Mulla oli auto huollossa 8.4. ja silloin ennusteet näytti tulevaisuuteen pelkkää plussakeliä, niin vaihdatin kesärenkaat siinä samalla. Enpä arvannut vielä toisen takatalven tulevan.
Eipä siinä muuten mitään kiirettä olisi ollut. Jälkeenpäin on helppo sanoa, ettei olisi kannattanut vaihtaa vielä tuolloin. Harvinaisen kylmä huhtikuu ollut.
Olen nyt parina pakkasaamuna tullut työkaverin kyydillä töihin, vaikka olisi noilla kesänakeillakin voinut, kun ei ole satanut mitään. Aiemmin ennustettiin vähän räntää, niin siksi sovittiin jo alkuviikosta näin.
Viikonlopun pärjään onneksi vaikka julkisilla ja pian pitäisikin jo lämmetä onneksi.
Ei tiedä vaikka menisi toukokuulle renkaiden kanssa. Huhtikuun lopulla reissu ulkomaille ja auto jää odottelemaan yli viikoksi. En ala vekslaamaan renkaita edestakaisin. Turvallisuus edellä.
Oletko kokeillut ajaa kitkoilla ku on lämpimämpää eli +10c 80kmh tai enemmän vauhtia. On meinaan aika hemmetin huonot ajaa (kuten nastoilla olisi). Vempulat joka suuntaan, jäykkyys katoaa suurilta osin.
Kumiseos sellainen että en kyllä haluaisi ajaa kitkoilla kesän yli.
Vaihdan renkaat sitten kun ei ole enää vaaraa yöpakkasista. Teen yötyötä, ja tarvii liikkua omalla autolla. Onneks ei tullu hätiköityä tänä keväänä.
Kerran tuli vaihdettua kätevästi Prisman parkkipaikalla, kun tässä asuinkerrostalollani ei ole pihaa missä vaihtaa ja Prisman parkkiksella oli sivummassa hyvin tilaa. Tuli kuitenkin sen verran hämmentyneitä katseita silloin ja varmaan luultiin, että olen vannevarkaissa, joten siitä asti on tullut säilytettyä renkaita isäukon varastossa ja vaihdeltua sukulaisten nurkissa
Vaihdoin omaan autoon tossa viikko takaperin. Tänään joutuu laittaan hännän koipien väliin ja ajeleen puolison autolla yöks töihin. Eipä noi pakkaset mitään meinaa, jos on kuivaa mutta nyt lupaillaan vähän karumpaa keliä.
Tiedän. Eipähän tarvis vaihtaa. Ei vaan kyllä tolla akku pulttipyssyllä aika sutjakkaan vaihtaa että en nyt ole kitkoihin sen takia vaihtamassa. Saatikka kesällä niillä ajella.
Juu ei kevätkuivalla pakkanen mitään haittaa, voihan sitä hallaöitä olla kesälläkin eikä kukaan riennä renkaita vaihtaan. . Tuo lumi ja pakkanen kun saattaa tarkoittaa jäätyneitä teitä niin sitä en kesärenkailla halua nyt ajaa.
Mä en osta tätä väitettä.
Jos joku valmistaja painaa miljoonia ja taas miljoonia tuotekehitykseen tehdäkseen testivoittajan ja toinen valmistaja vaan yrittää kopioida pintamallia omalla kumiseoksellaan niin mitäs veikkaat kumpi on parempi?
Tiedän että on ihmisiä jotka toimivat näin.
Joka syksy uutta kitkaa alle ja sillä ajetaan ensin talvi ja sitten kesä perään.
Vaatii juustokuvun katolle tai muuten vaan paljon ajamista työn puolesta että tuossa on jotain ideaa.
Hep! Kokeiltu on. Sateella tuli paljon voimaa lisää kun suti hyvinkin helposti eikä se pito kuivallakaan paras mahdollinen ollut.
Vempulat eivät olleet kun oli riittävä ilmanpaine ja H-nopeusluokan renkaat.
Se on fakta että talvirenkaiden runko on löysempi kuin kesärenkaissa.
Samassa käsityksessä ollaan ja sen lisäksi vielä ollaan oikeassa.
Laiskuuttani olen ollut tämän talven @ljpp leirissä ja ajellut koko talven kitkoilla.
Ei se nyt auta. Kelikameroiden mukaan Hämptonissa jo valkoista. Menee huomenna talvirenkaat takaisin alle, jotta peliin pääsee. Harmitusta lieventää alkuviikon työreissu, jonka vuoksi joutuisi myös vaihtamaan.
Tampereen Huoltotiimi Messukylässä on ollut vaihtopaikkana usean vuoden, sopivaan hintaan hoituu vaihtotyö ja säilytys, enkä ole kiirehtinyt kun kitkoilla ajan.