Kausi 2017–18 isketään aika-ajoin tasaisen varmasti pöytään kuin kahvaamiskortti. Sen piti olla “the joukkue” ja mestaruuslippikset sai teettää jo elokuussa. Tuloksena runkosarjan kolmostila selinmäisellä esityksellä ja lopulta hävittiin finaaleissa Kärpille, eikä menty edes 7. peliin.
Nimilistaa katsoessa en löydä hehkutukselle näin jälkikäteen niin suuria perusteita. Toki kovia nimiä siellä täällä, mutta jostain syystä jäi piippuun yksilö- ja joukkuetasolla.
Sekalaiset:
Otto Rauhala Tapparan 4. paras pistemies – pistää miettimään
Huonostihan tuo kausi meni, eikä näin ollen jengi ole “hypensä” arvoinen. Kuitenkin paperilla katsottuna erinomainen jengi.
Puolustuksessa loistavan Liiga-kauden pelannut nuori ja NHL-potentiaalia omaavaa Mikkolaa, on Rantakaria, Mikko v*tun Lehtosta, Kemiläistä… Peruspakkina Salosta ja loistavalla tasolla pelaavaa Vittasmäkeä ja edelliskaudella EHT-tasolla pelannutta Elorinnettä.
Hyökkäykseen saatiin Porissa vakuuttaneet Jarno Kärki ja Niko Ojamäki… Kauden aikana vielä NHL-paikkaa havittelevaa Haapalaa ja Sebastian Repoa.
Redenbach yllättävänä mutta potentiaalisena kiekollisena sentterinä… Rungossa valmiina KHL-Kuuselaa, Peltolaa, liigan maalipörssin voittanutta Zaborskya. Matti Järvinen oli tyyliä Jarno Koskiranta ja odotukset todella korkealla…
Hyökkäys mainio, pakisto sairas ja kultamokke maalissa. Olihan tuo thö Joukkue pelaajistoltaan, vaikka se ei odotetulla tasolla suoritunutkaan.
Joukkue oli paperilla oikeasti todella kova, mutta roolitukset olivat täysin pielessä.
Pakistossa oli aivan liikaa kiekollisia nuoria puolustajia, jotka halusivat isoja minuutteja, kiekollista vastuuta ja kenties vielä ylivoima-aikaa. Kemiläinen ja Rantakari olivat siivittäneet Tapparan mestaruuteen edelliskaudella, ja yhtäkkiä nokkimisjärjestyksessä rinnalle ja ohikin kiilasi Vittasmäki, Lehtonen ja Mikkola. Ainakin yksi näistä olisi pitänyt jättää hankkimatta ja ylivoima-ajan vuoksi se olisi ollut Lehtonen. Mies halusi ilmeisesti pelata HV:ssa jo tällä kaudella, joten olisi varmaan kannattanut purkaa sopimus yhteisymmärryksessä. Peruspuurtajia pakistosta puuttui, sellaisia, jotka laittaa pleksistä ulos ja tietää roolinsa. Elorinnekin oli edelliskaudella ykkösparin pakki. Homma olisi voinut jotenkin toimia, mutta paperilla jäätävän kova pakisto oli kaukalossa sekava joukko, jossa yliyritettiin ja yritettiin omaksua uusia peliaikoja ja rooleja.
Jos pakisto oli paperilla nimivahva, keskushyökkääjissä oli sitten säästetty tai ainakin otettu vähän riskiä, joka realisoitui. Epäsuhta oli ärsyttävä, sillä kiekolliset pakit eivät saaneet sellaista sentteritarjontaa, että heidän osaamista olisi saanut hyödynnettyä. Pakit nostelivat jalalla päätyyn kerta toisensa perään.
Todella sekava rosteripyörittely läpi kauden. Redenbach, Kärki, Hamilton, Nenonen. Haapala ja Repo palasivat jne. Joukkue oli sotkuinen rykelmä, joka ei pelannut optimaalisella tavalla yhteen eikä missään kohtaa kasvanut joukkueeksi. Koko tekemisestä jäi sellainen maku, että porukka katsoi, että vieruskaveri varmaan ottaa sen johtajan viitan. Tunne puuttui, ja joukkueesta hönki sellainen henki, että pelataan omia kausia nyt ja kilpaillaan pelipaikasta ja peliajasta ilman sellaista yhteistä jämäkkää tavoitetta mestaruudesta ja kaikkea tekemistä sen joukkueen mestaruuden eteen.
Summattuna; sekä rosterin kokoamisessa epäonnistuttiin hankkimalla liikaa kovatasoisia pakkeja vaikkei roolia kaikille ollut, ja toisaalta ei hankittu tarpeeksi hyvää sentteriosastoa tai edes yhtä keihäänkärkeä keskustaan. Valmennus ei saanut pelaajia pelaamaan yhteen pussiin eikä hyvää pelitapaa optimoimaan hyötyä kiekollisesti taitavasta pakistosta. Pakisto turhautui tuloksiinsa, hyökkääjät tuskastelivat kun kiekkoja pelattiin vain syvään ja homma valahti melkoiseksi taaperrukseksi. Vaikea tästä sopasta on oikeasti sanoa, missä oli vika ja oliko rosteri niin nimivahva, kuin piti. Hämmentävä kausi ja etukäteen eniten hehkutettu porukka, ja tämä oli selkeästi tympein näistä Tapparan mitalikausista seurattavaksi.
Järvinen ja Kärki floppasivat odotuksiin nähden, keskikaistalta ei saatu peliä kulkemaan ja joukkue oli kiekollisesti alle osiensa summa. Haastatteluissa toistui jatkuvasti, että kopissa on niin paljon hyviä pelaajia jne. Lopulta homma oli ihan Kuuselan kannettavana, ja uudet nimimiehet katosivat lopullisesti kuvasta Haapalan palattua.
Lisäksi Redenbach oli erikoinen tapaus, koska oli Tapparan paras sentteri sen mitä pelasi, mutta vastuuta ei herunut. Sopimusteknisyyden piikkiin varmaan?
En tiedä tästä.
Olihan siellä Matti Järvinen ja Jarno Kärki, joita soviteltiin paperilla senttereiksi. Kumpikaan ei lunastanut odotuksia. Lisäksi Redenbach hankittiin, mutta peliaikaa/roolia ei herunut.
Ei ollut hypensä arvoinen vaikka hyvä joukkue olikin. Suurinosa oli vain sellaisia 20-30 pisteen miehiä jotka ei sitten pystynyt ottaan uutta steppiä. Eli tasapaksu eikä ollut tällä kertaa Haapaloita, Savinaisia ja Laineita jotka ottaa reppuselkään.
Todella typerää selittää skeidaa, että ne ois finaalien kutospeliinkin selvinnyt ilman valmennusta kun olivat niin hyviä. Rautakorpi on isoin syy, että oltiin finaaleissa.
Tapparan pakisto 2017-2018 -kaudella oli nimien puolesta lähellä mystistä “liian hyvä Liigaan” -tasoa. Roolitus ei ollut ehkä aivan optimaalinen, mutta siellä oli kuusi EHT- tai lähes EHT-tason kaveria. Salonenkin olisi kakkospariin asti yltänyt monissa Liiga-joukkueissa, Tapparassa tuolla kaudella herra hääri 7. pakkina. Se on aika kova saldo Liiga-joukkueen pakistolle näinä aikoina. Kun maalivahtiosastokin oli kunnossa, niin alakerran voi rehellisesti sanoa olleen Liigan eliittiä. Tapparan alakerta oli sen hehkutuksen arvoinen.
Hyökkäys sitten ei ihan niinkään. Pari kautta aiemmin seuraan tuotiin kokemusta voittamisesta yhden Liigan parhaan sentterin muodossa. Lajusta mestaruuskausilla komppasi JM Järvinen hieman pienemmällä vastuulla. 17-18 kaudella luotettiin arpoihin. Luotettiin, että M. Järvinen, Jarno Kärki tai JMJ pystyy ottamaan tarvittavat askeleet ja olemaan vakuuttava ykkössentteri. Kenestäkään ei ollut siihen. Varsinkin M. Järviseltä odotettiin jonkinlaista Jarno Koskiranta -tason nousua Liigan kärkeen. Se ei Tapparassa ikinä toteutunut. Tapparan sentteristö paperilla oli kaikesta huolimatta hyvää tasoa Liigaan. Mutta se ei ollut tasolla, jossa esim. Kärpät operoi. Tasoitusta annettiin aika paljon.
Laidoilla toki laatua oli kiitettävästi. Kuusela, Peltola ja kauden mittaan vielä Repoa ja Haapalaa… Zaborsky oli nimenä kova, mutta tuli Tapparaan loukkaantumisten painamana. Ei kai kukaan odottanut sitä “maalipörssin voittajaa” noin kylmiltään? Zaborsky oli laadukas palanen, mutta ei mikään edelliskauden Savinainen tai sitä aiemmin nähty Laine. Haapala vaikutti loppukaudesta rikkinäiseltä, vaikka kovalta näytti ajoittain siltikin jne… Savinaisen ja Lajusen muodossa Tapparasta oli poistunut todella paljon voittamisen kulttuuria. Oikeastaan kukaan tulija ei kyennyt paikkaamaan sitä oikeanlaista kovuutta, jota Lajunen ja Savinainen edustivat. Ei edes paperilla.
Jotenkin minusta tuntuu, että Tapparan 2017-18 -kauden joukkuetta hieman ylihypetetään pakiston nimien vuoksi. Se pakisto tosin ehdottomasti ansaitsi kaikki saamansa ylisanat. Sääli, että siitä ei saatu parasta ulosmitattua. Osin varmasti Rautakorven, osittain hyökkäyksen vuoksi. Mutta Tapparan hyökkäys ei ollut samalla tasolla, ei edes niminä paperilla. Pakiston julkaisun jälkeen hallitseva mestari ja pitkän finaaliputken rutinoima Tappara oli vain kovin helppo nostaa median jalustalle. Hypekone lähti raksuttamaan omia polkujaan, hieman todellisuudesta irtaantuen. Mutta niinhän se aina menee. Taustalla on totuudensiementä, josta kehitetään jotain aivan järjettömästi yliampuvaa.
Mielestäni ei ollut huono kausi tuokaan sillä hopealla oltiin. Vaikka olikin kova joukkue niin kyllä Kärpilläkin oli kova nippu kasassa. Kyllä on asiat hyvin meillä tappara faneilla kun tarvii tämmösestä täällä jutella että alisuorittiko joukkue joka oli hopealla.
Pitäisi välillä miettiä vaikka Tps fanin näkökulmasta että joka kausi on kovat odotukset eikä minään kautena tule mitallia.
Hyvä retrospektiivi. Keskustelua toki voisi laajentaa koko mitaliputken joukkueiden keskinäiseen tasovertailuun, koska tämä nousee aika ajoin esille mm. vertailtaessa kahta edellistä päävalmentajaa.
Kuten @Acetho sanoi, pakisto oli tosiaan “yli-hyvä”. Tuosta porukasta Elorinne ja Salonen ovat laskevia tähtiä, mutta koko muu porukka subjektiivisesti arvioituna vähintään EHT:n tasolla. Mikko Lehtonen oli jo tullessaan MM-statuksella ja veti vielä olympialaisetkin. Tänään hän on maanosan paras puolustaja, ainakin sarjapeleissä. Tilanne oli kuitenkin sikäli jännä että uudet miehet tosiaan kävelivät peluutuksessa suoraan tuplamestareiden yli ja ohi, vaikka suoritukset Tapparan paidassa eivät välttämättä olleet mitenkään ylivertaisia.
Hyökkäyksessä narun pää jäi vetävän käteen, kun maanosan kärkeä vietiin pois ja keskinkertaista tuli tilalle. Tuli klassinen tasavahva vs tasapaksu -tilanne, kun kukaan uusista ei pystynyt nousemaan johtavaan ratkaisijan rooliin. Joukkueen maalimäärä runkosarjassa oli heikko, kuten myös pistesaaliit yksilötasolla.
Tämä on myös se kausi joka aiheutti pelikirjaniiloille eniten hämmästystä, kun Rautakorven laboratoriossa keksittiin lajia uudestaan. Tämä tuotti iloista peliä CHL-turneella, mutta peli puuroitui liigajoukkueita vastaan. Kauden edetessä pelitapaa sitten veivailtiin uuden ja vanhan välillä, mutta ainakaan minulle ei koskaan kirkastunut mikä lopulta oli se ultimaattinen pelillinen tavoite. Petteri Sihvonen ennakoi jo pre-seasonilla, että laitojen kautta tapahtuva vyöryttäminen voi toimia vielä runkosarjassa mutta ajautuu lopulta vaikeuksiin - yksi Petterin terävimpiä analyysejä viime vuosilta.
Rautakorpea syytetään usein siitä, että ei ole rohkea, mutta tuolle kaudelle lähdettäessä Rautakorpi tosiaan heitti roskakoriin voittavan pelitavan. Ei paljoa pysähdelty ja rytmitetty peliä. Lyhyet syötöt harvassa ja etäisyydet paikoin pelaajilla suuret. Kuljeteltiin kiekkoa ja availtiin pitkiä syöttöjä lähinnä seisoville pelaajille vastustajan siniselle. Liigassa joukkueet pelaa keskialueen kurinalaisesti ja Tapparan peli takkusi pahasti.
Jossain kohtaa pelitapaa oli pakko palauttaa vanhaan ja se tuotti hopeaa.
Varmaan monen asian summa, että ei toiminut. Valmennuskaan ei ehkä löytänyt sitä viisasten kiveä miten tuollainen pelitapa saataisiin toimivaksi Liigassa. Myös HPK operoi vähän samalla idealla samalla kaudella.
Mutta mitä pelaajistoon tulee, niin itsekin olin mukana hypettämässä ennen kautta. Olihan siellä hyviä pelaajia. Mutta kun puhutaan voittamisesta, niin joku Savinainen, Lajunen, Kankaanperä, Bonsaksen jne. oli valtavia menetyksiä niin kopissa kuin kentällä. Todella isoja johtavia pelaajia.
Tämä kausi oli paha pettymys. Nimilista oli niin hyvä, että sillä olisi pitänyt voittaa, mutta suurempi pettymys oli huonot peliesitykset potentiaaliin nähden. Mikko Lehtonen ainakin hukattiin osittain nyt kun katsoo uraa Tapparan jälkeen. Zabolta odotettiin paljon enemmän, Kärki floppasi täysin ja kunnon kemiaa ei valmennus onnistunut löytämään oikein missään vaiheessa.
Finaaleissa oli koko ajan se tunnu, ettei tulla voittamaan, eikä tuota sarjaa tarvi paljoa muistella.
Tapparan pakisto oli kenties kaikkien aikojen paras. No, vähintään oman jääkiekon seuranta-aikani kovin. Kuusi maajoukkuetason miestä. Siis kuusi! Näistä pelaajista yksi on sittemmin pelannut NHL:ssä, yksi oli KHL:n viime kauden paras puolustaja, yksi pelaa Sveitsissä kovilla tehoilla ja kaksi on käytännössä KHL-tasoa (Kemiläinen saattaa siellä ensi kaudella pelatakin). Jälkikäteen on helppo todeta @Acetho:n tavoin, että riittävän suurta roolia ei vaan riittänyt kaikille.
Maalivahtiosasto oli sekin Liigan eliittiä, kun mestaruusvahti Hrachovina jatkoi.
Sentteristö oli ennen kauden alkua muotoa Kärki - JMJ - M. Järvinen - Redenbach (- Rauhala - Jasu). JMJ tosin taisi aloittaa telakalta ja Redenbach paikkasi häntä. Lähtökohtaisesti tuon keskustan piti olla Liigan eliittiä, yhtään parempaa ei kellään vastustajallakaan ollut paperilla. Kaikki meni kuitenkin pieleen. Ykkössentteriksi hankittu Kärki loisti harjoituskaudella, mutta hiipui sitten jostain mystisestä syystä pois kuvasta, M. Järviseltä tosiaan odotettiin jarnokoskirantamaista läpimurtoa, mutta päinvastoin hän valahti 23 tehopisteeseen (viime kaudella sitten nähtiin se step up: 40 pinnaa KalPassa). JMJ teki loukkaantumisensa jäljiltä hänelle varsin vaatimattomat 28 pinnaa. Voisi todeta, että kaikki meni pieleen, eikä tilannetta onnistuttu koko kauden aikana korjaamaan, sillä sentterimarkkinat olivat kuivat kuin Saharan autiomaa.
Laituriosasto oli Liigan kärkeä: hankittiin entinen maalikuningas Zaborsky, eteenpäin menossa ollut Ojamäki, sitten oli Kuuselaa, Peltolaa ja kesken kauden tuli vielä Repo ja myöhemmin Haapala. Niin ja tietysti Karjalainen ja edelliskaudella 42 pinnaa paukuttanut Teemu Nurmi. Jälkikäteen voidaan todeta, että Zabo ei ollut entisessä vireessä, Ojamäki ei vielä kyennyt ottamaan steppiä aivan eliittiin, Repo pelasi vaisun kauden, Haapala tuli repaleisena ja Nurmi valahti täysin, kun ei yv-aikaa tullut.
Summa summarum: ennen kauden alkua pakisto kaikkien aikojen paras, muut osastot Liigan ehdotonta eliittiä. Moni riski realisoitui ja paikkoja (Redenbach, Nenonen, Hamilton jne.) yritettiin tehdä, mutta nekään eivät oikein onnistuneet. Joukkueesta puuttui koko kauden ajan sellainen viimeinen palo voittaa se mestaruus. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että pelkällä jokerimaisella fantasiamanageroinnilla ei välttämättä tule priimaa.
Edit: Ja sitten tosiaan vielä nuo @ljpp mainitsemat pelitavalliset kokeilut. Pelitapaa lähdettiin viemään nykymallin mukaiseksi ns. hybridiksi, jossa (edelliskaudella hyvin toimineet) koko viisikon viivelähdöt jätettiin pois ja aina pelattiin nopeasti pystyyn, kun sen paikka oli. Tämä uusi pelitapa meni jostain syystä aivan puskemiseksi. Viisikkojen etäisyydet levisivät ja laiturit odottelivat seisovin jaloin hyökkäyssinisellä. Peli oli läpi kauden todella tuskaista ja sekavaa. Osittain tämän seurauksena yksilötkään eivät varmasti loistaneet.
Ensin tiiviisti: jos joukkue päätyy 15 joukkueen sarjassa playoffeissa hopealle niin ei ennakkohypeä voi pitää alimitoitettuna ja kyllähän joukkue vastasikin odotuksiin. Kärpät vaan oli kriittisillä osa-alueilla vielä parempi. Jos tuon kauden palastelee pikkuisen niin:
Rautakorpi puhui pelaajien sitouttamisesta ja pelaamisen muuttamisesta. Peli kyllä muuttuikin: nopeaksi, joka hidasti pelin aivan totaalisesti. Kärsijöinä tuolla kaudella erityisesti Elorinne & Kemiläinen, jotka sopivat rytmittämään peliä, mutta käsky lähteä nopeasti kuten Lehtonen pilasi heidän pelinsä totaalisesti
sentteripelin rakentaminen äärimmäisen epävarmojen palasten päälle, sentteripeli ei toiminut koko kaudella
pelaajat taantuivat, eivät kehittyneet. Mainittu Teemu Nurmi oli mukana joukkueessa, mutta Rautakorpi ei saanut miehestä huonolla roolituksella mitään irti. Ylivoimalla kokeiltiin kaikenlaista, mutta ei sekään toiminut, kun ei ollut senttereitä
seuraavalla kaudella pieni parannus Malisen myötä, mutta samat ongelmat
Näkisin, että kausi hävittiin ihan suoraan siihen, että ei ollut joukkueen kokoamisen suhteen realistisia. Joko analyysi oli väärä tai Tappara säästi väärästä paikasta, mutta vasta tämä kulunut kausi on osoittanut sen tosiasian, että pelinopeus on täysin riippuvainen jalkanopeista ja peliälykkäistä senttereistä. Kun sentteriksi laitetaan Jasu niin pelinopeutta ei ole mahdollista saada, koska pelaajan nopeat jalat eivät riitä nopeaan pelin avaamiseen. Syöttöpaikat menee ohi. Tapparalla oli kaudella 2017-18 periaatteessa yksi hidas sentteri (M. Järvinen), joka ei kehittynyt yhtään mihinkään, Jasu paikkaamassa ykkössentteriä, jonka piti olla laituri & Rauhala, joka pelasi omalla tasollaan.
Kokonaisuutena kaudesta syyllisyys mielestäni lankeaa urheilujohdolle, joka säästi senttereissä tai Rautakorvelle, joka ei osannut lainkaan suunnitella pelitapaa noille palasille. Mun mielestä se on jopa ironista, että tälle “rampa keskikaista” porukalle olisi ollut oikeinkin hyvä pelitapa se Tapolan hidas pelitapa, jollaisesta oli väkisin luovuttava. Heikommat pelaajat pärjää paremmin, kun on enemmän rakennetta. Rakenteella (eli viisikon yhteistyöllä) olisi voitu välttää se, että M. Järvisen & Jasun heikkoudet tulevat noin pahasti päin näköä.
Äänestän, että kausi oli tuloksen osalta hypen veroinen (hopea), mutta kultaa ei missään nimessä ansaittu.
2017-18 Tapparassa yhdistyivät vuosikymmenen paras rosteri ja huonoin pelitapa. Se, mikä tämän kauden ja Rautakorven ympärillä velloneessa keskustelussa itseäni on häirinnyt, on puheet “huippuyksilöiden” puuttumisesta. Härskeimmät palstalaiset ovat jopa väittäneet, että ainoa Tapolan kulta- ja JR:n hopeajoukkueen erottava tekijä oli huippuyksilöiden puuttuminen JR:n joukkueesta. Roskaa! Asia on täysin päin vastoin. Tapolalla ei ollut huippuyksilöitä vaan pelitapa, joka mahdollisti yksilöiden onnistumisen. Rautakorvella ei ollut pelitapaa, mutta joukkueesta löytyi riittävästi huippuyksilöitä kääntämään otteluita voitoiksi vaikka peli oli pahemmin sekaisin kuin Lenita Airisto.
Selkokielellä vastaus ketujun otsikkoon: Vuosikymmenen paras rosteri, jonka potentiaalia ei saatu ulosmitattua huonon pelikirjan takia.
Ei tässä kai ollut kyse niinkään pelitavassa, vaan yleisesti sen rohkeudesta.
Itsekin väitän, että ko. rosterilla olisi esim. Tapola kyennyt mestaruuteen. Omassa mielessäni Rautakorpi jäi nyt historiaan sillä, että triplamestaruus jäi saavuttamatta, vaikka kokoonpano kiistatta oli Liigan huippua.