§11. Tahallinen perättömän tiedon levittäminen on kiellettyä.
Premiumia linjalta pihalle pukkaavat rengasvalmistajat painavat miljoonia pelkästään kumiseosten kehittelyyn. Kiinalaisten halpojen kopioiden kumiseos on sitten jotain ihan muuta.
Noissa ei varmasti ole talvikäytössä mitää eroa.
Tuli pari muuttujaa ja sainkin ajella yövuorosta omalla kesärenkaallisella autolla kotiin.
Tre keskustasta työkaveri kotiin, eli Siivikkalan kautta pitemmälle ylöjärvelle, keskinopeus 32km/h. Onneks ei ollu juuri muuta liikennettä. Nyt pariks päiväks auto parkkiin.
Ärsyttää kyllä noi suvikumilaiset tua liikenteessä, hidastaa niin pirusti tota liikkumista. Ei ne edes älyä olla lähtemättä liikenteeseen tällä kelillä. Aiheuttaa muille vaaratilanteita.
Niinpä, jää kysymys kuka veti miljoonat välistä? Monessa suuressa yrityksissä käytetään miljoonia kehitykaeen, olen yhdessä sellaisessa töissä, ja kiinalainen kopioi perässä. Absurdia väittää että ero on noin valtava, muutaman vuoden ne toki tulee tällä tavalla aina perässä. Fysiikka ja luonnontiede on kuitenkin kaikille sama.
Kävin tossa kattomassa motarinkunnon ja ihan kesäkeliltä vaikuttaa. Taidan kesäkummeilla pyyhkiä tänään hotellin parkkiin ja huomenna kotiin. Ainakin täällä Rixussa on tiet sulat. Onkos Treella sama
Tuoreita kuvia noin kello 11:45. Hervannan valtaväylältä lähtevä tie kohden Hallilan kaupunginosaa. Valkoinen auto jäi jumiin kun koiralenkillä liikennevaloissa odottelin vihreitä. Ei mitään asiaa kesärenkailla, ainakaan näille ei pääteille.
Hervannan valtaväylän ja Hallilan risteys:
Lunta tulee taivaan täydeltä. Ei taida tuo HVV olla kokonaan sula (nelikaistainen), en suosittele täällä kesärenkailla ajoa.
Kesärenkaat jo alla. Peliin tulen siis junalla. Talvi renkaita en oikein viitsisi vaihtaa takaisin. Kun tiistaina lähden omalla autolla 3 viikoksi Ruotsiin työreissuun. Siellä ei talvirenkaita enää tarvita. Täytyy tiistaina vaan ajella varovasti Naantalin satamaan. Sitä ennen en autoa tarvitse.
Talvirenkaat omaan bemariin vaihdoin ehkä joskus viime vuoden marraskuussa, kesärenkaat vaihdoin n. Viikko sitten ja n. Tunti sitten vaihdoin taas talvirenkaat.
Muuten en olisi alkanut noita talvisia vaihtamaan takaisin enää bemariin alle, mutta kun rouva on raskaana viikolla 37 niin en halua ottaa riskiä että mahdollisen synnytyksen alettua jouduttaisiin synnärille lähtemäänkin taksilla.
Niin ja omilla työkaluilla sekä hallitunkilla tuossa omassa pihassa vaihtelen omiin autoihin renkaat. Ensi vuonna otan opiksi ja vaihdan renkaat ehkä juhannuksen tienoilla
10 vuotta vanha rengas ei ole hyvä enää talvella eikä kesällä.
“Parasta ennen” on mennyt jo noin 5 vuotta aiemmin.
Huomaathan että en väittänyt että rahalla pystyisi tuota asiaa merkittävästi parantamaan.
Väite oli: Talvirenkaan yksi pidon oikeasti tärkein tekijä on merkin sijaan kumiseoksen ikä ja sitä kautta sen fyysiset ominaisuudet.
Jos otetaan hinnat alkaen kiinalainen talvirengas tai esim yhden talven ajettu “testivoittaja” lähes täydellä kulutuspinnalla, kummassa on parempi pito?
Just ajoin tuota kautta kotiin ja nyt olisi pärjännyt kesäkumeilla.
Tässä on nykkisääntö mistä on hyvä pitää kiinni.
Meillä on kalliit kesärenkaat, edulliset kesärenkaat, kitkat ja nyt vetoautossa nastat.
Ajan rengaskierroksella juurikin sen 5 “kautta” ja uudet alle.
Aina on pito riittänyt ja koskaan ei ole rengas hajonnut.
Ne on niitä autoilun kuluja.
Juurikin noin, tai sitten alan tekemään niinkuin vanhempieni naapurissa joskus aikoinaan asunut vanhempi herra, jolla oli 2kpl mazda 626:sia toisessa oli nastarenkaat ja toisessa kesärenkaat. Kyseinen herra ajeli sitten aina kelien mukaan jommallakummalla
Ei ollut, toinen oli auringon haalistama viininpunainen ja toinen tumma, joko tumman sininen tai musta. Tuosta on aikaa jo useampi vuosi niin en ihan tarkkaan enää muista
Sama kysyenen herrashenkilö harrasti autoissaan myös sitä, että meni salaa vaimoltaan muka jotakin laittoa näihin tekemään. Tosiasiassa heppu istui etupenkillä olutpäkin kanssa kuunnellen puhlinesta musiikkia.