Ei ollut kyllä Oulussa. Varsinkin Tampereella Ilves kyllä pääosin oli pelin päällä, mutta Kärpät rimpuili mukana. Marjamäki oli ollut vasta joitain viikkoja Kärppien peräsimessä ja välieräpaikka oli Junttilan huippupaikan hyödyntämistä vailla hiukan ennen Kontiolan maalia.
Tepsiä vastaan Ilves olikin sitten jo aika isosti perässä 5-5 pelissä kokonaisuutena ja Haapalan merkitys oli massiivinen. Sanoisin että liiankin suuri.
Sitä en tiedä kuka ennakkosuosikki on, mutta ei Tapparalla ainakaan Ilvestä enempää ole menestyspaineita.
Katsotaan tilannetta miten hyvänsä, niin kyllä Kärpät on kauteen lähdettäessä se nro 1. Nippu on niin täynnä pomminvarmoja suorittajia että huh huh. Mutta sehän oli hyvinkin odotettua että parin vuoden huilin jälkeen sinne hommataan nippu joka tuo sen pytyn vaikka väkisin.
Me ollaan se selkeä ja oikeastaan ainoa kakkossuosikki. Siihen paikalle ei ole oikein muita nostettavissa. Ja ainakaan vielä tässä kohtaa se ei harmita, kevään mestaruus ja pitkä poffiputki aiheuttaa tyytyväisyyttä ainakin itselle. Joukkue vielä vahvistuu ja varmasti taistelee kynsin ja hampain kannusta, jälleen.
Ipa, enpä oikein usko enää. Ipa oli hurmosjoukkue, joten kantaako kipinä vielä ensi kaudelle. Voipi olla tai sitten ei.
Tps, ei taida enää riittää.
Hifk, tulee pitkä ja raskas kausi. Ei vedä enää edes Stadin isot palkkapussit.
Ässät, Lukko ja Jyppi, mielenkiintoisia koostumuksia.
Enpä kyllä allekirjoita tuota hurmos asiaa. Runkosarjan kolmossija ja pronssimitali vaatii vähän enemmän, kuin vähän hurmosta. Ja jos asiaa tutkaillaan hieman pidemmällä periodilla, niin Jalon Riston astuttua puikkoihin, on Ilves rakentanut juttuaan varsin määrätietoisesti eteenpäin kohti sitä kirkkainta. Ilves on mielestäni noussut jopa odotettua nopeammin varsin potentiaaliseksi seuraksi liigassa. Tappara ja Kärpät toki ensi sesongille suosikit yksi ja kaksi, mutta kyllä Ilveksen saa tällä hetkellä aika surutta asetella kolmanneksi.
Tästä täysin samaa mieltä. Onko Tapparalla kauheet paineet uusia mestaruus? Vai kenties Ilveksellä, melkein 40 vuoden tauon jälkeen päästä mestariksi? Etenkin kun Ilveksen talous on siinä kunnossa, että se mahdollistaa sellaisen pelaajabudjetin jolla pärjää.
Hyvät joukkueet on molemmilla. Ainakin ennakkoon. Tapola versus Myrrä tuntuu omasta mielestä olevan aika iso etu meillepäin.
M8ksi IFK:lla tulee pitkä ja raskas kausi?
Rosterissa perässä Kärppiä, Tapparaa ja Ipaa, mutta toivottavasti pelitapa on yhtenäisempi , ja suoritukset eivät heittele niin paljoa kuin viime kauden loppupuoliskolla
No kukin voi katsoa miten tykkää noita, mutta pysyn kyllä (hieman toki kärjistetyssä) kannassani, että lähinnä erikoistilanteiden takia Kärpät roikkui noin kauan kyydissä. Oikeastaan ainoa tuottavuus Kärppien hyökkäyspelissä oli ylivoima, joka kyllä oli tehokasta, mutta niin oli umpisurkeaa Ilveksen alivoimakin melkeinpä läpi kauden, ylivoimasta puhumattakaan. Jäähyihin ne tappiopelit Ilveksen osalta ratkesivat.
Tepsiä vastaan taas oli jotenkin bensa loppu, varmasti loukkaantumis- ja sairastumissumista osittain johtuen ja Ilveksen pelitavassa erittäin tärkeät peliä avaavat pakit olivat lasaretissa tai toipuivat loukkaantumisista. Pullin ja Salmelan joutuessa aivan liian suureen vastuuseen pelin avaamisessa ja kiekollisessa pelissä, on tulos sen mukaista. Myrrä myös puhui, että playoffeja edeltävänä jaksona valmistautuessa ei saatu kuin 3-5 joukkueharjoitusta tehtyä viimeiseen reiluun kuukauteen johtuen sairasteluista ja loukkaantumisista. Tottakai Tepsi oli parempi, eikä siinä selityksiä, mutta eipä ihan kunnolla päästy edes testaamaan mielestäni.
Tuossa Ilves-Kärpät sarjassa maalivahtien torjuntamäärät oli aika tasan. Toki tuokaan ei kaikkea kerro, mutta jotain kuitenkin. Ja jäähytkin vastustajalle pitää ansaita. Ei Ilves kyllä missään nimessä ylivoimainen ollut pelillisesti. Ja sekin kannattaa muistaa, että Kärpät ei kovin iskukykyinen ryhmä ollut, vaan aika sekaisin ja muutosvalmennuksen tilassa.
Tepsi olikin sitten kyllä pelillisesti parempi. Tepsi löi Ilveksen paremmalla ja hiotummalla pelitavalla. Ilves alkoi vasta loppukaudesta soittaa vähän hitaampia rytmejä. Playoffeissa myöskään vastustajat ei enää antaneet Ilvekselle ilmaisia ylivoimahyökkäyksiä ylipelaamisella. Runkosarjassa ei pelata ihan noin tarkasti.
Sairastelujen taakse voi toki mennä, mutta todettakoon, että kaikilla joukkueilla oli kyllä haasteensa tuon asian kanssa. Koronaakin oli jokaisessa joukkueessa. Tapparassakin.
En mene sairastelun taakse, Tepsi oli parempi, mutta ei se voi olla lainkaan näkymättä pelissä, jos saadaan muutama viisikkoharjoitus viimeiseen reiluun kuukauteen ennen playoffseja ja että Tepsiä vastaan on tärkeimmät peliä avaavat pakit joko telakalla, tai juuri parantumassa vaivoistaan. En jaksa vängätä enempää Kärppä-sarjasta, mutta omiin silmiini - kaikki pelit katsottuani - Ilveksellä ei ollut mielestäni mitään hätää 5vs5 - pelissä oikein missään kohtaa. Saat olla eri mieltä.
Katsoin myös Ilveksen pelejä monta Kärppiä ja Tepsiä vastaan. Ja olen kyllä hiukan eri mieltä Kärpät sarjasta. Joskin Ilves parempi oli, kun jatkoon kerran meni.
Sairastelujuttuihin en niin viitsi kiinnittää huomiota, koska niitä oli kaikilla. Ei Tapparakaan tervettä joukkuetta montaa kertaa kauden aikana jalkeille saanut.
Mutta se miksi tästä puhun on ensi kauden ennakointi ja väitän, että Ilveksen petrattava pelitavallisesti esim. ajatellen vastustaja Kärppiä. Kärpät tulee ensi kauteen paljon valmiimpana ja paljon laadukkaampana pelaajamateriaaliltaan. Esim. viime kaudella heidän sentterit oli aika heikkoa tasoa. Nyt joukkue on kauttaaltaan laadukkaampi ja pelitavallisesti lähes varmasti parempi.
Sama haaste on toki kaikilla, Tapparallakin, mutta Tapola on näyttänyt kyntensä pelitavallisissa asioissa. Myrrällä on vielä näytettävää ja on sen suhteen kysymysmerkki. Viime kevät pronssista huolimatta jätti näitä kysymysmerkkejä. Ilveksen pelitapa on hiukan erilainen mitä monella muulla. Toinen vähän vastaava joukkue on Olli Jokisen Jukurit. Nopeita rytmejä soitellaan.
Eri asia, ketä saadaan kokoonpanoon, kuin että saadaanko joukkue- ja viisikkoharjoitteita tehtyä juuri lainkaan lähes puoleentoista kuukauteen. En osaa muiden joukkueiden tilanteista sanoa, mutta Ilveksen materiaalilla ainakin on melko paljon vaikutusta, mikäli tärkeimmät pakit ovat poissa tai puolikuntoisia. Salmela, Pulli ja Elorinne eivät ole varsinaisesti kiekollisen pelin kapellimestareita. Kontiolakin totesi, että paljon on urallaan tullut nähtyä, mutta ei mitään vastaavanlaista loukki- ja sairastelusumaa, mikä Ilveksellä oli. Kyllä Tepsi-sarjassa oli jotenkin puhti pois ihan kamppailupelaamisesta ja liikkeestä, ihan pelin perusasioista lähtien.
Tulevalla kaudella uskon (ja toivon), että päästään paremmin mittaamaan valmennustiimin pelitavallinen osaaminen ja olo on luottavainen. Toki ennakkosuosikkeja, Tapparaa ja Kärppiä vastaan haastajana mennään.
Kyllä siellä kaikilla joukkueilla korona haittasi toimintaa. Ja puolikuntoisia oli muillakin joukkueilla. Osa näistä on kauden jälkeen puhunut ja osa ei. Esim. Tapparalla oli jostain syystä muita puheenaiheita.
Ja liittyen ensi kauteen, niin varmasti tulee korona haittaamaan myös tulevaa kautta.
Tapparalle ennakkosuosikin viitta on aika tuttu ja sen kanssa on aika hyvin eletty.
Jotenkin ”pelkään” että Ilves tulee kärsimään pahasti uudesta tilanteesta että nyt pelataankin kahta sarjaa. Tullee sekoittamaan pakkaa ja hyvä jos pääsevät edes viime kauden sijoitukseen/tasolle vaikka materiaali on aavistuksen kovempi kuin viime kaudella.
Korona sorki kaikkien kautta vahvasti. Monen joukkueen valmentajat puhuivat joukkueharjoitteiden vähyydestä ja Poffien jälkeen varainkin Peltonen ja Myrrä nosti nämä syyksi.
Poffeista muunmuassa Petrell totesi Liigalize podcastissa puolivälierien jälkeen, ettei jatkoon menneistä joukkueista kukaan muu olisi päästänyt Kärppiä seiskapeliin asti, koska Kärppiek peli oli verrattain surkeaa hyökkäyksellisesti.
Tapparalla Poffien alla ja aikana myös loukkaantumisia avainpelaajilla, mutta Rautakorpi ja Tapola harjoituttaa pelitavan muutoksia pelien sisällä runkosarjassa. Joukkue on tottunut eri pelitapoihin kauden aikana ja säätämään sitä jo otteluiden sisällä. Liekö se syy miksi kukaan vastustajista ei lopulta pystynyt estämään Tapparan projektia vihkiä uutta Nokia Areenaa mestaruusaikaan.
Kaljupää podcastissa Ika Lehkonen kehui Tepsin fyysistä peliä, jolla pehmittivät Ilveksen, kun TPS valmistautui finaaleihin. Kehui kyseisin kauden TPS:n kaatavan edelliskauden Lukon mestariporukan. Finaalien jälkeen kuitenkin ääni kellossa muuttui, kun Ikan mukaan edelliskauden Lukko olisi peitonnut mestaruuden voittaneen Tapparan (joka siis kaatoi heittämällä jengin, joka olisi harjannut edelliskauden mestaruusnipun:man_facepalming:).
Tuo viimeinen kertokoon kaikille siitä omasta suosikkijoukkueen kuplasta, jossa faneina elämme. Jossittelemme täälläkin Barkov jr:n loukkaantumisella, jonka toisinpäin mennessä olisi Tappara voittanut Ässät. Suljemme silmämme syille, jotka oikeasti vaikuttaa kahden joukkueen väliseen seitsemän pelin sarjaan. Loukkaantumiset on liian helppoja selityksiä tai huono yv tms. Pelaamisen ja tuloksen trendiä pitää osata katsoa myös taktisesti ja laadullisesti. Mitä laadukkaammin joukkue pelaa ja suorittaa kauden lopussa - on se siirtymässä myös Poffeihin. Kun joukkue menettää mm. runkosarjavoiton loppumetreillä, on sekin oma signaalinsa laatutekijöistä. Kilpailun kiristyessä faneina emme pysty näkemään faktoja haaveiden ja niiden koettujen ilonhetkien läpi - varsinkin niiden joukkueiden osalta, joiden fanit elävät pitkässä menestyspaineessa kuten esim. Ilveksen fanit. Mielestäni se näkyi kohkaamisessa yleisömääristä jne. jotka ei näkynyt kentällä pelin laadussa tai taktiswssa arsenaalissa mitenkään. (En sano tärä ivallisesti, olemme eläneet samankaltaiset paineet ja murheet Ässät-sarjan kautta Kärpät-sarjoihin. Muistan ne omat faninäkemykseni: Jos Sasha jr ei olisi loukkaantunut tai jos Potan sukellus ei olisi mennyt läpi, jos Boumediennen kiekon lyönti katsomoon olisi vihelletty, ne Kukkosen minuutin jäähyjen veroiset poikkarit… se paine menestyksestä sokaisee näkemään peliä loogisesti strategisten pelivalintojen ja pelaajamateriaalin laatuvasteen aiheuttamaa voittoreseptiä.
Kausi 22-23: (ennakkoasetelmana 1. Kärpät 2. Tappara 3. Ilves …)
Marjamäellä on voittoon mahdollistava nippu käsissään, mutta myös menestyspaineet. Marjamäki ei ole myöskään vähään aikaan voittanut mitään, joten sekin seikka vaikuttaa hieman kauden edetessä. Strateginen kyky on kiistaton, pelaajamateriaali on erinomainen paperilla ja organisaatio haluaa nopeasti takaisin triumfien tielle.
Tapolalla on myös erinomaista laatua joukkueessaan, mutta hyökkäyksen liiderit vaihtuvat ja miten joukkue sopeutuu näin isoihin muutoksiin, on haaste. Tapola on viime kauden kohuistaan saanut tuloksen kautta joukkueelta työrauhan. Samoin Heljanko on saanut faneilta (ainakin allekirjoittaneelta) työrauhan. Peruspilarit on kunnossa ja menestysreseptiä voidaan hioa ja mitata sitä kevään koitossa uudestaan. Organisaatio tuottaa tasaisesti TOP-4 sijoituksia ja voittoa omistajilleen, joten kaiken pitäisi olla kunnossa. Fanien menestyspaine on mestarijoukkueella lievempi kuin edeltävällä kaudella.
Ilves omaa alkavalla kaudella erinomaisen rosterin. Joukkueen isoin kysymysmerkki on valmentaja Myrrä, joka joutuu kohtaamaan ihan eritason tulospaineen, kuin edellisellä kaudella. En tiedä onko terve mittari se, kun mitataan organisaation sietokykyä mestaruutta tavoittelevan joukkueen ja valmentajansa konttaamiseen runkosarjan aikana - mikäli sellaisia hetkiä mahtuu. Valmentajan vaihtaminen ei viime aikoina ole mestaruuden tae ollut, jos mietitään yhden kauden reseptiä. Fanien paine on mittava, joskin se myös lietsoo kauden aikana hyviin tuloksiinkin. Sorin aukiolla tuskin turhautumisia enää nähdään tai tihutöitä/lavastuksia paikallisvastustajaa kohtaan muualla kuin SoMessa, jossa viime kaudella mestaruus taisi joidenkin mukaan osua kohdalleen. Pelilliset haasteet on pelin vaatimuksiin muuntautumisessa, mennäkö ”yhdellä toimivalla reseptillä” vai harjoitetaanko joukkuetta eri osa-alueiden painottamisella runkosarjan jaksottamisen myötä, missä siedetään tulosta pelitavan kehittämisen alttarilla. Kontiola on taas vuoden vanhempi, mutta näkyykö siitä otteissa mitään? Viime kaudella pystyi rytmittämään ja pistämään vauhtimiekkosta Odenia hiljaisesta kiekonpitämisestä yhdellä syötöllä nopeasti kehittyvään maalipaikkaan. On edelleenkin pelillinen maestro Liigassa.
Haastajina ovat Hifk ja Lukko. Lukolla on kasattuna kova materiaali ja IFK taas on elänyt hieman hiljaisempaa joukkueen kasaamisvaihetta. Valmentajat ovat viime kauden Tapolan asemassa saaneet ajettua itsensä sisään ja pystyvät petraamaan varmasti joukkueensa pelin kehittämisessä.
Mustina hevosina lienee Jukurit (josta ei saa vieläkään otetta, että mitä sieltä oikein tulee) ja viime kauden pelillinen haastaja KooKoo. Jälkimmäisellä on ehkä pelillisen ymmärryksen kovin tulevaisuuden nimi Olli Salo. Onnistui viime kaudella pistämään Tapparaa pelitaktisesti kovaan testiin - se on kova meriitti ylivoimaista mestaria vastaan.
Mielenkiintoista nähdä kuinka kaudella käy. Ryminää ja posia on, miten JR hoitaa Jypin laivan nostamista ikijäästä ja entäs Kivi, jolla se satumainen mestaruus on vyöllään, vaikka adjutantti Kaukoranta siitä itselleen leijonan osaa pyrki kirjoittamaankin.
Viime kausi oli viime kausi ja ensi kausi on ensi kausi. Harvemmin ne kaudet kuitenkin ovat ihan veljiä keskenään. Aika näyttää kuinka ensi kausi sujuu. Ilves on kiistatta takana Kärppiä ja Tapparaa, mutta kuitenkin selkeästi näiden kahden vanavedessä. Itse yritän muistaa olla vähän realistikin. Ei niistä karsinta keväistä vielä ihan kauheasti ole aikaa ja siksi tämä, että Ilvestä asetellaan ihan yli värilasien kolmen sakkiin, niin tuntuu aika hienolta. Ei tarvi miettiä, että päästäiskö tänä keväänä tuurilla sääleihin vai karsitaanko taas. Kuitenkin väkisin tässä myös nälkä kasvaa. Ja on kasvanutkin siinä määrin, että kaikki muu paitsi mestaruus on ensi keväänä pettymys. Ihan hienoa kuitenkin, että asiat ovat nyt tällä mallilla. Osaan arvostaa.
Mää asetan Ilveksen sijalle 1.
Oon kuullut että 3milj. Euron joukkueen valmentaa kannuun vaikka sokea Reettakin, ja käytän nyt sanaa minkä oppinut Ipan leiristä, kaikki muu on Farssi
Rafkin - Arell
Tuomisto - Allen
Kiviharju - Anttalainen
Pulli
Lehtinen
Anttila
(+ Mahdolliset vahvistukset)
Päävalmentaja: Ahokas
Tämä kokoonpano nopeasti kasattu, mutta mielestäni materiaali varsinkin hyökkäyksessä on edelleen varsin vahva, vaikka isoja lähtijöitä olikin.
Resurssit antavat kuitenkin mahdollisuuden reagoida kauden edetessäkin ja valmennus on vahvempi kuin monella kilpailijalla.
Vedonlyöntitoimistojen sijoitukset ei kyllä ihan hirveen paljoa merkkaa. Ilves on kyllä ainakin mun ennakko-odotuksissa aivan päivänselvä kolmonen huomattavalla erolla neloseen, kuka se nyt ikinä lieneekään. Kärpät taas piirun edellä Tapparaa ja Tappara taas Ilvestä hieman edellä.
Top 3 on kuitenkin aika päivänselvästi tuossa, enkä ymmärrä miten kukaan objektiivinen Liigan seuraaja voi olla eri mieltä. Järjestys saattaa tietty vaihdella hieman.