Koulukiusaaminen. Tämä on niin ikävää. Ihmetellä saa aina samaa, koulu ei tee mitään. Tässäkin tapauksessa kiusaaminen jatkunut vuosia.
Kyllä on sairasta - niin aikuisten kuin lastenkin maailmassa. Nyt näihin pitää ruveta löytymään keinoja ihan heti - ei voi odottaa vuositolkulla, että jotakin keksitään.
Vuodesta toiseen näistä puhutaan, mutta nyt kaivataan kiva koulu-projektin rinnalle vielä järeämpiä toimia ja suunnitelmia.
8 tykkäystä
Voisi alkaa toimia, kun aktiiviset kiusaajat pistettäisiin vaihtamaan koulua ja tietenkin kiusaajat eri kouluihin.
18 tykkäystä
Kyllä. Määräaikainen koulusta erottaminen. Ja jos ei tepsi niin siirto toiseen kouluun.
10 tykkäystä
Yksi asia nuorison häiriökäyttäytymisen ehkäisemiseksi olisi rikosoikeudellisen vastuun alarajan laskeminen. Minä laittaisin 12-vuotiaasta eteenpäin ihmisen kantamaan vastuun pahimmista tekosistaan käräjäoikeuden penkkiin. Perussyy kiusaamiseen on, että siitä saatavat sosiaaliset hyödyt on suuremmat kuin siitä lankeavat seuraamukset.
28 tykkäystä
Julkisuutta. Uutisia aiheesta. Hankkeita. Projekteja. Keskustelua.
2 tykkäystä
Mun mielestä pelkkä keskustelu ja uutisointi ei auta yhtään mitään. Päinvastoin, ennemmin lietsoo sitä. Teosta täytyy tulla kunnon rangaistus joka on sen verran tuntuva että seuraamukset saavat miettimään moneen kertaan ennenkuin sille tielle edes lähtee.
8 tykkäystä
Yksi asia on kotikasvatus ja puhuminen kotona näistä asioista.
8 tykkäystä
Välillä kuulee niin raakoja tarinoita, että ihmetyttää miten ylä- tai asteikäiset tuollaisia edes pystyvät tekemään.
4 tykkäystä
Kaupungissahan tämä vois toimia, mutta miten maaseudulla kun seuraava yläaste on 40km päässä? Siinä kaipais jo jotain todisteita kiusaajan syyllisyydestä, mutta jos kukaan ei ikinä näe eikä kuule mitään… varsinkin jos kiusaaja on joku “cool” tyyppi ja kiusatulla hylkiön leima ottassa.
5 tykkäystä
Mitään toimia ei pidä alkaa tekemään, jos ei ole kiistatonta näyttöä syylisyydestä. Luulisin, että kouluissa on esim. kameravalvontaa, josta voi nähdä muilutuksia ja tavaroiden levittelyä repusta pitkin käytäviä. Sanalliseen kiusaamiseen tosiaan ei pysty puuttumaan, jos ketään ei todista. Pienissä kouluissa voisi auttaa määräaikaiset erottamiset tai luokalta siirtämiset. Lisäksi voisi ottaa käyttöön porrastetut välitunnit, jotta koko koulu ei ole samaan aikaan pihalla ja olisi helpompi valvoa.
4 tykkäystä
Anteeksi jo etukäteen.
Minun mielilipiteeni ja mahdollisesti fiktiivisesti tapahtunut. Menee sinne kiusaajien vanhempien luo. Ja ilmoittaa eriävän mielilipiteen. Selkeästi. Auttaa. Ei tietenkään aina.
3 tykkäystä
Itse olen ollut sekä kiusaaja että kiusattu. En usko, että tarinan laatu muuttuu siitä miksikään, mutta jos sen noin lyhyesti sanoisi niin silloin olisi toivonut paljon kovempaa puuttumista.
Omasta historiasta on sentään aikaa sellaiset 19 vuotta, että toivon asioiden muuttuneen siinä välissä.
Jos sitä omaa taustaa jäsentelee jälkeenpäin niin jotenkin sitä on järjestellyt palasia omassa päässään näin:
- olin lapsena aika lihava (vieläkin olen pyöreä, mutta lihavaksi nyt en enää itseäni sanoisi.) Tämä oli luonnollisesti ala-asteen kolmannesta viidenteen luokkaan sellainen kohtalaisen selkeä syy, jonka puitteissa minua kiusattiin. Lähinnä nimittelyä, huutelua ja sosiaalista eristämistä. “Ei kukaan tuollaisen läskin kanssa halua olla.” Omalla kohdallani en pitänyt sitä kovinkaan pahana kiusaamisena sen ikäisenä, koska pidin itseäni itsekin lihavana ja jotenkin lapsen ajatusmaailmassa se kääntyi niin, että sanomisella olisi katetta. Tai niin minä sitä muistelen.
- kiusaaminen johti oman itsetunnon romahtamiseen - sen seurauksia on korjattu varhaisaikuisuus ja nuoruus. En osaa pitää itseäni hyvä sellaisena kuin olen - se on harjoittelua koko ajan. En usko, että tuo korjaantuu koskaan - ongelman tiedostaa, mutta sitä ei osaa käsitellä
- kuudennella luokalla rupesin viihtymään erään koulukiusaajaksi luonnehdittavan pojan kanssa, jolla oli kohtalaisen rankka nuoruus (isä kuoli hyvin varhaisessa vaiheessa ja tämä kiusaaja tarvitsi ystävää.) Hänen suosioonsa pääsin lapsin logiikalla eli kiusaamalla heitä, jotka kiusasivat minua takaisin kostoksi - mutta sosiaalinen päämäärä oli saada tästä yhdestä kiusaajasta itselle pitkäaikainen ystävä ja saada hänen suosionsa, se myös onnistui ja ystävystyimme - joskin ystävyys perustui luonnollisesti hyvin sairaalle pohjalle ja yläasteelle mentäessä ystävyys loppui luonnollisesti
- omalta osaltani kiusaaminen loppui, kun olin menossa yläasteelle ja yhden pojan vanhemmat, jota kiusasin kaikista eniten (haukuin julkisesti, piilotin tavaraita, muksin, juorusin selän takana, yritin kääntää muut häntä vastaan, lista on pitkä) ottivat yhteyttä äitiini. Äiti nappasi viikkorahat puoleksi vuodeksi, rakastamani pelaaminen joutui bänniin puoleksi vuodeksi (tietokone) ja tuli siirtomääräys kesäksi maalle isän seuraksi. Ei mitään tekemistä - elämäni kamalin kesä. Siihen loppui meikäläisen kiusaaminen, koska rangaistus tuntui ja sattui. Ja vartioitiin, että homma menee myös täytäntöön. Syksyllä minut passitettiin kiusatulle käymään kylään ja äiti tuli mukaan vartioimaan, että pyydän aiheuttamaani pahaa oloa anteeksi sekä kiusatultu että hänen vanhemmiltaan. Se oli todella nöyryyttävää - toimi kanssa.
Myöhemmin mietin asiaa silleen, että todennäköisesti aiheutin pysyvää vahinkoa ja sitten aikuisiällä kävin vielä kerran pyytämässä tältä tyypiltä anteeksi. Ei se mitään muuta eikä asia siitä muuksi muutu, mutta oma oloni helpotti, kun pystyin ihan aidosti pyytämään anteeksi ja kaduin todella tekojeni seurauksia.
27 tykkäystä
Varmasti tuo koulun ja vanhempien puuttuminen on olennaista. Siis että oikeasti puututaan.
4 tykkäystä
Omalla kohdallani koulu ei puuttunut ikinä, mutta kiusatun vanhemmat puuttuivat ja oma äiti puuttui todella rankalla kädellä. Se vaikutti itseeni varmaan eniten. Koulussa en muista, että asiasta olisi edes keskusteltu.
5 tykkäystä
Rehellisyyttä peliin. Itse en kiusannut enkä tullut kiusatuksi.
Äänestäjiä ei näytetä.
- Koulukiusaaja
- Koulukiusattu
0 voters
@Desperado pitäisi olla vaihtoehto molemmat. Meillä on monia rooleja. Itse olen poikennut molemmissa rooleissa.
13 tykkäystä
Todella ikävää on se, että koulujen puuttuminen kiusaamustapauksiin vaikeutuu entisestään, kun ryhmäkoot jatkuvasti kasvavat ja opettajan huomio jakaantuu useammalle oppilaalle. Ei siinä vaan näe kaikkea.
Samalla koulujen kokoa kasvatetaan ja syntyy usean sadan - jopa tuhannen oppilaan kouluja. Tällöin opettaja ei voi tuntea kaikkia oppilaitaan. Kun oppilaita ei tunne, asioita ei huomaa. Kum oppilaita ei tunne, luottamussuhdetta ei synny ja oppilaan kynnys kertoa opettajalle ongelmistaan kasvaa.
6 tykkäystä
Hyvä pointti,tähän voidaan vielä palata. Sun kertomus kiusattuna ja kiusaajana on ihailtavan suoraa asiaa,kiitos tästä.
2 tykkäystä
Tyttölapsen isänä pelottaa jo valmiiksi, kun hän menee kouluun. Muutama vuosi onneksi vielä on, mutta sekin aika koittaa. Mikään ei olisi sydäntä särkevämpää, kuin nähdä oman lapsen onnettomana ja pelokkaana. Onneksi päiväkodissa on mennyt ihan hyvin.
Ei nyt sinänsä vastannut otsikon kysymykseen, mutta aihe on todella vakava. Kaikilla pitäisi olla oikeus tuntea olonsa turvalliseksi. Kouluissa täytyisi olla enemmän henkilökuntaa, joka keskittyy ihan pelkästään oppilaiden hyvinvointiin, tarkkailuun ja turvallisuuteen.
Nytkin kun lapsi itkee ihan pientäkin asiaa, niin sekin jo sattuu itselläkin. Saatan ehkä olla herkkä tässä asiassa, mutta lapsi on minulle ihan kaikki kaikessa.
9 tykkäystä