Kahvaaminen ja trappaaminen, Tappara tuhoamassa suomalaista jääkiekkoa alkaen vuodesta 2000

Minua veetti silloin ja veettää vieläkin tuo heikompien jatkuvalla syötöllä jatkunut kahva-itku Tapparan osalta. Silloinkin kun Tappara-pelaajat oli jatkuvasti sen potkun pari edellä vastustajia ja vieläpä voittivat suurinumeroisesti, mikä oli “aasintuntijoiden” kommentti: Kahvaamalla voitettu, ai, että korpes ja korpee vieläkin. Pidin yhteen aikaan jopa tilastoa noista “kahvajäähyistä” ja melko useasti ne satoivat ansaitustikin vastustajan laariin. Median ja vastustajien jatkuva poru Tapparan kahvaamisesta ei voinut olla vaikuttamatta tuomareidenkin ennakkoasenteisiin; kyllä ne varmaan sitä tekevät kun kaikki siitä puhuvat, joten boxiin vaan, sillä eihän savua ilman tulta, vai?

6 tykkäystä

J.Jalonen kerhon voittaessa käytti paljon kiekottoman miehen estämistä. Omalla pakilla kiekko niin toinen pakki blokkaa vastustajan, jännä ettei tuo ole jäänyt elämään. Ja nykyään nuo kyllä 9/10 vihelletään pois. Ika Lehkonen aikoinaan jossakin studiossa tuota manaili että miten voi olla mahdollista.

2 tykkäystä

Perustrollaamista mikä valitettavasti kuuluu tähän päivään kun jokainen voi huudella mitä sattuu nimettömänä, nuo kannattaa aina jättää omaan arvoonsa sillä ei tuossa ole tarkoitus kun saada toinen juuri ärsyyntymään.

2 tykkäystä

Kun on henkeen ja vereen Tappara-fani ei tuollaista yksinkertaisesti voi sulattaa ärsyyntymättä. Pitäisi tietenkin jätää omaan arvoonsa, mutta kyseessä (ainakin minun kohdalla) sama juttu, jos lastani kiusattaisiin, entasan varmaan jättäisi siihen reakoimatta, ja vieläpä vahvasti. No ehkä huono vertaus kohdallani koska pojat ovat jo 28- ja 26-vuotiaat ja osaavat jo “sotia” omat sotansa jos niihin tarvetta olisi.

3 tykkäystä

Ymmärrän kyllä täysin ja myönnän itsekkin että meinaa välistä mennä vähän tunteisiin, mutta parhaani mukaan ne ohitan aina. Kommentoimaan ei missään tapauksessa ainakaan kannata lähteä, sama kun heittäisi bensaa liekkeihin. Säälittäväähän tuo nettitrollailu on ja helposti moni iltapäivälehti esim ne saisi kuriin jos haluaisi, eivät tosin klikkien ja sivunäyttöjen vuoksi halua.

1 tykkäys

En ole juurikaan lähtenyt kommentoimaan noihin kahva-provoihin, mitä nyt kerran vuonna 2001 pläjäytin seuraavan kommentin katkoaikaan:

SM-liigan johdossa on vihdoinkin herätty tähän koko valtakuntaa ravistelevaan ongelmaan. Neuvottelut liigan johdon ja erotuomaritarkkailijoiden kanssa on käyty ja päästy rakentavassa hengessä toivottavasti kaikkia tyydyttävään ratkaisuun. Pitkien neuvottelujen jälkeen päätettiin että loput kauden ottelut Tappara joutuu pelaamaan ilman mailaa. Koska eniten tästä kamalasta kahvauksesta on kärsinyt taitokiekon nimiin vannova ja sitä erinomaisin tuloksin kuluvallakin kaudella esittänyt Tampereen Ilves päätettiin, että Tapparan on jätettävä tulevissa Ilves otteluissa myös luistimet koppiin ja pelattava silmät kiinni. Näin SM-liigan johto haluaa varmistaa, että Tampereen kiekkoherruus siirtyy takaisin joukkueelle jolle se historialliset näkökohdatkin huomioiden selkeästi kuuluukin.

Koska katsottiin, että pahimmat kahvaajat saattavat rikollista toimintaansa jatkaa ilman mailaakin, on Tapparan ykkös- ja kakkoskentälliset asetettu 6 kuukauden ehdottomaan pelikieltoon. Lisäksi Tapparan velvoitettiin kustannuksellaan lähettämään kirjalliset pahoittelunsa ja anteeksipyyntönsä muiden joukkueiden valmennusjohdoille harrastamastaan rikollisesta sääntöjenvastaisesta pelitavastaan, Jaloselle kahtena kappaleena ja mielellään oheistaa lähetykseen Ilveksen viirin.

Neuvotteluissa otettiin myös kantaa Tapparan yritykseen ratsastaa toisen jääkiekkojoukkueen meriiteillä. Katsottiin Tapparan toimineen vähintäinkin arvelluttavalla ja epäurheilijamaisella tavalla. Päätettiin yksimielisesti palauttaa Tapparan mestaruudet takaisin niiden todelliselle omistajalle TBK:lle. Hopea- ja pronssimitalit Tappara saa pitää, ellei niitä joku vaadi itselleen. Jos niitä joku vaatii on Tapparan toimitettava mitalit vaatimuksen esittäneelle taholle yhden viikon kuluessa uhalla, että jos näin ei toimita tullaan Tappara sulkemaan sarjasta vähintäin viideksi enintään 50 vuodeksi. Maratontaulukkoa päätettiin hieman korjata edellä mainituista syistä. Tapparan pisteet siirretään tasasuurina määrinä taulukossa sijoilla 3-20 oleville seuroille, kuitenkin niin ettei kyseinen operaatio nosta ketään Ilveksen ohi kyseisessä taulukossa.

31 tykkäystä

Aivan loistava :D. Kiitokset päivän nauruista!

4 tykkäystä

Itselle on jäänyt mielikuva, että Ässät -valmentaja Kaukoranta vei joukuettaan ison askeleen kohti mestaruutta lanseeraamalla käsitteen liaanikiekko: tuomarit ostivat sen ja varovaistutti kai se Tapparan pelaamistakin.

Miten tuo liaanikiekko sitten erosi kahvakiekosta, jäi hieman epäselväksi, mutta vastustajien keksintöjä kummatkin.

On syytä ennakoivasti nostaa tämä ketju ylös, jotta vastustajien faneilta säästetään turha vaiva. Jos Tappara nyt vahvistuu vielä niin kahvakortti alkaa heilua ympäri Suomea ja heiluu kovasti.

Se kertoo vastustajien pelosta ja siitä, kuinka ennakoivasti alkavat ehdollistua mahdolliseen tappioon. Tämähän ei suinkaan sitten ole ylimlelisyyttä - kunhan varoitan kulman takana vaanivasta vastareaktiosta.

4 tykkäystä

Varsinkin kun on siirrytty paikkapuolustukseen ja alkanu vähän makuupaikkojakin olla tarjolla. Näytti Kalpaa vastaan ihan kivalta. Tps sitten totinen mittari. Tehoja vielä puuttuu.

Tappara on esiintynyt sen verran huonosti viime aikoina, että kaikki on unohtanut kahvaamisen. Mitä tämä on? :smiley:

Päästään keväällä todella hyvistä asioista eteenpäin, kun vielä 9.3. ei oo kaivettu kahvaa näkyviin.

10 tykkäystä

Tää on nyt tehty liian helpoksi vastustajien faneille; jos tästä kaudesta menestystä vielä Tapparalle tulee, on syy selvä: aloittivat kahvaamaan taas keväällä.

3 tykkäystä

Yleensähän kahvaantuminen alkaa voimistua vasta n. sarjan toiselta sijalta ylöspäin. Tässä ei olla vielä lähelläkään yleisiä hälytysarvoja.

1 tykkäys

Ei kuitenkaan pidä unohtaa sitä, että eri joukkueiden faneissa on erilainen kahvatoleranssi. Riippuu ihan joukkueesta ja fanikunnan laadusta, kuinka nopeasti kahvakortti pelataan vai pelataanko se trap-korttina.

Karkeasti se menee näin:

IFK-fanit pelaavat trap-kortin jo ennen sarjaa (n. 1-2 päivää)
Ässä-fanit pelaavat kahvakortin ekan tappion päivänä sarjassa, valmennusosasto etukäteen.
Lukko-fanit pelaavat sen vasta, jos sarja alkaa kääntyä Tapparalle
Ilves-fanit pelaavat sen jo reippaasti ennen sarjaa, yleensä jopa viikon
KalPa-fanit ovat hitaita pelaamaan kahvakortin ja viime kaudella finaalissa unohtui täysin pelata se. Siitä ei voi antaa pisteitä.

11 tykkäystä

Äläppä Peterra yleistä ja provosoi :smile:

Minäkö? :smiley: Näissä asioissa on pakko yleistää. Jatkoaika muuten muuttuu pian lukukelvottomaksi, joten on ihan hyvä kaivaa teema ylös :smiley:

KalPalla nää hommat hoitaa haamumailan osumista sairaalahoitoon joutuva toimittaja :smiley:

10 tykkäystä

Ja saamari kun HIFK on vielä pelannut enemmän ja tiiviimpää trappiä kuin Tappara. Se tässä harmittaa. Prkl.

1 tykkäys

Kuulin sellaisen huhun, että JYP on pudotuspelejä varten tilannut kasan erikoismailoja jarrukentällisten käyttöön. Nämä uudet mailat ovat tavallista pitempiä ja koukun muotoisia. :slight_smile:

12 tykkäystä

Ja taas kerran pudotuspeleissä nousee esille, ei ongelma sinänsä, vaan suhtautuminen ongelmakysymykseen eli epäyhtenäinen tuomarilinja; välillä saa kahvata ja välillä vähemmän. Jos asia nousee otsikoihin, muuttuu linja. Eli koska liigalta puuttuu tästä selkeä politiikka (vrt. NHL), keskustelu käy vilkkaana, ilmiö elää ja ehkä vaikuttaa pelin kuvaan, joskus tuloksiin ja jättää keskustelunaihetta.

1 tykkäys