Mun lista olis:
Grönborg
Myrrä
Joku joka tulee ns. tutkan alta ja nousee vasta Tapparassa kärkinimen joukkoon.
Grönborg tois ihan uutta tuulahdusta
Myrrä on hieno mies ja olis jotenki hieno tarina, jos tulis hedelmällistä yhteistyötä.
Tapparassa on ennenki kasvanu huippuvalkkuja, joilla ei oo ollu ns. nimeä ennen Tapparan aikoja. Semmonen tarina olis taas kiva nähdä.
Tyyliin Niemisen Ville? No onhan toki ollut valmentaja jo jonkin aikaa, mutta ei vielä valmis. Kasvaa nyt korkoa Jypissä ja ottaa kaiken irti JR:n opissa. Palaa sitten…? Sopimusta toki on siellä, mutta salainen tarina tai kortti?
Minulle J.Myrrä on aina näyttäytynyt suoraselkäisenä valmentajana, joka sai Ilveksen pelaamaan mielenkiintoista jääkiekkoa. Aikanaan Olli Salo oli palstapuheiden perusteella se velho, joka perusti taktisen puolen. Mielelläni näkisin kyllä Olli Salon+Jouko Myrrän Tapparan valmentaja tandemina. Kumpi ykkönen tai kakkonen, sitä en tiedä. Vähän samaan tapaanhan Tapola+Tuokkola on ollut tandemina, paitsi Tapola tietysti selkeä vastuuvalmentaja.
Manner on varmasti myöskin osaava kaveri. Pidän Mikko Mannerta varsin varmana korttina, kuitenkin ison muutoksen tapahtuessa.
OJ, Kivi, Miettinen, Virta, Virtanen toivottavasti ei mikään näistä.
Käsittämätön kuvio kyllä tuo Myrrän potkut. Ilves otti kyllä valtavan riskin, kun vaihtoi päävalmentajan liigan kärkipaikalta. Myrrä oli käsitykseni mukaan todella pidetty henkilö Ilveksen sisällä. Pelaajat olivat erittäin sitoutuneita ja halukkaita pelaamaan nimeomaan Myrrän Ilveksessä. ISO riski nyt sille, että Pennanen ei saa yhtä sitoutunutta pelaajistoa taakseen. Sen verran inhottavan irvallisena nuo potkut näyttäytyvät.
Täällä jotain Pekka Virtaa ei kovin paljoa arvosteta, mutta mies on erittäin kokenut ja näyttänyt, että pystyy myös menestymään. Ja on menestynyt ihan lähimenneisyydessäkin mestaruuden muodossa.
Eikä tämä nyt ole mikään oma suoranainen toiveeni, kunhan mainitsin.
Eric Perrin antoi hieman runtua Marko Virtasesta uudessa kirjassaan
– Koskaan urallani en ollut nähnyt, että joku valmentaja voisi kohdella kokeneita pelaajiaan niin ylenkatsovasti ja epäkunnioittavasti kuin Virtanen teki, Perrin tylyttää.
– Kaikki tapahtui negatiivisen kautta. Virtanen oli koko kauden vain valittanut ja rajoittanut pelaamistamme.
Seuraavalla kaudella Perrin vielä pelasi Virtasen valmentamassa joukkueessa. Eräiden harjoitusten jälkeen Perrin paineli kuitenkin JYPin hallituksen puheenjohtajan Jukka Seppäsen luo puhumaan. Kirjassa kerrotaan, miten Virtanen lähetti kakkosvalmentaja Harri Laurilan kautta Perrinille viestin, että tämän halutaan lopettavan syöttämisen maalin takaa. Keskustelussa Seppäsen kanssa Perrin ilmoitti, että ei aio pelata enää Virtasen alaisuudessa. Kun JYP päätti jatkaa valmentajansa kanssa, Perrin lähti TPS:ään.
Tämä nyt tosin vain Perrinin mielipide, mutta itse pidän Virtasta ja Virtaa saman koulukunnan tyyppeinä ja kumpaakaan en mielellään Tapparassa halua nähdä valmentajana.
Itse en halua myöskään nähdä mitään pelaajien mielistelijää täällä. Ei oikein sovi huippuammattilaisuuteen. Asiallinen pitää olla, mutta vaatimustaso on Tapparassa oltava todella kova. Tässä ei nyt kuitenkaan haluta mitään pelkkää kivaa tsemppiä ja säälipaikkaa, vaan olla iso seura Euroopassa.
Yksittäisillä pelaajilla on paljon mielipiteitä valmentajista. Puolesta ja vastaan.
No jos luet yhtään pidemmälle, niin en tietenkään väittänyt tämän olevan Tapparan syytä? Ja tottakai Liigan taso vs. muut sarjat vaikuttaa Tapparaan huhutun Grönborgin saapumisen todennäköisyyteen, eli noin 50% tämän ketjun viesteistä?
Voihan Grönborg myös miettiä asiaa sitä kautta, että Suomeen tulemalla hän saa lisää pelimerkkejä omaan kokemuspankkiinsa eri maiden toimintakulttuureista. Sitä kautta laajentaa omaa ymmärrystään ja kokemustaan lajista. Ei se raha aina ole ratkaiseva tekijä.
Joku mainitsi jostain 300000€ palkasta. Paljon mahdollista, että tuollaista saa Sveitsistä. Mutta tarviiko saada vastaavaa Suomesta, jos haluaa em. asioita? Ja eikös joku Rautakorpikin Tapparassa ole jotain 200000€ palkkoja saanut?
En ole mikään Sihvonen fani mutta olen usein samaa mieltä sen kanssa. Uudessa Kiekkokiuas jaksossa on paljon hyviä pointteja.
Kolmesta menestystekijästä on enää yksi jäljellä (Leinonen) ja tämä asettaa haasteita Tapparalle. Tuleva päävalmentaja pitää olla kokenut eikä Tappara voi lähteä kokeilulinjalle. Alan myös kallistumaan siihen että Pekka Virta olisi varmin kortti kun tuskin Grönborg ole mahdollinen.
Sihvosen mielestä Salolla ei vielä riitä ja Manner ei kuulemma osaa valmentaa meidän peliä.
Itse miettisin todella tarkasti kausikortin uusimista mikäli Pekka Virta olisi ensi kaudella puikoissa. Sihvonen varmasti ymmärtää jääkiekosta, mutta valitettavan usein argumenttien pohjana on Meidän Peli.
Itse haluaisin Tapparan uudistuvan ja luovansa nahkansa myös valmennuksen osalta. Muuten on jo tapahtunut hyviä asioita. Jos aina vain mennään samalla kaavaa, niin se tappaa lopulta sisältä päin.
Vahva sama. Virta alkaa kuitenkin olemaan niitä menneen johtamistavan valmentajia. Jos ajattelisin työelämässä vastaavaa mörökölli auktoriteettiä. Työinto lopahtaisi ja etsisin uuden työpaikan. SaiPassa oli hyvin tulehtunut ilmapiiri ja mistähän moinen johtui. Virran lähdön jälkeen ilmapiiri raikastui vaikka mitään ihmeitä ei silti varmasti voida odottaa.
Alkaa olla vähän koomisiakin piirteitä tässä valtoimenaan vellovassa valmentaja-kannunvalannassa, että kenellä riittää Tapparaan, kenellä ei.
Jossain vaiheessa oli itselläkin tunne, että nyt kun Pennanen meni ohi, niin eihän sinne uskalla ottaa ketään. Laitettava lappua luukulle.
Mutta hei, eihän tässä ole nyt Maailman Johtajan virasta kyse, vaan jääkiekkovalmentajasta. Valittiin kuka hyvänsä, ei mestaruus ole varma. Toisaalta valittiin kuka hyvänsä, hänellä on oiva mahdollisuus onnistua. Ja jos menee vihkoon, antaa hänelle sitten kenkää vaan
On se niinkin. Tuuriakin voi joskus olla matkassa. Totuus vain on se että todennäköisempää on se jos valmentajana on sellainen kuka on jo voittanut ja osoittanut siihen pystyvänsä. Todennäköisyys voittoihin kasvaa. Toinen vaihtoehto on myös Salon kaltainen koutsi joka vie heikommalla materiaalilla joukkueensa mitalipeleihin. Tai haastaa pelitaktisesti tulevan mestarin jatkoaika ratkaisuun asti. Mitä se sitten olisi vahvalla materiaalilla. Kuka tietää mutta lupaavalta kuulostaisi. Jos taas valmentajana olisi Miettinen,Tuokkola tai joku muu joka ei ole voittanut mitään. Suurempi todennäköisyys myös on että Tappara romahtaa ja hurja vuosien pohjatyö takaisin huipulle valuu hukkaan.
Joo Tapolan sapluuna olisi tuttu eikä Tuokkola olisi ensikertaa päävalmentajan roolissa. Tuo olisi aika low risk tyyppinen vaihtoehto. Jos tänne aletaan jotain Grönborgeja hankkimaan Sveitsistä kalliilla hinnalla niin se on 50/50 pystyykö SHL/NLA liigoissa koutsannut koutsi muuttamaan pelikirjaansa liigaan soveltuvaksi. Peli on täällä aika erilaista kuin SHL:ssä ja Sveitsissä.
Pekka Virta on kiistatta huippuvalmentaja. Lukko pelasi dominoivalla tasolla noin kaksi kautta ja Peksi on onnistunut muuallakin.
Mutta muuten hän alkaa olemaan urallaan siinä vaiheessa, että on kenties vähän last season. Palaako liekki yhä? Lisäksi hän on ollut melko pitkien projektien mies, jolla tuloksen tekeminen ottaa aikaa.
Voin olla muistikuvieni kanssa väärässä. Virta onnistuu aina joka toinen seura? Kalpassa hyvä onnistuminen, TPS ei niin hyvä, Lukossa onnistuminen, Saipassa ei niin hyvä.
Tässä tulee väkisin mieleen myös se, että onko Virta hyvä vai onko apuvalmentajat hyviä?