Julkisista hankinnoista on nyt keskusteltu sekä Työelämä-ketjussa että Liigaseurojen taloutta käsittelevässä ketjussa, joten perustetaan aiheelle oma ketju @Vekki-Keke’n pyynnöstä.
Mainittakoon nyt, että itsekin konsultoin aiheeseen liittyen aika paljonkin työssäni, joten kyseessä on myös henkilökohtaisesti kiinnostava aihe.
Käsittääkseni minulla ei natsat riittä siirtelemään viestejä em. ketjuista tänne, eli ping @ylläpitäjät.
Laitetaanpa vaikka tähän loppuun vielä vähän lisävirikettä keskustelulle, eli inhouse-sääntely on ollut tapetilla nyt viime aikoina liittyen hankintayksikköjen tapaan pyrkiä “kiertämään” hankintalakia hankkimalla häviävän pieniä omistusosuuksia inhouse-yhtiöistä. Näistä yksi varsin paljon tapetilla ollut esimerkki on Sarastia, johon liittyen markkinaoikeudella on aivan uunituoretta oikeuskäytäntöä ratkaisun mm. MAO 500/2024 muodossa:
Keskustelu alkakoon. Jos tämä inhouse-homma ei herätä tunteita, niin @SammyO tai @BanaaniKeisari voisivat avata pelin kunnon ränttäyksellä julkisista hankinnoista yleensä.
Oman kokemuksen mukaan markkinakeskustelut ovat ihan aitoja, joissa katsotaan, että mitä on tarjolla.
Semmoinen ikävä piirre näissä on, että joku tarjoaa jotain, mitä ei ole oikeasti olemassa ja ovat sitten kusessa kun pitäisi toimittaa.
Tarjouskilpailut taas spesiaali-aloilla (ei olla ostamassa pöytiä) ovat sellaisia, että ne on välillä säädetty halutulle tarjoajalle sopiviksi.
Joskus takavuosina IT-alan hankinnoissa piti osallistua ihan ns. testipenkkeihin, joissa katsottiin, että miten ne teidän lelut nyt oikeasti pelaa ja tuloksia verrattiin sitten muihin tarjoajiin.
Tänä vuonna on kaikissa järjestelmäkilpailutuksissa, missä olen mukana ollut, pidetty ”testipenkki” eli eri käyttötapauksilla varmennettu kuinka hyvin toimittajien kyllä-vastaukset pitää paikkansa.
Olen itse toimittajan puolella pöytää ja pidän tuota kyllä hyvänä. Kunhan testitapaukset on riittävän haastavia.
Kyllä mun kokemuksen mukaan julkisella puolella laskutetaan semmoisia summia, mitä ei kukaan yksityinen tai pienehkö firma suostuisi maksamaan. Kilpailutukset tehdään jollain tietyllä “paketilla”, minkä iso ja alalla pitkään ollut toimija osaa tavalla tai toisella haistella ja voittaa kilpailutuksen. Olkootpa siinä kilpailutuksessa vaikkapa 5-10 artikkelia ja sitten kilpailutuksen jälkeen kyseiseltä toimijalta joudutaan tilaamaan 1000 erilaista tuotetta aina, kun niitä tarvitaan. Onneksi pieniä hankintoja sentään saa tehdä vähän vapaammin. Mutta helpommalla aina saadaan sieltä, minne on jo kaikki laskutustiedot ja asiakkuus jo valmiiksi reilassa.
Oma lukunsa on noi isommat kohteet. Vaikkapa Pyynikin uimarannan huoltorakennus. Miten siihen saatiin menemään 1,2 miljoonaa? En voi ymmärtää. Samoin Sompansaaren leikkipuiston keinukompleksi yli 200 tuhatta. Tai Keravan 100 tonnin jumppakepit. Noi tietenkin on vähän kärjistettyjä esimerkkejä, kun Pyynikille tehtiin myös esteetöntä luiskaa järveen, jumppakeppikauppa sisälsi myös jotain videomateriaalia yms. Mutta kyllä noita ku seurattais oikeesti samalla pieetillä, millä jokainen itse ansaittuja rahoja, niin kyllä rahaa säästyis sieltä ja täältä.
Kuinka sattuikaan juuri ylessä juttu tähän asiaan liittyen. Vaasan yliopisto on järjestänyt tarjouskilpailun sohvista. Ja nyt hävinnyt osapuoli syyttää että on kopioitu heidän tuotteitaan.
Tärkeä kohta tarjouspyynnössä on ollut että sohvien pitää olla Blå Stationin sohva tai vastaava tuote”. Nyt on toimitettu tuota vastaavaa. Kilpailu juridisesti siis kaikki mennyt oikein. Se että onko toimitetut sohvat laittomia kopioita on sitten eri juttu.
Julkisen puolen tarjouspyyntö-malli (voimakas hintapainotus) ja iso volyymi perustuu usein siihen, että hinta pyritään laskemaan mah. pieneksi ja puolestaan tarjoajalle ae kompensoidaan volyymilla. Toisaalta ihan ymmärrettävää, eikä se isommilla sen helpompaa ole - usein viivan alle jää vähemmän, kun tuokittavia suita on enemmän. Mutta tavallaan ymmärrän pointtisi.
Julkkareihin vastaaminen on oma taiteenlajinsa ja niitä pitää osata tulkita/ lukea ja laskee kannattavuutta. Tässä voi välillä käydä myös taktiselle vastaajaryhmälle oikein hyvin, esim. jos kilpailutus tehdään tasapuolisuuden nimissä perusmalleilla/ -toiminnoilla A,B ja C ja niille annetaan hinta. Jos todellisuus hankinnasta on kuitenkin jonkinlainen muokkaus tuosta esim. A1, B2 ja C3 eikä tätä olla osattu ottaa tarjouksessa huomioon, saa tarjottava määrittää hinnan kokolailla vapaasti. Ironista, mutta totta. Tällöin kilpailutus on tavallaan ollut turha.
Aivan varmasti tässä on härkesjäkin esimerkkejä, mutta aika pieni % hankinnoista onneksi nousee otsikoihin. Sivuhuomiona totean vielä edelleen tuolta toisesta topicista: jos tuntuu että kilpailutus on edukas toiselle firmalle, se on onnistunut määrittämään tarpeen paremmin/ parhaiten. Myynti siis tehty jo aikoja sitten. Julkkarimyynti vaatii resuja j aikaa eikä monella yksityisellä ole tällaiseen pitkäjänteisyyttä/ osaamista.
Ja kyllä mä ihan aidosti joissakin ymmärrän sen, ett olemassa oleva toimija on suosikki. Esim. jos tietojärjestelmiä on käytössä ja ne onnjo integroitu muihin käytettäviin alustoihin, on äärettömän iso riski, että toiminnot vaaraantuu, koska ei voida olettaa, että päivästä X kaikki toimii kuin rasvattu. Varsinkin, jos olemassa olevaa jörjestelmää on otettu käyttöön vuosien saatossa ja integroitu lisää.
Julkisella puolella sulla on budjetti. Jos käytät vähemmän rahaa kun sulle on budjetoitu, niin sitä budjettia leikataan. Jos käytät kaiken ja vonkuat lisää, voit saada seuraavalle vuodelle lisää tai pidettyä budjetin ennallaan.
Eli ei varsinaisesti kannusta säästämään missään kohtaa. Ainoastaan tuhlaamaan joka pennin mitä on käyttöön myönnetty. Sitten niillä rahoilla ostellaan 100k jumppakeppejä tai 200k keinuja
Kyllähän niiden hankintojen pitäis olla kustannustehokkaita. Siihen pitäis vaan saada kannustin jos hankinnoilla lasket kuluja tai alitat budjetin joka vuosi. Nyt tavallaan ei oo varaa alittaa tai seuraavana vuonna et voi tehdä suunniteltuja hankintoja kun budjettia leikataan🤨
Joskus kun olin suht. pienessä firmassa (olisiko ollut silloin 40 työntekijää) töissä niin oli kaksi työntekijää, jotka hoitivat EU-projektien kilpailutuksia ja raportointia ja saatiinkin noita aika hyvin.
Lisäksi saatiin joku Suomen presidentin pysti (ja häntä pystyyn, mun projekti) tietyn alan kehittämisestä Suomessa.
Laki edellyttää, että suuret hankinnat kilpailutetaan tietyin kriteerein ja lopuksi ehdot täyttävistä tarjouksista valitaan halvin.
Tosiasiassahan tulee valita kokonaistaloudellisesti edullisin (mikä voi toki olla myös yksinkertaisesti halvin), vaikka tämän oletettavasti kaikki tänne ketjuun eksyneet tietävätkin.
Erikoinen artikkeli kyllä muutoinkin. Ainoa potentiaalisesti hankintalain vastainen seikka, mitä uutisesta käy ilmi, on Blå Stationin mainitseminen ylipäätään. “Tuotemerkki tai vastaava” -ilmaisua saa käyttää erityistapauksissa, joissa hankinnan kohteena olevan tuotteen riittävän täsmällinen kuvaaminen ei muutoin ole mahdollista. Tuollaisen modulaarisen makkarasohvan olisi voinut muutoinkin sanallisesti kuvailla havainnekuvan kanssa.
Ps. Ei muuten maksanut nuo kuusi sohvaa 900 000 euroa, vaan koko irtokalustus. Satun tietämään, mitä po. sohvat suurinpiirtein maksavat, ja noiden sohvien osuus tuosta hankinnasta on pieni murto-osa.
Jutussa kerrotaan, että irtokalustehankinnan kokonaishinta oli 1,5 miljoonaa euroa, mutta voittaja tarjosi kalustepakettia 900 000 eurolla. Vähän epäselvä muotoilu. Toimittaja on voinut tietysti erehtyä, ei olisi ensimmäinen kerta. Maallikolle tuossa kokonaisluvussa tuntuu kuitenkin olevan kaksi nollaa liikaa.
Yliopisto uusi kampusalueensa 50 miljoonan euron urakassa, jonka yhteydessä sen hankki myös uudet kalusteet. Irtokalusteet maksoivat puolitoista miljoonaa euroa.
Yleisesti ottaen Iltalehden toimittaja Jarno Liski on tainnut olla ainoita, joka on jaksanut kaivaa näiden julkisten hankintojen taustoja ja sieltä on kaikenlaista paljastunutkin.
Kauppalehti teettää ajoittain selvityksen Suomen kannattavimmista yritystoiminta-aloista, kasvun ja kannattavuuden näkökulmasta. Tämänvuotinen laaja selvitys (79000 yritystä) julkaistiin 2.9.24. Tulos oli yksiselitteinen: ”parasta bisnestä syntyy veronmaksajan rahalla”. Isännätön raha siis on Suomessa löysänä ottajaa vailla.
Itse toimin aikaisemmin betoni- ja luonnonkivi alalla. Julkisissa tarjouspyynnöissä oli ihan vakiintunut tapa että mainittiin jonkun kivivalmistajan tuote ja lisäksi oli tuo sanamuoto tai vastaava. Tämä johtui siitä että kun arkkitehdit olivat suunnitelleet jonkun alueen ja halusivat sinne juuri tietyn tyyppisen ilmeen. Oli helpoin ja kuvainnollisin tapa ilmaista tuo ilme tietyllä tuote nimellä.
Sitten mentiinkin vaikeammin muotoiltaviin seikkoihin kun tilaaja halusi käyttää vain kotimaista luonnonkiveä. Kotimaisuuttahan ei saa nyky Eu määräysten mukaan edellyttää koska vapaa liikkuminen ihmisillä ja tavaroilla. Luonnonkivien osalta tuon tilaajat toteuttivat monesti niin että vaativat vastaavasta tuotteesta mallin hyväksyttäväksi etukäteen. Ja sitten ilmoittivat että ei ole tarpeeksi saman näköinen kuin heidän verrokki kivensä.
Epäilisin, että joko 1,5 miljoonaa on irtokalustehankinnan ennakoitu arvo tai tuo hankinta on jaettu osiin ja sohvat sisältäneen osa-alueen hinnaksi tuli noin 900 000 euroa. Veikkaan ensisijaisesti jälkimmäistä.
Ei ole ainakaan kovin kaukana, että noiden kuuden sohvan (ainakin “alkuperäisten”) kohdalla osutaan lähemmäksi ottamalla vain yksi nolla pois. Ainakin siis kuin puhutaan tarjoushinnasta, johon on mitä todennäköisimmin kuulunut kuljetukset, asennukset, roskien siivoamiset, takuuajan velvoitteet, tarjouksen laatimisesta koituneet kustannukset “jyvitettynä” jne.
Juuri tuosta “tai vastaavan” viljely yleensä oman kokemukseni mukaan johtuu. Olisin erittäin rikas mies, jos saisin tonnin käteen aina, kun joku arkkitehti tai mikälie suunnittelija vetää herneet nenään siitä, että tuo heidän mielestään “ihan hyvä ja ennenkin hyvin toiminut” tapa on itse asiassa herkästi hankintalain vastainen. Tarjoajat eivät vain ole kovin hanakoita valittamaan tuosta. Otaksuisin syyn olevan se, että tarjoavat yritykset monesti pitävät kyseistä hankintalain säännöstä tarpeettomana tmv.
Tuo tai vastaava kyllä pääsääntöisesti betonikivien osalta lisää kilpailua.
Betonikivien valmistajat kehittelevät uusia tuotteita. Osasta tulee hittejä osasta huteja. Valmistajat hakevat monesti uutuuksilleen mallisuojan. Ja tuo mallisuojahan on voimassa 5-15 vuotta. Riippuen siitä haetaanko jatko aikaa. Jos tuote on hitti tuovat kilpailijat markkinoille samankaltaisen tuotteen. Ei täysin sama jottei mallisuojaa rikota. Mutta riittävän lähelle että yleis ilme on sama.
No arkkitehdit sitten haluavat käyttää tätä uutuus tuotetta kohteessaan sen ulkonäöllisten tai muiden ominaisuuksien vuoksi. Tekevät suunnitelman ja se hyväksytään. Tarjouspyyntöön ei voi laittaa että käy ainoastaan tuo uutuus tuote. Se on kilpailun rajoittamista. Siksi tuo sanamuoto tai vastaava. Silloin useampi voi tarjota saman tyyppistä tuote joka ei oleellisesti eroa halutusta.
Mitenkä sinä @CliffyByro muotoilisit tarjouspyyntöön esimerkiksi alla olevan tuotteen muuten kuin näin: Betonikivi Rudus Riimukivi tai vastaava. Väri musta .
Tuon kuvan perusteella sai kyllä hetken jumpata aivonystyröitä näin illasta, että edes hahmotti, minkäkaista kuviota kivi muodostaa ladottaessa. Tuolla saanee ainakin kahdenlaista järkevää kuviota, joista toinen lienee kuvio, jossa neljä kiveä muodostaa ympyrän, ja ympyröiden väleihin muodostuu pienet neliöt.
Eli varmaan riippuu siitä, minkälaista kuviota suunnittelija on ajatellut. Todennäköisesti tuon voisi sanallisesti kuvailla tai viimeistään selventää jonkinlaisella yleisellä havainnekuvalla, joita suunnittelijoilla on tapana hahmotella.
Tuon kyseisen tuotteen kohdalla tosin saattaisi olla varsin lähellä jo hankintalain sallima poikkeustilanne, jossa esimerkkituotteen mainitseminen voisi tulla kyseeseen.
Mainittakoon vielä, että hankintayksiköiden koheltamisten epäpyhäkolminaisuus muodostuu nähdäkseni seuraavista ikivihreistä klassikoista:
“Tai vastaava” -ilmaisun käyttäminen tilanteessa kuin tilanteessa täysin sumeilematta ja vailla asianmukaista arviointia
Kiire suorahankintaperusteena ja perusteen väärinkäyttäminen
Tarjouspyynnön vähimmäis- ja/tai soveltuvuusvaatimusten muuttaminen kesken avoimen menettelyn korjausilmoituksella - yleensä lisätietokysymysten innoittamana ja sen perusteella, että “tällähän varmistetaan vain useamman tarjoajan osallistuminen tarjouskilpailuun”
En lähde tulkitsemaan putu-lakia. Hävittäjiä ostettaessa ilmavoimat testasivat, oliko niitä 5-6 eri hävittäjää. Kaupan voittajavalinnan pisteytys oli laadittu tavalla, jolloin suorituskyky oli tärkeämpi kuin hinta. Saatiin ostettua se hävittäjä tyyppi mikä haluttiin.
Pointtini olikin se, että vertaus lienee sikäli epäolennainen, että julkisia hankintoja koskevat lait eivät ole “kahlinneet” puolustusvoimia hävittäjähankintoja tehtäessä.
Mainittakoon, että toki ihan tavanomaisissakin julkisissa hankinnoissa on mahdollista kisata hankinnan kohde vaikka käänteisesti, jolloin hankinnalle asetetaan kattohinta ja ainoa asia, mitä vertaillaan, on laatu.
