Ei kai tuon kokoluokan firmoja sentään ole nurin mennyt? Luulisi että tuohon löytyy joku YIT, SRV, (Lehto), Peab, Skanska, NCC, Lapti, Pohjola, T2H jne.
Ja eikös kunta ole aika luotettava maksaja, kun rahoituksesta on sopimukset valtuusto hyväksynyt?
Toki varmaan urakoitsijat starttaisivat projektia mieluummin vasta parin vuoden päästä.
Nimenomaan nurin mennyt. T2H ei tee tuollaisia hankkeita. Kyllähän tuon koko luokan hanke on YIT, Skanska, SRV, Peab porukoiden hommia. Noista SRV lienee eniten tehnyt viime aikoina noita jättihankkeita ja erikoistunut enemmän sinne suuntaan.
Kerran nyt päätin kirjoittaa, niin otan myös tästä kiinni. Suurin osa kouluista edelleen rakennetaan muulla tapaa kuin leasing systeemillä. Tuo leasing rakentaminen on enemmänkin sitä, että kunnat tilaavat toimijoilta väliaikaiseksi tarkoitettuja konttikouluja, jotka toimivat koulurakennuksina niin kauan kunnes rahoitus varsinaisen koulurakennuksen rakentamiseen ja/tai saneeramiseen on varmistunut.
Kontit sitten viedään pois, kun varsinaisessa koulurakennuksessa on tilat kunnossa oppilasmäärää varten.
Hankkeen rahoitusmallista päästiin sopuun leasing-sopimuksella. Koiviston mukaan leasing-rahoitus oli ainut ratkaisu, jolla yhtälö saatiin toimimaan.Rahoittaja olisi Skandinaviska Enskilda Bankenin SEB Leasing. Koiviston mukaan SEB on rahoittanut Suomessa muitakin julkisen sektorin hankkeita.
Ja rakennustyöt voivat alkaa jo pian:
Hippoksella voidaan alkaa rakentaa jo tämän vuoden lopulla, jos Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyy uuden rakentamissuunitelman kokouksessaan 30. syyskuuta.
Homma etenee…ilmestyykö vielä joku kampittaja hankkeen tielle.
Vaikka Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi merkittävällä enemmistöllä Hippos-hankkeen uuden toteutusmallin, se ei ole vielä lainvoimainen. Kunnallisvalituksen tekemiseen on aikaa 30 päivää päätöksen tiedoksisaamisen jälkeen.
Vaikka valituksia tulisi, kaupunki voi aloittaa päätöksen toteuttamisen, eli käytännössä rakentamisen, jo valituksen käsittelyaikana. Se kuitenkin jouduttaisiin keskeyttämään, jos hallinto-oikeus toteaisi että päätöksenteossa on tapahtunut virhe.
Hippos-hanketta valituksillaan jarruttanut kolmikko Kimmo Suomi, Ilmo Viitanen ja Pekka Sihvonen ovat julkisuudessa arvostelleet leasingmallin kustannuksia ja sopimusta. Kimmo Suomi on kuitenkin kertonut useaan otteeseen, että kolmikko ei aio valittaa tämän päivän päätöksestä. Hän toisti lupauksensa myös valtuustossa, mutta arvioi, että muita valituksia saattaa olla luvassa.
Jyväskylässä on huonoin halli kaikista, joissa olen käynyt. Sillä tavalla ymmärrän tuon huolen siitä, miten käy tuon huippu-urheilun Jyväskylässä, jos fasiliteetteja ei saada ajan tasalle.
Samalla kuitenkin pidän todella erikoisena, että pettynyt Seppänen kertoo mediassa JYPin tarinan olevan valmis, jos uutta hallia ei tule. JYPissä on tehty asiat urheilullisesti ihan päin prinkkalaa vuodesta 2018. Jos JYP joutuu konkurssin syöväreihin, niin syyt siihen ovat ihan muualla kuin hallissa.
Entäs jos rahoittajien rahahanat menevät kiinni, jos parempaa tulevaisuutta ei ole tiedossa? Samanlainen tilannehan on osin KuPSilla Kuopiossa, missä Ari Lahti aikoo lopettaa rahoituksen, kun uutta stadionia ei saada Kuopioon väkisinkään.
Hirmuisen vaikean kysymyksen laitoit nyt peliin. Ei ole taikapalloa itselläni käsissä, mutta JYP olisi voinut tehdä monen monta asiaa paremmin ihan itse, jottei konkurssi ja rahoituksen puute uhkaisi sitä.
Siitä olen samaa mieltä, että Tampereella olemme onnekkaita näiden asioiden osalta. Tampereella on ollut uudistusmielisyyttä isoista kaupungeista lähes eniten. Samalla toki on todettava sekin, että asiat menevät aina uudestaan tarkasteluun vaikeina aikoina. Tampereen taloustilanne ei ole hirveän ruusuinen, joten ihan kaikessa ei välttämättä meidänkään touhuista kannata ottaa mallia.
Urheilutoiminta täytyisi saada lajista ja kaupungista laajemman porukan hommaksi. Yksittäinen omistaja/rahoittaja on aina toiminnalle riski. En silti laittaisi päätäni pantiksi siihen, että Jyväskylässä löytyy hirmuisesti halukkaita sijoittajia JYPiin, saati että halli maksaisi itsensä takaisin kaupungille kovin nopeasti.
Jyväskylässä kannattaisi palkata joku nihilistinen konsultti Excelinsä kanssa laskemaan, että paljonko tuohon projektiin kannattaa laittaa rahaa. Jyväskylä nyt ei ole mikään jääkiekon pääkaupunki ja voipi sinne olla hankala saada muita tapahtumia kiekon lisäksi.
Edit. Noita Liiga-halliprojekteja ei ole viime vuosina aivan kauheasti ollut. Mikkelin ja Vaasan hallien remontit ja eipä kummallakaan paikkakunnalla olla kuuhun menemässä.
Päivi oli yön miettimisen jälkeen ottanut keppihevosekseen kyläkoulujen säilyttämisen. Toivon syvästi ettei tämä episodi tuota hallaa Kuohun kylän omalle tervehenkiselle taistelulle 1-4 lk päiväkotikoulun säilyttämisessä kylällä. Hehän irtisanoutuivat tästä vastakkainasettelusta.
Kunta perustelee lakkauttamista n 30 000€ säästöillä, mutta unohtaa mitä se on vastaavasti saanut kylältä. Esimerkiksi kiekkoon liittyen siellä tehdään talkoilla Jyväskylän aikaisimmat luonnonjäät omin konein, mistä tulevat nuoremmat tulevat hipposlaiset kauempaakin nauttimaan.
Kun pienimpien vanhemmat lähtee, niin alkaa kaukalostakin valot sammumaan. Tehokkain tapa näivettää toimiva kylä melko mitättömän luvun takia. Lisäksi koko sivistyslautakunnan päätös tehty kuulematta kylää. Toivoa ja yritystä vielä on kun sitä ei ole lopullisesti valtuusto nuijinut.
Eihän liisari ole osamaksu, vaan siinä maksetaan tuotteesta jne vuokraa. Sopimuskauden lopussa tuote voidaan ostaa itselle sovitulla loppulunastusmaksulla. Ei noissa mitään korkoja ole B-B puolella.
Tuo mitä sanoit kuulostaa enemmänkin työkoneen tjms. auton liisaukselta. Hippos-hankkeessa on kysymys 155 miljoonan euron rahoitusleasingista. Perimmäinen ongelma tuossa on:
Jyväskylän kaupunki sitoutuu 155 milj. euron leasingsvelvollisuuksiin ilman, että päättäjillä on mitään yksityiskohtaisia taloustietoja salausten vuoksi
Saa tuo valitus tosi oudon piirteen. Valituksen tekijä on kiristänyt Seppästä. Seppänen tekee asiasta rikos ilmoituksen
Suora lainaus:
Viimeisenä asiana tulikin sitten yllättävä vaatimus. Hän esitti, tai sanatarkasti sanoi kiristävänsä minua sillä, että minun pitäisi järjestää Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallitus vaihtoon ja hoitaa potkut Mikko Salmiselle sekä Eino Leisimolle.
Tällä ehdolla hän vetäisi valituksensa pois. Kerroin, ettei minulla ole mitään vaikutusvaltaa JAMKissa, eikä edes tietoa mistään tapahtumista siellä. Hänen mielestään pystyn tämän asian järjestämään ja sen jälkeen valitus on historiaa.