Lueskelin Krakenin logosta ja ajauduin mielenkiintoiseen viisiosaiseen blogi-sarjaan 90-luvun NHL-logoista. Vahva suositus kaikille aiheesta kiinnostuneille. Löytyy tarinaa esimerkiksi miten Colorado Avalanchesta meinasi ensin tulla Rocky Mountain Extreme. Onneksi ei toteutunut.
Hauska, että nostit juuri Ducksin esiin. Logohan lienee yksi legendaarisimpia ja tunnetuimpia lätkälogoja, vaikka se on peräisin Disneyn elokuvista. Miettikääpä millainen some-ilkkuminen ja muoviseksi huutelu nousisi kun nykypäivänä perustettaisiin joukkue komedialeffan pohjalta.
Mä vedin kotiinpäin. Vaahteranlehti nyt vaan on logona tyylikkään yksinkertainen ja luonnonläheinen ja ah niin Kanadaa. Luontoa, perinteitä, simppeliyttä ja suomalaisittain sinivalkoiset värit. Sitäpaitsi vaahterasiirappi on hyvää lättyjen päällä :p.
No tämän kyllä tavallaan ymmärsin, ja tuolla jenkkilässä brändäys ihan eri tasolla, mutta luulisi, että fantuotteita menisi kaupaksi ilman ainaista vaihtelua.
1 tykkäys
Kahvanaama
(-Sry about the sticky kalvo`s here-)
8
Hyvin vaikea oli valita, en kuitenkaan valinnut Vegasia (eli en vetänyt “kotiinpäin”).
Pidän tietystä old school - 2D:mäisyydestä : Simppeli muoto, joka sopii paitaan ja ihan vain logoksi sellaisenaan. On iso plussa, jos logo ei ole liian sekaisen oloinen.
Eniten kai inhoan nykyisen Anaheim Ducksin ja nyk. Vancouverin tyylisiä logoja.
Ne ovat ihmeellisiä väkisinväännettyjä risukasoja, joista puuttuu “arvokkuus” tai iskevyys. Täytyykin ihmetellä miksi nuo joukkueet luopuivat aikoinaan upeista logoistaan, ehkä Mahti-Ankkojen logo ei ollut nk. arvokas, mutta tiettyä iskevyyttä, rohkeutta ja erilaista värimaailmaa siinä oli.
Jokseenkin kammoksun myös Columbuksen ja Hurrikaanien logoa, nämä logot ei iske millään.
No, Jacketsin logon olen jo jotenkin sulattanut.
Mikäli Jets käyttäisi (“olisi voinut käyttää”) edelleen 80-90 luvun logoansa, olisi valinta kohdistunut tuohon logoon. Tuo logo oli hyvin mielenkiintoinen ja hohdokas ; siihen oli nerokkaalla tavalla saatu myös “hävittäjä” ja maila mukaan varsin onnistuneella tavalla. Nykyinenkään Jetsin logo ei ole täysin epäonnistunut, mutta ei se omissa papereissa hienoimpien joukkoon mene.
Valitsin Edmonton Oilersin. Logo on kaikessa upeudessaan erittäin tyylikäs kokonaisuus, joka sulautuu itseasiassa paitaan aivan älyttömän hienolla tavalla. Olisin voinut myös valita Toronton, Rangersin, Bruinsin, Calgaryn, Detroitin jne. Aika paljon on hienoja logoja, joissa onneksi muutamaa pikaista / pysyvämpää harha-askelta lukuunottamatta nuo joukkueet ovat pysyneetkin.
Vegasista on mainittava, että tuo heidän logonsa on varsin onnistunut. Se on “simppeli”, ytimekäs ja istuva. Hyvä logo tukee aina joukkueen värimaailmaa ; niin vieras- kuin kotisävyissä, näin tapahtuu mielestäni vegasin paidoissa.
(Alla Jetsin 90-luvun logo, linkki johtaa wikipedian WPG Jets 72-96 osioon ja kohtaan logo2, tuleeko se näkyviin?)
Ducksin logorumba on kaikkinensa surullista seurattavaa. Toki minutkin on aivopesty nostalgialla. Ankkanaamarilogo oli kuitenkin sitä parasta paskaa junnuna. Kelatkaa, ankkanaamarin mallinen lippis, jossa lippa oli ankan nokka ja naamari jatkui hatussa. Haettu asematunnelin pikkuliikkeestä back in the day. Raitoja ei lipassa ollut eli ei ilmeisesti ollut aito, vaikka oli official-tuote. Tiedä sitten.
NHL:ssä logot on pääsääntöisesti hienoja. Ainakin jossain vaiheessa franchisen historiaa. Logoa sitten jumpataan ja välillä tulee osuma, välillä ei. Osa logoista on tietyllä tapaa ajattomia, koska ne on muotokieleltään niin yksinkertaisia. Pari väriä, eikä turhaa muotoilua.
Nyt kun sanoin tämän, niin nähtyäni Krakenin logon, kaikesta yksinkertaisuudesta huolimatta, se huokuu tätä aikaa. Ääriviivattomuus ja toisaalta väreillä kikkailtu kolmiulotteisuus sekä typografia ja muotoilu plus värit.
Flyersillä on hieno logo. Vauhdikas ja yksinkertaisilla muodoilla rakennettu. Käytännössä siinä on ympyröitä tai sen osia ja suoria viivoja. Mittasuhteet on kunnossa, täyttää hyvän alueen. Tekivät joskus oikean ratkaisun, kun pistivät P-kirjaimen vinoon. Logo on käytännössä valmis vetämään ketä tahansa turpaan.
Nykyinen Jets on eri organisaatio, kuin taannoinen Winnipeg Jets. Käsittääkseni Arizona Coyotesilla on oikeus Jetsin vanhaan logoon, koska ovat sama franchise. Tästä taisi olla keskustelua silloin, kun nykyinen Winnipeg Jets tuli mukaan.
2 tykkäystä
Kahvanaama
(-Sry about the sticky kalvo`s here-)
11
Juurikin näin se oli. Hyvä että jatkoit aiheesta.
Varmaan oli kuitenkin hankalaa hommaa innovoida sellainen uusi logo, joka jotenkin olisi saman kaupungin “entisen franchisen logon” veroinen. Sikäli tulos oli ihan okei. Tuo nykyisen Jetsin logo näyttää itseasiassa juuri asusteessa melko hyvältä.
Sitten tulee eräs kaupunginvaihto franchisen toinesta mieleen, joka jatkoi samalla teemalla kuin entisen kaupungin joukkue :
Minnesota Northstars → Dallas Stars. Siinä oli mielestäni onnistunut temppu aikoinaan.
Sääli että logo vaihdettiin.
Muistaako kukaan “naurettavinta”, mutta tietyllä tapaa tragikoomisen kulttimaineen omaavaa New York Islesin kalastaja (rantapummi) logoa vuosilta “1995-1997”? Muistaako joku mikä oli tarkkalleen tämän logo muutoksen taustalla? Oliko vain Spanon (vai kuka olikaan) hullutuksia?
Jets (tai TNSE) on ostanut vanhojen logojen oikeudet takaisin vuonna 2011.
Lähde:
Ja siksihän tuota sinistä vanhaa logoa on voitu käyttää esim. noissa heritage-paidoissa:
Tuo versio Jetsin logosta on yksi omista suosikeistani. Sopivasti retro, yksinkertainen ja toimivat värit. Nykyinen ei jotenkin uppoa, varsinkaan kun sitä tulee väkisinkin verrattua vanhoihin.
Aivan totta @Fever onhan nykyinen Jets vetänyt noilla paidoilla.
Eikös nimi Jets mm. tule sieltä, että Winnipegissä on Naton lentotukikohta?
Kahvanaama
(-Sry about the sticky kalvo`s here-)
15
Mun mielestä simppelisti Kanadan ilmavoimat inspiroi tuohon Jetsin logoon.
Entinen “hävittäjä” logossa taisi saada lähteensä F-111 Aardwark hävittäjästä, joka oli aikoinaan (kauan sitten) Kanadan ilmavoimien ykköshevonen. Nykyisessä logossahan on meille rakas ja tuttu F-18 Hornet, joka luonnollisesti toimii nykyisenä Kanadan kuninkaallisten ilmavoimien ykköshevosena.
Kyllä jos Ducksilla olisi käytössä tämä alkuperäinen Mighty Ducks logo, niin valinta olisi selvä. Nykyinen on pelkkää kuraa ja ei toimi. Kuitenkin Seattlen logo jostain syystä sykähdytti heti ja valitsin sen.
Kaikenlaista logoviritystä sitä on ollutkin. Joku on tehnyt hienon työn ja koonnut maamme pääsarjan, sen nykyisten joukkueiden, Jokerien ja maajoukkueen historialliset logot yhdelle videolle.
Tapparan osuus ei montaa sekuntia kestä. Tekijä tosin oli unohtanut taustakilvettömän logon, jota Tappara käytti viissiin yhdellä kaudella 60-luvun lopulla.
En ollut perehtynyt asiaan ollenkaan, joten googlettelin vähän. Löysin tietoa ties mistä uutissivustoilta, joten en viitsi edes linkata niitä tähän.
Ilmeisesti nimenmuutos Frölunda Indiansista Frölunda HC:ksi on poliittisen korrektiuden myötä tehty päätös. Kirjoitin aiemmin toiseen ketjuun rasismista jääkiekossa, enkä sen pohjalta ala sanomaan juuta enkä jaata tuon päätöksen oikeellisuudesta, mutta noin visuaalisesti ajatellen uusi logo on kalpea haamu vanhasta. Olin usein mietiskellyt, että Frölundan ilme oli ehkä tyylikkäimpiä Euroopassa heti muuan kotimaisen kirvesrintaisen joukkueen jälkeen, mutta tämä uusi vaaleanvihreä kahden F-kirjaimen yhdistelmä haisee pelkältä muovilta - eli siis ei miltään.