Mansesterin Tappara-aiheiset kannustusbiisit

Biisi voi muuttua vielä todella hyväksi kun keväällä mennään taas päädystä läpi. Moni biisi ei säväytä välttämättä ekoilla kerroilla, mutta kun sen kuulee tietyssä tilanteessa tai tulee muuten tunnearvoa ni sen kuulee uudella korvalla. Aika näyttää :slight_smile:

7 tykkäystä

Ei valitettavasti pystynyt kuuntelemaan loppuun. Eikä edes toisella yrittämällä…

5 tykkäystä

Videolla näky olevan myös Iida Repo. Siitä iso käsi,mut musa oli täyttä kuraa.

5 tykkäystä

Viialan tyttö, ja mukava ihminen.

Tosin sontaa koko kappale alusta loppuun. Saravon Pekka oli ja meni, viime vuoden biisiäkään ei kukaan muista eikä kuuntele, tuskin tätäkään.

En riitele asiasta, selitän vain miksi olen oikeassa.

8 tykkäystä

Hyvä veto tähän väliin.:+1:t2:
Mikä se viime vuoden biisi muuten oli?

2 tykkäystä

Ei kyllä itseäni säväyttänyt tämä kappale.

1 tykkäys

Eikös se ollut Saravon Pekka -remix? Ei ollut hitti se.

Mä kuuntelin tämän vuoden biisin kokonaan, mutta aika sinnillä. 1/5 pistettä. Vanha kunnon “Tampere II” on sen sijaan ihan menevä ralli. Alkuperäinen Saravon Pekka ei ollut musiikillinen mestariteos, mutta sillä oli tiettyä “camp-arvoa” tai miksi sitä kutsuisi. Sanomaa.

5 tykkäystä

Ei tässä kyllä minkään musiikillisen mestariteoksen äärellä olla. Mutta ihan positiivista, että jätkät touhuaa. Kyllä tälle kuulijakuntansa on. Itse tuskin ainakaan selvinpäin tulee fiilisteltyä tätä. :slight_smile:

Nerokas kertsi tässä.

4 tykkäystä

Kylläpä täällä on negatiivistä porukkaa. Ei kelpaa fani-tuotteet, ei kelpaa biisit, ei kelpaa Rautkorvet, ei kelpaa pelin taso…

4 tykkäystä

Negatiivinen on ehkä hieman liian jyrkkä sana.
Kriittinen sopisi ehkä paremmin?

2 tykkäystä

No juu. Välillä vaan tulee fiilis, että negaa hakemalla haetaan.

4 tykkäystä

Mitä ny?!

Eiks tämmöistä Thrilleriä kuitenkin saa yrittää - tiedä vaikka syntyis vahingossa joku strateginen voittohumppa itävaltalaiseen malliin?!

“Saravon Pekkoja” syntyy ehkä pari ajanlaskuun (nekin suunnitellusti). Ei pidä liian kriittisesti negativisoida verrattain laadukkaita re-makeja.

2 tykkäystä

Eikös Saravon Pekka syntynyt kaakon kiertueella 2015-16 SOn toimesta? Mansesteri nappasi tuosta kappaleen.

Sanooko nuo tuossa alkupuolellla:

A. Meitsin likat…
B. @Messi :n likat…

7 tykkäystä

Kallistun vaihtoehtoon B.:thinking:

4 tykkäystä

Kyllä se Messin likoista puhuu :smiley:

10 tykkäystä

Tarkoittaako siis @Lallu @Devilady? :smile:

4 tykkäystä

No nyt on pakko kysyä, montako likkaa sulla on ja tuleeko niitä lisää kenties :open_mouth:

Jos Mansesterin äijiä on palstalla (miksi ei olisi), niin tuleeko tänä keväänä taas Tappara aiheinen biisi?

1 tykkäys

Tänään Mansesterilta luvassa uuden biisin julkaisu. Yhteistyökumppanina jälleen Mikko Alatalo ja pohjabiisinä Känkkäränkkä.

Jutusta ei avaudu liittyykö biisi Tapparaan, mutta henkilökohtainen veikkaus on, että tavoite on päästä kevään MM-kisojen hittibiisiksi.

1 tykkäys