Liigan sarjajärjestelmä


#21

Eikös sarja aikoinaan suljettu, kun ns. pilipaliporukat koittivat kynsinhampain säilyä sarjassa ja elivät yli varojensa. Omasta mielestäni suljettu sarja on parempi, joukkueita on kyllä liian paljon.


(Mustamakkara) #22

Osaako joku kertoa paljon budjeteissa eroa Ruotsissa kahden ylemmän sarjan välillä? Kun kuitenkin täällä mestis niin puhutaan muutamista sadoista tonneista ja Liigassa taas miljoonista. Karsintasarja on turha eikä tule toimimaan kun tasoerot on valtavat joten yksi ja paskan hailee onko suljettu vai ei.

Mieluummin kauden mennessä pitkin ■■■■■■■ niin mahdollisuus myydä pelaajia muualle. Tietenkin tuohon voisi jotain määräyksiä tulla ettei esim Gagnonin tapauksessa saa myydä enään Liigan ulkopuolelle, mutta olisihan tuon määritteleminen vaikeata kenet voi ja ketä ei voi myydä muualle.

Jos pelaajia saisi myydä vain Liigan sisälle niin vahvistaa pleijarijoukkueita sekä samalla alempi kasti turvaa talouttaan jolloin tulevilla kausilla parempi mahdollisuus menestyä ja pitää sarjaa tasaisempana.


(Kuntopiiriä, hei) #23

Itsekin olen kyllä suljetun sarjan kannalla. Joukkueita ainakin kaksi liikaa.


(kona) #24

Tämä viesti on liputettu ja on siksi piilotettu väliaikaisesti.


#25

Täytyy heittää oma mielipide tähän keskusteluun. Suljettu sarja on tylsintä, nolointa ja suurin virhe mitä kansallisessa sarjassa voidaan tehdä. Joka joukkueella, seurapomolla, valmentajalla, rivikannattajalla ja himofanilla pitää olla mahdollisuus elää siinä toivossa, että omalla joukkueella on URHEILULLISESTI PELAAMALLA mahdollisuus nousta ylöspäin (Liigaan). Tästä unelmasta jääkiekko, muut joukkuelajit ja kannattaminen todellisuudessa elävät, unelmia ei saa rajoittaa. Karsinnat pitäisi palauttaa heti, 14 joukkuetta olisi sopiva määrä SM-liigaan ja 12 joukkuetta 1. Divisioonaan. Kaikki taloudelliset rajoitteet pois, URHEILULLISUUS takaisin.
Liigaan 52 ottelun runkosarja ja vaikka pari “paikalliskierrosta” siihen päälle = 54 ottelua.


#26

Itse kannatan suljettua sarjaa lähinnä siksi, että sarjasta putoaminen olisi niin kova juttu putoajalle. Mutta jos nousu/putoaminen tehtäisiin järkevästi, niin sitten sitä voisi kokeilla. Ehdoton ehto olisi se, että liigasta putoava voisi nousta sinne takaisin ilman mitään mahdottomia temppuja, kuten Ässät teki v. 1990. Ässäthän oikeastaan voitti silloin melkein kaikki pelinsä divarissa.

Eli esim. näin. Liigassa 14 joukkuetta, joista viimeinen putoaa ja toiseksi viimeinen joutuu karsimaan liigapaikastaan.

Mestiksessä pelataan 4- kertainen sarja ja voittaja nousee suoraan Liigaan. Sijoille 2-5 päätyneet pelaavat play offit siitä, kuka pääsee karsintaan paras viidestä järjestelmällä. Lopuksi Liigan 13. pelaa Mestiksen joukkuetta vastaan paras viidestä ja kotiedulla.


(One liner) #27

Ika paasaa vähän kärjistäen, mutta katsomisen arvoinen pätkä. Omasta mielestänikin suomalaisissa liigoissa on liian vähän otteluita, joissa urheilijat laittaisivat kaiken peliin. Virkamieskiekolle pitäisi tehdä jotain.

Mode-edit. Siirretty keskustelunavaukseksi tähän ketjuun jääkiekkoaiheisten videoklippien seasta.


#28

Vahvasti samaa mieltä Ikan kanssa tässä asiassa mutta olisi mukava kuulla puolustuspuhe joltain nykyiselle Suomen mallille.


#29

Periaatteessa pitkällä tähtäimellä tuo suljettu sarja on taloudellisesti parempi ratkaisu. Mikäli jossain vaiheessa alempaan sarjaan syntyy erittäin kova joukkue vuodesta toiseen, nostetaan se sitten ylempään.

Suomen kohdalla nykyinen sarja pitäisi vain saada vielä hieman isommaksi. Noin 20 joukkuetta, jolla täysi luottamus Liigan puolelta. Jokainen saa rauhassa lähteä rakentamaan omaa “dynastiaansa”. 16 joukkueen playoffit.

16 joukkueen plaoyffit jättäisivät säälipleijarihommat sivuun, ja sarjaan saataisiin monelle joukueelle lisää playoffpelejä. Näin runkosarjaa voitaisiin hieman supistaa, esimerkiksi 55 otteluun. Playoffit niitä parhaita pelejä ovat, ja niitä saataisiin näin rutkasti lisää.

Konferenssi/divisioonajaolla saataisiin hyvin luotua rivarlyja vähän isommassakin liigassa. 55 ottelusta kaikkia vastaan kerran kotona ja vieraissa, olisi jo 38 ottelua. Siihen lisämatsit sitten samoja divisioonavastustajia vastaan.

Tällä mallilla saataisiin mielestäni pitkällä tähtäimellä Liigaa nostettua Euroopan kartalla. Tämä vaatisi kuitenkin mielestäni ehdottomasti sitä, että Jokerit palaisi Liigaan yhdeksi joukkueeksi. Espoo United olisi se yksi nostettava joukkue. Sen jälkeen TuTo Turusta. Siinä olisi 18 joukkuetta. Jonkun voisi Mestiksestä vielä nostaa, ja kenties yrittää värvätä esimerkiksi Tallinnaan joukkuetta, joka pelaisi meidän sarjassa.

Ei tuohon nykyiseen porukkaan enää montaa tiimiä tarvitsisi, niin saataisiin ne ison kokoluokan playoffit. Se on oma haave, ja se on mielestäni tällä hetkellä paljon todennäköisempi, ja parempi vaihtoehto, kuin yhtäkkiä muutaman joukkueen karsiminen ja karsinnat takaisin.


#30

En tiedä, olenko minä vanhanaikainen, mutta minun mielestäni kilpailun vähentäminen ei lisää kilpailua. Loogisin vaihtoehto ja pitkällä aikavälillä edelleen kannattavin on se, että meillä on kaksi sarjaa, joiden välillä on ns. relegaatiopelejä.

Tällä hetkellä ongelma on se, että Mestis on aivan liian heikossa hapessa oleva sarja suhteessa SM-liigaan eli taloudellinen ero pelata SM-liigassa versus pelata Mestiksessä on ihan järisyttävän iso. Tuota taloudellista pudotusta pitäisi saada loivennettua, mutta siihen tarvitaan koko suomalaisen mediakentän apua.

Itse en ole lainkaan perehtynyt Mestikseen ja en tiedä, kuinka iso ongelma Mestis-seuroille on ns. multifanittaminen. Eli suomeksi: kuinka paikallinen esim. Lekin tulisi olla, jotta kaikki Leki-fanit eivät olisi myös Tappara-/Ilves-faneja. Ensimmäinen asia olisi se, että Mestiksestä pitäisi saada ammattilaissarja, joka pystyy tuottamaan jotain. Mestisjoukkueiden täytyisi pystyä houkuttelemaan ainakin tv-sopimusten kautta suurempaa lössiä seuraamaan pelejä, jolloin saataisiin kannattajapohjaa paremmaksi.

Liigajoukkueiden intresseissä tulisi olla Mestiksen kehittäminen kokonaisvaltaisesti, koska Mestiksen arvostuksen nostaminen on ainoa tie siihen, että relegaatiopelit voidaan palauttaa. Mestiksen parhailla pitää olla realistinen mahdollisuus haastaa ja tiputtaa liigan huonoimmat ja vastaavasti liigan huonoimmilla tulee olla realistinen mahdollisuus operoida sellaisilla taloudellisilla edellytyksillä myös Mestiksessä, että he voivat joskus urheilullisesti suopeana aikana nousta sieltä takaisin. Mestiksen kehittäminen = Liigan kehittäminen.

Mitä paremmin kilpailu toimii, sitä paremmin kaikkien talous toimii. Tällä hetkellä ongelma on se, että Mestistä ei sponsoroi kukaan ja ketään ei kiinnosta. Toisaalta Mestiksen voittaminen ei edelleenkään tuo halliin uusia faneja, joten Mestiksessä voittaminen on merkityksetöntä. Oman ongelmansa tähän tuo se, että liiga kasvattaa pelaajia mestisseuroissa eikä anna heille juuri mitään vastineeksi. Pahimmalla hetkellä potentiaalisimmat pelaajat voidaan repiä pois rosterista. Tämä tekee pitkäjänteisestä YHDEN joukkueen tarinan kehityksestä mahdotonta.


#31

Suomen kokoisessa maassa ei vain riitä kahteen kovaan sarjaan. Toinen jää väistämättä paitsioon. Nyt kun noita joukkueita on nosteltu hyvään tahtiin, nostettaisiin nyt sitten vielä ne muutama, jotta saataisiin oikeasti iso sarja ja toinen 16 -joukkueen playoffsarja Eurooppaan.


#32

Ennemmin joukkueita alemmas kuin lisää. Ei playoffpelien arvo siitä lisäänny, että niitä pelaa useammat ja enemmän.


#33

Miten tuosta voi enää alkaa tiputtamaan noita jengejä? KooKoolla tehty isoa halliremonttia Liigaa varten, Jukurit pelaa koville yleisömäärille. SaiPa ollut kova suorittaja, tämä kausi nyt sattui olemaan floppi. Minkään perinteisen seuran tiputtaminen ei varmaan tule kysymykseenkään? Suunta on valittu, ja sen muuttaminen nyt on äärimmäisen hankalaa. Olen muutenkin erimieltä tuosta playoffpelien arvosta. Jos 16 paikkakuntaa Suomessa pelaa ykkösliigan playoffeja keväällä, niin melko hyvin on Liiga tapetilla ympäri Suomea. Vrt. nykyinen 8 joukkuetta. Playoffit ovat juuri ne, missä “silloin tällöin” kiekkoa seuraava alkaa kiinnostua lätkästä enemmän.


#34

Helppoa. Liiga avoimeksi. Viimeinen tippuu suoraan parin vuoden ajan ja muut saa karsia :thinking::joy:


#35

Kyllä se uusi halli siellä Mestiksessäkin käy - ihan niin kuin Liigassakin. Pelkästään yleisömäärät ei todellakaan kerro siitä, että toiminta olisi kannattavaa. Sitä paitsi ei KooKoo tällä kaudella edes olisi se, joka tippuu. Se olisi SaiPa. SaiPan halli kaipaa rementointia sarjatasosta huolimatta.

Eihän se toki reilua ole, jos nyt aletaan jengejä tiputtaa, mutta se on ainoa ratkaisu. Sopiva joukkuemäärä liigaan on 12-14, kaikki siitä ylitse menee jo sen puolelle, ettei tarvetta niin olis. Eri talousalueilla on erilainen potentiaali, mutta esim. Lappiin mahtuisi yksi uusi liigaseura ennemmin kuin Etelään ja parhaiten toimintaedellytyksiä luodaan siten, että pidetään sarja kilpailullisesti avoimena.

Kuten aiemmin totesin: kehitetään sitä Mestistä. Ennemmin kuin rakennetaan “megaliiga”, jossa pelaa kaikki suljettua sarjaa niin rakennetaan kaksi kilpailukykyistä Liigaa. Jos sinun mielestäsi Liigaan voidaan nostaa 16-20 joukkuetta pelaamaan ja heillä kaikilla on taloudelliset rahkeet Liigaan niin selvä, mutta minun mielestäni tuo ei ole missään nimessä mielekästä. Olisi parempi ottaa ne 24 joukkuetta ja laittaa kahteen eri sarjaan pelaamaan.

Olisiko SaiPalle esim. maailmanloppu olla Mestiksessä kestosuosikki ja ikimestari vs. olla Liigassa aina hmv-jengi? Sinun mallisi ei poista ongelmaa yhtään mitenkään - se ainoastaan muuttaa ongelman toiseen muotoon. Liigan kakun jakamisesta tapellaan jo nytten ja jos luulet, että pari suuta lisää syömään samaa kakkua toisi paremman lopputuloksen, olet väärässä.

Itse uskon ylipäätään markkinointiin ja siihen, että Mestiksessäkin on rahkeet paljon parempaan, kunhan asiaan aletaan oikeasti parantaa ja lähdetään sieltä asiakkaista liikkumaan kohti vuoren huippua. Täällä liigassa kun on tapana mennä tuote edellä ja unohtaa asiakkaat - kyllä ne siinä mukana roikkuu. Mestiksessä on oiva paikka rakentaa perustasta alkaen. Jos löytyy halua.


#36

Ylen jutussa on pohdiskeltu liigan sarjajärjestelmän ja talouden suhdetta. Linkki: http://yle.fi/urheilu/3-9232926

Olen avoimen kilpailun kannattaja eikä pelien määrä korvaa laatua. Kiinnostavuus tulee siitä että jokaisella pelillä on panosta. Miltä kuulostaisi 12 joukkueen liiga, jossa pelattaisiin 52 kierrosta ja play-offit 10 joukkueella kuten nyt. Kaksi heikointa joutuisivat karsimaan paikasta mestiksen finaaliparin kanssa paras viidestä systeemillä. Paras viidestä, koska se antaisi Mestisjoukkuille paremman yllätysmahdollisuuden ja pienentäisi kuluja. Mestiksen voittaja saisi valita vastustajansa ja saisi lisäksi kotiedun. Kausi alkaisi vasta lokakuussa ja siirtoraja voisi olla jo 31.1, jolloin rahakkaammat seurat eivät saisi etua muiden sarjojen pudotuspeleistä ulos jäävistä pelaajista. Joo, tiedän, Kuusela ei pelaisi meillä jos tämä sääntö olisi voimassa.

12 joukkueen liiga nostaisi myös Mestiksen tasoa. Kuvitelkaa vaikka Lukko, Ässät ja Saipa mestikseen. Jos tämä toimii Ruotsissa, niin miksi ei meillä?


(Ei lisäarvoa palstalle ) #37

Henkilökohtaisesti märkä päiväuneni on edelleen Jatkoajassakin toisinaan väläytelty haave suomalais-ruotsalaisesta yhteis-Liigasta. Änäri-tyyliin, ja konferenssijakokin olisi helppo tehdä maiden rajojen mukaan. Mutta koska tuo lienee täysin fantasiaa erinäisistä syistä niin:

Pidetään sarja suljettuna. Urheiluromantiikan näkökulmasta paska juttu, mutta taloudellisesti todennäköisesti paras vaihtoehto. Ei kai se sattumaa ole, että liigat ovat kiinni menneet eri puolilla maailmaa. Suomikin on niin pieni markkinana, että kahden oikeasti kilpailullisen sarjan pyörittäminen voisi käydä liian raskaaksi. Siellä mestiksessä pitäisi olla riittävästi laatua, että avoimuus olisi perusteltua. Onko Suomessa jääkiekon parissa riittävästi rahaa revittävissä, että tuo onnistuisi? Onko sponsoreilla riittävästi kiinnostusta syytää rahaa divariin, kun Liigajoukkuettakin voisi pyrkiä sponsoroimaan?

Tietenkin tuohon voitaisiin yrittää rakentaa jotain tasoittelumekanismia sarjojen välille, mutta olisiko se mahdollista syömättä Liigan laatua (vähintään lyhyellä tähtäimellä) entisestään? Jotenkin vaikea uskoa, että Liigan toimistolla tehty päätös Liigan avoimuudesta yht’äkkiä toisi merkittävästi lisää rahaa jostain. Nähdäkseni todennäköisin skenaario Mestiksen tekohengityksessä olisi se, että rahat olisivat jossain määrin Liigalta pois. Tavalla tai toisella.

Liiga kiinni, niin seurat voivat pitää huolen taloudestaan. Vakaa talous takaa jatkuvuuden. Jatkuvuuden ja vakaan talouden avulla seurat voivat panostaa edustusjoukkueen lisäksi mm. junnujen kehityspolkuun, joka nähdäkseni on koko Suomi-kiekon kannalta positiivinen asia pitkässäkin juoksussa.

Suomessa on muiden palloilulajien pääsarjoista aika karuja esimerkkejä mitä jälki on, kun joku hassu setä (kts. Valavuori ja aika monta muuta) lähtee vähän vauhdittamaan menestystä yli varojen, kun nousuhuuma ja kaikkea…


#38

Tästä olen samaa mieltä.

Jotenkin hankala nähdä vain tuota toista sarjaa suhteellisen kovatasoisena sarjana, joiden peleissä riittää kovasti yleisöä ja homma kehittyisi. Nykytarjontaa NHL:stä KHL:ään on niin paljon, että kiinnostaisiko suurta yleisöä se “B-sarja” nimettömine pelaajineen.

Tuo homma saattaisi jotenkin toimia, jos tehtäisiin kunnon pitkäaikainen suunnitelma, esimerkiksi kolmen vuoden setti, jolla osa porukasta tiputettaisiin jotenkin madalletusti, että tiputus ei olisi taloudellisesti niin jyrkkä, mitä se nyt olisi. Liiga ottaisi nämä molemmat sarjat ns. suojiensa alle.

Mutta kannattaako ottaa ne vielä muutama jengi lisää nykyiseen sarjaan, ja ladata kaikki panokset siihen, että siitä tehdään kansallisesti suuri, viihdyttävä ja näyttävä sarja kaikinpuolin? Mestistä voisi siinä sitten lähteä omalla painollaan kehittämään myös toki. Vai puolitetaanko porukka, ja yritetään saada kahta kiinnostavaa sarjaa. Pahoin pelkään, että ne B-sarjan jengit jäisivät hyvin nopeasti jälkeen, ja melkoisella riskillä jouduttaisiin menemään, jos ylös halutaan. Joku jengi, joka on “joka toinen vuosi ykkössarjassa, joka toinen vuosi kakkossarjassa” joutuu melkoiseen taloudelliseen pyörintään, johon sitten menee ne kasvun voimavarat kenties.


#39

@Stubenhocker kiitos linkistä. Taisin tämän jopa joskus jo lukea.

Joka tapaksessa vastaus tähän kaikkeen on edelleen asiakas - niin hyvässä kuin pahassa.

Ilman tutkimusta - ei voi tietää. Voi vaan heittää mututason arvauksia. Liigalla olisi rahaa tutkia, jos olisi halua tutkia - tekijöitäkin istuu yliopiston penkit täynnä ja AMK:ssa painavat opinnäytetyötä aiheesta 24/7. Tietoa on, mutta kysymys on siitä, halutaanko tietoa käyttää.

Ihan ensimmäiseksi pitäisi nyt tehdä selväksi se, että pitäisi pystyä määrittelemään Mestiksen asiakaskunta. Ketkä ovat Mestiksen asiakkaita? Ja sitten pitäisi vielä selvittää, että missä määrin Mestiksen asiakkaat ovat samat asiakkaat kuin Liigan asiakkaat. Ja onko tässä kysymys edes samoista asiakkaista?

Mutulla arvioisin, että Mestiksen seuraajat ovat pääsääntöisesti pelaajien sukulaisia, perheitä, paikallisia yms. sellaisista paikoista, joilla ei ole omaa liigaseuraa. No niin - tehdään nyt tällainen hypoteesi sitten. Oletetaan myös, että potentiaalinen liiga-asiakas voisi olla myös Mestis-asiakas. Jos näin on - miten ihmeessä nämä ihmiset saataisiin maksamaan tästä tuotteesta (Mestis) ja kuinka paljon? Jos liigaseuroillakin on ongelmia täyttää hallinsa - haastetta riittää.

Ilman fanitutkimusta ja tutkimusta siitä, millainen fanipohja on - ei voi rakentaa strategiaa. Toisaalta, jos ei ole tarkkaa tietoa siitä, ketkä jäävät ulos ja MIKSI - ei voi tehdä strategiaa. Olennaista koko sarjajärjestelmäjutussa olisi miettiä sitä, missä on asiakkaat ja mitä asiakkaat haluavat. Esim. olisiko Lekillä kannatusta Tampereella? Ja jos on, miten Lekin pitäisi vastata siihen? Ja siitä edelleen jatkokysymys - jos pelit on samana päivänä - joutuuko asiakas valitsemaan?

@Acetho ja sinäpä sen sanoit: ajatteleeko asiakas, että on tuote a ja b - liigatuote on A-luokan tuote ja mestistuote B-luokan tuote - jos näin olisi silloin nousee kysymys myös siitä, että kuinka paljon oletetaan asiakkaiden vertailevan tuotetta toisiinsa? Ymmärtääkö asiakas eron - mielikuvaa korkeammalla tasolla? Jos asiakkaan mielikuva “liigatuotteesta” on se, että se on parasta A-luokkaa ja “mestistuote” on B-luokkaa niin miten asiakas sen määrittelee, että kumpi on A ja kumpi on B?

Jos taas ajatellaan laajempaa viitekehystä niin tässä tapauksessa kaikki seuraisivat NHL:ää ja paikalliset liigat kuolisivat. Jos laitetaan jonoon vertailuksi Liiga A - Liiga B - Liiga C ja Liiga D niin A-luokassa olisi ainoastaan NHL. Koska myös paikallisilla liigoilla on kannatusta, se kertoo siitä, että asiakas tekee muitakin valintoja kuin tuollaisia valintoja.


#40

En osaa sanoa mistä tyypillisen Mestisjoukkueen asiakaskunta koostuu. Arvaan kuitenkin että Mestisjoukkue kerää kannattajansa jostain alle 100 km säteeltä eikä “multifanittaminen” näin ollen välttämättä ole ongelma esim. Savonlinnassa tai Joensuussa tai vaikka Rovaniemellä. Lempäälässä asia toki voi olla eri. Mestis on myös yksi väylä, jota pitkin juniorit voivat nousta liigaan. Hyppy A-junioreista Liigaan suoraan lienee suurimmalle osalle liian iso. Tämä on toinen syy miksi tasokas Mestis on mielestäni tärkeä.