En halua varsinaisesti keskustella tästä sen enempää - saati selventää kenellekään asiaa. Ymmärrän, että seuraava viesti tulee herättämään kysymyksiä (mallia miksi), mutta jätetään se pohdinta yhteisellä sopimuksella tämän ulkopuolelle.
Olen aikaisemmin kertonut, että opiskelu on kulkenut minulla vuodesta 2008 alkaen täysin omia uriaan. Semmosta päämäärätöntä viskomista tyhjyyteen - jos laskee tätä 2008 alkanutta ajanjaksoa niin tuosta ajanjaksosta olen ollut palkkatöissä ensin vuodesta 2012 vuoteen 2015 ja seuraavan kerran 2017-2022. En siis oikeastaan ole opiskellut asian varsinaisessa merkityksessä koko tutkintoaikanani ollenkaan. Sen syihin en nyt tässä lähde.
Minulle on jäänyt kuitenkin tuolta vuodelta 2008 pari juttua hampaankoloon. Jäänyt hampaankoloon isosti - niin paljon, että ne asiat vaan palaavat mieleen aina uudestaan. Minä olin tottunut lukiossa siihen, että saan ilman mitään työtä asian eteen juuri sen, mitä haluan. Tuolloin pääsykokeissa - en lukenut, en valmistautunut. Menin tasan yhteen kokeeseen (joka on nykypäivänä aivan täyttä idiootin hommaa) ja oletin pääseväni sisään. Ensin tuli viesti “tervetuloa uudestaan ensi vuonna” kokeeseen. Masennuin, hain työpaikan ja olin valmis työelämään vuodeksi. Sitten tuli peruutuspaikka - ja minä pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan. Peruutuspaikalta. Se oli katastrofi - se ei sopinut laiskalle kasille lainkaan. Minähän olen niin helvetin hyvä - kyllä minun pitää saada opintopaikka ihan suoraan. No menin kuitenkin opiskelemaan, mutta ne ekat vuodet - yhtä sekoilua. Koin itseni surkeaksi - en välttämättä ollut sitä, mutta se nujersi ja nakersi.
2010, 2011 & 2012 hain joka kerta yhteishaussa - mm. kauppatieteisiin ja tradenomia. En kuitenkaan millään kertaa jaksanut nähdä asian eteen mitään vaivaa. Kävin pääsykokeissa, mutta en vielä tänäkään päivänä ymmärrä, miksi. Itselle todistelua jostakin. No tietenkään mikään näistä ovista ei auennut, koska en tehnyt mitään asian eteen. Surullista ja hauskaa samassa setissä.
Viime vuonna - muutaman hyvän työkaverin avulla - jotenkin minulla avautui lukko päässä. Harvoin tulee niitä oikeita “ahaa”-fiiliksiä. Nyt niitä tuli kuin konepistoolilla ampuen - ymmärsin mitä, miten & miksi ja mitä minun pitää tehdä. Jotain, mitä joku ymmärtää paljon aikaisemmin kuin minä. Tsadaa ja sain opinto-oikeuteni takaisin, palasin opiskelemaan. Nyt asiat liikkuvat, kehittyvät ja etenevät, mutta tuo pääsykoejuttu - ei hitto se on vieläkin mun alitajunnassa. Näinpä hain pariakin pääsykoetta - itse asiassa kolmea. Ensimmäinen osoittautui aivan liian vaikeaksi - sain muutaman hassun pisteen ja jäin kauaksi opiskelupaikasta. Nyt hyväksyin sen - tämä on ok, mulla ei tähän juttuun riitä. Sitten hain vielä toista ja kolmatta - en voi sanoa valmistautuneeni, mutta voin sanoa olleeni tosissani näiden hakukohteiden kanssa. Valmistauduin paremmin kuin koskaan, olin määrätietoinen. Ja nyt yksi trauma siirtyy käsiteltyjen astiaan, for good: minulle tarjottiin kahdesta eri pääsykokeesta opiskelupaikkaa. Toisen otan vastaan - riskilläkin, että nykyiset opintoni sekoavat.
Toiset aloittavat opiskelemaan kun ovat 18v. Minä aloitin opiskelemaan, kun olen 32v. Silti, päivääkään en vaihtaisi pois. Viimein.
