Liiga aukeaa kauden 2024-25 päätteeksi

Tulukaapa nyt Liigan dirikat kertomaan, että mikä sen lisenssin hinta on, jos esim. KALPA päättää lähteä Viron Liigaan? Paljonko maksatte Kalpalle lisenssistä? Epäilen, että se ei yhtäkkiä olekaan 3,67 miljoonaa.

3 tykkäystä

Espoolle varovainen peukku mutta liigan laajentamiselle ehdoton ei. Espoossa on Hongan ja Bluesin talousmallilla (eli ostovoimainen ja kasvava ympäristö mutta yksinvaltainen päärahoittaja) synkkä sarjahistoria. Sportin kaltaiset muukalaislegioonat valmentajinaan Dufvan kaltaiset kehäketut hyötyvät päätöksestä. Kilpailulliset ja urheilulliset (eli kestävät) pyrkimykset eivät hyödy; huippukiekko suhteellisesti heikentyy.

Päätöksen voi rationaalisesti nähdä vain askeleena kohti jaetun liigan mallia. 16 joukkuetta nykyisessä talousympäristössä alkaa tuntumaan yhden liigan sisällä hyvin heikosti toimivalta mallilta.

Onkohan Espoossa kiekon seuraaminen parantunut Bluesin ajoista? Silloin aika pieni osa espoolaisista oli kiinnostunut jääkiekosta ja niistäkin vain kolmannes kannatti paikallisseuraa. Kannatus meni nimittäin suunnilleen tasan Bluesin, HIFK:n ja Jokerien kesken. Vielä kun Salonojan Jussikin laittoi kukkaron nyörit kiinni, niin mistä LIIGAseura rahoitetaan?

Eiköhän Bluesin ongelma ollut se, että oli yksi suuri omistaja. Eli omistuspohja ei ollut laaja.

Espoolla taisi olla raha valmiina.

Onko Tuto maksanut jo halli vuokransa?

Lainaan nyt @Messi koko tekstin koska osuit olennaiseen mädännäiseen. Tuo nappuloitten siirtely on yhtä lähellä rehellistä & reilua kilpailua kuin savanni sinivalaasta.

Liiga-pamppujen selitykset liigapaikasta tuotteena ja maksun kokoa arvon nousulla voidaan minun mielestä heittää suoraan roskikseen. Liiga tarvii joukkueita ja joukkueet liigaa eli arvon nousu on NOLLA
Ja perustelen tätä sillä että arvo tulee kannattajien lompakosta eikä Liigalla ole anuttakaan kannattajaa

6 tykkäystä

Kun katsoo tätä Liiga on auki, ja seurataan miten Tutoa kohdellaan, niin tämä vain entistä enemmän vahvistaa asian. Sana auki Liigan suhteen=tervetuloa Kiekko-Espoo, ja Jokerit. Muilla ei nyt niin väliä, kunhan ollaan näennäisesti auki kartelli syytteiden pelossa. Eikä tää sarja tule kestämään mitään 16 joukkuetta, kun ei riitä pelaajia kaikille, eikä riitä edes nytkään, joko Liiga kaatuu omaan mahdottomuuteen, tai sitten on uusi sarja vireillä, tai tulossa (toivottavasti)

Kun seurataan tässä tämän päivän liigaa, niin tulee todella paljon ohi pelejä. Pelejä tupattu liian paljon samalle viikolle, ja se pistää ihmiset valitsemaan jotakin muuta, kun et menisivät paikan päälle katsomaan, tai saatika katsovat välttämättä edes lätkää tv:stä, jos tätä eivät ymmärrä Liigan johtoportaassa, niin vaikeaksi tulee menemään

1 tykkäys

Tätä minä olen sanonut kanssa jo syksystä lähtien. Tottakai tappiota tulee, jos organisaatiosta pyritään saamaan Liiga-tasoista, mutta tulot ovat Mestiksen tasolla. Ei siinä mitään, varsinkin jos tulevaisuuden tulorahoitus kattaa nämä (todnäk myös tulevien vuosien) tappiot, ja sijoittajat ovat valmiina tämän organisaation kehitykseen liittyvät tappiot kattamaan.
Samalla tavalla se kasvua hakeva start-uppikin tekee tappiota, tärkeämpää on nähdä, että rahoitus on kunnossa, milloin tappiollinen toiminta kääntyy voitokkaaksi ja mitä siihen vaaditaan. Muistaakseni Aron edellisessä pestissä Powerilla Power kasvatti liikevaihtoa rajusti ja teki samalla tappiota – ihan tietoisesti. Tällä hetkellä Power Finland Oylla menee aikas kivasti, liikevaihto jotain 300 miljoonaa ja voittoa yli 10% tuosta.

2 tykkäystä

Puhutaanko me nyt joukkueesta, joka maksoi juuri muutaman vuoden takaisen hallinvuokra rästin? :grin:

5 tykkäystä

Kyllä puhutaan, mutta samalla tavalla Liigassa ollut useilla joukkueilla rästissä laskuja, tai talous huolia isosti. Silti joukkueiden määrää ollaan nostamassa nykyisestä, eikä laskemassa. Mitä haittoja tää sitten tuo?

Miinuksena lisää pelejä, joita on nyt jo tavallaan liikaa, ja se näkyy monessa kaupungissa yleisömäärissä.

Saipa saapuu esim vieraaksi, niin kotijoukkue vetää aika todennäköisesti ohi pelin, kun ei vain nappaa. Näitä nähty usean toimesta et lähetty Saipaa vastaan napit auki.

Katsotaan nyt et pelaaja materiaalia ei riitä edes kunnolla 15 joukkueelle nykyisin, eikä joukkueiden omat junnu tuotannot tuota tarpeeksi pelaajia, jotka olisivat valmiita Liigaan, eikä pelkillä junnuilla voi pelata. Eikä ole enää mitään kunnon Mestistä, missä ennen junnujen peluutus kannatti tehdä. Yksi Liiga joukkue tarkoittaa lisää junnuja kentälle, ja lisää tilanteita et kolisee taklaukset päähän? Tätäkö me halutaan Liigan olevan jatkossa?

Sitten kun katsotaan, että Liiga haluaisi varmasti sen alarajan pelaaja puolen budjettiin et saataisiin tasoa? No onnistuuko tällä nykyisellä systeemillä tiettyjen joukkueiden ollessa Liigassa? Enkä tiedä onko Tutolle myöskään Liiga paikka oikea, mutta ei se ole tällä hetkelle monelle muullekaan

1 tykkäys

Tässä langassa on viime päivinä tuoksahtanut aavistuksenomaisesti ylimielinen sarkasmi. :poop:. Hyh hyh!

Kiekko-Espoon vahvuudet ovat talousalue, asiallinen halli hyvällä sijainnilla ja junnutuotanto. Pieni ongelma on Espoolaisten kiekkokulttuurin heikkous. Hyvällä brändäyksellä tällä projektilla on kaikki onnistumisen edellytykset. Ei tarvitse olla lähelläkään Mikin :mikki: tasoinen talousnero konttorilla töissä, että saisi homman taloudellisesti rokkaamaan. Pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä tarvitaan, tosin. Espoo kuuluu liigaan ennemminkin kuin jotkut muut nimeltä mainitsemattomat seurat…

SIlti: Kiekko-Espoo on köyhän miehen Jokerit. Jokereilla on kaikki Kiekko-Espoon vahvuudet ja lisäksi JÄTTIMÄISEN Iso Brändi ja JÄTTIMÄISEN iso halli (kunhan saadaan se pois kanista). Pasilan halli käyttöön ja Jokerit takaisin, niin odotettavissa on mukava ja sangen tarpeellinen piristysruiske liigalle. Mielummin ottaisin16 joukkueen liigan Jokereilla, kuin tämän nykyversion. Vaikka joukkueita on nytkin jo liikaa.

Toivottavasti Kiekko-Espoo ei nyt vienyt Jokerien paikkaa. Tosin jopa 17 joukkueen liiga Jokereilla voisi sekin olla marginaalisesti nykyversiota parempi. Jos vain ohjelmasta saadaan mielekäs (64 ottelun nelinkertainen sarja kuulostaisi aika murhaavalta).

2 tykkäystä

Jokereiden ja Espoon brändiarvot ovat kuin yö ja päivä. Historia tekee kumppanit varovaiseksi espoolaisjoukkueiden osalta vaikka halli on kunnossa, talousalue maan parhaita ja seura olisi nyt kestävällä pohjalla. Uskon suuressa kuvassa Jokereiden elinvoimaan.

Koska Helsingissä on kaksi kovan brändiarvon seuraa, on Espoon markkinarako yllättävän ahdas. Historia ja identiteetti syntyvän työn ja tuskan sekä yhteisten vuosien tuloksena, joten paljon pitää tapahtua ja paikalliskilpailua kestää, että joukkue jää oikeasti elinvoimaisena ja kilpailijana eloon, ei pelkästään säälistä perässä vedettävänä joukon jatkeena.

Laatu ja määrä ovat suhteessa toisiinsa. Joukkuemäärää lisäämällä liiga joko valmistautuu jakautumiseen tai ottaa suuria harha-askelia. Polku näyttäisi olevan joko / tai.

Median kiinnostus Sport/SaiPa-tasolle on aika paikallista. Vain laatu ja aito kilpailu kiinnostaa laajemmin ja valtakunnallisesti. Esimerkkinä vaikka valtakunnallinen kiinnostus Kärppiä ja miksei Jyp-valmennusta kohtaan mutta kuka edes muistaa koko SaiPaa? (ennen tyhjennysmyyntiä, mikä toki koskettaa koko liigaa, ei vain tätä seuraa).

1 tykkäys

Nostan kyllä peukun vahvasti tuolle mitä TuTo tekee tällä hetkellä ja katsoo nuo Liigan kortit ja bluffin loppuun asti. Mennään ajassa taaksepäin niihin kausiin kun Sport,KooKoo ja Jukurit nousi Liigaan, noilla kausilla TuTo ja myös Jokipojat oli vahvasti se viiden kärki Mestiksessä ja TuTon piti olla “seuraavana jonossa” kun Liigaan pääsee. No Liiga vedettiin kiinni ja pikkuhiljaa TuTon taso ja talous on laskenut. Sport voitti mestaruuden, sai Liiga paikan ja jäi 2 kertaa viidenneksi. KooKoo voitti mestaruuden ja jäi viimeisellä kaudellaan hopealle. Jukurit voitti neljällä viimeisellä kaudellaan 3 mestaruutta ja yhden hopean (se kausi millä KooKoo sai Liiga paikkansa).

Sitten jos verrataan TuToa ja K-Espoota, niin talous on yhtä vahvalla pohjalla ja käsittääkseni perustaa vahvasti sijoittajien ehdolliseen lupaukseen talouden suhteen. “Laadukkaita Liiga pelaajia” löytyy varmasti kun sijoittajat laittavat rahaa pelaaja hankintoihin. TuTolla on sopimus Gatoraden käytöstä Tepsin kanssa jos Liiga paikka tulisi. K-Espoo tuo varmasti hyvää pöhinää pääkaupunkiseudulle, mutta jotenkin jopa tuntuu että Turussa voisi tulla parempi pöhinä paikallismatseista kun pääkaupunkiseudulla K-Espoo vs Hifk peleistä.

6 tykkäystä

LUXEMBURGISSA sijaitseva Euroopan unionin tuomioistuin totesi tällä viikolla, että Euroopan jalkapalloliitto Uefa ja Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa käyttivät hallitsevaa asemaansa jalkapallomarkkinoilla väärin estäessään jalkapallon suurseuroja perustamasta omaa Superliigaansa.
Urheiluoikeuteen perehtyneen asianajajan Matti Huhtamäen mukaan tuomioistuimen päätöksellä on järisyttäviä vaikutuksia koko eurooppalaiseen urheiluun.
– Lajiliitoilla ja urheilujärjestöillä on palloilussa ollut vuosikymmenien ajan monopolijärjestelmä: oikeus järjestää kansallisia mestaruuskilpailuja ja niihin liittyviä muita kilpailuja. Tämä EU:n tuomioistuimen päätös murtaa lajiliittojen monopoliasemaa, Huhtamäki selittää.
EU:n tuomioistuimen päätös heijastuu myös SM-liigaan, jolla on Jääkiekkoliiton siunaama yksinoikeus pelata Suomen mestaruudesta. Se on tulkittavissa määrääväksi markkina-asemaksi.
Tänä syksynä on keskusteltu kiivaasti siitä, onko SM-liiga käyttänyt määräävää markkina-asemaansa väärin asettaessaan tiukkoja lisenssiehtoja ja vaatiessaan liigaan pyrkiviltä joukkueilta jopa 3,6–3,8 miljoonan euron arvoisen liigaosakkeen lunastamista.

LISENSSIEHTOJEN asettaminen ei ole väärin, mutta EU:n tuomioistuimen tuoreessa päätöksessä todettiin Huhtamäen mukaan, että ehtojen on oltava läpinäkyviä, objektiivisia, syrjimättömiä ja suhteellisia.
SM-liigan tapauksessa kysymys siis kuuluu, ovatko lisenssikriteerit tähän päivään mennessä olleet läpinäkyviä, objektiivisia, syrjimättömiä ja suhteellisia. Vastaus on yksiselitteisesti, että eivät ole.

4 tykkäystä

Eli mielestäsi kyse on identiteettien paremmuudesta eikä siitä kumpi on tehnyt enemmän maaleja ottelussa. Seurataanko me ihan samaa lajia?

Minun mielestä identiteetti tai raha ei saa olla jääkiekon tiellä vaikkakin pääsarjatasolla pitääkin olla kelpo halli ja olosuhteet kunnossa.

Halli ja olosuhteet pitää tulla kannattajilta, kunnalta ja valtio-rahotteisesti. Loput rahan siirtelyt mm. lisenssi ovat vain luonnollisen kehityksen esteenä. Liiga vauhdittaa nyt loppuaan koska järjetön monopoli tullaan vielä purkamaan.

K-Espoon nousu on hieno juttu. Toivottavasti talous saadaan vakaalle pohjalle niin että paikka liigassa on pitkäaikainen. Blues aikanaan kohtuu hyvinkin välillä pärjäsi kilpailullisesti, mutta taloudellisesti ei plus-merkkisiä kausia juurikaan ollut. Toivottavasti asiat paremmin nyt.

Tuton paikka on Mestiksessä tai sit jos mentäis uuteen sarjajärjestelmään(A+B-liiga) niin tuossa B-liigassa.

Eli ens kaudella olisi sit 16 joukkuetta sm-liigassa😳 Pöhöttyy ja pöhöttyy kunnes koko liiga murenee kasaan. Suomessa ei pelaajat riitä nytkään niin hommataa sitten Sportin tyyliin kunnon muukalaislegioonioita…

Mikä on Espoo? Helsingin nukkumalähiö? Itsessäni Espoo ei herätä mitään mielikuvia, enkä löydä siitä mitään tarinaa.

Mikä ylipäätään on 16 joukkueen ”kaljaliigan” mestaruuden arvo? Tälläkin kaudella Tapparan piti paperilla olla heikompi kuin viime kaudella, mutta ollaankin (reilusti) kärjessä. Tappara ja Ilves pelaavat nyt omaa sarjaansa ja loput taistelevat keskikastissa, pl Saipa, joka kuuluisi Mestikseen (yhdessä parin muun seuran kanssa). Lähinnä tässä nyt odotellaan, että saadaan läpsyteltyä runkosarjan loppu alta pois ennen oikeita pelejä. Kauhulla mietin miten puuduttavaa se 16 joukkueen sarjan seuraaminen olisi.

12 joukkueen A Liiga ja 10 joukkueen B Liiga toisi riittävän kilpailun ja laatutason.

2 tykkäystä

Öööööö, ei… Jos minulta kysyttäisiin, niin ehdottomasti urheilu ja tulos edellä eli vaikka Ketterä sinne Liigaan jos Mestiksen mestaruuden vie. Tuossa vertasin kuitenkin TuToa ja K-Espoota, koska kumpikin on sen Liiga hakemuksen tehnyt. Vaikka K-Espoo viime kaudella mestaruuden vei, niin ei tämä tämän kauden tulos sellainen tähän asti ole että Liigaan ottaisin sen. Mutta jos nyt miettii näitä kahta ja kummankin ehdollisia takaajia ja halliasioita ja fanipohjaa, niin vaikka K-Espoo pääkaupunkiseudulla onkin niin en välttämättä noihin luota TuTon taustaa enempää. Siksi on pelkästään hieno asia että TuTo vie tämän asian loppuun asti. Tuo Liigan “monopoli” asia pitää saada purettua.

Edit. Ja nyt kun luin tuon vastaukseni, niin osaltaan on identiteettien paremmuus kyseessä. :rofl: Lähtökohta pitäisi olla kuitenkin urheilullisuus :man_shrugging:t2:

1 tykkäys

Onkohan tälle parempaa ketjua. Asia sivuaa kyllä oikeutta antaa liigalisenssejä ja yleensäkin monipolioikeutta sarjan hallinnointiin.

EU-tuomioistuimesta Luxemburgista kajahti järisyttävä päätös. Jos monopoliasema puretaan jääkiekossamme, niin sehän voisi tarkoittaa sitä, että joku muukin kuin “SM-liiga” voisi laittaa pystyyn sarjan, jonka voittaja olisi “Suomen paras”. Siis äärimmäisessä tapauksessa.

Esim. ammattinyrkkeilyssähän on monia liittoja, jotka jakavat “MM-titteleitä”: WBA, WBC, IBF ja WBO ovat neljä suurinta maailmanlaajuista ja yleisesti tunnustettua nyrkkeilyjärjestöä.

No, yksilölajit poikkeavat oleellisesti joukkuelajeista. Mutta saas nyt nähdä mitä seuraamuksia tuolla EU-tuomioistuimen päätöksellä on täällä meillä. Ehkä ei juuri mitään, jos kaikki ovat tyytyväisiä nykyiseen olotilaan. Mutta tuosta saa niskatukea, jos kokee saaneensa vääryyttä osakseen ja on halua “reklamoida”.

Urheiluoikeuteen perehtyneen asianajajan Matti Huhtamäen mukaan tuomioistuimen päätöksellä on järisyttäviä vaikutuksia koko eurooppalaiseen urheiluun.

Lajiliitoilla ja urheilujärjestöillä on palloilussa ollut vuosikymmenien ajan monopolijärjestelmä: oikeus järjestää kansallisia mestaruuskilpailuja ja niihin liittyviä muita kilpailuja. Tämä EU:n tuomioistuimen päätös murtaa lajiliittojen monopoliasemaa, Huhtamäki selittää.

Ja sitten heräsit. Kunnat ja kaupungit eivät nykyään koskaan rakenna halleja tai edes suoraan saneeraa niitä.

@Hakkuri tuskin on mitään merkitystä. Yksi kriteeri voisi olla ”Osakesarjan lunastaminen Liiga Oy:stä”. Mitään pakkolunastamista tuo tuskin mahdollistaa.

3 tykkäystä

Meinaatko pyörittää ihan omaa pisnestä ja taikoa pankkilainoja rahoittamaan hallien rakentamista?¨
Kannattais nyt vaikka ensinnä tutustua Uros/Nokia-areenan rakennuttaja/rakentaja/urakointi-kuvioihin.