Et ole herkkä,olet lapsen isä. Tätä samaa olen käynyt läpi ja käyn edelleen.
5 tykkäystä
Tämä olisi mielestäni elintärkeää, jos kiusaamista oikeasti haluttaisiin laittaa kuriin. Ei se tienenkään kaikkea estä, koska lapset osaavat olla valitettavan kekseliäitä myös kaikenlaisen piilojäynän ja kiusaamisen osalta, mutta ainakin se toisi apua asiaan. Meillä esimerkiksi ylä-asteella kyllä oli aina välituntivalvoja(t), mutta nehän eivät ikinä ottaneet mitään kantaa, vaikka porukkaa muilutettiin lumihangessa tai heiteltiin jäisillä lumipalloilla. Korkeintaan ne kuuluisat “Hyi, hyi” ja “Älkääs nyt pojat”. Ihan naurettavaa, kun moni sai siellä pelätä henkensä kaupalla. Lisää valvontaa, jopa kameroita ja HETI puuttuminen tunnistettuihin epäkohtiin. Keskusteluita, jälki-istuntoja, erottamisia jne. Mitä väliä, vaikka jäät kiusaamisesta nykyäänkin kiinni ?? Joidenkin mielestä olet vain “Coolimpi” sen jälkeen, varsinkin kun seuraukset ovat usein olemattomat.
Seuraamukset tosiaan sille tasolle, että niillä on oikea pelotevaikutus. Esimerkiksi “Sydän-järjestelmä”; Jokaisesta kiusaamistapauksesta rangaistus vakavuuden mukaan. Jokaisella oppilaalla lähtökohtaisesti 10 sydäntä, joka on maksimi. Alle 8 sydäntä = Ei oikeutta välitunteihin (käytetään joko istumiseen tai siivoamiseen). Alle 7 sydäntä: Joka päivä koulun jälkeen 1 tunti siivousta koululla, kunnes ansaitaan seuraava sydän. Alle 5 sydäntä: Koulusta erottaminen määräajaksi, sekä kykenemätön hakemaan mihinkään jatkokoulutukseen, amis mukaanluettuna. Nämä ihan vain nopeasti keksittyjä esimerkkejä, mutta näin konkreettisia ne rangaistukset tulisi olla.
Lisäksi jos haluaisi olla edes etäisesti oikeudenmukainen, voisi näitä sydämiä saada takaisin ainoastaan siten, että ainoastaan rangaistun oppilaan kiusatut kohteet voivat antaa tälle takaisin näitä sydämiä. Näin ollen heidän täytyisi yrittää voittaa näiden kiusattujen luottamus ja kohdella heitä hyvin, jotta tähän olisi mahdollisuuksia. Tietysti takana täytyisi olla jonkinlainen opettajien “raati”, joka valvoo kaikkea tuota, ettei järjestelmää voisi käyttää puhtaasti kostamiseen, vaikkakin en itse näe sitäkään yhtään pahana asiana. Kiusaajia ei käy yhtään sääliksi, vaikka molemmissa rooleissa olen itsekin ollut, enempi toki kiusattuna.
6 tykkäystä
Väkivalta lopettaa ■■■■■■■■■■ Ainakin itse valmis toimimaan jos omat läheiset ei saa koulua suorittaa rauhassa.
Näin yleiskuvassa yleisesti en osaa sanoa mitä pitäisi tehdä, että tuo loppuu.
7 tykkäystä
Näinhän se toimi omassa nuoruudessakin. Näytit ettei mua kannata kiusata, saattaa sattua nenään. Loppui yritykset kun seinään.
4 tykkäystä
Jos nyt vaikka aloitettaisiin yksissä tuumin joka puolella puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä ja otettaisiin pois käytöstä se iänikuinen termi “kiusaaminen”. Se nimittäin edelleen kuulostaa aivan julmetun alentavalta termiltä, joka vähättelee tekijän tekoja ja uhrin kärsimyksiä. On toki aika raffia puhua kouluväkivallasta, mutta sitä se yksinomaan on - henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Itse en (onnekseni) ole joutunut sitä kokemaan, en kumpanakaan osapuolena, mutta muutaman hyvän ystäväni elämään se vaikuttaa edelleen ja aina kun näistä asioista tulee puhe ohimosuoni alkaa sykkiä raivosta. Enemmän on tehtävä.
13 tykkäystä
Kappas vaan.
Nyt löytyi asia josta ollaan täysin samaa mieltä.
2 tykkäystä
Ei sillä ettenkö itsekin olisi valmis puolustamaan läheisiäni väkivaltaisestikin, mutta eihän tuo oikea tapa ole toimia. Saatika vaatia lasta/nuorta olemaan väkivaltainen jotta kiusaaminen loppuu. Kun meistä aikuisistakin jokainen voi joutua tilanteeseen jossa ei yksikertaisesti uskalla edes sanallisesti itseään puolustaa. Ei vaikka olisi kuin macho olevinaan.
Kotikasvatus ja kouluissa tiukempi linja ja puuttuminen asioihin.
3 tykkäystä
Samaa mieltä. Itseni kohdalla kiusaaminen loppui lyhyeen kun leivoin isointa kiusaajaa oikein kunnolla turpaan. Osasi sen jälkeen käyttäytyä. En anna tätä samaa neuvoa omille lapsilleni.
2 tykkäystä
Minä en ole vielä ikinä itse tarvinnut väkivaltaa yhtään mihinkään. Toki väkivallan määritelmäkin on laajentunut ja tässä on hyvä tarkentaa, että mitä en usko fyysiseen väkivaltaan.
Toisaalta myöhemmällä iällä olen ollut havaitsevinani, että henkilöt, jotka karttelevat fyysistä väkivaltaa (ml. itseni) saattavat olla erittäin taitavia henkisen väkivallan käyttäjiä. Itse olen huomannut, että minulla on taipumusta “ärsytettynä” pyrkiä manipuloimaan ihmisiä henkisellä väkivallalla, joka on täysin sama asia kuin fyysinen.
En kuitenkaan usko oikeastaan kumpaankaan: olen silti kuullut esimerkkejä, joissa esimerkiksi fyysinen väkivalta on oikeasti muuttanut voimasuhteita tai peräti lopettanut kiusauksen. Perusperiaatteena en kuitenkaan usko, että voimme tällaiset ongelmat ratkaista mitenkään muuten kuin tiedolla ja ymmärryksellä. Kiusaamisesta (tai kouluväkivallasta) tarvitaan riittävästi luotettavaa tietoa ja samalla kiusattu tarvitsee riittävästi ymmärrystä. Ja onhan taustalla vielä paljon sellaisia juttuja kuten viidakon laki, joka edelleen saa ihmiset toimimaan kummallisesti.
Ymmärrän kyllä esim. @BlueOval pointin, että joskus tilanne voi olla se ettei puhuminen enää auta. Ja juuri siinä ehkä törmätään siihen pisteeseen, että mitä keinoja meillä on oikeasti? On tosiasia, että puhuminen ei aina auta, joskus se vain pahentaa tilannetta.
1 tykkäys
Itsellä hiukan vastaavia kokemuksia. Mutta siis hyvähän se on opettaa itseään puolustamaan, mutta lähinnä meinaan sitä, että ei asioita voi jättää lapsen/nuoren vastuulle. On aikuisten tehtävä huolehtia, että lapsi/nuori saa opiskella rauhassa.
5 tykkäystä
Nykyään kun siellä koulussa joku leipasee toista turpaan, niin se huomio karkaa aivan eri suuntaan, kuin siihen kiusaamiseen.
Saattas vaikuttaa paremmin, jos vanhemmat kasvattais karvat ja ottais vastuuta pikku kikkareistaan. Itse aion käydä henkilökohtaisella visiitillä kiusaajan kotona, mikäli jotain vakavaa tapahtuu.
2 tykkäystä
Myös mulla on kokemuksia kiusaamisesta molemmilla puolilla.
Joskus poikaporukka jahtasi jääkiekkomailojen kanssa kotiovelle, missä äite oli vartoomassa. Joskus taas tuli itse pilkattua ja kiusattua jotain toista rohkeasti porukan voimalla. Ylpeä en ole, mutta ehkä se auttaa edes näkemään vähän molempia puolia.
Itseä auttoi ehkä se, että päädyin luokan pelleksi ja olin vieläpä hyvä siinä. Huumoripojua ei haluttu kiusata, olihan siitä viihdettä. Väkivaltaan en usko enkä halua luottaa, mutta toisaalta ajattelen, että oma osansa on myös sillä, että olen ala-asteen puolivälistä saakka harrastanut kamppailulajia. Sinänsä surullista, jos vasta pelote saa kiusaamisen loppumaan.
Henkilökunnan määrä ja ryhmäkoot koko koulutiellä ovat hiukan kuuma peruna ajoittain ainakin täällä kotikunnassani, mutta mielestäni ne ovat varsinkin tässä asiassa aivan helkkarin tärkeitä. Lasten maailma on tosi raadollinen, ja sinne pesiytyy kaikenlaista, jos ei ole tarpeeksi aikuisia valvomaan. SItten, kun joku aikuinen kiireessä ei näekään tilanteen vakavuutta, niin puhutaan, että opettajan piti olla vastuussa, vaikka heidän kätensä ovat usein asiassa sidotut.
Pahinta tietysti on mielestäni “pojat on poikia” -asenne, joka tuntuu yhä elävän. Luulisi, että kaikista vakavimmat kiusaamistapaukset (tai kouluväkivalta, kuten @Raato muotoili) herättäisivät jopa uppiniskaisimmat aikuiset, mutta ei. Pahimmillaahan kiusaamisesta seuraa mielenterveyshäiriöitä, eristäytyneisyyttä, väkivaltaa, pelkotiloja, traumoja ja paljon muuta. Mitään ei tapahdu ennen kuin ongelma tiedostetaan aivan joka päässä.
Myös kovat otteet pitää olla arsenaalisssa, kuten esimerkiksi koulusta erottaminen määräajaksi ja koulun vaihtaminen. Valitettavan usein vain käy niin, että se on kiusattu, joka koulua vaihtaa, eikä kiusaaja. On kuitenkin hyvä muistaa, että lapsen kokemukset oikeudenmukaisuudesta heijastuvat pitkälle aikuisikään: Muistan itsekin tapauksia, joissa olen tullut puhtaasti lavastetuksi kiusaamisesta, mikä on ehkä pahin kiusaamisen muoto. Riskinähän voi olla se, että jos kiusaajaporukka tosiaan saa vakuutettua, että kiusattu onkin kiusaaja, niin sittenhän vasta kusessa ollaan, kun lähdetään suorittamaan koulunvaihtoja ja muuta.
8 tykkäystä
Koulukiusaamisen malli opitaan myös suomalaisesta dualismista, koska meillä on jokin sanoittamaton tarve jakaa asiat hyviin ja pahoihin. Pahoja ei tule suvaita…paha saa palkkansa jne. Jos katsomme omaa somekäyttäytymistämme, ei se paljoa poikkea siitä, miten arjessa koetamme olla mieluummin arvostelijana kuin arvosteltavana. Jos löydämme kirjoitusvirheen jostain kaupan hintalapusta, asetumme arvostelijaksi ja nostamme sen kuvana esiin muitten hihiteltäväksi tai arvosteltavaksi. (Tämä sellaisena kevyenä esimerkkinä.) Tai jos koemme jonkun olevan valta-ajattelua vastaan rokote- tms. kriittisen ajattelun kautta, koitamme jatkuvasti väheksyä julkisesti tai jopa nolata toisinajattelijat.
Ei tuosta mallista ole kovin kaukana se, että jonkun valtavirta-ajattelusta poikkeava reppu aiheuttaa jo syrjäytymisen tai kiusaamisen uhan.
Itse mietin, että suomalaisina meillä on ikäänkuin pakko ajatella valkoinen-punainen -akselilla asiasta kuin asiasta ja kuvittelemme kovasti muiden ajattelevan itseämme punaiseksi, jos koulureppuni ei ole kuin muilla tai crocsit kuin muilla tms. Sitten kun pääsemme valtaväestöön, alamme ikäänkuin osoitella muille, että huomataan joidenkin muiden olevan verbaalisesti tilanteessa muodostetun puna-valkorajan väärällä puolella. Muut heikon itsetunnon tai jonkun muun syyn johdosta liittyy tuohon rajan osoittamiseen ja soppa on valmis.
En tiedä onko tämä subjektiivinen kärjistykseni vääränlainen, mutta ajattelin tuottaa reilusti käsityksiäni näinkin vaikean aiheen käsittelyssä. Mielestäni koulukiusaaminen ei lopu, ennenkuin aikuisina näytämme esimerkkiä siitä, että voimme sietää muitakin kuin omia todellisuuksiamme. Ehkä silloin jokainen uskaltaa olla paremmin se oma itsensä eikä yritä väkisin tuotteistaa itseään suomalaiseksi tai vieläpä suomalaiseksi agitaattoriksi.
1 tykkäys
Hyvä että julkisessa keskustelussa nostetaan esiin ettei ole kyse kiusaamisesta vaan väkivallasta. Toivottavasti toimituksissa tämä alettaisiin huomioida.
https://twitter.com/anttirasanen/status/1034744917329887232?s=21
7 tykkäystä
Samantien syytteeksi tapon yritys. Ei riitä ymmärrystä tuolle paristojen syöttämiselle saatika ylipäätään kiusaamiselle.
3 tykkäystä
Käsittääkseni @Dominik49 olet vielä koulussa. Joten toivoisin , toisit oman näkymyksesi tähän keskusteluun. Ellei asiasi ole tullut ilmi…
Keskustelussa on tuotu hyviä vaihto ehtoja mitä koulukiusaamiselle voi tehdä.Oman kokemukseni on se,että kiusatun kannattaa kertoa itse jos siihen vain suinkin pystyy opettajille.Niin hän luultavasti tekee asialle jotain.Sillä ainakin omana aikana tuntui,että opettajat eivät a) kerkiä puuttumaan b) uskalla.
2 tykkäystä
Olisi muutenkin hyvä että kiusaamistapaukset tutkisi ulkopuolinen taho. Aina ei poliisi ehdi, mutta kunnissa pitäisi olla oma kiusaamistapauksia tutkiva ja ratkova taho. Pahemmat tapaukset sitten poliisille.
Mun kokemuksen mukaan on hyvin paljon opettajasta kiinni kuinka kiusaamiseen puututaan. Koulut eivät halua huonoa julkisuutta, eikä opettajat ja rehtorit ym. ylimääräistä työtä. Lisäksi opettajilla on ennakkokäsityksiä jotka vääristävät tapausten käsittelyä. Suurin osa menee sieltä missä aita on matalin. Puheet on pelkkää sanahelinää, tekoja tarvitaan nyt.
3 tykkäystä
Ei riitä ei, osa tapauksista tosiaan raakoja ja sadistisia. Ei voi ymmärtää. Eivätkö nuo no, lapset tai nuoret itse tajua mitä ovat tekemässä.
1 tykkäys
Suurimpana asiana näen tässä kiusajien vanhempien panoksen. Toki koulussa tapahtuvaan kiusaamiseen täytyy koulun puuttua ja tehdä tarvittavat toimenpiteet, jotta kaikilla on mahdollisuus koulu suorittaa.
Sitten tulee taas koulun ulkopuolinen aika, jolloin tuota kiusaamista pystyy jatkamaan varsinkin nykypäivänä. Whatsapit sun muut mediat tekevät kiusaamisen hyvin helpoksi vaikkei olisikaan lähelläkään kyseistä kiusattavaa.
Lasten ja nuorten parissa aikoinaan työskennellessä tuli vastaan hyvin paljon vanhempia, jotka eivät voineet hyväksyä, että heidän lapsi kiusasi. Asiasta kun koitti keskustella niin sai kuulla olevansa väärässä ja selityksen miten asia oli mennyt heidän lapsensa kertoman mukaan.
Onneksi löytyi myös vanhempia, jotka ottivat tilanteet vakavasti ja oman kokemuksen perusteella nämä tapaukset saatiin paljon helpommin hoidettua ja varmistettua kaikille turvallinen ympäristö.
3 tykkäystä
Mua sekä mun kahta parhainta ystävääni kiusattiin läpi peruskoulun. Kaikki erotuimme massasta melko räikeästi. Olimme ala-asteella hyviä koulussa ja opettajan "lellikkejä. Leikimme mieluusti kolmisimme, tai siis nelisimme, koska jengiimme kuului silloin vielä ne neljäs jäsen.
Tämä aiheutti närää, koska muodostimme kahden pojan ja kahden tytön porukan, vaikka jako oli muuten tytöt vs pojat. Tästä syystä toinen tytöistä lähti muiden tyttöjen luokse toiselle luokalle siirryttäessä.
Läpi ala-asteen kestimme yhdessä eriasteista halveksemista. Useimmiten kyseessä oli nälvimistä ja muuta sanallista paskaa. Fyysinen kiusaaminen oli ajoittaista seinälle nostamista sekä lumipalloilla viskelyä.
Muistan miten yksin ollessa jouduin lumipallokeskityksen kohteeksi ja miten kiusaajat sanoivat: “Jarkkoa voi heittää huoletta, koska se ei uskalla kertoa opettajille!”
Kyse ei ollut uskalluksesta. Muistan ne kerrat, kun kerroin asiasta ja opettaja otti häiriköijät puhutteluun. Sen jälkeen koko luokan edessä tapahtui anteeksipyyntö. Se oli ihan järkyttävän ahdistava tilanne. Aina" annoin anteeksi", vaikka sitä en todellakaan tarkoittanut, koska tiesin saman touhun jatkuvan taas pian. Tämä vaan vahvisti sitä ajatusta että ei ne kiusaajat koskaan tosissaan pyytäneet anteeksi, joten miksi olisin antanut tosissani anteeksi?
Ylä-asteella tilanne aaltoili. Kiusattu kohde vaihtui tiuhaan ja kohde tuli aina pyörimään meidän kolmen porukkaan ja lähti kohteen vaihduttua. Lukiossa kiusaaminen oli miltei olematonta ja se loppuikin täysin kun kiusaajat yksitellen vaihtoivat amikseen.
Siitä huolimatta en koskaan tuntunut kuuluvani 100% porukkaan, koska mulla oli jo maineeni. Päätin ottaa maineesta kaiken irti ja aiheutin yleistä hämmenystä käytökselläni. Sainpahan jotain iloa irti asiasta. 
Kiusaajien kuriin saamiseksi yritettiin aivan kaikkea mahdollista. Jälki-istuntoa, puhutteluja, vanhemmille kertomista, luokan hauskanpidosta sulkemista, koulusta erottamista. Mikään ei auttanut. Mun mielestä kasvatus on kaiken hyvän ja pahan lähde.
Kiusaamiselle taikka kouluväkivallalle ei ole yhtään syytä, mutta on syitä sen lopettamiselle. Tehokkain tapa lopettaa se on opettaa lapsensa suvaitsemaan erilaisuutta sekä opettamalla toisten kunnioittamista.
Ps.
Tosin ilman kiusaamista musta tuskin koskaan olisi tullut näin intohimoista tapparalaista. Kiitos siitä teille kiusaajat! Toitte mun elämään sentään jotain hyvää! 
28 tykkäystä