Itsellä polku on ehkä hieman erikoisempi.
Olen Porin naapurikunnasta kotoisin, elin siellä siis elämäni ensimmäiset 18 vuotta. Lapsuuden yksiä maagisimpia muistoja ovat ne kerrat, kun isä kävi ostamassa paikalliselta Essolta (lieni maan tapa myydä lippuja noin 90-luvulla) liput Porin Ässien peliin, ja erätauolla käytiin ostamassa pihalta grillimakkarat. Yhden lapsuuden vuoden joululahjatoiveenikin oli Porin Ässien fanilippu (siis pelissä heiluteltava variantti, ei lippu peliin) ja tuohan tosiaan jopa toteutui. Otteluiden seuraaminen radiosta oli toisteista ajanvietettä ja pakkohan se on sanoa, että tuo Ässien 90-luvun toiminta on omassa päässä edelleen esimerkiksi nimien kautta muisteltuna kunnioitusta herättävää;
- Ässien 90-luvun valmentajaosastolta löytyy Vasili Tihonovin valmennuskausi: tilastonikkareilta kysyisin että moniko valmentaja ylipäätään on siirtynyt SM-Liigasta NHL:ään valmentamaan, kansalaisuudesta viis? Alpo Suhonen tulee mieleen. Lisäksi Veli-Pekka Ketola ja melkolailla tähtensä ollessa korkeimmillaan Juhani Tamminen.
- Pelaajapuolelta Kari Takko, Jari Korpisalo, Arto Javanainen, Petri Varis, Jari Levonen, Ilveksen mies Karri Kivi joka lopulta pelasi urallaan useampia kausia Ässissä kuin Ilveksessä (tai missään muussakaan seurassa) ja monta muuta. Surullisella sektorilla yhtenä elämäni sykähdyttävimpänä urheiluhetkenä tulee mieleen Jaroslav Otevrelin halvaantuminen Isomäen hallissa. Muita mieleenpainuvia juttuja oli Vladimir Vujtekin dominoiva visiitti Ässissä ja hänen lapansa erikoinen kärkikärjistys (ei kaareva, vaan terävä kulma) jota “aika moni” paikallinen juniori noina vuosina omissa pelivälineissään imitoi.
Tuossa ohessa sitten toki tuli harrastettua itse peliä juniorina, ensin Porin Ässissä n. johonkin seiskaluokan paikkeille, jonka jälkeen taso ei enää riittänyt ja kakkosjoukkue lopetettiin pois alta, jonka jälkeen siirryin vielä joksikin aikaa West Coast Titans -nimiseen pikkuseuraan. Ässien juniorivuosina toki taskussa oli seisomakatsomon kausikortti ja peleissä tuli todella käytyä ja paljon. Kaapista löytyy edelleen ainakin yksi oma vanha pelipaita patalogolla, pelinumerolla 16 ja omalla sukunimellä.
Mutta joo, tuota kaikkea varjosti se että elämäni oli aika sekavaa aikaa tuolla päin Suomea. Ongelmia oli niin kotona kuin koulussa ja koulun ulkopuolellakin. Avataan nyt sen verran että olin ns. vakavasti koulukiusattu ainakin luokkien 7. - 9. ajan, ja meininki oli ihan sen tyyppistä että jos näytin naamaani viikonloppuilloissa “kylillä” niin riski joutua jonkinlaisen väkivallanteon kohteeksi oli luokkaa 25%. Ylipäätään tilanne oli se, että minulla oli jo hyvin nuorena tehty päätös että koska päätä riittää, siirrän elämäni noista kuvioista pois ja lähden heti kun mahdollista Tampereelle opiskelemaan ja jään sinne rakentamaan elämääni. Ja näinhän siinä kävi. Mitään ennalta tehtyä suunnitelmaa ei jääkiekkojoukkueiden fanitukseen liittynyt, mutta muuton tehtyä kyllä sitä tuli haluttua jättää kaikki Porin seudun elämään kuulunut taakse ja tähän liittyi myös se, että rupesin käymään Tapparan peleissä. Hitaasti tuo Tapparan peleissä käyminen muuttui fanittamisen kaltaiseksi puolestajännittämiseksi ja myös pelien kuunteluksi radiosta.
Yhden työpaikankin (myynti- ja asennustöihin) uskon saaneeni opiskeluaikoina sillä, että työhaastattelussa minua oli haastattelemassa kaksi n. 50-vuotiasta miestä, jotka sitten kysyivät kysymyksen “Ilves vai Tappara”. Tähän minä sitten, aivan kaikkea järkeä vastaan, menin vastaamaan kylmän viileästi: “No itseasiassa Ässät, mutta jos noista kahdesta pitää valita niin Tappara, koska se pelaa mielestäni miehekkäämpää jääkiekkoa kuin Ilves”. En saanut ko. herroilta mitään reaktiota tuossa haastattelutilanteessa, mutta myöhemmin sain tietää että töitä tuli. No, jälkikäteen selvisi että minua olivat haastattelemassa yrityksen omistaja ja yhden myymälän myymäläpäällikkö… näistä herroista omistaja oli vahva Tapparan mies ja myymäläpäällikkö teki kakkosduunian Ilvekselle jonkinlaisia kabinettihostauksia tms. otteluiden aikana. Voin kuvitella, että tuon vastaukseni jälkeen omistaja on vaan halunnut saada hyvät naurut ja kyykyttää myymäläpäällikköään ja sanoa että “palkkaa tuo kaveri”.
Lopulta sitten vuoden 2012-2013 Ässät - Tappara -finaalisarja oli se, joka minulle ratkoi että mitä kannatan ja mitä en. Pakko oli päättää, ja tiesin, että vastaus oli Tappara. Kannatin Tapparaa avoimesti koko finaalisarjan ja otin finaalien päätyttyä suoralla selällä ja neutraalilla naamalla vastaan kaikki ■■■■■■■■■ entisistä ympyröistäni mitkä sieltä vaan oli mahdollista irrottaa. Tiesin, että nyt olen Tapparan mies.
Nykyään kaapista löytyy oman Ässien pelipaidan vierestä myös Winnipeg Jetsin ja Tapparan fanipaidat.