HV-71:n pamppu ainakin kieltää Grönborgin sinne menon loppukaudeksi. Toki voihan hän vetää Virmas Matin taktiikkalla ja huomenna sopimus julkaistaan.
Sanoisin että ei Tapola seuraajalle elämää helpoksi tee. Ei todellakaan. Onneksi ei tule olemaan paineita ![]()
Jos haluaa valmentaa, muttei viihdy paineistetussa työympäristössä niin kannattaa vaihtaa alaa aika nopeasti
Ei tämä nyt ihan ainoastaan Jussista kuitenkaan johdu. Valmentajan tehtäviin taitaa kuulua aina painetta silloin, kun homma ei ole voitokasta.
Virran Peksiltä oivaltava nosto.
Toden totta, Numminen-Korpi linja toi huikeaa menestystä pitkän aikaa, mutta lopulta urheilullinen ja taloudellinen suorituskyky romahti todella nopeasti ja sitten pelattiin karsintoja Kärppiä vastaan. Konkurssikaan ei ollut kaukana.
Mä luin artikkelin varmaan pikaisesti, mutta en saanut Virran idesta oikein kiinni. Varmaan jokainen organisaatio haluaisi ns. franchise-valmentajan, mutta se ei ole kaikille mahdollista - koska vaikkapa talous/ resurssit/ ajoitus jne.
Itse veikkaan, että uusi aikamme on pakko tehdä joskus. Ja tämä oli oikea kohta. Vaikea nähdä seuran tuolla taloudellisella pohjalla ajautuvan suoranaiseen kriisinkinkään - vaikka mahdollista sekin on. Urheilullisesti veikkaan, ettei ensimmäinen kausi tule olemaan ruusuilla tanssimista. Veikkaan, että osa jopa Tapolan kritisoijista tullee vaikeilla hetkillä haikailemaan Tapolan perään. Mutta voihan se toki olla, ett kasvukipuja ei juuri ole.
Veikkaan myös, että Tapparan ja Tapolan tiet jossakin vaiheessa vielä tulevat kohtaamaan.
Eikös Virran idea ollut se, että valmentajia vaihdetaan liian lyhytnäköisen ajattelun vuoksi? Että esim. Karri Kivi saa nyt lähteä, kun homma on vasta alkanut toimimaan.
Ja vielä lisäyksenä, että Virran mielestä Tappara vaihtaa siksi, ettei pääse käymään kuten 90-luvulla. Silloin ei Tapparassa vaihdettu suuntaa ajoissa.
Isot on saappaat täytettäväksi. Tapolan valmennusryhmä on ollut timanttia. Suomen paras.
Ruotsissa ja Sveitsissä valmentajat vetää pitkiä stinttejä. En ymmärrä miksi Tapola on aina halunnut tehdä vaan 3 vuoden projekteja. Olisi minusta voinut vetää vielä toiset 3 vuotta kun homma on toiminut. Nyt on kyllä pieni huoli että tuleeko liian paljon muutoksia lyhyen ajan sisään. Ei pelkästään valmennus vaan myös urheilujohto, fysiikka, mahdollisesti Kuusela, viime vuonna Peltola jne. jne.
Tapolalla voi olla ammatillisia ambitioita muuallekin. Niitä ei paranisi aliarvioida. Kyllä niitäkin putkia on nähty, että pitkä pesti on liian pitkä. Ruotsissa kulttuuri on aivan erilainen ja siellä valmentajia aniharvoin vaihdetaan, mutta ei sekään täysin ongelmatonta ole. Esimerkiksi Färjestad voitti mestaruuden, kun vaihtoi valmentajaa kesken sopimuskauden. Edellinen valmentaja sai olla poikkeuksellisen pitkään joukkueen ruorissa ja vaihdos tehtiin verrattain myöhään viime kaudella. Valmennuskulttuurit ovat hyvin erilaisia, mutta Tapolallakin on varmasti oikeus ja aito halu lähteä muuallekin kokeilemaan kuin Tapparaan. Ei Tappara ole valmentajiaan hirveästi vaihtamisen ilosta vaihtanut vaan poikkeuksellisen pitkällä valmennusreitillä meillä on menty: Tapola & Rautakorpi ovat yhteensä luotsanneet Tapparaa kymmenen vuotta. Minusta se on vaan kaikille osapuolille mahtavaa, että uudistumista pyritään tekemään tässäkin vaiheessa. Ei vaihtamisen ilosta vaan ihan sen takia, ettei osapuolet leipäänny hommaansa.
Luulen, että Tapolan loistava valmennus kuluttaa pelaajia sekä valmennusta hurjasti. Kaikki erimielisyydet valmennuksen ja pelaajiston välillä ei ole pelkää puheen jorinaa.
Uuden “aikakauden” alkaminen ei ole ollenkaan huono juttu.
Enkä usko Tapolan menevän HIFK:n perämiseen, koska hän ilmoitti jo aiemmin lopettavansa Tapparassa ennenkuin Villeä huhuttiin ulkomaille. Ja Villellä on tietääkseni vielä sopimusta jäljellä.
Saatan myös olla väärässä, ehkä😁
Mutta siis halusiko Kivikään enempää? Oliko Ässillä ns. ”varaa” Kiveen. Ja oliko tämä stintti niinkään lyhytnäköistä, koska pelillistä nousua tapahtui? Ja jatkuvuus ja ”riski” tulee samassa paketissa: Härkälän muodossa.
Mä siis jäin miettimään tuota Virran pointtia. Onko hän itse uusiutumiskykyinen? Kaikki se seurat/ valkut eivät voi tehdä tapparoita. Ja tuskin mahdollinen Grönborgkaan Tapparaa koutsaa vuorovedoin jonkun kanssa seuraavaa 10v.
Ihmettelin siis Virran pointtia. Mutta puheenvuorona häneltä toki oikeutettu.
Kaveri oli spotannut Grönborgin tänään ipan pelissä aitiossa, ilmeisesti analysoimassa verivihollista.
Näin mehevästä spottauksesta kaveri otti varmaan kuvan?
Itseasiassa ei ottanut, kuulostaahan tää varmaan ”kusetukselta” mutta uskon kaveriin.
Ja lähes koko Euroopan😉
Jos on totta niin tuskin havainto rajoittuu vain kaveriisi ja tästä on lööppiä kohta tulossa pihalle.
Jos se olikin Juha Mieto? Miedosta muuten saisi tarvittaessa hyvän Grönborgin tilapäisen tuuraajan, kun vähän maskeeraisi. Juha osaisi antaa ohjeita suomeksikin. Ja täyttäisi kenen hyvänsä saappaatkin, koska Mietaan kengännumero on 51. ![]()
Saanko tiedustella miksei kaveri ottanut kuvaa
Pojat sais syödä vaan mämmiä, kyllä luistin kulkis.