Pikkaisen taas on asiavirheitä mukana. Esim. Kuuselalta ei ole viety mitään natsoja pois.
Surullista on lukea omasta seurasta tälläsiä asioita lähes jatkuvasti.
Nää keskustelut Peltolan ja seurajohdon välillä on keväällä/kesällä tapahtuneita ilmeisesti, mutta toimittajat vetää näitä tähän kapteenin vaihtamiseen liittyviä asioita uudestaan esille.
Onko tällä reppanatoimittajalla tullut alennus rikostoimituksellisista töistä, kun yhtäkkiä mielenkiinto on Suomen menestyneimpään jääkiekkoseuraan kohdistunut.
Aina kun tämmöisiä juttuja levitellään ja ulkopuolelta tulee painetta tehdä sitä ja tätä, (kuten tässä tapuksessa valmentaja pitäisi vaihtaa), tekee mieli pitää tiukemmin kiinni niistä, mitä ulkopuolelta yritetään kampittaa (tässä tapauksessa pitää valmennustiimi ennallaan).
Ei täällä ennenkään olla minkään räkänokkien takia valmentajaa vaihdettu!
Lypsetään kuollutta lehmää vielä kuin maitoa saa. Tapparan vaisut otteet antaa tekohengitystä tälle lehmälle. Kyllä se viä hiljenee.
Miten sekä Kuuselalta että Peltolalta on voitu viedä kapteeninnatsat?
Mielestäni ollut asiallista keskustelua puoleen ja toiseen, siitä kiitos "palstaveljille"
On päivänselvää, että paras ratkaisu olisi nykyisen kokoonpanon jatkaminen ja joukkue aloittaisi kollektiivisen sitoutumisen ja aidon taistelun.
Itse olen ollut liipaisinsormi herkässä perustellusti. Meillä on liigan kallein ja paras rosteri. Onko tällainen tilanne ollut ikinä?
Ihmettelen, kun tulee mainintoja, että peli on ollut “hyvää”. Ei ole ollut kuin satunnaisesti. Pelissä ei esimerkiksi eilen ollut mitään “turvaa” ja selkänojaa pelaajille. Lähdettiin “miten huvitti”, välillä avattiin seisoville… Ei varmaan montaa rintamahyökkäystä ollut, jossa keskialue ylitetään ja luodaan pelille otollisia jatkumoita. Jo tämä asia kertoo, että joko valmennus on aivan kuutamolla tai joukkue ei ole näpeissä. Ymmärrättekö? Nyt on lokakuun loppupuoli ja iso runkosarjapeli päävastustajaa vastaan ja meillä ei ollut mitään peliä. Ei tarvi edes spekuloida kaukalon ulkopuolisista ongelmista, kun itse peli näyttää, että niitä on.
Ei voi menestyä tasaisesti ja pitkällä juoksulla, kun tulee läpiajoa puolin toisin, avataan miten ja minne sattuu, välillä jätetään pakit pulaan ja esimerkiksi hitaissa viivelähdöissä ei ole minkäänlaista tiikerinsilmää.
Monta kertaa olette tänä vuonna nähnyt hurmoksen? Että joka kenttä vuorollaan painaa hulluna maalille, taklaa kovaa ja on himokasta ratkaisuhalukkuutta…
Aika moni antaa täällä painoarvoa “näennäiselle hallinnalle” ja “pelin viemiselle”. Noilla pelaajilla sen pitäisikin olla todennäköistä. Ainoa vaan, että siitä pyörimisestä ei ole valtavaa hyötyä, kun pelin voittavat asiat: uhrautumiset, maskillemeno ja hillitön asenne kaksinkamppailuihin puuttuu.
Mitä enemmän on jätkiä telakalla, sen enemmän sitä pelitapaa tarvitaan. Ilves pelas paremmin IFK:ta vastaan ja voitti, vaikka 4-5 kärkijätkää sivussa. Ei selityksiä siitäkään.
Pitäydyn mielipiteessäni näillä perusteilla, että siellä on ongelmia / henkisiä ongelmia. Jos niitä ei pian ratkaista, niin täytyy toimia. Toivottavasti ratkaistaan. Vaikee on neuvoa, kun ei tietenkään ole tietoa kuka on sanonut mitäkin ja miksi tilanne näyttää siltä kuin näyttää. Ja onko “kärhämät” niin pitkällä, että niitä ei voi sopia. Mutta siis ihan pelkkä peli näyttää, että kaikki ei ole hyvin. Siihen ei tarvitse huhupuheita.
Oli miten oli. Toimittajista en pidä kauheasti, mutta mikäli kaikki olisi kunnossa, niin tuskin tällaisia juttuja tarvitsisi lukea medioista.
Taisin kirjoittaa kauden kynnyksellä lievästi sarkastisen mini-ennakon, jossa ennustin juuri tämän – media odottaa iskun paikkaa ja sitten tähän palataan.
Sasha Huttunen oli alkuperäinen natsagate-julkaisija, hän on valmistellut jatko-osan julkaisukuntoon ja kun joukkue häviää rankkareilla HIFK:lle TV-pelissä, on iskun paikka.
Mutta ketjun aihe on Tapola & tiimi, eikä toimittajat.
- Olen sitä mieltä että jos muutostarve on todellinen, se tehdään kesällä.
- Projektivalmentaja tähän väliin olisi todella iso riski ja rikkoisi pidemmän tähtäimen strategian. Ellei nyt sitten Jukka Jalonen olisi kiinnostunut.
Kävin alkuviikosta Rautakorven koronakohua läpi ja näin 6 kk:n jälkeen sen mittasuhteet tuntui jälkikäteen lähinnä huvittavan suurilta. Toki säännöt on sääntöjä, mutta kuitenkin. Ehkä tälle murheenkryynille käy samoin. Ehkä ei.
Itselleni alkaa hiipiä ajatus että Rautakorpi-Tapola akselilla on menty liian pitkään. Nyt homma alkaa oirehtia, naamat tuppaavat kulumaan. Huolestuttavinta tuossa Huttusen jutussa oli maininta että Tapola ei nauti varauksetonta luottamusta pukukopissa.
On melko selvää, että valmennushommissa Tapparassa tämä akseli vetää viimeisiä vetojaan. Pitäisi ainakin olla näin. Siis ainakin tauon paikka Tapolan jälkeen on mielestäni pakollinen. Herrojen erinomaisesta työstä huolimatta.
Tämä juttu ei päädy ennenkuin joku(lue Tapola) noista kolmesta lähtee. Tää oli nyt Jussilta oikein iso munaus, ei voi mitään. Uus valmentaja ja uus kapteenisto eikä sekään taida puhdistaa ilmaa ja se vasta näyttäisi tosi idioottimaiselta.
Oma mielipide on se, että jokainen osapuoli hoitaa ammatillisesti sopimuksensa loppuun ja sen jälkeen muualle. Kukaan ei ole isompi kuin seura ja kuppikunnille ei voi valtaa antaa. En halua Tapparalle samaa kohtaloa kuin Jyp:lle, jossa taisi olla vastaavaa…
Se että homma ei tuloksellisesti toimi kaukalossa ei johdu natsagatesta vaan siitä ettei valmennuksella ole riittävästi osaamista valmentaa jääkiekkoa jota haluavat valmentaa ja kentällä nähdä. Mutta ei tämä luottamusta lisää.
Onko näitä juttuja kyseisistä neuvotteluista ollut aikaisemmin jossakin julkisuudessa esillä?
Kirjoittaja tuossa IS jutussa on Sasha Huttunen, joka ei mikään “huono” toimittaja ole.
Itse en ymmärrä mitä Tapola tällä oikein haki.
Vastuun jakaminen on kyllä paska puhetta.
Ei mene mulle läpi.
Siis jos Huttusen mukaan kopissa Tapola ei nauti luottamusta, niin kuka näitä juttuja vuotaa Huttuselle?
Sen verran haluan luottaa Huttusen moraaliin, että lähde on joukkueen sisältä.
Ja jos siellä on jotain ongelmaa, niin Rautakorven pitäisi kiireellisesti laittaa asia kuntoon. Pahimmassa tapauksessa laittamalla joku/jotkut pihalle joukkueesta.
Ehkä joku joukkueeen sisältä haluaa Tapolan pihalle. Ei se sen enempää vaadi. Nimet eivät kuitenkaan tule esiin.