MTV Rikospaikka 26.09.2018: Poliisi epäilee Jori Lehterän sekaantuneen kokaiinivyyhtiin

Ei munkaan mielestä tarvi salailla, mut muittenkin nimet pitäs julkistaa. Ja kaikissa muissakin jutuissa, missä siitä ei oo haittaa uhreille/vastapuolelle.

Sikäli tuossa on järkeä, että kylillä puhutaan vaikka mitä. Aika monen kiinteistönvälittäjän olen kuullut esim. olevan tuo kyseinen välittäjä. Ohan se ihan persuuksista semmonen puhe.

X:ä on tehnyt varsin pitkään ovella hommia. Esim Kaijakassa jo 90-luvulla. Portsarit on muuallakin varsin usein sekaantunu mömmöjen levitykseen ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Niitä pitäis valvoo jotenkin paremmin. Järjestystä ylläpitäviä henkilöitä. Noiden pitäisi olla luotettavia.

Eihän tossa ole kyse muusta kun varman päälle pelaamisesta. Jos lehdet kirjottais syytetyistä nimillä ja ko. syytetyt todetaan syyttömiksi, niin syytetyt voisivat tehdä rikosilmoituksen maineen pilaamisesta ja mahdollisesti saada jopa jotain korvauksia. Lehterän julkkis-status muuttaa asiaa, kuten edellä todetaankin.

3 tykkäystä

Aamulehti:
Jutussa käsitellään myös toista suurta kokaiinihaaraa sekä pienempiä huumausainerikoksia. Niistä syyttäjä vaatii kolmelle muulle vastaajalle ehdottomia vankeusrangaistuksia kahdesta kuuteen vuotta.

Viidelletoista muulle vastaajalle syyttäjä vaatii joko ehdollisia vankeusrangaistuksia tai sakkoja. Jori Lehterälle syyttäjä vaatii viiden kuukauden vankeusrangaistusta.

Eikä tuossa nyt suoraan sanota että Jorille vaaditaan ehdollista?

“Lehterän syytteen pitäisi olla oikeudessa esillä ensi viikon tiistaina eli 8. tammikuuta, mutta vielä on avoinna, voidaanko hänen syytteensä käsitellä, koska haastetta ei ole saatu toimitettua Lehterälle.”

Kaupinojan sauna kiittää mainoksesta, not.

1 tykkäys

Juu, äijät hoiti homman “hienosti” himaan.

No jaa. Mielikuva jne. Mutta juuri mietin tätä, eikä se ainakaan minun suhtautumiseeni vaikuta. Pitää osata eriyttää asiat. Toki tuolla paikalla on vahva jäkisleima ja toisaalta tämä kaikki yhdessä helposti leimaa syyttömiäkin. Mitä nyt ei taas ole millään tavalla uutta ihmisten keskuudessa.

3 tykkäystä

Uskon että suuri yleisö alkaa hakemaan muita mestoja koska kuka nyt huumediilerien paikassa kävisi. Kuten sanoit, pitäisi eriyttää mutta ihmiset ei osaa. Yksi mokaa niin kaikki mokaa.

Ainakaan meidän kaveriporukkaan ei tuntunut vaikuttavan mitenkään ja keskiviikkona taas saunomaan. Toisaalta onhan siellä täyttä ollutkin aina, joten en välttämättä väljyyttä ainakaan alkuun valita!

2 tykkäystä

Näissä julkaisuasioissa on pohjimmiltaan kyse sananvapauden ja yksityiselämän suojan välisistä rajan vedoista. Molemmat on turvattu Suomen perustuslaissa (ja kansainvälisissä sopimuksissa), joten ne menevät tavallisen lainsäädännön edelle.

Pääpiirteissään homma tosiaan menee niin, että törkeistä rikoksista syytettyjen henkilöiden nimet voidaan aina julkaista olipa kyseessä julkisuuden henkilö tai mattimeikäläinen, jollei uhrin/omaisten yksityisyyden suoja vaadi salaamaan niitä, jolloin itse oikeudenkäyntikin on yleensä suljettu. On siis linjattu, että tekemällä törkeän rikoksen henkilö samalla (tarkoituksella) asettuu asemaan, jolloin hän menettää yksityiselämän suojansa.

Muiden lievempien rikosten osalta epäillyn nimi voidaan julkaista silloin, kun asialla katsotaan olevan laajempaa yhteiskunnallista merkitystä esimerkiksi henkilön julkkisstatuksen vuoksi. Tällöinkään mikään laki ei suoraan sano, että sananvapautta ei saisi käyttää myös mattimeikäläisten osalta ja nimiä julkaista, mutta media tekee harkinnan tapauskohtaisesti. Julkkisten yksityisyyden suoja on muutoinkin tavan tallaajaa huomattavasti rajatumpi, eikä tämä asia tee poikkeusta siinä suhteessa.

Tässä tapauksessa Lehterä on syytetyistä ainoa sen tason julkkis, että nimi on julkaistu. Ja joo, rajan määrittely ei välttämättä ole aivan yksiselitteistä aina, sillä sananvapauden ja yksityiselämän suojan välistä punnintaa on käyty korkeinta oikeutta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta myöten. Loppuviimein päätöksen tekee lehti ja sen päätoimittaja, ja he vastaavat myös mahdollisista seurauksista, mikäli esim. taviksen yksityiselämää loukataan niin, että sananvapautta olisi tullut rajoittaa.

7 tykkäystä

Hyvin kirjoitettu.

Tosin ikänsä täällä Pirkanmaalla asuneelle nuo lehdistön vihjailut muutamista nimistä ovat kuin laittaisi oikeat lottonumerot arvonnan yhteydessä.

Sm-tason nyrkkeilyä. Aikaisemmin tuomittu. Ja vielä kuva mukaan (kasvot sumennettuna). Ei jätä yhtään mitään epäselvää.
Samassa jutussa tuotiin myös eräs poliisi esille tuon em. kaverin edellisiin tapauksiin liittyen. Tuo poliisi ei liity tähän mitenkään, mutta miksi se piti taas tuoda esiin? Tämä poliisikin on äärimmäisen helppo pähkinä.

Summasummarum. Miksi sitten pitää lehdistön lähteä arvuuttelemaan ja kisuttelemaan näillä nimillä? Mitähän yksityisyydensuojaa tämä on myöskään noille muille, kun halutessaan kaikki löytäisi nämä nimet netin syövereistä. Saatika tälle poliisille, joka on aikanaan toiminut täysin oikein ja jäävännyt itsensä tutkinnasta. Nyt hänet revitään taas mukaan tähän, vaikka ei ole osaa eikä arpaa.

10 tykkäystä

Nyt kantsis ihan oikeasti käyttää vähän järkeä sen suhteen miten paljon tähän aiheeseen liittyen heittelee ihan vaikka läpällä juttuun täysin liittymättömien ihmisten nimiä ilmoille.
Tämä on sellainen aihe, joka aiheuttaa siihen liitettyjen ihmisten imagolle niin helposti lähtemättömän tahran, että voi ihan hyvin olettaa, että he lähtisivät haastamaan julkiselle foorumille nimiään heittäneitä ihmisiä oikeuteen kunnianloukkauksesta. Ja siitä saa ihan nimimerkilläkin kirjoittamalla Suomessa rangaistuksen.

Valoja päälle.

4 tykkäystä

Kyllä tässä sopassa varmaan vielä maineensa puolesta ryvettyy syyttömiäkin. Kunhan vaan noita nimiä alkaa tulla julkisuuteen enemmän.

Juu, eiköhän me täällä pelata julkisuuteen tulleilla tiedoilla, ei omilla nimispekulaatioilla. Varmasti siellä saunalla on käynyt yksi jos toinen, mutta ei ryvetetä kenenkään nimeä tässä sopassa vajailla tiedoilla, kiitos.

8 tykkäystä

Tässä kaikki mitä jutulla on annettavaa:

– Kaikki on väärää tietoa. En ole tehnyt mitään väärää. Aion puhdistaa nimeni, hän sanoi.

– En halua kommentoida enempää. Kommentoin, kun koko tapaus on ohi.

9 tykkäystä

Toivottavasti Lehterä puhuu tuossa totta.

Toki oikeudessa ja vankiloissa on yllättävän paljon omasta mielestään syyttömiä ihmisiä.

2 tykkäystä

Ihan turha vähätellä 8 g ostajaa. Paskaa ostat ni paskaa saat

E: ja tämä ihan yleisellä tasolla, ei viittaus kenhenkään erityisesti

6 tykkäystä

Uskon että tuo on aika lähellä totuutta. Kovasti taas täällä tuomitaan Lehterää etukäteen.

1 tykkäys