Suuri kiitos tästä!
Hieno juttu!
Tappara kutsuu yli 70-vuotiaat kannattajansa veloituksetta 29. tammikuuta pelattavaan Jukurit-otteluun. Suomessa täysin poikkeuksellisen kampanjan tarjoaa Sointu Senioripalvelut.
Ympäri maailmaa urheilutapahtumissa etenkin lapsiperheita ja opiskelijoita muistetaan erilaisilla kampanjoilla, mutta senioreille on harvemmin tarjolla omia teemapelejä. Tappara kutsuu nyt S70-ottelun myötä kaikki 70 vuotta täyttäneet veloituksetta Tappara–Jukurit-kohtaamiseen. Tempauksen tarjoaa Sointu Senioripalvelut.
– Moni seniori kokee yksinäisyyden tunnetta. Jääkiekko-ottelu – jos mikä – on sosiaalinen tapahtuma. Vastaavanlaisia tempauksia on ollut kulttuuripuolella esimerkiksi rock-festivaaleilla, mutta huippu-urheilutapahtumien puolella tämänkaltainen kampanja saattaa olla jopa ainutkertainen, Hautamäki toteaa.
Toisaalta S70-ottelu on mitä parhain tapa yhdistää sukupolvia.
– Esimerkiksi lapset ja lastenlapset voivat Tapparan lippukaupasta hankkia yllätyslipun läheisilleen. Toisaalta isovanhemmat voivat kutsua lapsenlapset peliin ja itse pääsee veloituksetta.
Hieno oivallus tämä kamppanja.
Saattaa toimia samalla tavalla kuin koululaiskamppanjat. Koululaisilla tulee vanhempi/kummi/isovanhempi mukaan peliin ja nyt yli 70 -vuotiailla tulee lapsi/ lastenlapsi/ tuttava mukaan peliin.
Oli just kova tappelu saada joululahjavoucherilla lippu huomiseen Jukurit-peliin. Kun on viimeinen tilaisuus käyttää tuo voucher.
Kokeilin kolmella eri selaimella. Ja kokeilin kaikkia eri “kampanjoita”, joista jokainen tuntui kelpuuttavan voucherin koodin. Mutta aina kun yritin ottaa lipun ostoskoriin niin lippupiste jutteli että “Valitettavasti prosessia ei voitu suorittaa.”
No, lopulta hoksasin viedä voucher-koodin ensin Notepadiin. Ja siellähän oli vällyönti edessä. Tietokoneella ja copypastella siis operoin. Uusi yritys ilman välilyöntiä ja johan alkoi pelittää.
En tiedä onko sama juttu ollenkaan kuin sinulla. Mutta sitä voucher-kauppaa saa siis tehdä hämäävän pitkälle, koodin oikeellisuus tarkistetaan vasta ostoskoriin mennessä. Eikä silloin kun painaa nappulaa “näytä kampanja”.
4 viestiä siirrettiin ketjuun: Areena: Katsomokartta
Varmaan sitten kun tiedetään aloitetaanko kotona vai vieraissa.
Eli villi veikkaus ens maanantai klo12?
Lauantain pelin liput jo myynnissä.
Edit:
Paikallissarjaan lippujen myynti alkaa huomenna.
Ilveksen kotiotteluihin on liput myynnissä ja kohta on muuten paikalliseen porukkaa jonossa! Hyvin tilaa vielä 1. ja 3. ottelu.
Aika hyvin on jo myynyt. Kiireellä vieraskatsomoon oikeita värejä!
Oliko nuo ekan ja kolmospelin liput myynnissä jo ennen tämän päivän pelejä? Jos olivat, muuttuiko äsken hinnat?
Nyt vasta avasivat maanantain pelin yläkerran.. EIköhän tuo täyteen tule
Juu forssalaiset nosti heti hintoja kun varmistu et tuli rikkaat Tapparalaiset Tampereelta vastaan.
Juu nousi.
Esim. yläkatsomo aikuinen 31€ → 34€
Huomenna klo 15 liput myyntiin!
Liput Tapparan peleihin tulevat myyntiin huomenna tiistaina.
Onkohan lippujen hinnat jossain jo esillä Tapparan kotipeleihin?
Hyhhyh noiden hintojen kanssa, on varmasti kysyntää mut en oo maksamassa yli 70e parvelle lipusta.
Laittaisitko jotain linkkiä lippujen hintoihin tai muuta “taulukkoa”..