Ymmärrän pointtisi. Mutta tällä hetkellä tuossa on sitten “liikaa” katetta maksun saajalle.
Ai tällä hetkellä Liiga-seuroilla on liikaa katetta? ![]()
No tuskin tämä kauheasti vaikuttaa yleisömäärään. Tosin ainakin Turun ja Rauman halleihin saa salakuljettaa omat popparit ja ainakin pillimehut. Sivusta olen siis seurannut.
Lipunhinnassa. Maksajan näkökulmasta. Vai miksi tässä keskustellaan yleisömääristä, niiden laskusta tai nostamisesta?
Juu, tuskin tuo saa ketään jättämään peliä väliin. Mutta tuossa kirjoituksessani pointti on kulut. Jos vien elokuvateatteriin pienin juoman ja karkkipussin, niin selviän selvästi alle vitosella. Jos haluan ostaa samat jäähallilta, niin se maksaa varmaan 10€?
Finnkino on kieltänyt omien eväiden viemisen elokuviin, mutta kyllähän sinnekin porukka edelleen salakuljettaa.
Aikuisena pystyn kestämään hetken ilman virvokkeita, mutta lapsen kanssa tämäkin nostaa aina pottia.
Niin maksaja kokee saavansa liian vähän suhteessa lipunhintaan. Toisella puolella on seuran realiteetit. Ottelutapahtumien tuottaminenkin maksaa. Ihmettelen, etteikö meiltä äänekkäiltä ja huolestuneilta Tappara-niiloilta muka löydy neuvoja, että mistä Tapparan pitää karsia, jotta saadaan tilalle paremmin yleisöä vetäviä asioita. No, hallistahan on valitettu vuosikaudet, niin nyt pannaan vanha kiertoon ja otetaan uusi areena tilalle. Katsotaan, mitä tapahtuu.
Itse ymmärtäisin lippujen hinnat nykyisellään, jos sillä saisi lisää. Eli siis haluan vaihtoehtoisesti enemmän ja laadukkaampaa tai sitten halvemmalla. Nykyään hintalaatusuhde ei mielestäni ole hyvä.
Organisaatiot saavat tehdä mitä haluavat, mutta mitä enemmän katsojia jättää katsomot, niin sitä hankalampi on saada uusia.
Minulla ei kaveripiirissä ole kuin pari yhtä innokkaasti jääkiekkoa seuraavaa henkilöä, mutta jääkiekkoa seuraamattomia on monia. Näiden jääkiekkoa seuraamattomien lapset kiinnostuvat epätodennäköisemmin jääkiekosta ja sitä kautta jääkieko on menettänyt jo nyt tulevia potentiaalisia asiakkaita.
Itse aion lähteä poikani kanssa peliin ja yrittää sytyttää kipinää Tapparalle, mutta jos se ei syty, niin on ainakin yritetty.
Miksi jostain pitäisi karsia? Ottelutapahtuma on nykyisellään ok ja siitä asioiden karsiminen ei ainakaan auta.
Nyt Tapparan (ja muiden organisaatioiden) pitää tarttua rohkeasti toimeen ja ottaa some haltuun. Ja kehittää myös rohkeasti ottelutapahtumaa. Paikoillaan oleminen tai pelkkä uuden areenan odottaminen näivettää toiminnan pitkällä aikavälillä. Kehittäminen lisää kustannuksia, mutta se voi myös lisätä tuloja.
Jos mietitään verrokkina vaikka huvipuistoa, niin kyllähän sinnekin ostetaan uusia laitteita säännöllisin väliajoin vaikka se nostaa kustannuksia. Uusi laite nostaa kiinnostusta, tuo lisää asiakkaita ja sitä myöten tuloja.
Jos kerran ottelutapahtumaa kehitetään, niin siitä lähtee rahan lisäksi ajan aiheuttamien rajoitteiden takia jotain pois. Mikä ottelutapahtumissa ei saa katsojaa hallille? Otetaanko Tapsu pois, niin saadaan legendahaastatteluja tilalle? Pudotetaan pelaajapalkkioista 500 000 € pois ja otetaan 250 000 €:lla pyrotekniikkaa ja lasketaan lipun hintaa siten, että yleisömäärä kasvaa, mutta lipputuloissa otetaan 250 000 € takkiin?
Tai otetaan Tapsu pois käytäviltä tekemään omalla kännykällään legendahaastatteluja erätauoilla?
Monesti laittanut ja jatkan edelleen, että kaikki ylimääräiset ohjelmanumerot ja sellainen “keinotekoinen” ottelutapahtuman kohentaminen on ok, mutta ei mikään vastaus yleisökatoon. Mun pyhä kolminaisuus on:
-
Helppous/saavutettavuus/mukavuus. Kun paikalletulo, pysäköinti tai julkisesta kulkuneuvosta halliin siirtyminen, jonottamisen nopeus, syömisjuomis-tilojen riittävyys ja kaikki sellainen fasiliteettipuoli on kunnossa, on helpompoi lähteä tapahtumaan. Mulla jää vuoden aikana paljon tapahtumia ja muiden lajien otteluita käymättä, kun en jaksa miettiä mistä pysäköintipaikka tai en halua matkustaa bussilla. Mun kohdallani vain Tapparan pelit voittaa sen laiskuuden ja viitsimättömyyden.
-
Yhteisöllisyys. Kun hallissa on niitä tuttuja ja puolituttuja ja niitä joita ei koskaan ole edes nähnyt muualla kuin hallissa, ja sitten turistaan hetki tai edes moikkaillaan ohikulkiessa, niin se tuo siihen jo sellaista extrasisältöä, jota vaan on vaikea rakentaa “keskusjohtoisesti”. Jokaisen satunnaisestikin pelissä käyvän pitäisi löytää edes yksi mukava pelkkä jäähallin puolituttavuus, jonka kanssa yhdessä tauolla kirota ylivoimapelin tehottomuutta ja paskoja tuomareita. Pitäisikö olla “hallikummeja”, niin kuin huvipuistoissa on laitekummeja?
-
Yleinen mielipide. Mun nuoruudessani SM-liigan jääkiekko tuskin oli yhtään parempaa kuin nyt, ei absoluuttisesti eikä suhteessa muihin maihin ja liigoihin, mutta yleismielipide ja fiilis oli silti aina positiivinen ja iloinen. Viimeiset 10-15 vuotta taas asennemielipide on se “mikään ei ole hyvin, kaikki on paskaa”. Sitä kun tässä on hakattu päihin ja kerrottu, että eihän kukaan viitsi käydä peleissä koska a, b, c, d ja e, niin onhan sillä vaikutusta. Satunnainen katsoja saa oikein valita noista vaihtoehdoista oman kombonsa, minkä takia ei käy peleissä, ei tarvitse edes itse miettiä tai kohdata omaa saamattomuuttaan ja laiskuuttaan. Negatiivinen ilmapiiri luo ympärilleen lisää negativiisuutta, sitä on vaikea kenenkään kiistää. Tähän puoleen Liigalla voisi olla mahdollsuus vaikuttaa jollain isommalla kasvojenpesukampanjalla (tosi isolla), mutta helppoa se ei ole ja vie taatusti vuosia.
Toki voidaan myös ihan vaan lisätä jotain ja joko tehdään enemmän tappiota tai myynti kasvaa. Mutta enemmän vähemmällä tuntuu aika mahdottomalta yhtälöltä.
Kuten kirjoitin, niin tapahtuman kehittäminen tuo kustannuksia. Jos ajatellaan, että kaikki kehittäminen on pois jostakin muusta, niin bisnes ei tule ikinä kasvamaan. Ajatusmallin täytyy olla, että kehittämällä luomme lisäarvoa ja asiakas on valmis maksamaan silloin enemmän. Ja lisääntyneet asiakasvirrat mahdollistavat myös lisää mainostuloja.
Mutta se, että tuote pysyy samana ja hintaa hiljalleen nostetaan, saa aikaan sen että hintalaatusuhde on heikko.
Arenaan menossa pelkään sitä, että Tappara uskoo vain uuden areenan lisäävän katsojia. Ja varmasti kovillakin lippuhinnoilla tulee muutama katsoja lisää, mutta pitkässä juoksussa ei. Minua ei ainakaan niin hirveästi kiinnosta, että penkki on uusi ja lähellä on hyvät wc-tilat. Tuon 3h istuu melkein missä vain ja pystyn myös pidättelemään nälkääni sekä vessahätääni sen aikaa. Se Tapparan tuottama sisältö on se mistä haluan maksaa, en puitteista.
Voidaan myös ajatella, että Tapsu kikkailee ja pelleilee kaukalossa ja samalla videokuutiolla ja käytävien telkkareissa pyörii Rautakorven haastattelu. Tällöin lapset saavat katsella hassuttelevaa Tapsua, mutta myös aikuiset saavat halutessaan lisää sisältöä.
Miksei kukaan ole ehdottanut ilmeistä ratkaisua väen halliin saamiseksi? Tuhannelle ensimmäiselle annetaan ilmainen ämpäri!
Mistä noiden tuhannen ämpärin kustannukset otetaan pois? Kuuselan palkasta?
*Saattaa sisältää pikku annoksen sarkasmia.
3 viestiä siirrettiin ketjuun: Millaisen Tapparan fanituotteen sinä haluaisit?
Aina välillähän tuolla on ollut noita teemapelejä missä jaettu Saarioista, Laksolan paitaa (tpaita) jne. En tosin muista onko etukäteen mainostettu että Saarioinen tms ruokapulju jakaa evästä ulko-ovella, nämä kun olivat ennen koronaa.
Muutama vuosi sitten Ässät jakoi kaupan päällisiksi siellä Isomäen fanishopissa Ässä-ämpärin kaupantekijäisinä. Ässät-Tappara-ottelusta sellainen saatiin, mikä jo jonkin verran herätti kyselyä itse ottelun aikana että mistä noin komeita ämpäreitä saa… Kotona se on toiminut roskiksena siitä lähtien. Tämä ehkä pienenä off topiccinä, mutta selkeästi oli kova juttu.
Ja kaljateltta muovituoppeineen, niin eipä se muuta tarvi, kun yleisö on hallissa tai siis teltassa.
Liigan sopimus sallii ainoastaan kymmenen ämpäriä viikossa.
Ei vaan, komppaan paria keskustelessa esitettyä ideaa;
-Leffateattereista tutut useamman lipun paketit olisi kova sana. Osta 5, maksa noin 4 tai jotakin tähän tyyliin ja 10 lipun paketti noin 8,5 lipun hinnalla. Ideana juuri tuo, että ne jotka käyvät kerran kävisivät viidesti tai toisivat 4 kaveria tms.
-Hintakategoriat; D-pääty vähän edullisemmaksi kuin C-pääty, Jukurit/Saipa/Sport-peliin edullisempi lippu kuin Kärpät/HIFK/Ilves-peliin ja kauden alkaessa arvioidaan hintakategoriat uusiksi. Hintaero voi olla muutaman euron luokkaa. Vaihtoehtoisesti ti,ke,to peleihin hitusen halvemmat hinnat kuin pe/la.