Se on vahvaa todistamista olla uskomatta kuviin ja videoihin. Mutta kukin tavallaan.
Täytyy nyt sanoa toisen kerran tälle palstalle että olen nähnyt Juuso Nykäsen pelejä noin 60 kappaletta viime ja tämän kauden aikana ja tämä oli ensimmäinen kerta kun taklaus menee pieleen. Ja voin sanoa että on taklannut noissa 60 ottelussa pikkasen enemmän kun 5 kertaa. Ei millään tavalla verrattavissa Matt Rempeen joka sikailee työkseen.
Jos Nykänen olisi halunnut Keskitalon painaa kunnolla paskaksi niin olisi varmaan ajanut suoraan hypäten päähän.
Ihan ihmeellinen olkinukke, varmaan vaikuttaa tuomioon? Nykäsen pelillisestä tasosta eri mieltä. Muutenkin omituisen aggressiivinen lähestymistapa tähän asiaan sinulta. Ei täällä varmaan juuri kukaan ole sitä mieltä, ettei Nykänen olisi saanut ansionsa mukaan, mutta kovin punainen vaate tuntuu sinulle olevan jos täällä joku pohdiskelee Liigan linjaa/vertailee Nikkasen tapausta tähän ihan aiheellisesti.
Täällä on monet sanoneet, että tämä meni oikein, mutta Nikkasen väärin. Sinä heität jotain ihan ihme teoriaa kyykistyvästä Leskisestä jne.
Kurinpito ainakin tuon uskoi, mutta tokkopa sitä lausuntoa edes luit vaikka sitä tännekin lainailtu.
Nykäsellä tosiaan olisi ollut aiemmin parempi paikka vedellä Keskitalo pystyyn, jos halunnut.
Nykänen ei pahemmin jäähyjä ole ottanut koko kaudella eikä harrastanut sikailuja. Siihen, kun lisätään että Tappara pelasi veitsi kurkulla ja oli yhden maalin johdossa toisessa erässä niin tottahan toki siinä vetelee tahallaan tuollaisen ja vaarantaa joukkueen kauden.
Samaa mieltä.
Nykästä seuranneena, mies on romuluinen taistelijaluonne, joka ei tahallaan vahingoita toista pelaajaa. Taistelija, joka ei luovuta eikä nöyristele, mutta ei teurastaja.
Katsokaa nyt vielä kerran. Nikkanen taklaa Leskistä, taklaus osuu, molemmat kääntyvät ja Nikkasen käsi osuu Leskiseen. Nikkasella on lisäksi mittaa aika paljon enemmän kuin Leskisellä, ja Leskinen kyykistyy kääntyessän.
Nykänen ei osu taklauksessaan, ja taklaus on paljon myöhässä. Keskitalo luopui jo kiekosta. Tilanne käytännössä ohi, ja Nykänen päättää tehdä älyttömyyksiä.
Todellako tuohon uskot?!
Ketkä muut Tapparassa tai Kiekko-espoossa toimisivat noin eli tahallisesti ohimenneen taklauksen jälkeen lyövät kyynerpäällä kanssapelaajaa päähän?
Voit listata muutkin liiga pelaajat kiitos
Sulla menee todella ohi nyt mitä porukka yrittää sanoa
Katsoin videon. Leskinen ei kyykisty yhtään, ei sitten yhtään. En tiedä mitä videoo sinä katsoit. Lisäksi Nikkanen kohdistaa iskunsa ylöspäin. Tähän vielä hallista kuuluu kiviä taskuun ja Leskiselle vislataan, niin tyylikästä on.
Ei pysty enää vastaamaan jotain kadettakymmenennettä jankutusta. Laitettiin 4 ottelun bänniin.
Eiköhän tämä ole tässä, koska osa on perustellut jo kymmenen kertaa kantansa.
Ratkaisussa ei kerrota miksi neljä kun Oksaselle kolme mutta ei yllätä kun liiga
5. Pääkohdat ratkaisusta
- Karvaajan taklausyritys kiekolliseen puolustajaan
- Taklaus menee selvästi ohitse puolustajan etupuolelle
- Taklaajan oma maila jää laidan ja vartalon väliin
- Taklauksen jälkeen käsivarren voimakas heilautus taaksepäin
- Heilahduksen seurauksena kyynärpää osuu voimakkaasti vastustajan päähän
- Erittäin huolimaton tilanteen pelaaminen
- Vastustajan piittaamaton vaarantaminen
Myös mailan kiinnijääminen joka täysin yllättävä seikka jätetään käytännössä huomioimatta lieventävänä.
”Voimakas käden heilautus” on nyt uusi peruste ja jään odottamaan sen soveltamista jatkossa
Ei mielestäni erittäin huolimatonta toimintaa kun tuo mailakin tarttuu
Piittaamattomuus? Jotenkin helppo mennä tuollaisen taakse kun ei tahallinen vahinko ja pitää saada iso rangaistus kun vahinko
Osimoilleen näin. @vilttiketju vaati muilta todisteita ja kun ne hänelle esitettiin, niin sivuutti ne ja jatkoi jankkausta silti. Nelisen peliä huilia ja uusi yritys.
Se oli melkoinen comeback foorumille jäsen vilttiketjulta.
On tää melkoista jeesustelua joillakin.
Rapatessa roiskuu ja tuomio ihan oikein, ei kuitenkaan varmaan ole päätä hakenut vadille taklauksessa. Nopeita tilanteita joista on toki helppo pahottaa mielensä ja huudella jälkikäteen jos siltä tuntuu.
Hyvä että tuli rankkua, niin kuulukin. Mutta järki päähän jollain, joidenkin asenne on kun tää olisi maailmanloppu ja törkein teko lätkässä ikinä. Näitä nyt vaan sattuu nopeessa pelissä nimeltä jääkiekko joka vuosi vaikka niitä ei kukaan sinne haluais.
Tämä tuomio oli oikein, Nikkasen ei. Kyllähän Liigakin tämän tietää ja siksi antoivat tästä enemmän kuin siitä. Eivät vain halua myöntää olleensa väärässä ensimmäisellä kerralla.
Ei ne omasta mielestään ole väärässä. Tappara saa lisää ja sympaattinen SaiPa vähennystä. Näin ollen tilanne on juuri oikean suhtainen tämä osuus vaan unohtui perusteluista.
No joo, mutta kun ottaa sen foliohatun pois päästä, niin jos Liiga ei omasta mielestään olisi tuominnut Nikkasen tilannetta väärin, olisi Nykäselle tullut tästä vain yksi tai max 2 peliä.
Eli siihen mututuntuman, että näihin rangaistuksiin laitetaan aina joukkuekohtainen kerroin, saatiin tänään vahvistus.
Molemmat olivat varsin samankaltaisia tilanteita, molemmat todettiin vahingoksi ja toisesta tuli 4x pidempi kakku. Kun eivät voineet todeta eron johtuneen tästä, keksittiin jotain älytöntä, että toisessa iskun täytyi kyllä tulla kovemmalla voimalla. Niinkuin pelaajissa olisi jotain Newton mittareita kiinni, täyttä mutua.
Sinänsä tuomio ihan oikein, mutta näiden pitäisi olla kauden aikana tuomittu samalla asteikolla ellei erikseen oltaisi kauden aikana annettu lausuntoa, että tuomioita kiristetään.