Tässä ketjussa on puhuttu aiemmin siitä, miksi Wolt, Foodora ym. vaativat antamaan lähetille tippiä ETUKÄTEEN, kun koko tipin perusajatus on maksaa hyvästä palvelusta JÄLKIKÄTEEN.
Logiikka on kuitenkin ilmiselvä, kun hetken asiaa miettii. Näiden yritysten tavoitteena on ulkoistaa palkanmaksu asiakkaalle ja maksaa itse mahdollisimman pientä korvausta kuljetuksista.
Lähetin intressinä puolestaan on valita kuljetukset, joihin asiakas on asettanut mahdollisimman korkean tipin. Näin ollen mikäli asiakas ei aseta tippiä, voi hän joutua odottamaan tilausta ruuhka-aikana 2-3 tuntia, sillä tipilliset tilaukset menevät edelle (kokemusta on). Lähetin intresseissä ei muutoinkaan ole tarjota hyvää palvelua tipittömälle asiakkaalle, vaan käydä neljällä röökitauolla matkalla jne. Tämä kannustaa asiakkaita vahvasti tipin antamiseen.
Lisäksi kuljetuspalveluihin on tuotu kuukausimaksullisuus mukaan. Idea on tässä sama kuin Netflixeillä ja muilla: saada asiakas maksamaan mahdollisimman paljon kuukaudessa tyhjästä. Jokainen tietää, miten helposti kk-maksullinen palvelu jää roikkumaan, jos sitä vaikka ehkä joskus käyttäisi. Kuntosalit ovat paras esimerkki haamukäyttäjistä. Woltin ja Foodoran kuukausimaksu on taatusti asetettu tasolle, jolla keskivertokäyttäjä tekee ”tappiota”.
Tästä syystä myös yhä uusia jäsenyystasoja tuodaan markkinoille aina hiukan paremmin eduin. Ei Netflix esimerkiksi halua kenenkään valitsevan basic-tason jäsenyyttä, vaan rinnalle tuodaan premiumia ja ultra premiumia ja hyperultrapremiumia. Edelleen mitä korkeampaa hintaa asiakas saadaan joka kuukausi maksamaan (turhaan), sen parempi. Palveluiden peruminen myös tehdään mahdollisimman vaivalloiseksi.
Itellä on Foodoran kuukausimaksullinen jäsenyys, jossa oli alkuun täkynä ilmaiset kuljetukset, mutta hyvin pian säätivät kuljetusten hinnat min. 5,99€:oon ja päälle vielä 1,05€ palvelumaksu. Tuo jäsenyys siis kuittaa 5€ pois perus kuljetusmaksusta. Tuon rinnalla on toki kamppiksia ilmaisilla kuljetuksilla jne. Kerran viikkoon tuolta tulee jotain tilattua niin siinä jää vähän voitolle.
Kertaakaan en ole tippiä maksanut, enkä maksa. Ruuat on tullut aivan normaalisti perille.
Kun meininki muuttuu, lakkaan käyttämästä koko palvelua ja alan tilaamaan kebabit suoraan Koikkarista kun niillä on vielä oma kotiinkuljetus.
Tästä samasta aiheesta linkkasin hyvän videon politiikan puolelle - kuinka ihmiset saadaan maksamaan lisää premiumista ja saako oikeasti sitä mitä tilaa…
Olkaa tarkkana eri kuukausimaksullisten palvelujen kanssa…
Tässä video tähänkin ketjuun:
Erilaiset Premium -palvelut (esim. kk-maksut), dynaaminen hinnoittelu, maksuluokkien hajauttaminen eri palvelun tasoihin ja muut mikromaksut (esim. lisävakuutukset) ovat vain uusia keinoja ansaita.
Ovatko ne sittenkään parantaneet palvelun tasoa alkuperäiseen verrattuna on hyvä kysymys ja oletko koskaan miettinyt kuinka paljon maksat kuukausipalveluista
Ps.
Siinä olisi hyvä testi Iltalööpeille esimerkiksi tilata lähettipalveluilta ruokaa tai muita tuotteita premiumina ja ilman ja verrata tuloksia… onko ero kuinka suuri?
Tilasin viime viikon perjantaina isojen poikien Dressmanista paketin nouto myymälästä toimituksella ja lauantaina Alkosta sama homma. Eilen tuli Dressmanilta viesti että paketti haettavissa myymälästä ja 3 minuuttia siitä tuli Alkosta sama viesti. En tiedä mistä päin paketit lähteneet liikkeelle mutta ilmeisesti viimeinen kuljetus tapahtunut samalla autolla.
Kyllä ups palvelu on syvältä. Odotan Saksasta pakettia. Toimitus piti olla tänään päivän loppuun mennessä. Yhtäkkiä toimitusaika hävisi ja tuli teksti toimitus päivä ilmoitetaan myöhemmin.
En ole loppu viikkoon kotona. Rekisteröidyin ja koitin laittaa tuojalle viestin mihin voi paketin jättää. Mahtuu postilaatikkoon. No ei tuosta ups järjestelmästä saa mitään tolkkua. Tiedoissani ei näy pakettia. Seuranta numerolla löytyy. Sitten kirjautuminen niin pakettia ei löydy. Eli tili ja seuranta numero ei kohtaa.
Tunnin räplännyt tuota järjestelmää eikä tolkkua tule. Kaipa he sit ilmoittaa kun ovat käyneet oven takana turhaa. En aijo lomaa pilata täälä pakettia odotellen. Kaipa ne sen johonkin nouto pisteeseen jättää jos en oo kotona.
Toissa viikolla tilasin melontatarvikkeita retkeä varten. Toimitusajaksi luvattiin 1-3 vrk. Viidentenä päivänä otin yhteyttä kuljetusta hoitavaan Schenkeriin, jonka mukaan tilaus oli jo toimitettu. Asiaa selvittäessä lopulta lähetys löytyi Lempäälästä Hämeenlinnan sijaan ja Schenkeriltä kysyttiin haluanko hakea tavarat sieltä itse, muutoin lähetys saattaisi kestää vielä kaksi päivää. Onneksi tavarat oli perillä seuraavana päivänä ja ehtivät näin ollen mukaan.
Posti sen sijaan piti huolen ettei ostamani teltta ehtinyt mukaan ja sain lähteä matkaan vanhalla. Lähikaupan pakettiautomaatista oli isommat lokerot varattuja joten toimituspaikaksi vaihtui Laukaan K-Market n.250km päässä. 100 metrin päässä olisi ollut myös K-Market postilokeroilla, mutta tokihan Laukaa on myös ihan looginen.
Älä huoli, eivät käy. Jossain kohtaa tulee viesti ” yritetty toimittaa, vastaanottajaa ei tavoitettu”, vaikka kukaan ei ole yrittänytkään toimittaa lähetystä.
Taattua UPSia
Matkahuolto on petrannut toimintaansa ihan älyttömästi. Seurannat pelaa nykyään viimeisen päälle ja kotitoimituksessa Tampereella saa itse valita toimituspäivän. Budbeen tyyliin tulee myös linkki live-seurantaan karttakuvalla tuntia ennen kuin auto kurvaa pihaan.
Kannattaa siis suosia Matkahuoltoa, jos on pakettitarpeita.
Itse jouduin joskus vuosia sitten Upsille soittamaan kun pakettia ei kuulunut - onneksi soitin, sillä paketti olisi lähtenyt päivän päästä takaisin Saksaan (haamulähetti käynyt).
Syy taisi olla puutteelliset tiedot lähettäjän toimesta (puhelinnumeroa tms puuttui), jollen väärin muista.
Väkevää toimintaa UPSilta. Paketin pitäisi olla perjantaina noudettavissa, mutta yhden päivän aikana kerennyt jo liikkumaan Hollanti-Saksa-Tanska välin. Voi olla, että tulee taas etuajassa noudettavaksi.
Tilasin ekaa kertaa ulkomailta mitään pari viikkoa sitten, ja nyt tuli ilmoitus, että 1-3 päivän sisällä pitäisi olla noudettavissa. Jännityksellä odotan.
Meillä kanssa muutama vuosi sitten posti hukkasi pyykinpesukoneen, muutaman ärräpäitä sisältävän puhelun jälkeen löysivät Mikkelin terminaalista ja aika nopeasti toivat virka-ajan ulkopuolella koneen kun oltiin viikon verran odoteltu…
Ja toisena kokemuksena tilasin toissa viikolla uudet nappikset Unisportstoresta, Tanskasta löysivät tiensä Mikkeliin parissa päivässä Postnordilla.
Teki alkuillasta mieli kiinalaista ja katsoin Foodorasta lähiravintolan. Curry kana 14.90€ (plus kuljetus päälle), tuntui vähän kalliilta. Kun talsi itse hakemaan niin 10.90€.
Wolt maksattaa sitten kuljetuksen sapuskan tekijän katteesta tai sitten hinnat ovat Wolt lisällä jolloin kaikki maksaa Woltille.
Näytti kuitenkin olevan esim Hämeenkadun Burger Kingillä neljä euroa kalliimmat ateriat Woltilla listahintaan nähden. Politiikka on politiikkaa.