Erinomainen puheenvuoro Summaselta.
Päätöksen perusteella toimittiin juuri kuten Summanen haluaa, eli päätöstä ei tehty “pelaajan selityksen” perusteella. Vaan videokuvasta katsoen. Mutta olisihan se kummaa, jos pelaajan ei annettaisi sanoa mitään näistä tilanteista.
“Videotallenteen perusteella delegaatio katsoo, että Nykäsen kyynärpään osumisessa vastustajan päähän ei ole tahallisuutta, vaan käsivarren heilahdus on seurausta Nykäsen omasta mailan jäämisestä Nykäsen ja laidan väliin. Edellä todetusta huolimatta delegaatio toteaa, että Nykänen on vastuussa heilahtavasta käsivarrestaan ja kyynärpäästään, joka osuu voimalla Keskitaloa päähän.”
Tässä niitissähän oli ainoastaan se tahallinen käden heilautus päähän. Ei edes mitään teoriaa puolitahattomuudesta. Ja 1 ottelu kieltoa. Vaikka kuukausi kärsittiin Lesen ollessa poissa ja palatessaankin mies oli vain varjo entisestään.
Hyvin Liiga suojelee tähtipelaajiaan.
Summasen pointti oli se että sillä ei pitäisi olla väliä, onko tahallisuutta vai ei. Jokainen jääkiekkopiireissä pyörinyt tietää, että vastustajaa yritetään kaikin keinoin satuttaa, muttei vahingoittaa. Se että täällä huudetaan että ei kukaan noin tahalleen tee, on absoluuttinen valhe ja osoitus pintakosketuksen puuttumisesta lajissa nimeltä jääkiekko. Kurinpitoon sen enempää menemättä, toi oli täysin tahallinen haettu kontakti, vaikka tarkoitus ei ollutkaan ketään sairaalaan laittaa. Maila ei tollasta voimaa ylöspäin aiheuta. Mitä enemmän tätä asiaa on seurannut niin on käynyt selväksi kuinka paljon värilasit vaikuttaa. Komarov ku purki vahingossa vastustajaa päin kiekon jota ei nähnyt niin täällä vaadittiin 100 pelin huilia. Nikkanen ku teki saman ku Nykänen niin koko palsta toitotti törkeyttä ja tahallisuutta. Se on harmi että objektiivisuus ja analyyttisyys katoaa täysin kun oma joukkue kyseessä. Voisin vaan kuvitella miten täällä puitais asiaa jos Åsten olis tehnyt samallailla. Mutta joo, ei tästä sen enempää, valtaosalla Tappara värit niin vahvana mukana että raaka analysointi lähes mahdotonta.
Sinä ehkä tiedät, mikä Summasen pointti on, mutta minä joudun sitä arvioimaan tuon jutun perusteella. Summasen mukaan nämä tilanteet tulee analysoida eikä uskoa pelaajien puheita.
Ei olisi mitään järkeä jättää huomioimatta tilanteiden tahallisuutta. Onhan se tahallisuus/tahattomuus kirjoitettu sääntöihinkin (esim kohdassa päähän kohdistunut taklaus sanotaan “..joka olisi vältettävissä”).
Onneksi sinä osaat analysoida ihailtavan objektiivisesti
Ästenihan tekee koko ajan samalla lailla. Kaveri on vaan niin matala, että kädet osuu kaverin housuihin.
Tämä on päivänselvä juttu, että kaikille pelaajille/seuroille tuomioita ei anneta samoilla kriteereillä, vaikka tämä osan toimesta folio jutuiksi leimataankin.
Mitä kauden mittaan lukenut tuomioita, niitä ei ole antamssa mikään absoluuttisen analyyttinen henkilö. Tuomioihin vaikuttaa vahvasti tiettyjen pelaajien maine, vaikka tällä kaudella tilanteita ei olisi ollutkaan. Tähän vaikuttaa seura, kärsijöitä ovat varmasti suuren mediahuomion saavat seurat kuten Hifk ja Tappara. Pienet ja sympaattiset seurat kuten Saipa taas hyötyvät, eikä media aseta painetta näihin tuomioihin.
Nykäsen kausi ei olekaan ohi.
Onkos se sitten G4 kun Nykänen tulee ja tällää voittomaalin ajassa 57.47? Eikös hän silloin pääse irti.
Kuka kaipaa Summasen kommentteja? Kai hän jonkinlaisen korvauksen saa siitäkin että jakelee viisauksiaan sinne tänne mainosrahotteisiin/ maksullisiin medioihin.
Juttu, jolla saadaan otsikko kerää klikkejä enemmän kuin sellainen jossa todetaan vähemmän räväkästi tapahtuneita.
Oliko tällä miehellä jokin päivätyö? Suomessa pääsee kohta kunniallisesti eläkkeelle.
Uran aikana on paljon keskimääräistä enemmän kerännyt vähemmän kunniakkaita vaiheita, oiva mies siis arvostelemaan muita
MMÅ joutuu lisäksi säästelemään lihaksia omien maaliensa tuuletteluun.
Tuli tuossa kuunneltua Urheilucastin Esko-sedän vuodatusta tästä tilanteesta ja en aiemminkaan varsinaisesti ole kaveria fanittanut vaikkei mitään vastaankaan ole. Mutta alkoi kyllä juuri vähän v*tuttamaan kaverin ääni.
Ei sillä etteikö Liigaa saisi heittää bussin alle tuomioden linjattomuudesta ja epäonnistumisesta tässä ja Nikkasen casessa, mutta kun kaveri vielä vähättelee Nykäsen arvoa joukkueelle ja sanoo että joku “junnu” tai “jämäpelaaja” laitetaan hakemaan vastustajan ykköspakki pois. Eli siis Liigan jo poissulkema tahallisuus vedetään uudestaan maton alta ja tosissaan väitetään että pääosuma olisi ollut tahallinen. Sitten julkaistaan se someen ja heitetään lisää bensaa liekkeihin vain koska kyseessä sattui olemaan juuri Tapparan pelaaja.
Joo, ymmärrän että kyseessä on varmaankin osittain huumoripitoinen podcast ja yhden Eskon mielipide ei enää vaikuta mihinkään, mutta omasta mielestä riman alitus.
Esko nyt vähän aina kärjistää asioita oli aihe mikä tahansa. Ihan viihdyttävää kuunneltavaa se on, kunhan ei ota kaikkia hänen heittojaan niin tosissaan.
Mikä arvo tälläsillä tyhjän heittelyillä on? Jotkut ottaa tosissaan kuitenkin. Paskanjauhajia maailmasta kyllä löytyy. Itse en viitsi heille aikaa antaa.
Mun toipuminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Päivä päivältä mennään eteenpäin, mutta vielä en ole tositoimissa mukana. Kiitos kaikille tsemppiviesteistä, ne on auttaneet mua tosi paljon ja antaneet lisäbuustia arkeen. Hyvää pääsiäistä kaikille, ottakaa iisisti ja koettakaa nauttia, puolustaja kertoo Kiekko-Espoon julkaisemallavideolla.