Olli Palola

Viittaatko Juhan olleen maalilla? Eikös poistunu penkille rankkuihin, vaikka onhan sekin paraatipaikka.

Vai kävikö näin?

Kunlun voitti tiistaina Ufan maalein 4-3 jääkiekon KHL:ssä. Ottelu ratkesi vasta voittomaalikilpailussa.
Siinä nähtiin suomalaisittain varsin mielenkiintoinen hetki, kun oli Kunlunin Olli Palolan vuoro. Ufan maalissahan pelasi Juha Metsola.

Palola veivasi Metsolan hienosti pihalle tilanteesta ja lirutti kiekon kämmenpuolelta ohi maanmiehensä.

Kaksikko tuntee toisensa hyvin, sillä he pelasivat vuosina 2011–2015 yhdessä Tapparassa. Palola voitti sinä aikana kahdesti Liigan maalikuninkuuden.Kunlun voitti tiistaina Ufan maalein 4-3 jääkiekon KHL:ssä. Ottelu ratkesi vasta voittomaalikilpailussa.

Edit:
Oli miten oli: perhanan hieno harhautus joka tapauksessa.:+1:
Mahtaako tuollainen maali, jossa kiekko lipuu hiljaa viivan yli juuri ulottumisalueen ulkopuolella harmittaa maalivahtia enemmän? Tuskin, mutta näyttävä se kuitenkin on.

Ei ollut Metsola maalissa tuossa.

1 tykkäys

Näin, hihassa numero yksi ja nimenä hemmolla Andrei Karejev. Selostusessakin mainitsee kyseisen nimen. Kylmän viilee oli harhautus.

Ihmekyllä, ei oltu vielä linkattu tänne tuota suomikiekon uutista Palolasta. Olisiko meillä vielä tilaa yhdelle Ollille? Oletan kumminkin, että joku klh-seura nappaa, tai muu euroopan liigoista.

Mode-edit: sivusto kertoo, että Palola on tippunut nelosketjuun ja käynyt jopa katsomon puolella KHL-seura Kunlunissa.

Kyllä varmaan hyvin ottajia on Ruotsissakin. Pelasi kuitenkin Växjösä hyvän kauden.
Mutta kämppä löytyy Tampereelta…:grin:

Ei taida valitettavasti olla varaa :disappointed: Harmillinen juttu, toivottavasti nyt ei päädy vaan Liigaan kilpailijalle, jos tulee lähtö.

1 tykkäys

Jookkerithan voisi olla myös mahdollinen. Vaikken hirveästi tiedä heidän kokoonpanojaan. Sveitsi tietysti aina on yks varteenotettava paikka.

Palola on hiukan sellainen ongelmallinen pelaajatyyppinä nykypäivän Tapparassa, koska viisikkopuolustus näyttelee niin suurta osaa pelilissä. Opahan on oikeastaan pelkästään hyökkäyspään pelaajana tunnettu ja puolustuspäässä melko huono. Palolallakin alkaa ikää olemaan sen verran, että jos pitäisi yrittää uraa saada pidemmäksi, niin tässä vaiheessa oikeastaan kannattaisi mennä sellaiseen joukkueeseen, jossa tarvitsisi opetella nimenomaan tällaista peliä. Esimerkkinä nyt vaikka Zaborskyn muutos pelityylissä Tappara kaudellaan.
Saattaisi oikeastaan sopia tuohon Ojamäen paikalle ensikaudella… (Levtchi-Virta-Palola)

Saiko Opa potkut vai mitä on tapahtunut? En tuolle roskasivustolle antaisi mieluusti klikkiäkään.

1 tykkäys

Uhrauduin puolestasi; “Kovana maalintekijänä tunnettu suomalainen on tippunut Kunlun Red Starissa nelosketjuun, kun hän on viimeistellyt 18 ottelussa ainoastaan yhden maalin. Viikonloppuna Palola joutui myös ensimmäistä kertaa katsomon puolelle ottelussa Dinamo Moskovaa vastaan.”

1 tykkäys

Jotenkin näkisin kanssa vähän menneen talven lumena. Tekisi taatusti sen 8-16 maalia, mutta isolla muttalla joku nuorempi, josta olisi iloa sen 2-3v. No offence

1 tykkäys

Opaa en 31-vuotiaana näe millään “menneen talven lumena”. Viime kaudella Kunlunissa 19 maalia kertoo, että kyllä kuti vieläkin lähtee. Maalintekijöitä ei koskaan ole liikaa ja tässä on nimenomaan puhdas sellainen. Koska vaan takaisin ja paikka varmasti löytyy sieltä ykkös-kakkosketjusta, kun joka kauden päätyttyä ovet käyvät toiseenkin suuntaan. Pelituntuma löytyy pelaamalla.

5 tykkäystä

2 posts were merged into an existing topic: Tapparan pelaajahankintapolitiikka

En pidä menneen talven lumena kun on vielä nuori sälli ja on kansainvälisestikkin todistanut, että pystyy olemaan tehokas (SHL 21+27 = 48, viime kaudella KHL 19 kaappia). Tapparalta tälläkin hetkellä puuttuu mies joka laittaa limppua verkkoon hyvällä prosentilla ylivoimalla. Kaikki kunnia Karjalaiselle, mutta onhan sen veto todella ponneton. Ilman Kapteenin jäätäviä passeja ei ois niitä muutamia maalejakaan syntynyt.

Viimeistään uuteen Areenaan toivon Palolan paluuta ja uransa päättämistä Tapparassa. On varmasti vielä paljon annettavaa muuallakin kuin ylivoimalla.

1 tykkäys

Ei varmaan vielä ole Palolan liiga paluun aika. Ja ei oikeen ilman loukkaantumisia istuisi tämän kauden ryhmään, joka on hyvin roolitettu. Olli tarvitsisi kuitenkin paikan kahdesta ekasta kentästä, sekä ylivoimalta. Meillä vielä kuntoutumassa Vauhkonen laitureista sekä Malinen senttereistä. Jolloin hyökkäys on täynnä.
Olli yksi omista suosikeista, mutta joukkueen harmoniaa ajatellen nyt kun peli käy ei olisi ideaalia tuoda tuon profiilin pelaajaa sisään. Toki jos Opa olisi liigaan tulossa ja menisi muualle mikäli ei oteta niin silloin varmaan olisi viisasta kiinnittää monivuotisella paperilla, kun varmaan esim Ojamäki suuntaa rahaliigoihin tämän kauden päätteeksi, mutta siinä pitäisi uhrata sitten joku, Vauhkonen? Mutta ideaalia ois meille että Opa vielä tämän kauden ulkomailla ja ensi kaudesta jo sopimus kassakaappiin.

2 tykkäystä

Olli Palola näyttäisi tuplanneen KHL-kauden maalinmääränsä kahdesta neljään, kun joukkueensa Kunlun voitti Amurin vieraissa. Kauden 35. ottelu Opalle, joten nihkeänpuoleista on ollut. Tehot nyt 4+3=7. Edellinen maali jostain kuuden matsin takaa, joten ujo yläviisto otteissa on.

5 tykkäystä

Yleensä niin tuulinen KHL, niin jännä että tuloksellisesti noin heikko kausi ei ole näkynyt kenkänä ahterissa.

Lienee muutoin hyvää asennetta, ja joukkueen eteen pelaamista kun luottoa löytyy. Jospa se siitä maalisuoni alkaisi taas sykkimään…

Ketju avattiin ajastetusti 94 minuutin kuluttua.