Mediapeli - Tappara mediassa 2022-23

Ihan asiaa kaverit puhelivat.

Vai että 5 milmun joukkue. Ihanko tosi?

Anti-Midaksen kosketus ei pysty vaikuttamaan edes Tapparaan. Valavuori veikkasi nimittäin viime kaudellakin Tapparaa mestariksi. Ja näin myös tunnetusti tapahtui.

1 tykkäys

Timo Kunnari kertoo iltalehdessä että oli surkea esitys Tapparasta ja faneilta että hallia ei oltu myyty loppuun
Aika puusilmäinen näkemys, ottaen huomioon kuka vastaa myynnistä, mutta sen kyllä sanon että ihan vattuilua vapauttaa lippuja muutamia hetkiä ennen peliä kun liput olleet jo useamman päivän loppuun varattuja.
No Hesassa olis myyty loppuun, ai, mutta eihän ne päässy finaaleihin.

19 tykkäystä

Plus Kunnarin oma TPS pelasi viime vuonna kaksi finaalia kummatkin reilusti yli tuhat katsojaa vajaalle katsomolle. Ei tainnut tulla pilkkaa faneille silloin.

Vaikka viha ansaitaankin, niin oikeasti vituttaa että varsinkin Iltalehti antaa Kunnarille ja Silvennoiselle noin paljon tilaa omalle viha-agendalleen.

38 tykkäystä

No eihän tuommoisille jutuille voi kuin nauraa. Siinä toimittaja tekee itsestä pellen ja kateus paistaa kauas.

4 tykkäystä

Sen verran kirjoitusvirheitä sisälsi jo tuo yksittäinen kappale, että minkähänlaisessa mielentilassa juttu on ylipäätään kirjoitettu.

1 tykkäys

Nyt paheksutaan, kun mestaruusjuhlille jo alustava varaus olemassa Hakametsän parkkipaikalle.

23 tykkäystä

Kyllähän se nyt tiedetään, että me tapparalaiset olemme:

  • ylimielisiä
  • itsevarmoja
  • huonoja voittajia

Tapparalla on vuosikymmenen joukkue. Ehkä jopa kaikkien aikojen joukkue. Vielä parempi kuin viime vuonna. Mestaruus ei ole vielä varma, mutta ihan todennäköinen se on. Kaikenlainen Tapparan kehuminen on kiellettyä. Tosiasiat huomioiden todellisuus on tylsää Tapparan kanssa. Kaikki negatiivinen, ylimielinen yms. etsitään ja käännetään. Sentään joku osa jutuista on ollut jo positiivisiakin, että osittain esimerkiksi Iltalehti on jo osoittanut tasonsa.

18 tykkäystä

Jestas näiden pa**alehtien juttuja! Silmiä täytyy pyöritellä kun näiden ”skandaaleita” lueskelee.
Totta hitossa alueille tehdään käyttölupahakemuksia etukäteen. Se on täysin tavallista valmistautumista yhteen mahdolliseen tulevaisuuteen. Väitänpä että myös Lahdessa on tehty varauksia. Myös sille Lahden torin finaalien aikaiselle tapahtumateltalle oli haettu lupia ja varauksia KESKEN ILVES-SARJAN! HÄRSKIÄ PELIÄ JA VASTUSTAJAA KUNNIOTTAMATONTA TOIMINTAA PELICANSEILTA. yäk!

15 tykkäystä

Timo Kunnari kirjoittaa pelaajabudjeteista.

1 tykkäys

Nää on kyllä hauskoja kaikki. @peterra minä olen julki tuonut, että olen ylimielinen mulkku. :sweat_smile:

Ja sitten tuo herra homerun. Rupeaa siirtymään aika hyvää vauhtia mun silmissäni Santun vieruskaveriksi.

21 tykkäystä

On kyllä todella härskiä tuo mestaruusjuhlien paikan varaaminen etukäteen. Yhtä härskiä, kuin esimerkiksi mestaruuslippisten tekeminen ennen mestaruutta. Olen kuullut, että 90-luvulla Jokerit olisi kerran teettänyt lippikset ennen mestaruusmaalia.

2 tykkäystä

Tulee hyvä mieli, kun saa hyvät naurut heti aamulla. Onneksi toimittajat eivät näe omissa jutuissaan mitään vikaa, reiluja ja rehellisiä ovat.

4 tykkäystä

Todellakin salaillaan pelaajabudjettia :smiley: Tässähän kuulostaa mr. Homerunin meno vähän semmoselta, että jonkinlainen peruspohjan luominen on menossa siihen, miksi Tapparalle mestaruuden häviäminen ei oikein ole niin kauheaa. Kulmapeliä on, haetaan kaikki, mistä negaa vähänkin saa. Luulis, että näin yhtenä välipäivänä kiihkeän finaalisarjan suhteen olis muutaki kerrottavaa vaan kun ei oo :smiley:

1 tykkäys

Pelicans pomo kertoo mikä luku niillä on kohdassa pelaajabudjetti. Aro sanoo ettei kommentoi pelaajabudjetin TOTEUMAA.
Yks puhuu aidasta toinen seipäästä ja kolmas kirjottaa salailusta pää märkänä :+1:

5 tykkäystä

Ottamatta kantaa juuri Tapparan budjettiin, on kyllä mielenkiintoista miksi noista pelaajabudjeteista tehdään niin isoa numeroa kauden alussa jos ne kerran perustuvat vain seuran ilmoitukseen. Joku jengi voisi ilmoittaa joku vuosi budjetikseen vaikka 130 euroa ja 56 senttiä, pääsisi lähtemään altavastaajana sarjaan.

15 tykkäystä

Taso tiedetään varmasti ennen kauden alkua. Siis suunnitelleen, mitä sitten kesken kauden laitetaan päälle erikseen. Tapparalla tuskin on edullinen joukkue, mutta tällä kaudella uskon sen maksavan kyllä itsensä takaisin. Jos haluat CHL+liiga vetää kunnialla niin ilman reservipelaajia se on vaikeaa. Liiga antaa paljon tasoitusta 60 pelin runkosarjallaan suhteessa muihin tuolla CHL puolella.

Kyllä Tapparan budjetti selviää aikanaan. Se on varmasti enemmän kuin muilla, mutta vastinekin on ihan jees vrt. Kärppiin.

1 tykkäys

Kunnarin pitäisi opetella matematiikkaa. Kirjoittaa kyseisen jutun alussa näin:

”Tampereen Tapparan pelaajabudjetti on lähes puolet suurempi kuin Lahden Pelicansin.”

Eli jos Pelsuilla on tuo 2,4 miljoonaa, niin se kertaa lähes 1,5 on kai noin 3,5 miljoonaa. Mutta tuossa jutussahan pyöritellään jopa 4,5 miljoonan budjetteja, joka olisi siis lähes kaksi kertaa niin suuri kuin Pelsujen budjetti. Uskon, että tätä Kunnari tarkoittikin, mutta haksahti vanhaan ansaan kun oli vissiin unohtanut koulumatematiikan perusteet… :man_shrugging:

Edit. korjattu oma matikkamoka :man_facepalming:

39 tykkäystä

Tämä matematiikan osaamisen taso ei enää yllätä mutta ihan oikeasti mikä termi on ”puolet suurempi”? Puolet Tapparan budjettiluvusta 4.5 lisätään Pelicansien 2.4:ään?

Oikeampi ja vielä raflaavampi olisi että Tapparan budjetti on ”lähes kaksinkertainen” verrattuna Pelicanseihin.

Edit: jaahas @fstyler kerkesi ensin

3 tykkäystä

Eräällä toisella palstalla vähän avauduin miten Tapparasta kaivetaan otsikoihin kaikki mahdollinen paska aina keväällä, siellä muut käyttäjät oli vähän sitä mieltä, että kaikista joukkueista kirjoitetaan samalla tavalla. Oon listaillut sinne kaikki median tänäkin keväänä lyömät kunnarit. Aika hiljaista on ollut vastapuolelta kommentointi…

5 tykkäystä