Tampereen kaupungin osuus siitä on varsin marginaalinen. Yksityisellä rahalla sekin halli on rakennettu.
Olisko linkkiä heittää marginaalisuudesta? Puheistasi puuttu vallan koko totuuspohja
Tampereen kaupunki omistaa 40% Areenayhtiöstä ja on lisäksi rahoittanut sitä merkittävästi lainarahalla ja SVOP-sijoituksilla.
No niin Liiga top-6 ”rahaseurat” voi laittaa oman Liigan pystyyn ja jättää noi mestisseurat pelaan keskenään
Tampereen kaupunki on monitoimiareenan suurin yksittäinen omistaja 40 prosentin osuudella. Sijoittajakumppaneilla SRV, OP-ryhmä, Ilmarinen ja Lähi-Tapiola-ryhmä on yhteensä 60 prosentin osuus.
Kaupunki on sijoittanut osakepääomaan neljä miljoonaa euroa ja sijoittajakumppanit yhteensä 6 miljoonaa euroa.
Monitoimiareenan rahoitus jakautuu omaan pääomaan, välirahoitukseen ja vieraaseen pääomaan.
Välirahoituksena kaupunki on myöntänyt yhtiölle junior-ehtoista lainaa 24 miljoonaa euroa. Sijoittajakumppanien junior-laina on yhteensä 25 miljoonaa euroa.
Maksumuuri.
En ottanut kantaa montako joukkuetta liigassa pitäisi olla, vaan pitäisikö siellä pelata Jokerit. Tai pääkaupunkiseudulta useampikin joukkue kuin vain ne isot pahat punaiset. Jotta junnutuotanto ja talousalueen vääntö saadaan käyttöön, niin näinhän pitäisi olla. Karkeasti noin suhteessa 1:5, eli viidentoista joukkueen liigassa kolme ja 10-12 liigassa 2 joukkuetta pääkaupunkiseudulta. Pitkässä juoksussa se asettuisi tähän, jos olisi puhtaat urheilulliset perusteet. Jos mennään kabinettisäännöillä, niin tähän pitäisi pyrkiä.
Espoon ja espoolaisten identiteetistä keskustelu ei kuulu tälle palstalle. Se on ihan oma tieteenlajinsa. En aio mennä siihen vipuun.
Jokerien brändistä keskustelu taas kuuluu tälle palstalle, mutta ei ehkä ihan tähän ketjuun. Sanon nyt kumminkin sen, että kyseessä on yksi Suomen suurimmista seurabrändeistä.
Tuton liigahakemuksen hylkäämisen perustelut julki.
KiVa tähtää Liigaan 2030
Mikä maksaa? Mitä maksaa?
Edit:
Kimurantimpaa kuin voisi kuvitellakaan.
Vähän vaikuttaa siltä että Saipa saa tässä kilpailijan.
Just eilen katsoon mestiksen sarjataulukkoa, ja totesin että ompas meillä laadukas nousia tulossa, kun mestiksessä keikkuu sijalla 5.
Olishan nousu liigaan tuolta aika grande catastroff. No, vielähän tässä on kautta jäljellä…
Olli Rauste pohtii että teoriassa toinenkin ammattilaisiiga olisi mahdollinen → Urheilujuristi Olli Rauste: Jääkiekon SM-liiga voisi teoriassa saada rinnalleen toisen ammattilaissarjan, vaikkapa "Lidl-liigan" - Seura.fi
Mitäs jos ja kun liiga/liitto ei saa tehtyä järkeviä uudistuksia tulevaisuudessa koskien sarjajärjestelmiä ja joukkuemääriä yms. Isoimmat seurat ja keskikastilaiset perustaisivat täysin uuden liigan, vaikka 12lla joukkueella. Nyt kun vedonlyöntimarkkinat aukeavat, sieltä liigalle nimisponssi ja tv-sopimuksen saisi varmasti. Suomen mestaruus-titteliä ei tietty saa jos jääkiekkoliitto ei hyväksy.
Joo tiedän, kaukaa haettu ajatus, mutta kaikenlaisia versioita on kiva pyöritellä
Edelleen parasta olisi jos sekä liiga että jääkiekkoliitto saisivat yhdessä uudistettua liigat ja sarjat niin että kilpailullisuus paranisi jokatasolla. Sekä aikuisten että junnujen tasoilla…
Olenko itse ymmärtänyt väärin vai toistetaanko täällä samaa ajatusvirhettä, jota muutamat ystävät esitelleet myös livenä?
Kiekko-Espoo on siis saanut Liiga-lisenssinsä vanhoilla ehdoilla. Se on nousemassa kaudelle 2024-25, mutta se on siis viime kauden Mestiksen voittaja (2023). Se on siis täyttänyt jo tuon ehdon Mestiksen voittamisesta. Kiekko-Espoon ei oman ymmärrykseni mukaan ole nousun varmistamiseksi tarpeellista voittaa tämän kauden Mestistä.
Et ole ymmärtänyt väärin. Olet ymmärtänyt oikein. Ystäväsi ovat ymmärtäneet väärin.
Onhan tämä syvältä että joka kausi kun runkosarjasta kolmannes jäljellä niin nämä joukkueet joilla ei ole varaa joutuvat myymään parhaat pelaajansa muualle jotta pystyvät taas kitkuttamaan itsensä seuraavalle pelikaudelle.
Tällaiset joukkueet jotka joutuvat tähän kurimukseen toistuvasti pitäisi kyllä pudottaa alemmalle sarjatasolle.
Ainakin SaiPaa on keinotekoisesti ihan turha pitää liigassa. Toivottavasti ensi kaudella on mahdollisuus suoraan putoamiseen.
Mutta hei, monien ihmisten sekä pelaajayhdistyksen mukaan on hyvä juttu että Liiga avataan. Loppuu noiden 35v tällä kaudella pelaamattomien naaraus sarjaan. Tai sitten ei…
Grande-Farssi jatkuu. Nyt hinta onkin vain reilu pari miljoonaa.
Nyt kun paikka noin halvalla irtoaa…
Vänkääminen jatkuu nähtävästi edelleen eri tasoilla - viedäänkö tällä suomalaista jääkiekkoa eteenpäin?
Miksi pelaajat ei laita persettä penkkiin?