KooKoon Martin Bergerin estäminen, käsimerkit ja tappelu Tapparan Otto Rauhalan kanssa 11.12.2019

Sitä poikkaria selkään alkoi kyllä sataa sieltä Bergerin taholta. Sitä ennen perusnahistelua maalinedessä. Mutta ei yllättä että kaivoit jotain negaa Tapparan suuntaan taas kerran vaikka väkisin :wink:

25 tykkäystä

Tuli nähtyä etiäinen siitä tulipalon katkuisesta illasta, kun Rautakorpi heittää tuplasentterit maksavalle yleisölle ja siirtyy koppikäytävän vastavaloon siluettina kuin Batman-signaali taivaalle kunnes katoaa käytävän uumeniin ehkä potkien matkalla roskiksen tai kaksi mutkalle. Sinä iltana elevoidun jääkiekkofani 2.0 -tasolle ja Saravon naaman sijaan tatuoin koko Rautakorven elämän nahkaani.

17 tykkäystä

Siinä taisi Otolle käydä sillä tavalla, että hän varjeli rystysiään ja otti Bergerin kypärän pois. Kypärä lähti mutta sitten Rauhala ei saanutkaan enää hieman ulottuvamman Bergerin paidasta kiinni.

Bergerin polvitaklauksessa Martin pelasi taas todella omituisesti ja jälleen _sattui vahinko (c). Berger valuu vastaan 1 vs 2 tilanteessa, mutta kuin huomaa vihreensä niin päättää leikata Virran jaloille. Ettei vaan olisi ollut haistelemassa tilanteessa taklausta vastapalloon, mutta luki pelin väärin.

11 tykkäystä

Rauhala laittoi poikkaria, mutta se oli mielestäni vielä ihan normaali pelitilanne, Otto pelasi maalin edessä ja työnsi Bergeriä pois. Siitä Berger antoi takaisin ja siitä se sitten lähti. Oton ensimmäinen poikkari ei kuitenkaan mielestäni liittynyt tähän tilanteeseen vaan ihan normaaliin maalineduspelaamiseen. Voin olla väärässä, mutta itse olen sitä mieltä että Rauhala ei tilannetta aloittanut vaan Berger. Mutta jokatapauksessa Rauhala teki juuri niinkuin piti💪🏻.

6 tykkäystä

Tätä ajoinkin takaa.

Mitään en tiedä, mutta vahvasti epäilen Oton haistaneen tilanteen otolliseksi. Ettei tarvitse pelin ulkopuolella kimppuun käydä ja saada lisäkakkua.

10 tykkäystä

Oma tulkinta oli, että eka poikkari oli normi tilanne. Sitten Otto (en tiedä huomasiko että on muuten Berger) laittoi toisen poikkarin ylemmäs (ei ihan niskaan), jonka jälkeen Berger sitten laittoi pari-kolme takaisin. No, ihan sattumalta pelitilannepoikkarista tilanne ei lähtenyt. Harmi kun Kuuselan kommenteista ei kuulunut kuin s-tana sieltä keskivaiheilta.

1 tykkäys

Huomioidaan vielä, että ottelun ainoa Tappara-pelaajan taklaus oli ensimmäisessä erässä ja kohteena oli Berger ja taklaajana oli Rauhala💪

9 tykkäystä

Juuri näin ja siksi kyseenalaistinkin Jukan sanomisen. Hyvä että muutkin näkee asioita samoin kuin minä.

Tarvii olla melko värilliset lasit pääss, että asian näkee noin.
Rauhala koitti jotain rääpiä ja huitoo, mutta oli alusta loppuun ihan turisti. Ja ilman tuomareita olis Berger päässy vielä päälle ja pystyny hakeen kunnon lopetuksen. Ei mitään palaa.

Kyllä se olis hienoo kun olis kunnon gooneja.

1 tykkäys

Ja kun Bloodin perään on huudeltu, niin sanotaan “puolustuksekseen” (vaikken näe, että hänen pitäisi olla joku poliisi, jos ei itse sitä halua), että Bergerin päästyä jäähyltä olivat samaan aikaan jäällä. Siinä Berger nousi laitaa, ja ihan selkeästi Blood alkoi mallailla laitamainoksen paikkaa. Berger oli selvästi tulossa, mutta jäikin sitten himmailemaan ja heitti kiekon päätyyn. Blood otti vielä pari potkua kohti, ja näin meni sitten ohi sekä taklauspaikka että kiekko.

1 tykkäys

Tästä aiheesta on jankattu tässä ketjussa:

Kyllä kurin on lähdettävä Liigan toimesta, ja jos Berger olisi ajettu pihalle jo Virran polvitaklauksesta, niin Rauhala vs Berger tappelua ei olisi tullut…

9 tykkäystä

Otto teki joukkueen parhaat pelimiehen liikkeet pitkästä aikaa, osoitti voitontahtoa, kaverin puolustamista ja taisteli täysillä nenänsä ja ehkä enemmänkin vaarantaen. Että olipa hieno kommentti Patsaan Ollilta, taas. Kunnon gooneja vielä pitäis olla, joopajoo…

15 tykkäystä

Kyllähän Rauhala tuossa lähti tekemään sitä, mitä kaikki odotti, kun tiimalasi tämänkin ottelun tapahtumien osalta täyttyi. Positiivista oli vielä se, että kaikki lähti kahdenvälisestä kamppailutilanteesta. Mutta tuossa kamppailussa Otolle jäi hopea käteen, mutta pääasia eli pisteet jäivät Hakametsään kyseisen hetken siemenistä.

9 tykkäystä

Vaikka Otto kompastui siihen kuuluisaan Hakametsän railoon, niin Tappara sai lopulta ylivoiman ja tarvittavan maalin ja Ottokin sai poistua hallilta voittajana.

Mielenkiinnolla kyllä odota, että minkälaisen linjan Liiga ottaa Bergerin suhteen tässä tapauksessa. Jo pelkästään kiekottoman Patrik Virran “estämisestä” (polvitaklaus) olisi pitänyt tulla sanktiota enemmän kuin se 2 minuuttia…

13 tykkäystä

Repokin aikanaan koulutti Bergeriä.

15 tykkäystä
14 tykkäystä

En nyt jaksa, pysty, ehdi selvittämään “miksi”, joten miksi vain Rauhalan tappelu eikä molempien?

6 tykkäystä

Liekö syynä mahdollinen käskytys aiemman taklauksen vuoksi? Rauhalahan tuon aloittaa.

1 tykkäys

Liigalta jälleen melkoinen pyllistys järjestelmälle mikäli Rauhala saa vain rankkua tappelemisesta.
50-50 menee tuossa tappelussa aloitus. Ihan täysi farssi koko harrastepulju (liiga).

7 tykkäystä