Ja toivotaan, että kun viimeinenkin pääsee lopulta sinne parempaan paikkaan, se on sitten siinä.
Vetää hiljaiseksi ja ennen kaikkea kiitolliseksi
Siinä tuli veteraaneilta taas sellaisia sanoja, että meinasi heinäallergia alkaa joulukuussa.
Miten niin meinasi…alkoi kuule ainakin täällä
Laittaa kyllä veteraanien, lottien ja vanhemman sukupolven kuuleminen asiat perspektiiviin. Ei riitä mitkään sanat antamaan arvoa heille ja heidän teoilleen. Valtava kunnioitus ja kiitos heistä jokaiselle.
Marskin ja kaikkien veteraanien malja
Edesmennyt isoisäni hengailee myös tuossa etuoikealla nuorena majurina, kuva vuodelta 1943
Cheers
”Miten menee?”
”Olen kiitollinen elämästä.”
Tämä on totta. Kuinka moni vastaisi nykyään enää näin?
Taidan olla Linnan Juhlille allerginen. Alkaa aina tuossa kahvitilaisuuden aikana silmät vuotamaan.
Noi on niin kovia tyyppejä, että sitä ei voi pukea sanoiksi.
Kun näitä sotiemme veteraaneja jossain vielä tapaatte, niin kuunnelkaa, kuunnelkaa ajatuksella kaikki turinat ja tarinat mitä he teille kertovat.
Vain muutaman vuoden päästä laskeutuu näille tarinoille kertojineen ikuinen hiljaisuus.
Tykkään tosta keltaisen salin keskusteluiden kuvaamisesta monesta syystä. On koko lähetyksen sielukkain hetki. Voisi sanoa, että koko juhlien sydän.
Hauska myös nähdä Jenni Haukio tuolla. Hänestä näyttäytyy ikään kuin uusi puoli tuolla — on yleensä kovin pidättyväinen, mutta heittäytyy noihin keskusteluihin varsin luontevasti ja kunnioittavasti.
Kokemus tuo varmuutta. kaikki me kasvamme tehtäviemme kanssa.
Tänä päivänä teititellään enää harvoin, mutta Tohtori ja Rouva Jenni Haukio osaa tuon äärimmäisen hyvin
Kyllä, varmasti näin. Olen tosin tehnyt tämän havainnon jo aiempinakin vuosina, että on jotenkin erityisen kotonaan noissa keskusteluissa.
Ai Veteraanien iltahuuto?
Nyt tuli kyllä vedet silmiin.
Ja vielä lähti iltahuuto, vaikka vähissä on veljet ja siskot.
Himmetä ei muistot koskaan saa
Valse Lente - kaunista!!!
Kaartinsoittokunta ei koskaan petä
On kyllä laulun sanoma ajankohtaisempi kuin koskaan sotien jälkeen.
Sotaveteraanin Iltahuuto.
Muistan, kun kävimme 6-luokalla kolmessa eri paikassa laulamassa, kaikki kuutosluokkalaiset siis, Veteraaneille, juuri tämä laulu. Samalla lauloimme Karjalan Kunnailla ja Vaari vainaa kannel. Lisäksi esitimme pienen näytelmän jossa olin sotilaspoika. Lausuin yhden repliikin ja se meni näin;
Sotilaspoikana pitkä on tieni, olkoonpa tehtävä suuri tai pieni. Kodin ja uskonnon puolesta lähden, taistohon Suomeni vapauden tähden!
Nyt kun kuulin tuon Sotaveteraanin Iltahuudon, palasi nuo muistot mieleen. Siitä on siis nyt 5 vuotta.
Pääsin myös silloin keskustelemaan erään veteraanin kanssa, jolla oli ikää 97-vuotta. Sanat oli vähissä mutta sain kuitenkin esitettyä herralle nöyrän kunnioituksen ja kerroin, että oli kunnia esittää sotilaspoikaa. Tämä veteraani sanoi, että se oli koko tilaisuuden hienoin hetki. Puristin vielä hänen kättään ja lausuin kiitoksen.
Vasta äsken ymmärsin, miten upea hetki se oli. Harmi, kun en hänen nimeään enää muista.
Katsoppa joskus Jorma Hynnisen ja sotaveteraanikuoron vedos tästä, taitaa olla Hamina Tattoosta - löytyy Youtubesta