alas. En tiedä, miten paljon asiaan on panostettu, mutta kyllä siihen paljon pitäisi saada lisää.

2 tykkäystä

Nämä liiton pelleilyt on naurettavia monessaki mielessä, mut aivan turhaa lähteä työntämään tätä liiton pelleilyä puolustuksena Rautakorven Suomen esitysten päälle, se montako sikaaria liiton johtajat polttaa tai kuinka monta olutta ne juo saunassa, ei vaikuta Suomen peliin sillä hetkellä millään tavalla. Se on tosi että tohon U20-pestii pitäs keksiä joku keino saada edes kahden vuoden soppareita valmentajille, mut onko siihe oikeesti mitää ratkasua, kun harva huippuvalmentaja haluaa roikkua pelkästää siinä yhdessä lyhyessä pestissä vuodesta toisee.

Jos Rautakorpi ja muu valmennus ois ulostettu Tsekki pelin jälkee ni tätä samaa ois varmaan sanottu tulevasta Tanska pelistä. Millä varmuudel me voidaan sanoa ettei valmennusjohdon ja pelaajiston välit ollu Ruotsi pelin jälkee aiva tulehtuneet? Jos siellä on ollu sillat tulessa ni niitä ei saa sammutettua potkimalla pelaajat ulos, kyllä se valmennus laitetaan ulos jos halutaan reagoida. Rautakorpi ja muu valmennus epäonnistu tehtävässää, tuloksena ansaitut potkut. Suomi voittanee nuo karsintasarjan pelit myös Ahokkaalla joten siten aika sama loppu tuloksen kannalt.

PuLaAho oli tosi iso tekijä mestaruudessa, mut ei todellakaa ainoa tekijä. Suomi pelas 4 kentällä hyvää jääkiekkoa matsista toisee, ja oliha esim. Kanadalla ja Ruotsilla kokonaisuutena jopa paremmat rosterit, ja maalivahtipelissä Suomi anto paljon tasotusta. Lätkä ei oo vaan yhen kentän peli, siellä pitäs jonkun vetää ne 40 minuuttiaki. Tätä rosteri korttia käytetää aivan poskettoman helposti oman asian edistyksee. Jalosen Suomen peli oli myös 2-4.ketjuilla heikkoja maita vastaan viis kertaa parempaa ku tän vuoden Suomen peli oli edes Tanskaa vastaan. Esim. eka peli Tsekkiä vastaa oli näissä kisoissa epätoivosta puskemista eikä Suomi päässy kunnolla eikä riittävästi Tsekin keskialueen trapin yli.

Tanskaa vastaa ois pitäny tehä paikoista enemmä maaleja, mut ei Ruotsia ja varsinkaa Tsekkiä vastaa luotu edes nii paljo paikkoja että se peli ois yksittäisessä pelissä Suomen materiaalilla todennäkösesti voittavaa. Tsekkiä vastaa myös päästettii isot määrät paikkoja omiin, samoin Ruotsi pelissä 3.erässä Ruotsi vyöryi päälle aivan täysi. Suomi on paininu jo pitkään maalinteon kanssa, viime kisojen 3 seppää teki siihen poikkeuksen, mut pääasiassa Suomen valmentajien pitäs saada Suomi tekemään reilusti vastustajaa enemmän ja laadukkaampia paikkoja, varsinki jotai Tsekkiä vastaa joka on rosteriltaa selvästi meitä heikompi. Ja kaiken hattuna toho Tanska peliin oli valmennuksen valinta heittää epävarma Vehviläinen edellee vaa maaliin, ku sokea Reettaki näki et poika ei vaan vakuuta, se makso aika raskaasti Suomelle Tanskan kahessa ekassa maalissa. Lisäks voi olla että Rautakorpi ja Urama vanhoina pässeinä ei vaan osannu luoda joukkueesee sellasta rentoa ilmapiiriä joka ois auttanu kaikessa suorittamisessa. Rautakorpi on tunnettu tiukoista raameista, joten sillo on kyllä ite paljolti vastuussa niistä pikku asioistaki.

@T4ppar4
Ollaan monesta eri mieltä, mutta monta hyvää pointtia on myös sinun viimeisessä viestissäsi. Esim. maalivahtivalinta on kyllä aina vähän sellainen kinkkinen juttu, ku etukäteen ei tiedä, mutta jälkeenpäin on helppo teilata. Kyllä uusikin valmentaja (Ahokas) vaihtoehdoistaan luotti eniten Vehviläiseen. Vehviläisen heikot esitykset ovat tiedossa, mutta toisaalta, MV:stä ei oikeasti voi etukäteen juuri ikinä sanoa. Jälkeenpäin on toki selvää, että Vehviläisen valinta Tanska-peliin oli väärä, mutta sillä hetkellä perusteltu.

1 tykkäys

Tolvaselta tuli sellanen lausunto, että pani ihan karvat pystyyn. Ei kuulemma ole mitään väliä kuka penkin takana seisoo. No kaverille tulee vielä karu totuus esiin kunhan ikää tulee lisää. Täytyy nostaa hattua meidän omalle tähdelle Laineelle, joka osaa ottaa median haltuunsa omalla tavallaan.
Täällä kun on liittoa syytelty, niin pitäisikö päävalmentajalla olla pelin aikana suora yhteys liittoon, josta saa neuvoja?Rautakorpihan on valmentanut vasta 20v, joten kyllähän hän neuvoja tarviikin.

1 tykkäys

Ei ne vaan yksinkertaisesti enään muista, kuka vierumäen saunalla Jukan tehtävään nimitti.

Tämä tapaus on lähtenyt aika vahvasti lapasesta. Ymmärän tämän olevan Tapparalaisittain erittäin kiinnostavaa, koska kyseinen valmentaja tulee seuraavaksi meille.

Kukaan ulkopuolinen ei oikeasti tiedä miksi Rautakorpi vaihdettiin. Mediankin anti asiaan on ollut faktoista köyhää. Suuri osa tilannetta voivottelevista toimittajista on Suomessa, eikä Kanadassa pukukoppikäytävällä nuuskimassa tilannetta.

Peli ei kulkenut, tulos oli heikkoa, Rautakorven pesti jäi kesken. Homman mielenkiintoisin pointti Tapparan kannalta on se, että Jukka on tähän asti ollut ns. liiton mies, mutta nyt saattoi tulla ryppy rakkauteen.

Lopuksi vielä tuorein Sihvonen asian tiimoilta - hänkin toki analysoi tapausta Hämeenlinnasta käsin:

https://blog.paf.com/petterisihvonen/2017/01/01/rautakorpea-ei-olisi-pitanyt-erottaa/

Kummolan mukaan Rautakorvelle haluttiin lisää hommia olympiakomitean huippu-urheilujohtajan hommien lisäksi. Ylellä oli uutinen jossa Kummola paljasti tuln koko saunakaverikuviln. Voin linkata jossain kohtaa kun pääsen koneelle.

En tiedä kuuluuko tähän ketjuun, vai ei mihinkään ketjuun, mutta ainakin itse koitan nyt alkaneen vuoden toteuttaa yksinkertaista jäsenen @Vilttitossu linjaa. Värilaseista edes toinen linssi pois, niin hokimaailmakin näyttää vielä paremmalta.

Meillä on Suomen paras liiga organisaatio, ei sitä tarvitse enään yhtään värilaseilla paremmaksi muokata.

Jos kaikki asiat menisi Tapparassa ja Tapparaan liittyvillä ihmisillä aina täydellisesti, ei pelejä enään edes kannattaisi pelata.

2 tykkäystä