Tahtoisin alittaa keskustelun aiheesta “Menetetyt suuruudet” koska esim Michael Keräsen kohdalla olen monesti törmännyt epämääräiseen väitteeseen että on kokenut Tapparassa suurta vääryyttä ja joutunut loikkaamaan naapurileiriin. Meillähän on esimerkkejä mm. Palola, Metsola, JMJ jne. Itse en seuraa kiekkoa niin läheltä tai ns lähipiiristä mutta tuttujen ja sukulaisten kautta olen kuullut erinäisten seurojen “suhmuroinneista” junioreiden osalta ja kuinka esim.“sopimuspelaajat” menevät parempien (tai ainakin yhtä hyvien) pelureiden edelle koska taustat ovat kunnossa.
Tahtoisin siis tänne asiaatuntevien ja tietävämpien kommentteja siitä, miksi on näin. Ja miten Tappara voisi olla uraauurtava organisaatio ja antaa OIKEASTI mahdollisuuden vaikka kilpaileva kaveri ei olisikaan organisaation lähipiirin suosikki.
Onko meillä oikeasti varaa hukata timantteja “nepotismin” takia?
Kyse on monesti siitäkin , että pelaajat kehittyvät eri aikaan ja eri vauhdissa. Ivan esimerkkinä että Jukka Peltola ei aikanaan mahtunut Ilveksen b-juniorijoukkueeseen.
Tosin sekin on juniorikiekossa valitettava touus, että kun toimihenkilöt toimivat talkoilla, niin kyllä joukkueenjohtajan poika ohittaa jonkun paremman.
Sen v ielä lisään, että kiekollisen roolin pelaajan on aina vaikeampi siirtyä seuraavalle tasolle luin sen joka on syntynyt nelosketjuun.
Ymmärrän että “late boomer” on yleinen ilmiö kiekkoilussa ja pojat eivät kehity samassa tahdissa, mutta se että se on “yleinen käytäntö” että huoltajan poika on etusiljalla on mielestäni väärin. Jos huoltajan poika pelaa sen vuoksi että on huoltajan poika ei voi olla seuran etu.
Niin se vaan mennee, että hyvä ja innokas toimihenkilö on junnujoukkeessa yksittäistä junioria tärkeämpi. Mikään seura ei tarkoituksella timantteja hukkaa, mutta joka joukkueesta, ja joka valmentajalta jää aina yli pelaajia jotka breikkaavat jossain muualla ja se ei ole mitenkään tarkoituksellista toimintaa, mutta niin vaan käy.
Se olisi mielestäni jopa tärkeintä toimintaa nykyään liigaorganisaatioissa että olisi joku joka bongaisi näitä late bloomereita koska niistä ne runkopelaajat liigaan syntyvät
Se on tuntunut erikoiselta, että juniorimyllyssä c-ikäisenä saatu leima on saattanut kannattaa nuorta pelimiestä kärkiketjuissa aina a-nuoriin asti. Se on ok, jos peli kulkee ja joukkue menestyy. Valitettavasti paljon on esiintynyt vuosien saatossa sitä, että asema säilyy vaikka tulosta ei synny, kehitystä ei tapahdu ja joukkuekaan ei pärjää. Siellä takana sitten on nuoria pelimiehen alkuja, jotka eivät saa rehtiä mahdollisuutta ollenkaan ja taistelevat jämäpelipaikoista keskenään. Sitten A:n jälkeen huomataan, ettei näistä “hyysätyistä” tullutkaan liigamiehiä. Sillä välin sieltä takaa ollaan lähdetty muualle syttymään ja joku tietysti lopettanutkin tai siirtynyt rennompiin peleihin.
Minun oma mielipiteeni on, että juniotikiekossa ylipäätään keskitytään ihan liikaa joukkueen voittoon ja menestykseen, vaikka pitäisi keskittyä yksilöiden kehittämiseen. Minkään joukkueen pelitavan tai “identiteetin” kehittämiseen ei pitäisi junnuissa mennä vaan yksilön kehittämiseen.
Pelaaja jolla on perutaidot hallussa oppii aikuisenakin kyllä pelitavan, mutta tautoja ei enää paljoa kehitetä. Parhain tai pahin esimerkki on Blues, jonka junnut voittavat mestaruuksia a,b,c junnuissa, mutta liigapelaajia ei paljoa tule.
Eli oma kiekkoa syvällisesti ymmärtämätön mielipiteeni on, että junnuille luomukiekkoa jossa kehitetään yksilön perustaitoja ja vahvuuksia, myöhemmin vasta pelitapoja ym.
Yksi ikävä tapa haaskata potentiaalia on loppuvuodesta syntyneiden alitajuntainen syrjiminen, mikä oletettavasti kumpuaa tuosta voittamisen pakosta. Kun jaottelu sarjoihin menee syntymävuoden mukaan, alkuvuodesta syntyneitä peluuttamalla saa keskimäärin parempaa tulosta kuin loppuvuonna syntyneitä peluuttamalla. Tämä näkyy karulla tavalla ammattilaisissa: pari vuotta sitten liigapelaajista noin kaksi kolmesta oli syntynyt tammi-kesäkuussa. Loppuvuonna syntyneistä pelaajista on matkan varrella haaskattu puolet! Käytännössä siis ei ole annettu vastuuta tai laitettu kakkosjoukkueeseen pelailemaan. Kyseessä on yksi sosiologien tunteman Matteus-vaikutuksen (Matthew effect) ilmenemismuodoista
NHL-tasolla ilmiö ei silloin näkynyt, mikä johtunee siitä, että enemmistö sinne selviävistä pelaa joka tapauksessa vanhempien ikäluokkien mukana, mikä kumoaa vaikutuksen. Liigapelaajien laatua voisi sen sijaan parantaa ihan sillä, että tasatilanteessa suosittaisiin aina sitä puoli vuotta myöhemmin syntynyttä.
NHLssa tuo ilmiö näkyy siten, että varaukset ovat perinteisesti kohdistuneet alkuvuodesta syntyneisiin pelaajiin.
Nyt viime aikoina jostakin syystä ei enää niin paljon.
Juniorikiekossa pelaajat kehittyvät eri aikaan ja monesti vähän erilaiset persoonat saavat helposti nuoressa vaiheessa sählärin tai laiskan reenaajan maineen… sitten myöhemmin osa heistä miehistyy ja heillä on varaa kiristää ruuvia silloin kun jotkut ykkösjoukkueissa pelanneet on ns poltettu loppuun. Nämä kaverit jotka kiertää vähän maakuntasarjoja on saanu tehä siellä kiekolla vähä mitä haluaa ja kun siihen tulee päälle se herääminen työntekoon ja annos kurinalaisuutta, niin he ajavat ohi tasapaksuista laput silmillä vetävistä putken läpi vetäneistä kavereista.
Ei tietenkää aina, mutta itse junnuvalkkuna nähnyt tuon kuinka näitä tarinoita vaan syntyy…
Eikös loppuvuodesta syntyneet varata seuraavan vuoden draftissä? Esim. Auston Matthews, s. 17.09.1997 mutta varattiin tänä vuonna eikä viime vuonna niinkun valtaosa ysiseiskoista.
En tiedä, oliko Alexander Ruuttu koskaan edes matkalla suuruuteen, mutta suuri nimi hänellä ainakin on ja joskus ympärillä oli pöhinää. Olinkin hieman pöyristynyt, että hän tarpoo vieläkin Liigassa, kun huomasin hänet KalPan pelaajistosta Tappara-matsissa. Oli silloin merkattu ykköskenttään, nyt HPK:ta vastaan nelosessa. Kauden tehot 30 ottelussa 1+3=4.
Ihan lupaava pelaajan alku oli kyseessä varaustilaisuutensa aikoihin. Mainostettiin taitavaksi mutta fyysisesti täysin raakileeksi. Varattiin Phoenixiin ennakko-odotuksiin nähden yllättäen jo kakkoskierroksella, mihin oli näppinsä pelissä isä Christianilla, joka oli siihen aikaan Coyotesin Euroopan skouttaustiimin johdossa. Varauskesän jälkeen ei ole tapahtunut yhtään mitään. Ilveksessäkin kävi pelailemassa eikä lopulta mahtunut enää sinnekään. Siihen nähden olen yllättynyt, että ylipäätään vielä Liigassa pelaa. Tämän kauden edesottamuksista en osaa sanoa, sillä on liihottanut täysin tutkani alla.
Kun katsoo Ruuttua niin näkee että fysiikkapuolella ei ole tehty hommia kunnolla. Toinen saman ongelman omaava entinen lupaus on muuten tänään löytänyt uuden työnantajan. Lucenius siirtyy DEL2 liigaan.
Entäs Pk:n kasvatti Toni Rajala, voidaanko jossain määrin laskea tähän kategoriaan kun piti aikanaan mennä ihan heittämällä Nhl:ään vai vieläkö olis potentiaalia jos tulis vaikka Tapparaan hakemaan nostetta uralleen?
Komeita tehoja teki junnuna, mutta varattiin vasta neloskierroksella NHL:ään. Se hehkutus kumpusi enemmän siitä, että edeltävien ikäluokkien starat olivat vielä huonompia. Ei lasketa menetetyksi suuruudeksi, vaan tekee aika odotusten kaltaista uraa. Sen vuoksi kysymys pitää kääntää niin päin, tulisiko Liigaan dominoimaan vai jatkaako rahakasta ulkomaankiertuettaan.
