Liigan sarjajärjestelmä


#41

@stubenhocker asiaa ei tarvitse erikseen tietää :stuck_out_tongue: sitä voi tutkia :wink: Joka tapauksessa Liigalta on turha odottaa mitään kädenpuristusta Mestiksen suuntaan, kyllä heidän on ihan itse onnensa raivattava niistä olosuhteista lähtien, jotka heillä on. Puuhamiehiä ja -naisia tarvitsisivat riveihinsä kipeästi ja kokoamaan ajatusta yhteen. Pelaajatkin Mestiksessä vetävät ns. puoliammattilaisina, joka tuottaa oman haasteensa.

Mestiksessä on varmaan kyse enemmän urheilusta kuin liiketoiminnasta ja Liigaan tultaessa kyseessä on yhä enemmän ja enemmän puhdas liiketoiminta urheilun kustannuksella. Itse olen huomannut esim. Lekiltä lähinnä perinteistä 4P-markkinointia, joka nyt ei mielestäni ole kovin optimaalinen ja toimiva tapa, mutta enhän minä noita lukuja tiedä, että paljonko siitä on ollut iloa. Tuote on varmaan ihan riittävässä kunnossa jääkiekossa silloin, kun se on olemassa ja pystytään säännöllisin väliajoin ihan peliksi asti tuottamaan - mutta markkinointieforttia tarvitaan.

Mestis myös pystyy iskemään halutessaan Liigan heikkouksiin. Liiga kulkee aika lailla tuote ja talous edellä - ei Liigaa juuri kiinnosta asiakas. Tai tällainen kuva minulla toiminnasta usein on, en tiedä, onko se väärä. Jos Mestis lähtisi kulkemaan asiakas edellä ja miettisi kaiken asiakkaan näkökulmasta, saattaisi onnistuminen olla jopa Liigaa suurempaa.


#42

Itse olen rajujen muutosten kannalla. Seuraavat 3v pitäisi pudottaa automaattisesti viimeinen mestikseen. Sen jälkeen sarja auki. 8 parasta aloittaa playoffit ja 4 viimeistä pelaavat omat pudotuspelinsä siten että kaksi hävinnyttä joukkuetta karsivat mestiksen finaalijoukkueita vastaan. Kaikkien pelit jatkuvat runkosarjan jälkeen. Lippuja myydään enemmän ja tyhjennysmyynnit loppuvat.
Ja sitten se vielä radikaalimpi ehdotus. Pelaajien siirtyminen mestis ja liiga-akselilla lopetettava! Farmipelleilyn on loputtava. Tämä olisi iso isku tapparalle mutta parantaisi suomikiekkoa merkittävästi. Nyt kuoleman partaalla kituvassa mestiksessä ei ole enää kuin muutama joukkue jotka oikeasti yrittävät voittaa mestaruuden. Muut ovat farmijoukkueita tai muuten niin heikossa jamassa etteivät pärjää. Tällainen asetelma on kilpaurheilun irvikuva.
Mestisfarmien loppuessa A-junnut saavat lisää liigatason pelaajia jolloin A-SM paranee, B-junnut valuvat takaisin B-sarjaan jolloin B paranee jne.


#43

Tapparan näkökulmasta tuo Leki-yhteistyö on ollut loistavaa, mutta samalla en voi olla ajattelematta, etteikö tuo yhteistyö myös samalla olisi tappanut Lekin oman mahdollisuuden kehittää pelaajia oman liigansa tarpeisiin. Lekistä on tullut juureton farmiseura, joka ei voi rakentaa itselleen mitään identiteettiä, kun kaiken identiteetin vie Tappara - silloin kun haluaa.


#44

En usko että ns. Playout sarja olisi yleisömenestys. Tätähän kokeiltiin kymmenisen vuotta sitten. Tulokset ja yleisömäärät löytyvät täältä

Sen sijaan jos Liigassa olisi 12 joukkuetta, niin kaksi heikointa voisi karsia mestiksen kahden parhaan kanssa paras viidestä sarjoissa ja molempien sarjojen voittajat voisivat (halutessaan) nousta Liigaan. Eli kaksi otteluparia (max 5 peliä) joista voittajat Liigaan. Tämä olisi kevyempi versio. Liigan playoffit pitäisin nykyisellään.


(Mustamakkara) #45

Niin kauan kuin Mestiksestä puhutaan satojen tonnien bisneksenä niin turha miettiä karsintojen palauttamista tai suoraa pudotusta.


#46

Osuit naulan kantaan puhumattakaan jostain jyp-akatemiasta joka on jo ihan suoranaista ■■■■■■■ koko mestikselle.

Miten nuo voisivat kasvaa nykyisellään edes miljoonabisnekseksi kun liiga on kiinni? Ei tilanne korjaantuisi vuodessa eikä varmaan viidessään mutta kelkka pitää kääntää ennen kuin se rysähtää totaalisesti kiville.


(Mustamakkara) #47

No eipä se kasvanu ollenkaan silloinkaan kun karsinnat olivat olemassa. Ainoastaan jos joukkue satsasi eikä selvinnyt karsinnoista niin kokivat vain kovia taloudellisia tappioita.

Mestis on vaan nii onnettomalla tasolla ja siellä kaikkia alle 1000 katsojan hallin omaavia jengejä niin ei se voi koskaan kasvaa suuremmaksi mitä nyt on. Ensiksi Suomeen pitäisi saada isompia halleja eri paikkakunnille kun voisi edes harkita, että Mestis kasvaisi. Tosin ei taida Suomessa riittää katsojia tarpeeksi. Toista se on ruotsissa tällä hetkellä jossa kolmella tasolla homma toimii hyvin.

Eiköhän nuo tiedä taloushommista sen verran kun pitävät Liigan suljettuna. Helppo varsinkin huippujengin kannattajien huudella, että Liigan viimeinen suoraan Mestikseen kun asia ei itseä koske.


#48

Mestis-brändin kohottaminen olisi liian suuri riski. Tarvitaan toinen sarjataso, mutten tekisi sitä pudottamalla joukkueita. Sen sijaan nostaisin joukkueita vähä vähältä tai kertarysäyksellä 18-20 joukkueeseen ja sitten puolittaisin sarjan kahdeksi sarjatasoksi. Mestis jäisi alapuolelle Suomen kolmanneksi korkeimmaksi sarjaksi, ja siellä pelaisi puoliammattilaisjoukkueita, joille Mestis riittää. Malli tunnetaan laajalti ns. 10+10-mallina, mutta jos siihen ei riitä joukkueita, se voisi olla myös 9+9 minun puolestani. Sveitsihän on näiden inspiraation lähde; siellä tämäntyyppinen 12+12-järjestelmä on käytössä.

Miksikö?

  1. Kun Liigaa laajennetaan, yhä suurempi osuus peleistä on joukkueita vastaan, jotka eivät suuria tunteita herätä. Enemmän TPS:ää, Kärppiä ja HIFK:ta, kiitos. Pikkukaupungit pelatkoon keskenään siitä, kuka pääsee seuraavaksi vuodeksi isojen poikien liigaan.

  2. Kun joukkue pelaa surkean kauden, seuraavana syksynä pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä. Ei hyvä, sillä torjuntavoittoa ei tarvitse verissä päin tavoitella. Tässä Lehkosella on pointtinsa.

  3. Hallinnollisesti Mestis on Jääkiekkoliiton alainen sarja. Kun luotaisiin uusi sarja, se olisi helppo perustaa SM-Liiga Oy:n sateenvarjon alle. Voitaisiin koplata yhteisiä TV-sopimuksia jne.

9+9-sarjassa voisi pelata kuusinkertaisen sarjan omaa sarjatasoa vastaan (48 ottelua) ja kaksinkertaisen toista sarjatasoa vastaan (18 ottelua) eli 64 ottelun runkosarjan. Kuuden tai kahdeksan joukkueen pudotuspelit olisi luonnollinen vaihtoehto. Mielenkiintoinen ajatusleikki on malli, jossa seitsemän parasta ja alemman liigan ykkönen otetaan mukaan pudotuspeleihin. Viimeiseksi jäävän voisi pudottaa suoraan ja sen kahdeksanneksi sijoittuneen laittaa karsimaan sarjapaikastaan jollain mallilla. Noita voi pyöritellä vaikka miten eikä siitä kannata alkaa vääntämään, vaan pysyä yleisemmällä tasolla.

Mallissa olisi joka tapauksessa nykysysteemiin nähden jonkin verran lisää kiintoisia vastuksia ja ennen kaikkea jokaisessa pelissä panosta. Täydellistä? Ei ihan, sillä pätee vain ylempään sarjatasoon. Alemmalla sarjatasolla olisi panosta, sillä paras tai parhaat pelaisivat isojen seurassa ensi kaudella. Kenties seurana olisi aina joku ison kaupungin seura tai pari, jotka himoitsisivat paluuta ylemmälle tasolle, ja niiden hakkaaminen olisi mitä maukkainta.

Alemmalla sarjatasolla olisi kuitenkin yhä sama ongelma kuin nykyliigallakin eli se olisi luultavasti suljettu sarja. Kukaan ei todellakaan haluaisi mahdollisuutta pudota uuteen Mestikseen, josta olisi edelleen 3-5 jengiä otettu Liigan sateenvarjon alle. Alemmalla tasolla pitäisi pitää laajat pudotuspelit keväällä, jolloin runkosarja kärsii inflaation. Tai sitten osa joukkueista menettäisi mahdollisuutensa hyvissä ajoin, alkaisi keskittyä seuraavaan kauteen ja ketään ei taaskaan kiinnostaisi. Yhtälö on mahdoton ratkaistava, ja jonkinlainen likainen kompromissi pakollinen.

Suomen suurimmille seuroille, joihin Tapparakin kuuluu, tämä malli olisi oivallisin kansainvälisen kilpailukyvyn ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi ja siksi tällaisista fantasioin. Jättimäinen kyläsarja, jossa tahkotaan illasta toiseen jotain Kouvolan möttösiä vastaan on taantumuksen tie.


#49

@rizka en täysin ymmärrä, miksi on pakko vääntää kaikki kokonaan uusiksi ja luoda uusia ongelmia vanhojen tilalle. Miksi on täysin mahdoton ajatus, että meillä olisi Liiga (12-14 joukkuetta) + Mestis (12-14 joukkuetta) ja pyrittäisiin ajamaan tästä mallista toimivaa versiota pihalle?

Jos ajattelee pelkästään sitä, kuinka vaikeaa on ollut ajaa CHL:ää Suomessa sisään niin eihän tuo kahden uuden sarjan perustaminen yhden jäänteiltä olisi yhtään sen helpompaa. Jos Liiga olisi avoin ja Mestisseuroilla olisi jotain, josta tapella ja taistella - siis se urheilun suola - niin se kehittäisi tekemistä jokaisella asteella. Mestiksestä käsin pystyy tekemään monenlaista, jos vaan aloittaa tekemisen eikä vongu maailman pahuutta. Liigan osuudeksi tässä kaikessa jäisi se, että se pitäisi huolen siitä, että Mestisseuroilla on jotain, jota kohti pelata.


#50

Noin isolla joukkuemäärällä Mestiksessä olisi ikuisesti suuri määrä joukkueita, joille Mestis riittää eikä pienintäkään ideaa olisi tavoitella Liigaan. Pitkälti sen välttämiseksi. Haluan kakkostason, jolla ei tarvitsisi pelailla niissä 1000 katsojaa vetävissä ladoissa.

Uuden sarjan perustaminen ei olisi helppoa, mutta tarpeellista silti. Ja olisi helpompaa kuin yrittää tehdä uskottavaa sarjaa sarjasta, jonka päälle on urinoitu viimeisen viidentoista vuoden ajan.


#51

Ei niitäkään latoja saada tällä hetkellä täyteen ja en jaksa uskoa, että ongelma olisi hallien koossa. Aloitetaan nyt Mestiksessä ensin siitä, että täytetään se 1000 katsojan lato ja katsotaan sitten, tarvitaanko isompaa latoa.

Eikä kaksi sarjatasoa SM-liigalla poista latojen koon ongelmia tai yleisökatoa. Asiakkaita on rajallinen määrä, mutta kuitenkin niin suuri määrä, että heitä riittää useampaan paikkaan riittävästi. Kysymys on pitkälti siitä, miten sitä identiteettiä rakennetaan ja kuinka hyvin jääkiekon sosiaalinen luonne saadaan myytyä asiakaskunnalle.

Paikallisten liigojen ja joukkueiden ainoa myyntivaltti on paikallisuus - paikallisuuden tulee näkyä sekä faneissa että organisaatiossa, kaikella mahdollisella tavalla.


#52

Kyllä poistaa, jos joukkueita on riittävän vähän ja ne valikoidaan oikein. Nykyisten lisäksi ainakin Joensuussa, Turun Kupittaalla, Espoossa, Rovaniemellä ja Vantaalla on riittävät fasiliteetit valmiina, fani- ja väestöpohjaa ja uskottava talousalue. Voisin kaikkien niiden nähdä tekevän ainakin ranskalaisen visiitin ylimmällä sarjatasollakin. Lempäälää, Iisalmea tai Heinolaa en niinkään.

Vetäisin siis kylmän linjan ammattilais- ja puoliammattilaiskiekkoilun välille. Ammattilaisjoukkueita mahtuisi arvioni mukaan maahan se (vajaa) 20, ja ne jaettaisiin kahteen sarjatasoon mainituista syistä ison mammuttisarjan sijaan. Muut joukkueet pelaisivat siitä Mestiksen kannusta hyvin samaan tapaan kuin Sveitsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla.

Millään tavalla tämä ei estäisi seuroja panostamasta paikallisuuteen, päinvastoin. Mikään ei estä nytkään, ja seurat panostavatkin. Vähän vaan latistaa, kun jokainen kausi alkaa nollista, vaikka menisi miten.

Ennen kaikkea tämä suljettua ja avointa sarjaa yhdistävä hybridimalli olisi myytävissä nykyisille liigaseuroille olivat ne isoja tai pieniä. Malli, jossa sarja avataan, osa laitetaan pelailemaan Iisalmeen ja toivottaisiin täysiä katsomoita ja uusia areenoita jokaiseen pitäjään ei niinkään olisi. Ihan turhaa haihattelua sikäli.


#53

@rizka jääkiekon kokonaistrendi on se, että urheilu on siirtymässä yhä enemmän kotiin ja seurattavaksi television tai netin välityksellä ja suurin osa yleisökadosta selittyy sillä, että asiakkaat eivät enää koe tarpeelliseksi lähteä halliin.

Yksi sekä Mestistä että Liigaa koskeva kehityskohde on selvästi siinä, miten ihmiset siirretään kodeistaan halliin ja pois ruutujen äärestä. Kyllä Liiga kotonakin seuraavista saa rahaa ja rahahan heille kelpaa, mutta yksi elämys, johon koti ei pysty on hallielämyksen sosiaalinen luonne.

Jääkiekon pitäisi muistaa lajin paikallisuus ja sosiaalinen luonne ja käyttää sitä potkualustani paremman ottelutapahtuman kehitykselle. Tähän tarvitaan fanisitouttamista ja faninäkökulmaa paljon enemmän kuin organisaatioiden näkökulmaa.


(Ei lisäarvoa palstalle ) #54

[quote=“peterra, post:53, topic:1569”]
Jääkiekon pitäisi muistaa lajin paikallisuus ja sosiaalinen luonne ja käyttää sitä potkualustani paremman ottelutapahtuman kehitykselle. Tähän tarvitaan fanisitouttamista ja faninäkökulmaa paljon enemmän kuin organisaatioiden näkökulmaa.
[/quote]Tällä ei nähdäkseni ole mitään tekemistä sarjajärjestelmän kanssa. Ei ainakaan välttämättä. Tietenkin sillä avoimella sarjalla saadaan muutama ehkä fanejakin vetävä karsintapeli lisää, mutta ongelmia noissakin eri systeemeissä on. Suurin on nykyisellään se, että Mestistä pitäisi kehittää järjettömän paljon, että saataisiin edes niitä Sport-Ässät tyyppisiä karsintasarjoja näiden Ilveksen ja Pelicansin rutiinimaisten ylijuoksujen sijaan, mitä viimeksi nähtiin. Karsintojen teennäinen tasoittelu jollain play-outeilla Liigassa oli ehkä hirvein idea ikinä. En ole ikinä nähnyt niin kuollutta hallia, kuin Isomäki oli ottelussa, jossa Tappara lähti voitolla lomille. Ei siellä hallissa ollut “ketään”…

Suljetun sarjan vakaus ja jatkuvuus tarjoaa seuroille tuohon ottelukokemuksen parantamiseenkin mahdollisuuksia. Tuleeko se muutos sitten Perttulan ideoimasta shampanjabaarista, ts. siitä, kuinka jäähalleista pitäisi tehdä kohtauspaikkoja, ei vain paikkoja joissa näkee jääkiekkoa? Ehkä tulee, ehkä ei. Tuo idea ei välttämättä kanna loputtomiin, mutta se on nähdäkseni oikeansuuntainen idea. Oikeansuuntainen siinä mielessä, että yritetään edes tehdä jäähallista kotisohvaa mielekkäämpi vaihtoehto.

Todellisuudessa lienee mahdotonta, että olosuhteet Mestiksessä ja Liigassa olisivat samat. Avoin sarja pitäisi “pienemmät” Liigaseurat aina epävarmuudessa, mikä puolestaan ohjaa investoinnit tuotteeseen jäällä, jotta säilyminen Liigassa olisi todennäköisintä. Ei rahoja siihen otteluelämykseen hallissa ensisijaisesti laitettaisi. Onko “merkittävät pelit” tai “putoamisen uhka” riittävä motivaattori ihmisille valita halli kotisohvan sijaan? HC-faneille kyllä, mutta satunnaiskatsojien osalta voi tehdä jo tiukempaa. Laji tarvitsee nuo liikkuvat satunnaisetkin, tai heidän rahansa ainakin.

Lajin pitää olla keskeisin tuote. Erilaiset ruutu-palvelut vaan ovat tehneet pelin katsomisesta niin helppoa, että motivaattoriksi halliin lähtemiseen tarvitaan monien ihmisten kohdalla enemmän. Taloudellisesti vakaalla pohjalla seisovat, jatkostaan Liigassa varmat joukkueet voivat pyrkiä helpommin sitä motivaattoria luomaan halliolosuhteiden ja palveluiden kehittämisellä. Ainakin oletusarvoisesti näin kai on…


#55

Ketjun avausviesti puolitoista vuotta sitten:

Uutinen tältä illalta:

Suomen jääkiekkoliitto ja SM-liiga pohtivat liigakarsintojen palauttamista kaudelle 2018–19. Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen vahvistaa, että suuri osa liigaseuroista suhtautuu positiivisesti uusien pyrkijöiden tuloon ja toisaalta jopa pääsarjan joukkuemäärän vähentämiseen.

– Kävimme keväällä osakaskokouksessa keskustelua, jossa yhteinen ja hyvin yksimielinen lähtötilanne oli se, että mieluummin näkisimme joukkuemäärän supistuvan kuin kasvavan, Hiltunen kommentoi neuvottelutilannetta Liigan näkökulmasta MTV Sportille.

– Sellaista keskustelua ei kuitenkaan käyty, että lähdetäänkö aktiivisesti vähentämään joukkueita, mutta tulkitsin sen niin, ettei ole ainakaan kovin suurta halukkuutta lähteä lisäämään määrää, Hiltunen tarkentaa.

Hyvältähän tämä kuulostaa. Suomi tarvitsee kaksi elinvoimaista sarjatasoa, jotta jokaiselle seuralle löytyy oikeantasoinen sarja ja unelmia. Nykysysteemi on hitaan taantumuksen tie.


Keskustelua Liigan tasosta
#56



#57

#58

Siinähän kaikki olennainen tulikin näppärässä paketissa.

  • Isoille seuroille kuten HIFK:lle Suomen liiga on liian pieni hiekkalaatikko. Markkina-alue on pieni, mikä rajaa tuloja. Heikot vastustajat osaltaan vaikeuttavat pelaajista kiinni pitämistä. Jollain aikavälillä pohjoismainen tai eurooppalainen liiga jollain formaatilla olisi haaveissa.

  • Pienten seurojen kuten SaiPan mielestä Liiga on hieno sarja ja väitteet tason laskusta on höpöpuhetta. CHL voitaisiin kuopata ja Liigaa voitaisiin pelailla nykymallilla hamaan tulevaisuuteen. Sarjassa ei ole mitään vikaa vaan ehkä seurojen ottelutapahtumissa. Kansainvälistymispyrkimykset torpataan enemmistön voimalla eli yhteistyössä Jukurien, Sportin, KooKoon sun muiden kanssa.

  • Liiton / Rauli Uraman mielestä kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kokonaisuuteen pitää reagoida. Eli ei ota mitään puolta asiassa.


#59

Tää Saipan pj vastaus kyl o parhautta. Eikö juuri erilaiset pelitavat kehitä itse peliä parhaiten?
Jos rehellisesti mietitään, mitä järkeä olisi laittaa Suomen ja Ruotsin liigat yhteen? Jos katson ruotsalaista ja suomalaista pelitapaa, niin molemmat pelaa aika erilaista jääkiekkoa. En näe mitään mahdollista kehitysyhteistyötä. Tässä ei ole mitään järkevää. Suomalaiset haluavat pelata omaa liigaa ja Suomessa on erittäin hyvä liiga”, Tersa sanoo.


#60

Ihan ymmärrettävää ettei Saipa haluu yhteistä liigaa… Kun ei ne edes pääsis siihen mukaan