Kahvaaminen ja trappaaminen, Tappara tuhoamassa suomalaista jääkiekkoa alkaen vuodesta 2000

Kyllä, mutta toimittajan tehtävänä ei ole vihjailla ja johdatella haastateltavaa eikä lukijaa, vaan rehellisesti tuoda haastateltavan ajatukset esille. Ilman muuta, jos se Seppälälle jäi epäselväksi, olisi hänen pitänyt kysyä mihin Laine pelitapakommenttinsa kohdisti. No, ei halunnut kysyä, halusi klikkauksia. Nolo tyyppi, mutta ei ainoa eikä pahinkaan noissa piireissä.

5 tykkäystä

Oli toki. Mutta itse tulkitsin ko. haastattelussa annetun kommentin kaikkia välieräpelejä koskevaksi.

Ja vaikka Pärnänen tuolla somessa nyt jauhaa kommentin pitemmälle menevistä vaikutuksista niin hän on tämän jo unohtanut ensi viikolla ja on jo uuden “kohun” kimpussa.

Tämä oli minulle se ratkaiseva kipukynnys. Vanhaan hyvään aikaan, ja yhä edelleen itsensä riittävän vakavasti ottavilla journalismin aloilla, toimittajat kyselivät tarkentavia kysymyksiä. Nykyisin pyritään vain tulkitsemaan sanomisia ja jättämään vastaukset ympäripyöreiksi, jotta saadaan raflaavia otsikoita. Ei sentään aloittanut kysymystä: “Onhan niin, että…”, tai: “Voisiko sanoa, että…”

Ps. Tämä oli sellainen kärjistys.

4 tykkäystä

Kyllä. Siltä osin en varsinkaan ko. Ylen toimittajan toimintatapoja puolustele tai pidä erityisen esimerkillisenä. Sanotaan näin, että Tommi ole suosikkini.

Tässä tapauksessa tosin mielestäni pitää aika vahvasti tulkita, jos ei koe Laineen kritisoineen Tapparan pelitapaa, jos sanatarkasti kertoo sitä pari vuotta itse pelanneensa. Se on sitten eri asia, miten vakavasti kukin tämän ottaa.

Ja Rautakorven pelitavasta samaa mieltä.

3 tykkäystä

Tapolan kiekko oli kyllä puhdasta trappia, alempaa tai ylempää, maalit vastaiskuista.

1 tykkäys

En kuunnellut nauhahaastattelua - jäikö tässä nyt muille kuin kommentoijille täällä epäselväksi se, kumpaa Laine kommentoi?

Pate sanoi katsoneensa kaikki välierät ja siihen totesi, ettei haluaisi enää pelata träppilätkää.

4 tykkäystä

Tuohon ylle jo ehdittiin kommentoimaankin, jos lukee vain tämän mitä on Ylen sivuille kirjoitettu, niin voi ymmärtää väärin:

– Olen tuossa katsellut, että vähän on erinäköistä se peli. Ei tekisi mieli kyllä pelata tuota trappilätkää enää hetkeäkään. Minä ainakin olen saanut siitä ihan tarpeeksi, kun pari vuotta sitä pelasin. Alkoi tulla jo korvista, Laine huokaili.

Tosin tuostakin voi asian ymmärtää niin, että kritiikki ei koske vain Tapparaa, vaan Liigaa yleisesti.

Minä kritisoin myös muita toimittajia, ketkä ovat samassa vanavedessä lähteneet meuhkaamaan tätä asiaa ympäri internettiä. Yllättäen, tarkistamatta faktoja.
Mutta kuten sanoin, Tappara saa ainakin taas näkyvyyttä.

2 tykkäystä

Toimittajat eivät ole olleet toimittajia enää pitkään aikaan vaan asiaansa edistäviä aktivisteja jotka ovat naamioituneet toimittajiksi.

Jokainen joka osaa lukea rivien välistä tajuaa että Pate tarkoitti Liigan pelityyliä laajemmin, mutta toimittajat tulkitsivat tahallaan väärin, että pääsisivät hyökkäämään vihaamansa Tapparan kimppuun.

Asioita käännellään ja väännellään. Irrotetaan asiayhteyksistä ja vääristellään. Sitä kutsutaan myös propagandaksi, ja valitettavasti monet nielevät sen juuri niin kuin lehtien otsikot huutavat.

Toki vanhaan aikaan ei ollut suomalaisia toimittajia NHL:ssä tekemässä hikihaastiksia, viisi minuuttia aikaa kysyä…eikä internetissä meitä spekuloijia ylianalysoimassa päiväkaupalla sen jälkeen, viisastelemassa että juuri niin ja näin olisi pitänyt kyseisessä tilanteessa toimia :slight_smile:

EDIT: Koskee Paten lausuntoa ja toimittajia!

3 tykkäystä

No itse kyllä kuuntelin ja vahva vaikutelma on että Pate puhuu yleisellä tasolla, Liiga versus NHL. Ja vastauksena kysymykseesi vielä: tämän mediashown alettua muu Suomi, lukuunottamatta tätä palstaa, pitää selvänä että Laine kiroaa vain ja ainoastaan Tapparan tyyliä. Sitä se epämääräisyys saa aikaan, vihjailu ja pienimuotoinen vääristely muuttuu hetkessä valehteluksi.

6 tykkäystä

Osoittamatta nyt sinua tässä sormella, ja itsekin asiaa näin joskus tulkitsen, niin hauska ilmiö tämä: muut aina “meuhkaavat” tai “kirjoittavat hikiveri otsalla”, etenkin toimittajilla on aina joku agenda tai viha taustalla, ja omat kommentit ovat aina viileitä, analyyttisiä ja rauhallisia. Heh.

2 tykkäystä

Tappara träppää väärin, Tappara tappaa jääkiekon. Mitä tekee HIFK… Noh träppää, mutta se on ok , koska (ja tähän perään niin järkyttävää shaissea ja muuta selityksen selitystä, että huh huh!) Eilen alkoi tekemään pahaa, kun ruudun studiossa kaikki nuoleskeli HIFK:ta minkä kerkesi ja kuinka Lankinen on liigan paras veskari ja voittaa mestaruuden joukkueellee. Sitten Lankinen sanoo haastattelussa “Tunnen itseni isoksi” :smiley: miten sitten kävikään kolme häkkiä omiin ja Kärpät voittoon :smiley: Täytyy myöntää, että Sihvonen vaikuttaa oikeasti asiantuntijalta verrattuna näihin kaiken maailman “toimittajiin” (jatkoajan heput, Nyholm, Rantanen, Solmu jne.)

5 tykkäystä

Mietitäänpäs nyt taas mitä aikaa vuodesta mennään. Näitä hämmenyyksiä kummasti esiintyy joka vuosi näin pleijareiden aikaan. Kaikki keinot otetaan käyttöön, että vastustaja saataisin keskittymään epäolennaisuuksiin. Kohta tulee “varmoja huhuja” kesken sopimuksen pois lähtevitä pelaajista.

“Mitäs me näistä, sano maksulliset naiset häistä.”

3 tykkäystä

Tämän kauden Tappara kuitenkin varioi avauspeliään radikaalisti ja ottaa siinä myös huomattavaa riskiä. Tämän voi todeta ihan datasta, eli se on fakta, eikä subjektiivinen mielipide kuten viihdyttävyys.

Runkosarja oli melko puuduttava ja tuloksellisestikin alle odotusten. Myös viime kauden runkosarja oli aikamoista puuroa (lue kommentit vuoden takaa), vaikka voittojen ja maalien määrä oli korkeampi.

Playoffien viihdearvo taasen on ollut mielestäni hyvä. KalPa-sarjassa nähtiin kaikkea mahdollista maali-iloittelusta tappeluihin. Passiivista ja erittäin tarkkaa viisikkopuolustusta Tappara on käyttänyt kuin P-Korean Kim ohjuksiaan - taktisesti ja pariin kertaan. Sillä haettiin järkevä vierasvoitto Kuopiosta, jopa suvereenilla esityksellä. Myös Turun pelin kaksi erää oltiin varovaisia, mutta sitten painettiin ihan kunnolla kaasua. Jos tuota tekisi täydet 60 minuuttia ja tässä ottelutahdissa, niin siinä käy KalPaten. Tarkoitus on kuitenkin voittaa.

12 tykkäystä

Ero toimittajalla ja esimerkiksi minulla on se, että minun kirjoituksiani lukee vain muutama hullu tällä palstalla.

Minä toivoisin toimittajilta noiden klikkiotsikoiden sijasta parempaa journalismia. Tässäkin tapauksessa sinänsä hyvä juttu meni minun silmissäni pilalle tuon otsikoinnin takia, mutta tämä nyt rupeaa olemaan jo aika kaukana tämän aiheen otsikosta. Asia on minun puolestani käsitelty.

4 tykkäystä

Tuntuu muuten olevan tällä hetkellä juurikin niin, että toimittajat eivät juurikaan voi/saa kirjoittaa “viileän analyyttisesti”, sillä sillä tavalla ei tule niitä kultaakin kalliimpia klikkejä. Viileää analyysiä löytyy ennemmin keskustelupalstoilta, kuin nettijulkaisuilta.

2 tykkäystä

Viileää analyyttisyyttä löytyy pääasiassa nykymedioista vain @Kiekkoareena.fi stä. Olisi ihan mielenkiintoista tietää, mitenkä lukijamäärät ovat kasvaneet valitulla tiellä. Analyysiä tarjoaa myös HäSa, mutta siitäkin on aika ajoin viileys kaukana.

E: Toki, ja pahoittelut whataboutismista, mutta ei tämä Juhavaltteri Salmisen kolumnikaan näytä tarjoavan kolikon kahta puolta. No, on sentään kolumni, eikä esimerkiksi “analyysi” tai “haastattelu”.

2 tykkäystä

Kyllä saavat. Toki kaupallisella medialla on oma logiikkansa. Tätä ilmiötä vahvistaa se, että etenkin keskustelupalstoilla viihtyville ihmisille linkataan palstalle yleensä niitä juttuja, jotka nimenomaan herättävät tunteita, etenkin negatiivisia. Esimerkiksi Jatkoajassa julkaistiin Kärpät-HIFK-sarjasta artikkeli ja eräs HIFK:n sikailua maalaillut kolumni. Oli helppo arvata kumman perusteella HIFK-fanit arvioivat Jatkoaikaa…tuo artikkeli oli kuitenkin erittäin, erittäin antoisa.