Liiga aukeaa kauden 2024-25 päätteeksi

En ihmettelisi, jos kiekkoliiton johtoa voideltiin myös. Bluesia ei päästetty lähtemään, mutta Jokerit päästettiin. Kale Kummola on myöntänyt tehneensä virheen tuolloin, kun päästi Jokerit pois.

1 tykkäys

En minäkään. Eikä ole Kummolan ainoa virhe. Tämä Liigan avaaminen tuskin tarkoittaa sitä, että kärjestä lähdetään Ruotsin tai Sveitsin suuntaan seuran voimin, joten ei liity tähän.

1 tykkäys

Pointti olikin siinä, että Kale myönsi tehneensä virheen. Paljon hyvääkin Kummola on tehnyt. Ei siinä mitään.

1 tykkäys

Kyllä rahojenkäyttö on ihan yleistä tietoa, jokaisen saatavilla. Valtaosa rahasta menee juniorikiekkoilun tukemiseen ja viime vuosina myös naiskiekkoiluun.

Tuki menee ympäri valtakunnan ja on tervetullutta kaikille kiekon parissa toimiville.

Kyllä, mutta melkoinen spinnaus avoimesta sarjasta KHL-lähtijöihin tai sitä yrittäviin. Mielestäni edelleen avoimesta sarjasta ei kukaan pohtisi siirtymistä suljettuun, jos avoin sarja tekisi autuaaksi. Toivottavasti Suomessa löydetään hyvä tapa palauttaa avoin sarja, aikaa se varmasti vaatii.

Kaikki tuki on tervettullut. Nyt sanon hieman ikävästi: Toissa kisojen voitoilla palkattiin taitovalmentajia junnuille. Sen jälkeen ollaan jääty lajitaidoissa jälkeen.

Vaikea tuota on mitata, ollaanko jäljessä ja kuinka paljon? Ei nuo terävimmän kärjen kaverit Barkov, Aho, Rantanen ja Laine ihan kädettömiä ole.

Tapparasta omat kasvatit Levtchi,Tanus ja Keskinen ovat aika seppiä taidoiltaan.

NHL-varausten määrä on mittari. Nämä mainitsemasi kaverit ovat aivan poikkeusyksilöitä, joita sattui samaan makeaan ryppääseen.

Okei. Nyt pelaajayhdistys on hakemut seksikkäitä NHL-nimiä vaateensa henkiseksi tueksi. Ukaasit kohdistuvat myös Jääkiekkoliittoon, jota saattaa alkaa jännittää, koska tuossa on tulevan olympiajoukkueen runko.

Mielenkiintoisesti listalla ei ole Tapparan miehiä.

5 tykkäystä

Sasha ei varmaan Tamhockeyn omistajana voi lähteä vetämään nimeään alle tämmöiseen oli henkilökohtainen mielipide mitä tahansa. Nyt siis tarkistamatta sitä omistaako näistä mukana olevista pelaajista joku jotain siivuja omista seuroistaan.

6 tykkäystä
8 tykkäystä

Liigalisenssin urheilulliset ehdot
Sitouduttava Liigan kurinpitosääntöihin
Pelaajien vuosittaiset lääkärintarkastukset
Pelaajasopimukset toimitettava Liigaan määräaikaan mennessä, jokaisella pelaajalla oltava urheilijaturvavakuutus
Urheilutoiminnan säännöt (kilpailusäännöt, pelikiellot ja rangaistukset, eettinen ohjeistus, pelaajasopimukset, valmentajasopimukset, lääkintähuolto)
Junioritoiminta
Liigalisenssin muut ehdot

Oltava käytössä kotiotteluihin areena / jäähalli, joka sijaitsee Suomessa ja täyttää tarkemmin määritellyt kriteerit, mm. vähintään 2 500 istumapaikkaa ja kokonaiskapasiteetti 4 000 katsojaa
Muut peliolosuhteita koskevat kriteerit, mm. kenttää ja kaukaloa, sosiaalitiloja, oheishuoltoharjoittelutiloja ja järjestyksenpitoa koskevat määräykset
Muut vaatimukset, mm. Liigan markkinointi- ja viestintäsopimusten noudattaminen, vedonlyöntikielto, velvoite osallistua pr-tapahtumiin, koulutuksiin ja Liigan järjestämiin kokouksiin
Kurinpito (enintään 10 000 euron sakko, jos lisenssinhaltija ei huomautuksen jälkeen korjaa olosuhteissa havaittuja puutteita)

3 tykkäystä

Nyt kun KEspo palasi liigakartalle niin ensi kaudelle toivon seuraavia asioita:

  1. Lisää runkosarjapelejä, joku 70 varmaan sopiva kun kuitenki 1 jengi lisää
  2. Pelipäivä voi olla mikä päivä viikosta, alkamisaikoja voi vaihdella reilusti myös viikolla
  3. Joukkueiden ottelutahtiin lisää hajontaa. Tuo mukavaa laskemista sarjataulukon seurantaan kun toinen on pelannut 15 peliä vähemmän kuin toinen.
  4. Pleijarien otteluohjelma mahdollisimman tiiviiksi. Keväät kahinoiden pituus maksimi 3,5vkoa ja mahdollisimman paljon back-to-backejä, mieluusti vielä malilla että päättyvä ottelusarjan 7 peli ja seuraavan ottelusarjan 1 peli ovat peräkkäisinä päivinä.
20 tykkäystä

Ei sitä tiedä jatkaako kaikki joukkueet. Näyttää et usealla TPS mukaan lukien, niin isoja haasteita

1 tykkäys

Kyllä tässä kova kisa tulee SaiPan, HPK:n ja K-Esbon välillä sijoista 14-16. Hegemoniataisteluita kellarissa. Pk-seudun paikallisasetelma on tiukka HIFK:n ja Espoon välillä; sitähän kokeiltiin Bluesin kanssa mutta se ei pelastanut yhtään mitään, koska sitä ei koettu paikallisasetelmaksi.

Liigan uskottavuus asettuu vaakalaudalle joukkuelisäyksen vuoksi. Luultavasti Espoon urheilullinen menestys ei ole kärkipäätä. Mikä on riski, että sen projekti jää muutaman kauden mittaiseksi? Pahimillaan vetää muita riskitapauksia mukanaan kadotukseen?

Liiga on lähtenyt seikkailujen tielle (oikeudellisten riskien välttelyssään)?

1 tykkäys

Eikös Espoon 2milj. budjetti ohita aika monta liiga joukkuetta?

All in heti kärkeen? Luultavasti paukut halutaan pelata heti ihan uskottavuus-ja mielikuvasyistä. Miten vahva rahoituspohja lienee oikeasti. SaiPa-henkisesti ei haluta lähteä mutta vaikea ennakoida realistina urheilullisesti ainakaan kovin paljon parempaa. Sinällään uskottava nimi päävalmentajana, jolla kokemusta ”vanhasta liigasta” vuosien takaa. Toisaalta parempi valinta kuin joku Jortikka tms.

Jos olisi pakko edeltäkäsin veikata, veikkaisin korkeintaan kolmea kautta pääsarjaa. Jokerit olisi ihan eri juttu, jo brändinä Suomen kärkeä ja aito paikallisasetelma.

1 tykkäys

Mielenkiintoista on nähdä ostaako Kiekko Espoo Liigaosakkeensa Saipalta …

SM-liiga kertoo teettäneensä osakkeen hinnasta ulkopuolisen arvion.
”Ulkopuolisen näkemyksen perusteella Liigan taloudelliset asetelmat ovat kehittyneet merkittävästi siitä, kun sarjaan edellisen kerran tuli uusia joukkueita. Osakkaat ottivat tämän huomioon päätöksenteossa. Korkeammallekin merkintähinnalle olisi löytynyt vahvat perusteet, mutta viime kädessä tärkeintä osakeannin ehdoissa oli kohtuullisuus”, SM-liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen sanoi tiedotteessa.

Jokereita Liigan hinnoittelu ymmärrettävästi “harmittaa”.

5 tykkäystä