Liigan Playoffs 2017 ennakointi

Kuutospaikkoja on jaossa tasan yksi.
Kymppipaikkoja on jaossa tasan yksi.
Kakkospaikka ja säälivastus on jaossa vain ylsi.

Ottajia kaikkiin edellämainittuihin sijoituksiin on useita.

Taitaa olla niin, että tuleviin voi keskittyä vain Tappara ja Saipa

Kärpät huolettaisi eniten ensimmäisenä vastustajana. Nousukuntoinen, pelinsä toimimaan saanut joukkue + tietty henkisen puolen mörkö ainakin näin katsojana. Samalla kun Tappara ei ole ollut viime viikkoina parhaimmillaan.

Olishan se hienoa jos Ilves tulis vastaan. Kiimaa ja tunnetta. Rähinää ja rouhintaa. Ja 4-0 taululle.

5 tykkäystä

Tapparalle tärkeintä on olla valmiina ja kunnossa pelillisesti, kunnollisesti ja asenteellisesti kun playoffit alkaa. On aika sama kuka sieltä ensimmäiselle kierrokselle tulee vastaan. Jokainen vastustaja tulee lyömään omalla alueella “bussin” maalin eteen ja välttelemään riskejä.

4 tykkäystä

Taidanpa listata IFK:n joukkueeksi, mikä ei toivottavasti tule vastaan. Tää Finley on niin vaarallinen, eikä sitä vieläkään noteerata. Se sammuttaa kyllä valot noilla pommeillaan, puhtaita tai ei.

9 tykkäystä

No kolmikosta Tappara,Tps,Jyp niin haastava tulee olemaan Kärpillä ensinmäinen vastus oli se kuka tahansa, toki se vaatii ensinnä joko sijan 6 tai sääleistä eteenpäin pääsemisen.

Loistavasti on joka tapauksessa jännitettävää ylemmän ja alemman viivan tuntumassa. 3p sisällä on ylemmän viivan tuntumassa kolme joukkuetta ja alemman viivan tuntumassa on kaksi joukkuetta + Lukko voi liittyä tähän kerhoon voittamallla oman rästi ottelunsa.

Sport ei tänä vuonna pudotuspeleihin pääse ja melkoinen oli sulaminen Sportilta. Yhdessä vaiheessa näytti, että jopa selvästi ottaa paikan 10 sakista mutta ei ota.

Huomenna on todella mielenkiintoinen kierros viivojen tuntumassa.

Lukko-Ilves

Todella mielenkiintoinen peli, sillä Ilveksen voittaessa on tuo 10 paikka melko hyvissä uomissa ja häviämällä Lukko hyppää samaan kelkkaa mukaan taistelemaan 10 sijasta.

Kookoo-Jukurit

Pudotuspeleihin mahdollisuuden menettänyt Kookoo saa vastaanja Jukurit. Jukurit on muutenkin ihan ok asetelmissa taistelussa sijasta 10, voitolla Jukurit haastaa todella Ilveksen ja Lukon.

Kärpät-Hifk

Molemmille erittäin tärkeä peli, voitolla Hifk olisi 1p päästä Kärpistä ja täydet mahdollisuudet saada kotietu sääleihin. Kärpät taas jahtaa sijaa 6 ja voitto olisi erittäin tärkeä taistelussa Pelicansia ja Ässiä vastaan. Sekin pitää ottaa huomioon, että tässä on mahdollisesti sääli pari myös ja kotietu lienee kiinostaa kumpaakin.

Ässät-Hpk

Hpk:lla on toki mahdollisuudet nousta vielä sarjataulukossa, mutta vaati se myös Jypin sekä Kalpan tappiota. Ässille erittäin tärkeä peli ja voittaa ehdottomasti pitäisi, että saisi 6 sijaa vankistettua enemän.

On sielä kieltämättä muitakin todella mielenkiintosia kamppailua muitakin.

Jyp-Sport
Kalpa-Saipa
Tps-Tappara

Jyp ja Kalpa kyllä taistelevat kovasti tuosta sijasta 3 ja mielenkiintoista nähdä pystyvätkö kumpikin voittamaan oman pelinsä ja pitkittää taistelua, toki Kalpalla pieni etu, kun on yksi peli vähemmän pelattuna.

Täällä palstalla lienee kiinostavin peli on Tps-Tappara. Tappara on jo runkosarjan voittanu, mutta mahdollisuus on murskaavasti lisätä piste-eroa Tepsiin. Tps on hieman ollut niskan päällä tänä vuonna ja on voittanut kaksi peliä ja Tappara yhden, myös mahdollinen finaalin pari on kyseessä niin eiköhän tässä pelissä haeta hieman asetelmia pudotuspeleihin sekä tunnetta tulee varmasti olemaan.

Onnittelut muuten runkosarja voitosta!

7 tykkäystä

Alkoi hymyilyttämään. Tässä on Terpin tämä kausi hyvin kuvattuna. Tätähän tämä on Kärppien taival ollut koko kauden. Toinen toistaan tärkeämpiä pelejä. Ole huoleti, hyvin tässä käy lopulta. :wink:

Valitettavasti sitä se on ollu, mutta hyvin noussussa on ollut Kärpät nyt ja valittetavasti tähän joutuu tällä kaudella ehkä tyytymään taistelussa säälien kotiedusta :smiley: No on seki jotain…

1 tykkäys

Tämmöisiä joukkueita vastaan lähtee mielellään pelaamaan. Voi keskittyä ainoastaan peliin ja lopputulokseen. Sitten taas nämä Sportit, Pelsut ja HIFK:t. Ainut huoli on se, että selviävätkö meidän pelaajat hengissä.

4 tykkäystä

Olen sitä mieltä, että seuraava peli on aina se tärkein. Oli se sitten kauden ensimmäinen tai viimeinen peli. Ensimmäistä kertaa vuosiin, reilusti yli vuosikymmeneen Tapparan seuraava peli ei ole kauden tärkein.

Niin tarkoitit Kilo varmaan että nyt Tappara on tilanteessa jossa loput neljä peliä voidaan keskittyä täysin pelaamiseen playoffia ajatellen ja runkosarjan sarjataulukko ei Tapparan osalta muutu enään.

Näin on ja nyt voidaan lepuuttaa pelaajia, jos on pientä vammaa. Ehkä tehdään vielä voimatreenejäkin. Tästä runkosarjavoiton varmistumisesta voi olla merkittävää hyötyä vielä raskaissa pudotuspeleissä. Esim. Kärpät ja Hifk joutuvat ottamaan mukaan kokoonpanoon kaikki melkein terveet pelaajat runkosarjan loppuun asti.

1 tykkäys

Nyt voisi esimerkiksi ottaa huoletta jäähyjä koko pelin ajaksi että saataisiin treenattua alivoimaa.

2 tykkäystä

Toivottavasti huomenna kuitenkin kunnon peli. Alakatsomoissa tällä hetkellä 11 vapaata paikkaa,

16 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Jääkiekkoon liittyvät myytit ja taikausko

Sen verran noilla kisulien kannattajilla nyt leijuu, että toivottavasti toteutuu Tappara vs Ilves sarja niin saadaan pudotettua ne takaisin sinne montun pohjalle.

Oma jääkiekon hc-seuraaminen alkoi keväällä 1990. Tuolloin välierissä kohtasivat Ilves ja Tappara. Ilves meni jatkoon 3-0. Mutta oli tuo pari viikkoa hektistä aikaa, joka tuutista tuli imettyä tietoa. Ei edes 2001 playoff-sarja päässyt lähelle tota.

Saas nähdä miten runkosarjan lopun rulla pyörähtää.

Vaikka Kärppien kausi on ollut hankala niin pitää mielestäni katsoa se kortti, että Kärpillä ei ole kertaakaan ollu paras mahdollinen kokoonpano jalkeilla kertaakaan tällä kaudella. Peli on parantunut huomattavasti ja Ruohomaa,Saarinen,Mäenalanen ja Ronkainen on palaamassa kokoonpanoon.

Trotter on ainakin osottautunut hyväksi hankinnaksi ja kiitos siitä Saipalle, sillä eihän Harri Aho osaa poimia kun kypsyneet marjat pensaansta. Svarny on ihan hyvä perus pakki Liigan tasolle.

Kohta se nähdään onko Kärpistä tänä vuonna välierä joukkueeksi edes, kun saadaan paras mahdollinen kokoonpano liikkeelle, se toki vaatii ehkä Hifkin pudottamisen sääleistä ja sen jälkeen joko Tapparan tai Tepsin. Jos päästään sijalle kuusi se vaati Kalpan tai Jypin pudottamisen. Joka tapauksessa ei helppoa tietä tule olemaan Kärpille, mutta paras mahdollinen isku kyky tulee näkymään varmasti pudotuspeleissä, jos Kärpillä on rahkeet siihen.

@terppp nähdäkseni Kärppien suurin uhka on se, että riittääkö tällä kaudella aika siihen parhaaseen suoritukseen. Kärpät on parantanut keväällä aivan mielettömästi ja voidaan puhua aivan totaalisesta muodonmuutoksesta. Neljä viikkoa sitten kukaan ei pitänyt Kärppiä edes todellisena puolivälieräjoukkueena, mutta niin ne ovat vaan väkisin painaneet aivan Pelicansin ja Ässien kylkeen. Pelillisesti Kärpät on selvästi paras sääliplayoffjengi tällä hetkellä ja kuuluisi jo pelillisesti top 6:n, mutta pelit ei taida ihan siihen riittää, vaikka kuinka yrittäis.

Siltikin kaikin puolin hyvä kevät Kärpillä ja totaalinen facewash siitä syksyn pelillisestä tasosta. Mannerin valinta päävalmentajaksi muutti aika paljon asioita, kun Suikkanen siirrettiin yleisjohtajan hommiin. Ja tulos on hyvä.

1 tykkäys

Samoja ajatuksia paljon sinun kanssa, mutta otan edelleen huomioon sen ettei Kärpät ole pelannut parhalla mahdollisella kokoonpanolla ja oikeastaa tuo sija 7 olisi Kärpille paras mahdollinen tie välieriin. Tepsi ei pelota itseäni yhtään.

Huomioon pitää ottaa myös se, että joukkueessa vetävät Kukkonen ja Pyörälä jotka laittavat parastaan kevään peleissä. Sitten Kärpillä on omista kasvateista kasattu kakkoskenttä Mäenalanen-Kalapudas-Leskinen jotka kaikki ovat tulikuumia. Trotter ja Albert ovat lyöneet lisää tahtia koneeseen. Saarinen tulee olemaan iso lisä tuohon hyökkäykseen sekä Ruohomaa. No asia selvenee yllättävänki nopeasti miten tulee käymää, mutta kyllä Kärpillä on mahdollisuus välieriin, kunhan ei Tappara ole ekana vastassa.

1 tykkäys