Lisää alueita Yleiseen kiekkokeskusteluun

En tiedä, kuinka tyypillinen palstan käyttäjä olen, mutta itse en huomaa pääalueiden alla olevaa aluejaottelua millään tavalla. Omaa käyttöäni (omista kiinnostuksen kohteista johtuen) sen sijaan parantaisi muutos, jossa Yleinen kiekkokeskustelu jaettaisiin kahteen pääalueeseen, 1) Liiga ja mestis, 2) Yleinen kiekkokeskustelu.

Monta ajatusta oli jäsenneltävänä yhteen viestiin, yritin parhaani.

@ljpp ehtikin jo avata taustaa, miksi Yleisen kiekkokeskustelun aluetta halutaan jaotella. Alueille on yleisesti keksitty kaksi käyttötarkoitusta: 1) ne mahdollistavat tietyn aihepiirin ketjujen hiljentämisen kerralla ja 2) antavat etusivulla vinkin, mihin aihepiiriin ketju kuuluu ennen otsikon lukemista. Noista ensimmäiseen tällä ei olisi kuin pieni vaikutus, mutta jälkimmäiseen tällä yritettäisiin vaikuttaa. Kuten yllä mainittiin, Yleinen kiekkokeskustelu -nimikkeen alla on monenmoista, mikä on hieman rasittavaa käyttökokemuksen kannalta.

On myös huomioitava, etteivät Discoursessa ketjut varsinaisesti sijaitse alueilla kuten kaikilla muilla alustoilla tapaavat sijaita, joten asia ei ole niin haudanvakava kuin millä tahansa muulla palstalla. Monin verroin merkittävämpi asia on ketjujako: millaisten ketjujen annetaan kukoistaa, mitä pilkotaan ja mitä yhdistellään. Siinäkin on kehitettävää, mutta avataan sille kehityskeskustelulle jossain vaiheessa kesää oma ketju, ja viilataan täällä aluejakoa.

Tilasto löytyy ylläpitoalueelta, mutta se on kuukausia vanha jo. Silloin suunnilleen puolet ketjuista ja viesteistä käsitteli Liigaa ja puolet jotain muuta. Päätinpä kuitenkin tehdä uudet analyysit. Kiekkoaiheisten ketjujen jakautuminen alueittain ja niiden yhteenlasketut viestimäärät, olkaa hyvät.

Havaitaan, että ketjuja on verrattain suuri määrä ja viestäjäkin on varsin paljon. On siis mistä jakaa.

Mitä pieniin alueisiin tulee, ei sillä ole minusta mitään merkitystä, kunhan ei ihan naurettavuuksiin mennä. Tärkeintä on, että alueiden väliset rajat pysyvät tarkkoina ja terävinä. Muutoin seuraa ongelmia ketjujen jaottelussa alueille: edes tällä hetkellä ei ole aina helppoa. Tämä onkin oikeastaan ainoa sudenkuoppa, johon voidaan astua.

Liigan alue on ollut tosiaan vahvimmin tapetilla, mutta maajoukkuealueen näkisin ainakin mieluusti. Keskustelu kävisi tietenkin vain muutaman kerran vuodessa, vaan ei sillä olisi mitään väliä. Muut sarjat voitaisiin niputtaa kaikki yhteen tai tosiaan jaotella Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan. Alueista tulisi pieniä, mutta todella tarkkarajaisia, eli homma toimisi.

Olisiko visiosi siis:

  • Liiga
  • Ilves?
  • Yleinen
    • Leijonat
    • Joku muu, esim kv. sarjat (CHL,NHL,KHL)?

En koe minäkään tarvetta turhan tarkkaan jaotteluun. Mielestäni avausviestissä mainituista vaihtoehdoista järkevintä olisi avata uusi alaosio Liigalle sekä Leijonille. Suurinta osaa tapparalaisista kiinnostaa varmasti ensisijaisesti Tappara ja toisena Suomen maajoukkue. Ilvesosioon voisi tosin olla suora linkki liigan yhteydessä.

NHL-aiheisia ketjuja ei liiemmin ole ja KHL:ää, Mestistä sekä muita Euroopan sarjoja koskevia ketjuja ja viestejä on vielä vähemmän, joten nämä voi mielestäni sulauttaa samaan. Eli:

Liiga
Maajoukkue
Muut sarjat (NHL, Mestis, KHL…)

Yleisen jääkiekkokeskustelun 113:sta ketjusta nopeasti laskettuna noin +40 käsittelee Liigaa.

Mä olisin jopa aika tarkkaankin menevien jaotteluiden kannalla, jos vaan keksii hyvät rajat. Ala-alueita voisi olla esim. Liigan talouteen liittyvä alue, markkinointiin liittyvä alue, kurinpitoon liittyvä alue, valmennukseen liittyvä alue. Ehkä se nyt tuntuu tyhmältä, mutta vuosien päästä siinä voisi olla enemmän järkeä.

Varsinkin, kun megaketjujen sijaan ajatuksena on ollut selkeämmin aiheiden mukaan rajattu keskustelu. Esim. tällä hetkellä saan ääretöntä mielihyvää, kun pystyn pläräämään kaikkia postattuja huhuja listana. Kattokaa ny: Huhut - Tappara.co

Toisaalta, haku sivustolla toimii hyvin (ainakin vielä…), joten kaikki käy. Kuitenkin Liigalle oma alueensa. Se on minimi.

Itse kannattaisin tuon suuntaista mallia. Mielestäni Ilves-osion voisi asettaa Liigan alle, sillä se on loogisinta ja jatkossa myös muita seuroja kuin Ipaa ja Kärppiä koskevaa keskustelua voidaan käydä. Jaottelu siis jotenkin näin:

  • Tappara
  • Liiga
    *Ilves
  • Maajoukkueet
    *Leijonat
    *U20
  • Muut sarjat
    *NHL
    *KHL
  • Yleinen kiekkokeskustelu
    *Jääkiekkovideoita

Ehkä samalla voisi järjestää alueita hieman enemmänkin. Tässä yksi ehdotus:

  • Kirvesrinnat
    *Pelaajat
    *Juniorit
    *Ex-tapparat

  • Tappara
    *Ottelut ja peliesitykset
    *Fanit

  • Liiga
    *Huhut
    *Ilves

  • Yleinen Kiekkokeskustelu
    *Maajoukkueet
    *NHL
    *KHL

  • Otteluseuranta

Tämä muutos on nyt hautunut pari kuukautta, mutta hyvin pian alkaa olemaan ratkaisujen aika. Lueskelin ketjun vielä alusta loppuun, kaikkine hyvine ehdotuksineen. Ehdottaisin tässä vaiheessa muutosta mahdollisimman pientä muutosta, eli päätason alueen perustamista Liigalle, jolle alaosiona kestosuosikki Ilves. Yleinen kiekkokeskustelu sisältäisi jatkossakin muut sarjan ja maajoukkuekiekon.

  • Näillä mennään
  • Ei, minulla on parempi idea (mikä?)

0 voters

Huom @staff, tästä seuraa sitten ketjujen siirtelyrumba. Myös ansioituneilla 3. tason käyttäjillä on oikeus siirtää ketju alueelta toiselle.

[quote=“ljpp, post:12, topic:2567”], tästä seuraa sitten ketjujen siirtelyrumba. Myös ansioituneilla 3. tason käyttäjillä on oikeus siirtää ketju alueelta toisell
[/quote]
Keksin tuossa eräänä päivänä kikan, jonka myötä rumba ei ole kovin kummoinen. Klikkaamalla kuvaketta ketjulistauksen aihe-otsakkeen vasemmalla puolen pääsee valitsemaan joukon ketjuja ja siirtämään ne kaikki kerralla.

2 tykkäystä

Heitetään villi kortti vielä mukaan. Discourse 1.6 myötä eri sarjat vois erotella tägeillä?

On @rizka:n kanssa vähä leikitty tägeillä Nettitelkussa ja toistaiseksi niiden UX on tuntunut omaan silmään tosi huonolta.

Mielestäni Liigan erottaminen omaksi keskustelualueeksi on hyvä. Samalla olisi hyvä selventää minne erilaiset huhut kirjoitetaan. Pelaajat-alueen kuvauksessa lukee “Keskustelua Tapparan liigajoukkueen pelaajista ja junioreista…”. Onko tämän alueen tarkoitus sisältää ainoastaan Tapparan pelaajiin liittyvää keskustelua vai jatkossakin kaikki huhut, eli myös ne, joissa Tappara ei ole osallisena? Vaiko ainostaan nykyisiä tai mahdollisesti Tapparaan siirtyviä pelaajia koskevat huhut - ja muut huhut alueen Liiga alle?

Kyllä. Huhut-alue periytyy Tappara.info huhuketjuista, joissa käsiteltiin kaikki (SM-)Liigaa jollain tapaa liippaavat huhut.

Tätä rakennettaessa toteutettiin perusajatusta täsmällisemmistä keskusteluketjuista ja pyrkimystä pois pitkistä “megaketjuista”. Yksi tähän tähtäävä ratkaisu oli oman Huhut-alueen perustaminen, ohjeistuksena avata huhukohtaiset ketjut.

Pelaajat-alueesta poiketen, huhu voi koskea myös muita kuin Tapparan lähteviä tai tulevia pelaajia. Alueella noudatetaan yksi otsikko per yksi aihe periaatetta. Yksi huhu voi kuitenkin sisältää useamman pelaajan.

Olet erinomaisen oikeassa siinä, että Liiga-alueen perustaminen kyseenalaistaa Huhut-alueen sijainnin Pelaajat alueen alla. Oikea paikka saattaisi hyvinkin jatkossa olla Liiga alueen alla, koska Tappara on tietysti osa Liigaa ja sarjan sisäisessä siirrossa on myös toinen osapuoli.

Uusi alue Liiga on nyt perustettu, ja Ilves siirretty sinne. (Toivottavasti eivät putoa :smile_cat:)

1 tykkäys

Idea: miitäpä jos Huhut-alue ei olisi kummankaan tytäralue vaan oma päätason alueensa? Tällöin sillä voisi olla tytäralue Tappara-huhut, johon luonnollisesti kuuluisi kaikki Tapparaan tulossa ja Tapparasta lähdössä olevat pelaajat. Tästä olisi selkeä hyöty, sillä monien intresseissä voisi olla tämän tytäralueen kohdalla käyttää erästä Discourse 1.6:n uutuusominaisuutta: uusien ketjujen tarkkailua. Kun uusi ketju avataan alueelle, käyttäjälle ilmoitetaan siitä. Käytännössä siis ilmestyy oikeaan yläkulmaan avatarin päälle vaaleansininen :one:, jos käyttäjä on palstalla; jos ei ole, lähetetään sähköposti. Erona jo olemassa olevaan tarkkaile-tilaan, ilmoituksia tulee vain ja ainoastaan ketjunavauksista, mikä on miellyttävämpi vaihtoehto ainakin tässä tapauksessa.

Edit. Täsmennyksenä, käytössä on vielä 1.5, joten älkää suotta etsikö vielä uusien ketjujen tarkkailua palstalta. 1.6-versiota ei ole vielä asennettu, mutta se on tulossa pian.

Huhut vois olla alueella yleinen kiekkokeskustelu, onhan huhuja muihin sarjoihinkin kuin Liiga. Huhujen arvostaminen omana pääalueena aiheutti ajatuksen palstan tason huononemisesta.

Toistaiseksi vahvasti linkittyvät liigaan ne harvat huhuketjut, joissa käsiteltävä pelaaja ei ole Liigaan siirtymässä. Sikäli Liiga-alueelle sijoittuminen on minusta perusteltu verrattuna Yleiseen kiekkokeskusteluun.

Tähän kaipaisi vähän täsmennystä. Jossain määrin täytyy kyllä myöntää, että Huhut-pääalue ei sopisi kovin hyvin palstan aluejaon pohjalla olevaan logiikkaan:

  • Tappara-aiheiset alueet (Pelaajat, Ottelut ja peliesitykset, Tappara)
  • Liiga
  • Yleinen kiekkokeskustelu
  • Vapaa keskustelu

Onhan noissa huhuissa ollu KHL:ään menijöitä.
Huhut-pääalue olisi fiktiota keskellä faktaa jos katsoo palstajaon kannalta. Ensimmäinen tunne oli että kannustaa kirjoittamaan ihan mitä sattuu. Huhu on minusta luonteeltaan asia joka ei ansaitse arvostusta pääalueen verran, Lähde joudutaan piilottamaan kun sitä ei todennäköisesti ole tai jos on niin piilotetaan ettei vaikene.

Kaipaisin kyllä uuden alueen maajoukkue/ kansainväliselle kiekolle. En kannata pelkästään Leijona aluetta vaan myös missä voisi avata ketjuja muillekkin maille tiettyihin kisoihin ja eri ikäluokille.

1 tykkäys

Onhan tuolla U18, U20 ja miesten kisoille omat ketjunsa aina. Ikäluokka ketju tyyliin “2003 syntyneet maajoukkueessa” olisi varmaan aika turha, koska sitä päivittelisi 1-3 käyttäjää. Toki nyt Lambertin myötä voisi joku muukin viesittelijä tulla, kun mielenkiintonen kuvio.

Miesten kisoissa voisi Kanada, USA, Ruotsi ja Venäjä kootaa viestejä, mutta ketään tuskin joku Iso-Britannian spekulointi kiinnosta, että tuleeko 20-0 vai 10-0 turpaan.

U18 kisoissa varmaan 75% palstan ihmisistä tiedä muun joukkueen kuin Suomen pelaajat ja jotkut Hughesit yms kärkivaraukset.

U20 kisoissa on yleisketju ollut mikä sekään paljoa spekulointia ole koonnut.

Alue “Maajoukkue” voisi olla silti hyödyllinen.